Elämässä tarvitaan kolme tajua

Huumorintajua, suhteellisuudentajua ja armontajua.
Suurempi kuin kohtalo, on ihmisen kyky nauraa sille.
Suhteellisuudentaju tarkoittaa sitä, että ymmärtää,
että tuulet eivät aina tuule sieltä, mistä laivat toivoisivat.
Armo on ajatus siitä, että loppujen meille käy kuitenkin hyvin.
Armo ei korjaa asioita, mutta se auttaa elämään pirstaleiden kanssa.
Sen vähän kanssa mitä paljosta on jäänyt jäljelle.
3070
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 30

Vanhimmat

Oikeassa olet. Kun ihminen noista luopuu, on hän tajuton. Monelle sekin on toivottava tila, kun eivät jaksa elämän arkea.

Mkr.

Äänestä
  • joo ei jaksaisi enään edes elämän arkea,
    mutta kun ei kuolekkaan
    ei auta kuin täällä kitistä ja kiroilla loppu-elämän vaikeutta
    kaikki vanhalle on veikeeta,
    teki mitä tahansa kaikki kangertaa jotenki,
    ja nuo kivut vituttaa
    niitä ei pääse mihinkään pakoon, ei mihinkään,
    askel lyhenee
    "rintaan pistää ja vituuttaa"
    sen on joku hyvin sanonu aikoinaan,
    kai se on kokenu saman kuin minäki,

    lause kun on konkreettisesti täysin totta ,

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    joo ei jaksaisi enään edes elämän arkea,

    On minullakin kokemusta vuosikausia, että kun on niin paljon vaivaa ja kipuja että elämä rajoittuu pääasiassa neljän seinän sisälle yksin olemaan, menee elämänhalu ja elämäniloa
    on vaikea pitää yllä vaikka kuinka tahtoisi ja yrittäisi, muttei toisaalta kuollakaan tahtoisi ihan vielä. Tiesin teoriassa minkälaista tulee olemaan, jos kauan elää,
    mutta en sitä että niin aikaisin tulisi niin vaikeaa. Pitää vain yrittää tyytyä osaansa
    ja tähän koska huomenna voi vieläkin vaikeampaa, alaspäin kun on luontainen suunta.
    Huonontumisvaihe tulee ikäänkuin salaa, yhtä huomaamatta kuin kesä vaihtuu syksyksi
    tai päivä yöksi. Sitten vain toteat, että jaha, tässä ollaan. Paluuta parempaan ei ole.
    Koitetaanpa saada nukutuksi hyvin ! Ajattelematta yön pimeydessä näitä.
    Yö on nukkumista varten. Levollista yötä ja kauniita unia jokaiselle !

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    joo ei jaksaisi enään edes elämän arkea,
    mutta kun ei kuolekkaan
    ei auta kuin täällä kitistä ja kiroilla loppu-elämän vaikeutta
    kaikki vanhalle on veikeeta,
    teki mitä tahansa kaikki kangertaa jotenki,
    ja nuo kivut vituttaa
    niitä ei pääse mihinkään pakoon, ei mihinkään,
    askel lyhenee
    "rintaan pistää ja vituuttaa"
    sen on joku hyvin sanonu aikoinaan,
    kai se on kokenu saman kuin minäki,

    lause kun on konkreettisesti täysin totta ,

    Et ole sitten ikinä koskaan kuullut, että ihminen voi itse manipuloida itselleen vaikka millaisen vaivan ja / tai vian. Kuulostat vähän sellaiselta, eli ajattelet väärin. - Nm. Ajattele oikein

    1Äänestä

    Ihan sama mitä ajattelet. Sut jo tiäretään.

    ahaaa, mielenkiintoista,
    juu taito on seki ,, manipuloida sepelvaltimotauti,
    lääkäri kyllä väitti perinnölliseksi,
    sanoi leikkauksen jälkeen ettei olisi voinu estää kyseistä tautia ja tukosta
    vaikka mitä olisin tehny,
    niin ja manipuloin laiskan sydämmen,
    tahdistin pitää huolen ettei vielä pysähdy kokonaan,
    semmosta manipulointia, on se vaan taito tuoki taito omistaa,
    ties vaikka kuolenki vitutukseen
    vaikka joku väittää ettei vitutukseen kuole,
    joo rintaan pistää ja vituttaa niin hiivatisti,

    Jos on saanut kannettavakseen sellaisen perimän, niin sekä ruokavalion että elämänasenteen, ajattelun olisi pitänyt olla hyvin kevyitä. Ehkä vieläkään ei ole liian myöhäistä keventämiselle. - Nm. Lääkäri ei tiedä kaikkea

    1Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Ihan sama mitä ajattelet. Sut jo tiäretään.

    No mutta eihän tässä mun ajattelusta olekaan kyse. Siehän se väärähirsi olet. Mistä voit tietää mut, kun et tiedä omiasikaan. - Nm. Ei junalauta

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    No mutta eihän tässä mun ajattelusta olekaan kyse. Siehän se väärähirsi olet. Mistä voit tietää mut, kun et tiedä omiasikaan. - Nm. Ei junalauta

    Mikä sulle rituliini tuli, kun susta tuli tommonen ?

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Mikä sulle rituliini tuli, kun susta tuli tommonen ?

    Anteeksi kommentti ei ollut tarkoitettu sinulle vaan se oli tarkoitettu anonyymille 21:47 nimimerkille
    Lääkäri ei tiedä kaikkea.

    joka on joku tunnisti rituliiniksi

    Kaikki on vanhalle veikeeta, kirjoitti joku tuolla ylempänä. Saihan se hymyn huuleen, veikeetä on lukea tuntemuksianne, joskaan en pidä sairaskertomuksista, ne kun ei siitä kertomalla parane.
    Joku on sanonut sen helpottavan, kun saa puhua , mutta itse olen todennut tuntevani itseni tylsäksi luetellessani oireitani rankkojen hoitojen jälkeen. Lasten kysellessä siitä.
    Parempi minusta on keskittyä voimien palautumiseen, ja siitä olenkin kyllä nauttinut täysin rinnoin ja palavin sydämin!

    Pysyviä kolotuksia ja kipuja ei minulle ole, jalat toimii ja selkäkin on osteoporoosihoidosta parantunut.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Mikä sulle rituliini tuli, kun susta tuli tommonen ?

    En ole mikään "rituliini". - Nm. Ma oon mika oon

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Kaikki on vanhalle veikeeta, kirjoitti joku tuolla ylempänä. Saihan se hymyn huuleen, veikeetä on lukea tuntemuksianne, joskaan en pidä sairaskertomuksista, ne kun ei siitä kertomalla parane.
    Joku on sanonut sen helpottavan, kun saa puhua , mutta itse olen todennut tuntevani itseni tylsäksi luetellessani oireitani rankkojen hoitojen jälkeen. Lasten kysellessä siitä.
    Parempi minusta on keskittyä voimien palautumiseen, ja siitä olenkin kyllä nauttinut täysin rinnoin ja palavin sydämin!

    Pysyviä kolotuksia ja kipuja ei minulle ole, jalat toimii ja selkäkin on osteoporoosihoidosta parantunut.

    Kiinnostuin minkälaista osteoporoosihoitoa tarkoitat ?
    Olen tullut käsitykseen, ettei osteoporoosille paljon mitään voi.
    Voiko siis jotain, syötkö jotain lääkettä ?

    Tämä oli hyvä, valoisa ja elämänmyönteinen kommentti. - Nm. Twelve points

    Kyllä syön, ja vaikutus alkoi jo parin viikon kuluttua. Lääkkeen nimi on Alendronat Sandox 70 mg, ja otetaan 1 tabletti kerran viikossa. Lääkärin määräämä hyvin tarkka lääke, mutta tyytyväinen olen kipujen väistyttyä selästäni.

    ilmankos et tunne sympatiaa sairaita kohtaa,
    ku itte olet terve jopa jalkoja myöten eikä kipuja ole,
    taidat olla narsisti tyyppi,
    oikein täydellisyys,

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Tämä oli hyvä, valoisa ja elämänmyönteinen kommentti. - Nm. Twelve points

    ittesi kommentia kehut rituliini heh

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Kyllä syön, ja vaikutus alkoi jo parin viikon kuluttua. Lääkkeen nimi on Alendronat Sandox 70 mg, ja otetaan 1 tabletti kerran viikossa. Lääkärin määräämä hyvin tarkka lääke, mutta tyytyväinen olen kipujen väistyttyä selästäni.

    Kiitos tiedosta ! Vaikuttaako se vain kipuun vai millä lailla ?
    Googlaan sen kyllä, mutta kysyn nyt kuitenkin.
    Osteoporoosissahan luusto on menettänyt kalkkia ja haurastunut vai miten se on ?

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    ittesi kommentia kehut rituliini heh

    En ole edelleenkään "rituliini". - Nm. Onko kova pää vai muu ongelma

    1Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    En ole edelleenkään "rituliini". - Nm. Onko kova pää vai muu ongelma

    Ei taida tuntua kovin mairittelevalta, kun "ritul...ksi" kutsutaan.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Ei taida tuntua kovin mairittelevalta, kun "ritul...ksi" kutsutaan.

    Ei voi kuule tietää, kun en tunne "rituliinia" sen enempää kuin ketään muutakaan täältä. Enkä ole mitenkään tutkinut tai keskittynyt minkään nimimerkin sielun, hengen ja / tai muuhun olemukseen, joten en pysty samaistumaan enkä arvioimaan. - Nm. Erilainen

    Äänestä

"armontaju" kuulostaa oudolta.
Käyttäisin mieluummin nimitystä nöyryydentaju.

Äänestä
  • Armo ja nöyryys on eri asia.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Armo ja nöyryys on eri asia.

    Ovat kyllä eri asia. Mitä olisi armontaju?

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Ovat kyllä eri asia. Mitä olisi armontaju?

    Mielestäni armontaju on taju siitä, että on tajuttava milloin pitää olla armollinen
    ja olla.

    Äänestä

Viisas ymmärtää armon. Viisas on armollinen.
Muille ja itselleen.
Armo, inhimillisyys ja ymmärrys ovat aika lähellä toisiaan ?
"Kohtele muita niinkuin toivoisit itseäsi kohdeltavan".
Armo tuo mieleen paljon asioita.
Armo ei ole yksiselitteinen asia, mutta se on aina hyvä asia.

Äänestä

Vähän on vielä muita "tajuja" jäljellä,
mutta huumorintaju alkaa olla mennyttä.
Nauraa kyllä herkästi ja mielellään, jos on jotain hauskaa,
mikä naurattaa.
muttei itse jaksa olla hauska.
On itsellekin ikävää tulla ikäväksi ihmiseksi,
joka ei jaksa enää huulta heittää.

Äänestä
  • En taida olla kanssasi aivan samaa mieltä. Hauskuus(kin) muuttaa muotoaan iän lisääntyessä, turhille jutuille ei enää todellakaan jaksa nauraa. Itse en ole nauranut kaikelle aikaisemminkaan. Vahingonilo on vieras juttu ja esim. ne telkussa näytettävät kotivideot, joissa tapahtuu asioita, jotka tekevät kipeää tai jopa oikeasti satuttavat, jos kuvaus näyttäisi kaiken, eivät ole ikinä mahtuneet meitsin käsityskykyyn.

    Mitä nauramista siinä on, että jotakuta sattuu, enempi tai vähempi. - Nm. Kieroutunutta

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    En taida olla kanssasi aivan samaa mieltä. Hauskuus(kin) muuttaa muotoaan iän lisääntyessä, turhille jutuille ei enää todellakaan jaksa nauraa. Itse en ole nauranut kaikelle aikaisemminkaan. Vahingonilo on vieras juttu ja esim. ne telkussa näytettävät kotivideot, joissa tapahtuu asioita, jotka tekevät kipeää tai jopa oikeasti satuttavat, jos kuvaus näyttäisi kaiken, eivät ole ikinä mahtuneet meitsin käsityskykyyn.

    Mitä nauramista siinä on, että jotakuta sattuu, enempi tai vähempi. - Nm. Kieroutunutta

    En ole kyllä kirjoittanut sanaakaan, että minua naurattaisi toisten vahingot
    eikä vahingonilo kuuluu minun mielestäni huumorin kastiin ollenkaan.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    En ole kyllä kirjoittanut sanaakaan, että minua naurattaisi toisten vahingot
    eikä vahingonilo kuuluu minun mielestäni huumorin kastiin ollenkaan.

    Ööööö ... Enhan sinusta puhunutkaan. - Nm. Luitko vain yhrellä silmällä

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta

Anonyymi kirjoitti:

Huumorintajua, suhteellisuudentajua ja armontajua.
Suurempi kuin kohtalo, on ihmisen kyky nauraa sille.
Suhteellisuudentaju tarkoittaa sitä, että ymmärtää,
että tuulet eivät aina tuule sieltä, mistä laivat toivoisivat.
Armo on ajatus siitä, että loppujen meille käy kuitenkin hyvin.
Armo ei korjaa asioita, mutta se auttaa elämään pirstaleiden kanssa.
Sen vähän kanssa mitä paljosta on jäänyt jäljelle.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu