Yleisesti mersuista

Onko juntimpaa automerkkiä kuin mercedes-benz tai bmw? Aina kylillä nähdessäni ei-niin-sivistyneitä ihmisiä ja muita elämänkoululaisia heitä yhdistää yksi asia: vanha mercedes-benz tai bmw. Limaiset geelitukat ja olematon musiikkimaku.
397
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Minä yleensä vaihdan mersuni uudempaan ennen kuin tarvitsee katsastaa.
Nyt eläkkeellä ollessa on tosin joutunut muutaman kerran näyttämään.

Äänestä

Voi tuota kateuden määrää. Mikset sinäkin opiskellut nuorena ja hankkinut hyväpalkkaista työtä, nyt se taitaa olla jo myöhäistä.

Äänestä

Tässä eläkevaari ZZJ:
Vähän Off Topic:

Opetin toisella asteella parinkymmenen vuoden ajan nuoria aikuisia, siis sellaisia, jotka olivat käyneet peruskoulun.
Hyvin paljon oli vallalla käsitys, " että kouluja ei tarvitse käydä!"
Opeta siinä sitten, kun kaikki tuntui olevan samaa!
Opettajat olivat tietenkin kaikki pimeitä, kun uskalsivat vaatia oppilailta edes jonkin asteista käytöstä. Kerrankin kuulin yhden hämmästyneen oppilaan suusta, että oletteko kaikki ylioppilaita?
Ei tainnut kysyjä tietää, että ns. akateeminen loppututkinto tiedekorkeakoulusta lisättynä opettajankoulutuksella vie helposti 6v yo-tutkinnon jälkeen.
Koulujen käyminen myöhemmin on paljon hankalampaa, on siis parempaa, jos koulut ymmärtää käydä aikanaan.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Anonyymi kirjoitti:

Onko juntimpaa automerkkiä kuin mercedes-benz tai bmw? Aina kylillä nähdessäni ei-niin-sivistyneitä ihmisiä ja muita elämänkoululaisia heitä yhdistää yksi asia: vanha mercedes-benz tai bmw. Limaiset geelitukat ja olematon musiikkimaku.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu