Kyllönen kotiin

Anonyymi

Nyt viimeistään haloo valmennusjohto.
Kyllönen ulos viestijoukkueesta.
Ei riitä että hiihtää sm mitalin kerran vuoteen etenkin kun sieltä puuttuu suomen kärki.
Kyllä v#tuttaa, Matintalo ja Niskanen, huippu hiihdot. Kyllösen menon jo arvasi. Jäi Anne kun seinään ladulla. Ei kristallakaan enää mitään saumaa vetää minuuttia kiinni.
Anne Kajaanin laduille.

24

225

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Suomi ei olisi pärjännyt Norjalle ja USA:lle, vaikka Krista olisi päässyt matkaan ankkuriosuudelle samaan aikaan.

      Weng ja Diggins ovat niin paljon parempia.

      • Anonyymi

        Kyllä USA todellakin on täysin lyötävissä.
        Siellä huippuja 2, ja 2 kansallisen tason hiihtäjää.
        Joo, ovat tulleet "eteenpäin", mutta tulevat edelleen häviämään Suomelle kunhan suomen joukkueessa ei ole jälkivalittelijoita.
        Anne on tiennyt jo likehammeriin lähtiessä että "sairastelujen jälkeen ei ole vielä palauduttu hyvälle tasolle", niinkuin hän itse sanoo.
        Huomasin vissiin asian vasta maalissa. Hih

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        USA:n naishiihtäjät ovat todella kovia suomalaisiin pullaposkiin verrattuina.
        Sitäpaitsi amerikkalaisilla on etuna vielä se kuuluisa peräänantamaton asenne ja voitontahto.

        Ne puuttuvat täysin suomalaisilta pullaposkilta.
        Suomalaiset ovat tyytyväisiä jo siihen, jos selviävät omin voimin maaliin saakka.

        Kyllähän tämä alkukausi on jo näyttänyt, että USA:n huippujen taso on paljon kovempi kuin suomalaisten pullaposkien ja mikä parasta myös aivan toista luokkaa kuin itärajamme takaisen kehitysmaan doupatuilla ryss...llä.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kyllä USA todellakin on täysin lyötävissä.
        Siellä huippuja 2, ja 2 kansallisen tason hiihtäjää.
        Joo, ovat tulleet "eteenpäin", mutta tulevat edelleen häviämään Suomelle kunhan suomen joukkueessa ei ole jälkivalittelijoita.
        Anne on tiennyt jo likehammeriin lähtiessä että "sairastelujen jälkeen ei ole vielä palauduttu hyvälle tasolle", niinkuin hän itse sanoo.
        Huomasin vissiin asian vasta maalissa. Hih

        Mutta kun suomalaisilla ei ole yhtään kansainvälisen huipputason naishiihtäjää.

        Norjalla, USA:lla ja Ruotsilla heitä on.

    • Anonyymi

      Tilanne vaan on se, ettei Kyllösen tilalle ole laittaa ketään edes hänen veroistaan. Eri asia on sitten, olisiko viisainta antaa nuorille paikka kisakokemusta hankkia. Onko nykyisissä nuorissa ylipäätään mahdollisia tulevaisuuden menestyjiä, yksi tuntuu jo nyt pullistelevan selkälihojaan kuin suurempikin tekijä sen sijaan että pärjäisi hiihtokisoissa.

      • Anonyymi

        Kyllä olisi hyvä antaa nuoremmillekin tilaisuuksia edes yrittää, Annen tasoa lähentelee monikin nuori.

    • Anonyymi

      Kyllönen on tainnut aina pilata viestin. Parempi olisi antaa paikka jollekin nuorelle kokemusta saamaan.

      • Anonyymi

        Aika usein on kyllönen ollut se heikko lenkki.
        Kehitys vaan ei ole mennyt Annella eteenpäin.
        Voi voi Reserviä riittää Annen tilalle.
        Sieltä meillä on reservissä kohta kuntoutunut eve Piippo.
        Ja korva, jahka intistä irtoutuu kokonaan.
        Ja sm kisoissa takana tulevien ryhmä on kirinyt paljon kiinni välieroa maajoukkuehiihtäjiin.

        Missä välissä se Kyllönen on ehtinyt sairastella kun on joka viikonloppu ollut kisoissa, vai vieläkö hän piiloutuu vuosien takaisen selkäleikkauksen taakse.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Missä välissä se Kyllönen on ehtinyt sairastella kun on joka viikonloppu ollut kisoissa, vai vieläkö hän piiloutuu vuosien takaisen selkäleikkauksen taakse.

        En osaa vastata muuta kuin, että sairastelustaan tuo puhui ja siihen vetosi syynä heikohkolle suoritukselle. Kyse olisi ollut kai jonkin sortin flunssasta tms., ei siitä selkäjutusta.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Aika usein on kyllönen ollut se heikko lenkki.
        Kehitys vaan ei ole mennyt Annella eteenpäin.
        Voi voi Reserviä riittää Annen tilalle.
        Sieltä meillä on reservissä kohta kuntoutunut eve Piippo.
        Ja korva, jahka intistä irtoutuu kokonaan.
        Ja sm kisoissa takana tulevien ryhmä on kirinyt paljon kiinni välieroa maajoukkuehiihtäjiin.

        Ja Anne Kyllönenhän tuntuu arvokisavalinnoissa olevan mukana täyttäen hiihtokriteerit "hienosti" vielä 2042!

    • Anonyymi

      Taitaa maajoukkupaikka olla katkolla Matintalolla ja Monosella, näin ainakin asiantuntijat kertovat tuolla arvokisahiihtäjien palstalla.

      Itse en ole niin tarkasti seurannut, mutta Anne on tuonut maailmankupin pisteitä, Matintalo ja Mononen eivät,.

      Myöskään Korva ei ole päässyt tasolleen, mutta taitaa olla upseerikoulussa ja hankalassa tilanteessa urheilun kannalta. Vaan huomenna ja ylihuomenna on mukana Planitsassa, täytyy yrittää katsoa, vesisateisen joulun kunniaksi.

    • Anonyymi

      RUOTSIN JOUKKUEIDEN IKÄ 23-25!Suomen joukeiden ikä YLI 30--35!jos olis vähänkään järkeä aivo koppelossa ,hiin tyhmäkin sen ymmärtään että vanha ei jaksa vetää sellaista tempoo kuin se mitä nuo nuoret",ollaan jo kolmatta vuotta katselleet tota Harri Kirvesniemen pelleilyä mutta mitään ei ole opittu!

      • Anonyymi

        Pennuille Tiedoksi johdon ilmoitus:

        MAAJOUKKUEPAIKKAA EI ANNETA, SE PITÄÄ OTTAA ITSE TAITOJA OSOITTAMALLA !

        Anne on näytöt antanut ja kansan suussa saanut parjaukset niskaansa sanomalla vain sen, miten asiat ovat.

      • Anonyymi

        Samaa mieltä...

    • Anonyymi

      koko joukkue kotiin, jollei pärjää tässä marginaaliporukan urheilussa, muutamassa hassussa maassa edes harrastetaan ko. "urheilua" ja nämä suomalaiset sieltä syvältä sysi-suomesta.

    • Anonyymi

      Kun näille muutaman kerran menestyneille hiihtäjille ruvetaan antaan uusia kalliita autoja antaan käyttöön tai omiksi, niin niillä ajellaan ympäriinsä ja peilaillaan lehtien sivuilla. Eihän siinä enää jouda lenkille saati reenaamaan kunnolla. Sama peli oli aikoinaan mäkimiehillä. Ajokortteja ja autoja saivat ja ajoivat alaikäsinä erik.luvilla. Persemäkiähän siitä tuli sitten ja nopeaa niille muutamille....että sillai.

      • Anonyymi

        Höpö Höpö, Kepa ei käytä e - Porsastaan kuin valokuvien ottoon. Niin epäkäytännöllinen liikkumisväline se on.

        Anne on suomalaisen työn sankari.

    • Anonyymi

      Täysin samaa mieltä. Veteraani on veteraani. Kuntoladulle joukkoomme käy...

    • Anonyymi

      Brittihiihtäjätkin pesee suomalaiset sivakoijat.

      • Anonyymi

        Anne voisi napata kotimatkalle mukaan Digginsin juoksuvalmentajan, Etiooppian dooppijan. Tätä Kyrön paliskuntakin kaipaisi.

    • Anonyymi

      Hävetkää Annen haukkujat. Jos ette enää kykenekkään hiihtämään, yrittäkää vaikka löytää jonkinlaista työtä. Tosin kukaan ei ota riesakseen mokomia kissanpaskoja.

      Menkää Siis Käpyjä Poimimaan.

    • Anonyymi

      Kyllösen vois jättää sinne, ei Suomeen.

    • Anonyymi

      Siemenkäpyjen keruu on luvanvaraista toimintaa.

      Monimuotoisuuden nimissä edes kuivakäpyjä ei saa kerätä ilman piirin ja omistajan lupaa. Ne eivät ole luonnonmarjoja.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Taisin tehdä virheen

      Kaipaan sua enemmän kuin kuvittelin. Luulin, että helpottuisin, mutta olinkin täysin väärässä. Vieläkö vastaisit minulle
      Ikävä
      46
      3179
    2. Hyvä että lähdit siitä

      Ties mitä oisin keksinyt jos oisit jäänyt siihen, näit varmaan miten katoin sua.... 😘🤭😎💖
      Ikävä
      36
      2681
    3. Et siis vieläkään

      Et ilmeisesti ole vieläkään päässyt loppuun asti mun kirjoituksissa täällä. Kerro ihmeessä sit, kun valmista 😁 tuskin k
      Ikävä
      53
      2624
    4. Koronarokotus sattui oudon paljon nyt sairaanhoitaja Tanja 46 istuu pyörätuolissa

      Pitkä piina piikistä Kun Tanja Vatka käy suihkussa, tuntuu kuin ihoa revittäisiin raastinraudalla irti. Hän on kärsinyt
      Maailman menoa
      112
      2421
    5. Nyt tuntuu siltä, että on pakko päästä puhumaan kanssasi

      Tuntuu että sekoan tämän kaiken takia. Miehelle
      Ikävä
      51
      2183
    6. Olisitko mies valmis?

      Maksamaan naisellesi/vaimollesi/tyttöystävällesi elämisestä syntyvät kulut, ruokailun, vuokran ja muut välttämättömät me
      Ikävä
      351
      1961
    7. Mitä haluat sanoa kaivatullesi?

      Onko ikävä? Milloin näitte viimeksi?
      Ikävä
      150
      1586
    8. Nainen, mulla olisi sulle pari vinkkiä

      Kerro vain ongelmasi niin annan siihen vinkin. :/
      Ikävä
      76
      1465
    9. vieläkin sanoa voin...

      💖💛💖💛💖💛💖💛💖 💛 Beijjjbeh 💛 Kaks vuotta tänään täällä. Miten hitossa jotkut on jaksaneet kymmeniä vuos
      Ikävä
      23
      1288
    10. Nainen onko sulla supervoimmia ?

      Voisitko auttaa miestä mäessä? Tarjota auttavan käden ja jeesata tätä miestä? Tai antaa olla et sä kuitenkaan auta.
      Ikävä
      29
      1218
    Aihe