Pieni miel.t.ongelma

Entäpä sellaisessa tapauksessa, jossa esimerkiksi homoseksuaalilla on parisuhde-elämään liittyviä ongelmia?

Laissa muistaakseni sanotaan, ettei ihmisen seksuaalisesta suuntautumisesta saa tehdä merkintää potilaspapereihin, mutta yhteenvedon tekemisessä se lienee tuossa tapauksessa kuitenkin välttämätöntä?

En oikeastaan pelkää sitä, että tutut katselisivat tietojani, koska ei ole tuttuja terv.hoidossa, mutta pelkään, että jos lähtee käsittelemään omia ongelmiaan, olenko terveydenhoidossa sen jälkeen aina "mielenterveysongelmainen", jonka mahdollisesti muut terveysasiat jäävät tämän asian varjoon tai vaikeuttaako tämä leima työnsaantiani, mikä on muutenkin Suomessa vaikeaa, kun putoaa työelämästä pois?

potilassuoja kirjoitti:

En oikeastaan pelkää sitä, että tutut katselisivat tietojani, koska ei ole tuttuja terv.hoidossa, mutta pelkään, että jos lähtee käsittelemään omia ongelmiaan, olenko terveydenhoidossa sen jälkeen aina "mielenterveysongelmainen", jonka mahdollisesti muut terveysasiat jäävät tämän asian varjoon tai vaikeuttaako tämä leima työnsaantiani, mikä on muutenkin Suomessa vaikeaa, kun putoaa työelämästä pois?

Homma menee niin, että kaikki paperit jäävät potilaskertomukseen (ei kuitenkaan esim. terapeutin henkilökohtaiset muistiinpanot, jotka tuhotaan tietosuojamateriaalina). Eli kaikki lausunnot ja toimenpiteet kirjataan. On kuitenkin niin, että vaikka kaikki paperit on lääkäreillä ja terapeuteilla jne. käytettävissä seuraavalla kerralla kun menet vaikka viiden vuoden päästä lääkärille, ei juuri siihen asiaan kuulumattomia papereita käytetä taustatietoina. Olikohan tarpeeksi epäselvää? =) Eli vielä kerran: Jos papereissa lukee, että on käynyt sen ja sen asian tiimoilta psykologilla, se ei vaikuta milään tapaa siihen, että miten käsitellään esim. päävammaa tai muistiongelmia. Ihmisistähän on usein kaksikin kansiota, kun he tulevat vastaanotolle, mutta papereista katsotaan ja kenties käytetään taustatietoina vain paperit, jotka liittyvät saman puolen asiaan. Et siis tule leimatuksi, vaan huolta pidetyksi.

käytetä niin kirjoitti:

Homma menee niin, että kaikki paperit jäävät potilaskertomukseen (ei kuitenkaan esim. terapeutin henkilökohtaiset muistiinpanot, jotka tuhotaan tietosuojamateriaalina). Eli kaikki lausunnot ja toimenpiteet kirjataan. On kuitenkin niin, että vaikka kaikki paperit on lääkäreillä ja terapeuteilla jne. käytettävissä seuraavalla kerralla kun menet vaikka viiden vuoden päästä lääkärille, ei juuri siihen asiaan kuulumattomia papereita käytetä taustatietoina. Olikohan tarpeeksi epäselvää? =) Eli vielä kerran: Jos papereissa lukee, että on käynyt sen ja sen asian tiimoilta psykologilla, se ei vaikuta milään tapaa siihen, että miten käsitellään esim. päävammaa tai muistiongelmia. Ihmisistähän on usein kaksikin kansiota, kun he tulevat vastaanotolle, mutta papereista katsotaan ja kenties käytetään taustatietoina vain paperit, jotka liittyvät saman puolen asiaan. Et siis tule leimatuksi, vaan huolta pidetyksi.

Kiitti vastauksesta! Miten voin vakuuttua, että kohdallani ei tehdä väkivaltaa psyykehoidoissa? Kaksi läheistäni on kuollut psyykehoitoihin ja niiden seuraamuksiin ja minulla on siis traumaattisia kokemuksia tästä ja muistakin syistä. Jos unilääkkeet otetaan pois ja "tönkkösuolataan" psyykelääkkeillä, en jaksa. Olen tähän asti elänyt aina kaikin puolin selvin päin, eikä sänkyyn kaatavaa masennusta ole ollut, mutta sos.tilanteet!!!!

potilassuoja kirjoitti:

Kiitti vastauksesta! Miten voin vakuuttua, että kohdallani ei tehdä väkivaltaa psyykehoidoissa? Kaksi läheistäni on kuollut psyykehoitoihin ja niiden seuraamuksiin ja minulla on siis traumaattisia kokemuksia tästä ja muistakin syistä. Jos unilääkkeet otetaan pois ja "tönkkösuolataan" psyykelääkkeillä, en jaksa. Olen tähän asti elänyt aina kaikin puolin selvin päin, eikä sänkyyn kaatavaa masennusta ole ollut, mutta sos.tilanteet!!!!

Nyt meni hiukan ohi... Psyykehoitoihin kuolleet? Siis oman käden kauttako? Psyykelääkkeitä on monia ja sen oikean lääkityksen löytäminen on erittäin tärkeää ja monta kertaa vaivalloinen matka kuljettavana. Tuollaiseen sosiaalisten tilanteiden pelkoon kuitenkin tutkimusten mukaan parhain tulos on saavutettu terapialla (esim. hyvin usein kognitiivinen terapia) ja lääkkeiden yhteisvaikutuksesta. Sosiaalisten tilanteiden pelkoa ei yritetäkään (ainakaan meillä) hoitaa lääkkeilä yksin, joten mainitsemasi "tönkkösuolaus" ei tässä tapauksessa ole kovinkaan suuri huolenaihe. On olemassa lääkkeitä, jotka eivät vaikuta toimimiseen jokapäiväisessä elämässä vaan yhdessä terapian kanssa auttavat selviytymään sosiaalisista tilanteista. Kun ihminen oppii seuraamaan toimintaansa ja kehonsa reaktioita ikään kuin ulkoapäin, niitä pystyy kontrolloimaan. Neuvoisin nyt kääntymään psykologin tms. puoleen (löytyy lääkärin kautta terveyskeskuksista tai sosiaaliasemilta jne.) ja kertomaan millaisissa tilanteissa ja mitä oireita olet huomannut. Usko tai älä, suurin osa psykologeista on ihan ymmärtäväisiä. Ja he eivät määrää lääkkeitä! Lääkärit hoitavat sitten sen puolen, joten jos ei terapiaa, niin ainakin hyviä toimintavinkkejä varmasti psykologilta saat.

kuolleet? kirjoitti:

Nyt meni hiukan ohi... Psyykehoitoihin kuolleet? Siis oman käden kauttako? Psyykelääkkeitä on monia ja sen oikean lääkityksen löytäminen on erittäin tärkeää ja monta kertaa vaivalloinen matka kuljettavana. Tuollaiseen sosiaalisten tilanteiden pelkoon kuitenkin tutkimusten mukaan parhain tulos on saavutettu terapialla (esim. hyvin usein kognitiivinen terapia) ja lääkkeiden yhteisvaikutuksesta. Sosiaalisten tilanteiden pelkoa ei yritetäkään (ainakaan meillä) hoitaa lääkkeilä yksin, joten mainitsemasi "tönkkösuolaus" ei tässä tapauksessa ole kovinkaan suuri huolenaihe. On olemassa lääkkeitä, jotka eivät vaikuta toimimiseen jokapäiväisessä elämässä vaan yhdessä terapian kanssa auttavat selviytymään sosiaalisista tilanteista. Kun ihminen oppii seuraamaan toimintaansa ja kehonsa reaktioita ikään kuin ulkoapäin, niitä pystyy kontrolloimaan. Neuvoisin nyt kääntymään psykologin tms. puoleen (löytyy lääkärin kautta terveyskeskuksista tai sosiaaliasemilta jne.) ja kertomaan millaisissa tilanteissa ja mitä oireita olet huomannut. Usko tai älä, suurin osa psykologeista on ihan ymmärtäväisiä. Ja he eivät määrää lääkkeitä! Lääkärit hoitavat sitten sen puolen, joten jos ei terapiaa, niin ainakin hyviä toimintavinkkejä varmasti psykologilta saat.

Toinen kuoli oman käden kautta hyvin pian sen jälkeen, kun unilääkkeet evättiin. Ei jaksanut sitä tilannetta, kun valvoi kaikki yöt yksin läpeensä ja oli lääkehuuruissa päivät ja lihoi älyttömästi.

Toinen kuoli, kun yksityisessä hoitokodissa hoitajat vaativat koko ajan lääkkeiden lisäämistä ja hänelle tuli munuaismyrkytys kolmessa vuodessa. Poliisi tutki asian ja kuolinsyyksi laitettiin: psyykelääkkeet (lääkärin määräämät) ja kuolemaa edesauttoi keuhkokuume. Kumpaakaan tilaa ei voitu hoitaa, kun oli munuaismyrkytys.

Mulle jäi surevan osa ja pelko kaikkia psyykehoitoja kohtaan.

potilassuoja kirjoitti:

Toinen kuoli oman käden kautta hyvin pian sen jälkeen, kun unilääkkeet evättiin. Ei jaksanut sitä tilannetta, kun valvoi kaikki yöt yksin läpeensä ja oli lääkehuuruissa päivät ja lihoi älyttömästi.

Toinen kuoli, kun yksityisessä hoitokodissa hoitajat vaativat koko ajan lääkkeiden lisäämistä ja hänelle tuli munuaismyrkytys kolmessa vuodessa. Poliisi tutki asian ja kuolinsyyksi laitettiin: psyykelääkkeet (lääkärin määräämät) ja kuolemaa edesauttoi keuhkokuume. Kumpaakaan tilaa ei voitu hoitaa, kun oli munuaismyrkytys.

Mulle jäi surevan osa ja pelko kaikkia psyykehoitoja kohtaan.

Ymmärrän järkytyksesi, olet nähnyt kahdesti sen lääkkeiden kääntöpuolen. Sinun tapauksessani kuitenkin kyseessä on neuroottisiin lueteltava ongelma, eli sosiaalisten tilanteiden pelko. Niitä ei hoideta sellaisilla psyykelääkkeillä kuin psykoottistasoisia ongelmia. Totta on, että, jos syö pitkään monia lääkkeitä, kroppa on kovilla. Kuitenkin kuten jo edellä sanoin terapia (kognitiivinen tai ratkaisukeskeinen tms) auttaa sinun tilanteessasi erit. pitkälle ja jopa ihan homeopaattisilla "rauhoittavilla" on saatu terapian ohessa apu niin paniikkihäiriöön kuin sosiaalisiin pelkoihin. En tiedä mitkä ystäviesi diagnoosit olivat, mutta kuulostaa ainakin lääkemäärällisesti aivan eri tasoiselta ongelmalta. Noista unilääkkeistä sitten: niitäkin on erilaisia ja keskustellessasi mahdoll. lievästä muusta lääkityksestä, voi keskustella myös siitä mikä unilääke sen lääkkeen kanssa parhaiten sopii. Tässähän tilanne on vain se, että unilääkkeet neuvotaan jättämään pois, mikäli tilanne menee siihen, että päivän käynnistää piristävällä ja lopettaa rauhoittavalla, mikä ei ole hyvä ratkaisu. Sinun tilanteessasi varmasti esim. nukahtamista auttava lääke löytyy vaikka sitten olisi käytössä lääke, joka helpottaa esim. vain vaikeissa tilanteissa, eikä koko ajan tarvitse olla käytössä. Olet kokenut kovia ja varmasti tilanne pelottaa. Helpoin tapa lähteä ratkomaan myös noita pelkoja, on ottaa selvää. Mielenterveystoimistot vastaavat kaikiin kysymyksiin ilman ns. hoitositoumustakin. Eli kysyminen ei koskaan ole pahasta. Lisätietoja lääkkeistä ja niiden haitta- ja yhteisvaikutuksista saa psykiatreilta ja niitä toimintaneuvoja ja mahdoll. terapeuttisia harjoituksia taas psykologilta. Jos sinulla on joku läheinen, joka lähtee mukaasi, kannattaa hänet mukaan pyytää, jolloin tilanne ei ole niin ahdistava ja pelottava. Voimia!

vielä kirjoitti:

Ymmärrän järkytyksesi, olet nähnyt kahdesti sen lääkkeiden kääntöpuolen. Sinun tapauksessani kuitenkin kyseessä on neuroottisiin lueteltava ongelma, eli sosiaalisten tilanteiden pelko. Niitä ei hoideta sellaisilla psyykelääkkeillä kuin psykoottistasoisia ongelmia. Totta on, että, jos syö pitkään monia lääkkeitä, kroppa on kovilla. Kuitenkin kuten jo edellä sanoin terapia (kognitiivinen tai ratkaisukeskeinen tms) auttaa sinun tilanteessasi erit. pitkälle ja jopa ihan homeopaattisilla "rauhoittavilla" on saatu terapian ohessa apu niin paniikkihäiriöön kuin sosiaalisiin pelkoihin. En tiedä mitkä ystäviesi diagnoosit olivat, mutta kuulostaa ainakin lääkemäärällisesti aivan eri tasoiselta ongelmalta. Noista unilääkkeistä sitten: niitäkin on erilaisia ja keskustellessasi mahdoll. lievästä muusta lääkityksestä, voi keskustella myös siitä mikä unilääke sen lääkkeen kanssa parhaiten sopii. Tässähän tilanne on vain se, että unilääkkeet neuvotaan jättämään pois, mikäli tilanne menee siihen, että päivän käynnistää piristävällä ja lopettaa rauhoittavalla, mikä ei ole hyvä ratkaisu. Sinun tilanteessasi varmasti esim. nukahtamista auttava lääke löytyy vaikka sitten olisi käytössä lääke, joka helpottaa esim. vain vaikeissa tilanteissa, eikä koko ajan tarvitse olla käytössä. Olet kokenut kovia ja varmasti tilanne pelottaa. Helpoin tapa lähteä ratkomaan myös noita pelkoja, on ottaa selvää. Mielenterveystoimistot vastaavat kaikiin kysymyksiin ilman ns. hoitositoumustakin. Eli kysyminen ei koskaan ole pahasta. Lisätietoja lääkkeistä ja niiden haitta- ja yhteisvaikutuksista saa psykiatreilta ja niitä toimintaneuvoja ja mahdoll. terapeuttisia harjoituksia taas psykologilta. Jos sinulla on joku läheinen, joka lähtee mukaasi, kannattaa hänet mukaan pyytää, jolloin tilanne ei ole niin ahdistava ja pelottava. Voimia!

tapahtuivat perheessäni. Itsemurhaan päätyneen diagnoosi: unihäiriö ja masennusta. Luulen, että hänen tilannettaan ei otettu vakavasti, koska jaksoi pitää hyvää huolta esim. ulkonäöstään. Ei ymmärretty masennuksen syvyyttä.

Toisen kuolleen diagnoosi: lievän aivovaurion aiheuttamaa levottomuutta ja muutoin ahdistuneisuutta. Hän koki koulukiusaamista 10-11 vuotta ja toistuvat pahoinpitelyt aiheuttivat psykoosin. Psykoosi oli vain kerran.

Minä surin heidän elämiään, sitten kuolemiaan. Jos puhun näistä terv.huollossa, pelkään että minut leimataan jotenkin perheenjäsenten takia tiettyyn muottiin. Olen ollut aina erittäin elämänhaluinen, mutta herkkä ja tuota painolastia on tullut syntymästäni saakka näiden asioitten takia. Kuolemista on vuosia aikaa ja oma elämäni on jotenkin helpottanutkin, mutta nyt on tullut noi pakokauhut. Kiitos, kun olet vastannut!!!!

potilassuoja kirjoitti:

tapahtuivat perheessäni. Itsemurhaan päätyneen diagnoosi: unihäiriö ja masennusta. Luulen, että hänen tilannettaan ei otettu vakavasti, koska jaksoi pitää hyvää huolta esim. ulkonäöstään. Ei ymmärretty masennuksen syvyyttä.

Toisen kuolleen diagnoosi: lievän aivovaurion aiheuttamaa levottomuutta ja muutoin ahdistuneisuutta. Hän koki koulukiusaamista 10-11 vuotta ja toistuvat pahoinpitelyt aiheuttivat psykoosin. Psykoosi oli vain kerran.

Minä surin heidän elämiään, sitten kuolemiaan. Jos puhun näistä terv.huollossa, pelkään että minut leimataan jotenkin perheenjäsenten takia tiettyyn muottiin. Olen ollut aina erittäin elämänhaluinen, mutta herkkä ja tuota painolastia on tullut syntymästäni saakka näiden asioitten takia. Kuolemista on vuosia aikaa ja oma elämäni on jotenkin helpottanutkin, mutta nyt on tullut noi pakokauhut. Kiitos, kun olet vastannut!!!!

Mielellänihän minä, potilaiden välissä vastailen. On nimittäin yllättävän usein kuultu ajatus, että ei itselleen uskalla hakea apua, jos on kokenut, että läheiset eivät ole saaneet apua, saati sitten tuleeko leimatuksi. Itse näinkin läheltä seuranneena tätä asiaa kuitenkin voin vakuuttaa, että leimaamista ei kannata pelätä. Meillä ainakin päinvastoin ymmärretään jopa paremmin, jos on tuon tyyppisiä kokemuksia taustalla. Ikävä totuus on, että masennus johtaa joskus itsemurhaan ja, että kerta psykoosikin saattaa jättää ikuisen jäljen, mutta kumpikaan näistä seikoista ei helpota oloasi, eikä kukaan varmasti niin ajattelekaan. Toisekseen, elämme maassa, jossa potilas/asiakas voi päättää saamastaan avusta, joten mikäli toinen taho tuntuu väärältä, toiselta taholta voi pyytää apua. Mahdollisuus monipuoliseen apuun on olemassa kun vaan ensin pääsee sen avunhaun kynnyksen yli.

Jokainen, joka työskentelee tietosuojamateriaalin kanssa on vaitiolovelvolinen, myös siis vastaanottovirkailija, joka pääsee papereihin käsiksi. Tällainen henkilö ei ole siis "siviili" tarkoittamassasi merkityksessä, vaan syyllistyy vaitiolovelvollisuuden rikkomiseen, jolloin asiasta pitäisi tehdä ilmoitus. Kiitos!

siviili kirjoitti:

Jokainen, joka työskentelee tietosuojamateriaalin kanssa on vaitiolovelvolinen, myös siis vastaanottovirkailija, joka pääsee papereihin käsiksi. Tällainen henkilö ei ole siis "siviili" tarkoittamassasi merkityksessä, vaan syyllistyy vaitiolovelvollisuuden rikkomiseen, jolloin asiasta pitäisi tehdä ilmoitus. Kiitos!

mutta kuinka tehdä ilmoitus anonyyminä. Ja miten sitten tulen toimeen omatuntoni kanssa, jos kyseinen henkilö saa vaikka potkut.

Koska käyn omista syistäni psykiatriassa, en oikein viitsisi kuormittaa mieltäni huolella tämän ihmisen tulevaisuudesta.

Vihjaisin asiasta psykiatrilleni, joka sanoi kyllä että kyseessä on vakava asia, jos tällainen ihminen vuotaa. Eikö lääkärini olisi pitänyt alkaa selvittää asiaa tarkemmin.

Luulen, että tällä vastaanoton naisella on jokin sairaalan sisäinen tuttava, jonka avulla pääsee vieläkin syvemmälle potilastietoihin, kuin virkansa puolesta olisi oikeutettu.

potilas kirjoitti:

mutta kuinka tehdä ilmoitus anonyyminä. Ja miten sitten tulen toimeen omatuntoni kanssa, jos kyseinen henkilö saa vaikka potkut.

Koska käyn omista syistäni psykiatriassa, en oikein viitsisi kuormittaa mieltäni huolella tämän ihmisen tulevaisuudesta.

Vihjaisin asiasta psykiatrilleni, joka sanoi kyllä että kyseessä on vakava asia, jos tällainen ihminen vuotaa. Eikö lääkärini olisi pitänyt alkaa selvittää asiaa tarkemmin.

Luulen, että tällä vastaanoton naisella on jokin sairaalan sisäinen tuttava, jonka avulla pääsee vieläkin syvemmälle potilastietoihin, kuin virkansa puolesta olisi oikeutettu.

niin päin, että miten on omantunnon laita, jos jonkun elämä menee vielä enemmän solmuun, jos et ilmoita? Anonyyminä ilmoituksen voi tehdä esim. terveydenhuollon ammattieettiseen toimikuntaan käsittääkseni.

miettiä kirjoitti:

niin päin, että miten on omantunnon laita, jos jonkun elämä menee vielä enemmän solmuun, jos et ilmoita? Anonyyminä ilmoituksen voi tehdä esim. terveydenhuollon ammattieettiseen toimikuntaan käsittääkseni.

että kirjoittaa nimettömänä varoituskirjeen sairaalaan ja osittaa sen tälle juoruilijalle (näin hänellä on mahdollisuus parantaa tapansa) tai laittaa sairaalan potilaspalautelaatikkoon tiedon, että kyseinen henkilö juoruaa.

potilassuoja kirjoitti:

että kirjoittaa nimettömänä varoituskirjeen sairaalaan ja osittaa sen tälle juoruilijalle (näin hänellä on mahdollisuus parantaa tapansa) tai laittaa sairaalan potilaspalautelaatikkoon tiedon, että kyseinen henkilö juoruaa.

Jospa palattaisiin alkuperäiseen aiheeseen: tutussa kaupungissa terveyskeskuksen mielenterveysasiakkaiden mielenterveystiedot eivät näy tietokonnelta esim. henkilön tullessa päivystävälle lääkärille vaikkapa angiinan takia. Mielnterveyspuolella kirjattuihin tietoihin tarvitaa eri salasana, joka on vain sen puolen henkilökunnalla.

kuulehan kirjoitti:

Jospa palattaisiin alkuperäiseen aiheeseen: tutussa kaupungissa terveyskeskuksen mielenterveysasiakkaiden mielenterveystiedot eivät näy tietokonnelta esim. henkilön tullessa päivystävälle lääkärille vaikkapa angiinan takia. Mielnterveyspuolella kirjattuihin tietoihin tarvitaa eri salasana, joka on vain sen puolen henkilökunnalla.

Jos näin on, olisi kyllä paljon helpompi sitten myöhemmin käydä fyysisten asioitten takia lekurissa. Ei tartteisi jännittää, mitä kaikkea minusta näkyy heti kättelyssä.

potilassuoja kirjoitti:

Jos näin on, olisi kyllä paljon helpompi sitten myöhemmin käydä fyysisten asioitten takia lekurissa. Ei tartteisi jännittää, mitä kaikkea minusta näkyy heti kättelyssä.

paperilla kyllä, mutta kuten jo aiemmin mainitsin, papereista katsotaan vain ne, jotka asiaan saatataisi liittyä. Jos menee lääkärille angiinan vuoksi, papereita ei kaiveta esiin. Koneella näkyy kyllä kaikki käynnit, mutta ei tietoja tuloksisat tai sen semmoisista. Paperit ovat luettavissa vain siksi, että, jos joskus tulevaisuudessa samasta asiasta käyt lääkärillä tms. ei tarviste alusta asti lähteä kartoittamaan. Älä siis jännitä! Joko kävit juttelemassa viestiketjun alussa mainitsemastasi asiasta?

ei, kirjoitti:

paperilla kyllä, mutta kuten jo aiemmin mainitsin, papereista katsotaan vain ne, jotka asiaan saatataisi liittyä. Jos menee lääkärille angiinan vuoksi, papereita ei kaiveta esiin. Koneella näkyy kyllä kaikki käynnit, mutta ei tietoja tuloksisat tai sen semmoisista. Paperit ovat luettavissa vain siksi, että, jos joskus tulevaisuudessa samasta asiasta käyt lääkärillä tms. ei tarviste alusta asti lähteä kartoittamaan. Älä siis jännitä! Joko kävit juttelemassa viestiketjun alussa mainitsemastasi asiasta?

mutta kirjoitin asioita lääkärille. Odotan ensin yhden fyysisen tutkimuksen tuloksia, sitten on tarkoitus jutella. Lääkärillä on siis jo tieto tilanteestani. Puhuminen tai käynti terv.keskuksessa jännittää ihan mielettömästi ja pelkään, että sydän pysähtyy tai että saan jonkun kohtauksen. Rytmihäiriölääkkeet jo käytössä...