Kuudes luomispäivä oli 268 vuorokauden mittainen ajanjakso.
75 vuorokautta ennen kuudennen luomiskauden loppua olemassaoloon tuli mies, joka syntyi myöhemmin Aadamin pojan Seetin pojan Enoksen (Raamatussa) toiseksi vanhimpana poikana ja myöhemmin esiintyy Kalevala-eepoksessa nimellä Lieto Lemminkäinen eli Ahti Saarelainen. Hän eli myös 1900-luvulla jaa. Suomessa ja muutti etelä-Suomesta, noin kuukausi-pari ennen murhaa, Isojoelle, todennäköisesti keskustaan (ei ollut Isojoelta kotoisin) vaimonsa kanssa 1953 jaa. ja surmasi tuolloin Auli Kyllikki Saari-nimisen neitosen (synt. 6 joulukuuta 1935). Isojoella 1953 jaa. kuollut Kyllikki Saari eli aikaisemmin 780-850 jaa. lukujen vaihteessa Kalevalassa Suomessa ja oli tuolloin Saaren suurisukuisen talon piika (Kalevala-eepos). Häntä kutsuttiin tuolloin Saaren Kyllikiksi ja Lieto Lemminkäinen oli mustasukkaisen rakastunut häneen tuolloin, mutta Saaren Kyllikki antoi hänelle "pakit" eli hylkäsi hänet.
Seetin pojan Enoksen toiseksi vanhimman pojan henki jäi leijumaan Kyllikki Saaren suohaudan päälle kymmeniksi vuosiksi. Lieto Lemminkäinen oli se mies, joka oli muuttanut etelä-Suomesta Isojoelle vähän ennen murhaa ja oli kysellyt Kyllikki Saarta Isojoen kylällä viikko-pari ennen murhaa (maininta kuulustelupöytäkirjoissa) eikä hän tuntenut ennestään eikä tiennyt minkä näköinen Kyllikki oli ennen kuin hän kyseli hänestä. Hänellä ei myöskään ollut vankilataustaa. Hän oli kuudes pääepäilty ja oli pidätettynäkin (käsiraudoissa) vähän aikaa.
Kuka surmasi Kyllikki Saaren?
6
<50
Vastaukset
- Anonyymi
Joukahainen se oli
- Anonyymi
129 vuorokautta ennen kuudennen luomiskauden loppua olemassaoloon tuli mies, joka myöhemmin tunnetaan Veeda-kirjallisuudessa Indrana (taivaan kuningas) ja Raamatussa Aadamin poikana Kainina.
Hän syntyi myöhemmin Kasyapan ja Aditin seitsemäntenä 12:sta pojasta nimeltään Satru (Veeda-kirjallisuus). Sitä myöhemmin hän syntyi 760-luvulla jaa. ja eli 783-800> lukujen vaihteessa jaa. Kalevalassa, Suomessa nimellä Kullervo Kalervonpoika eli Joukahainen joka makasi sisarensa (sisaren turmelus (Aino?)) ja myöhemmin sen jälkeen surmasi itsensä heittäytymällä miekkaan (Kalevala-eepos), ja sitä myöhemmin hän eli keskiajalla 1268-1314 jaa. nimellä Filip IV:s (neljäs) Kaunis. Aadamin poika Kain eli henkimaailmassa vuodesta 1955 jaa. alkaen mutta ei sitä ennen vaan hän oli sitä ennen haudassa odottamassa ylösnousemusta joten hän ei voinut surmata Kyllikki Saarta.
- Anonyymi
Olisko Anneli Auerin tekosia. Monipuolista väkivaltataustaa löytyy yllin kyllin.
- Anonyymi
Anneli se ei voinut olla koska Anneli ei ollut vielä syntynytkään silloin eikä Annelilla ollut myöskään Jukka S. Lahden tapauksessa niin hyvää motiivia kuin Ari Vihavaisella joka kuoli edellisessä elämässään noin 300 jKr luvatussa maassa (Pohjois-Amerikassa) Jukka S. Lahden johtaman laamanilaisjoukon (8-10 kpl) yhden soturin kädestä.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Anneli se ei voinut olla koska Anneli ei ollut vielä syntynytkään silloin eikä Annelilla ollut myöskään Jukka S. Lahden tapauksessa niin hyvää motiivia kuin Ari Vihavaisella joka kuoli edellisessä elämässään noin 300 jKr luvatussa maassa (Pohjois-Amerikassa) Jukka S. Lahden johtaman laamanilaisjoukon (8-10 kpl) yhden soturin kädestä.
Ihme Kalevala tekstiä !!
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ihme Kalevala tekstiä !!
Hullusirpa ei syö lääkkeitään.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 1363822
- 1161490
Timo Soini tyrmää Tynkkysen selitykset Venäjän putinistileiristä
"Soini toimi ulkoministerinä ja puolueen puheenjohtajana vuonna 2016, jolloin silloinen perussuomalaisten varapuheenjoht2711350Sulla on nainen muuten näkyvät viiksikarvat naamassa jotka pitää poistaa
Kannattaa katsoa peilistä lasien kanssa, ettet saa ihmisiltä ikäviä kommentteja.691309Kalateltta fiasko
Onko Tamperelaisyrittäjälle iskenyt ahneus vai mistä johtuu että tänä vuonna ruuat on surkeita aikaisempiin vuosiin verr181194Nainen voi rakastaa
Ujoakin miestä, mutta jos miestä pelottaa näkeminenkin, niin aika vaikeaa on. Semmoista ei varmaan voi rakastaa. Miehelt791101Ikävöimäsi henkilön ikä
Minkä ikäinen kaipauksen kohteenne on? Onko tämä vain plus 50 palsta vai kaivataanko kolme-neljäkymppisiä? Oma kohde mie451078IS Viikonloppu 20.-21.7.2024
Tällä kertaa Toni Pitkälä esittelee piirrostaitojansa nuorten pimujen, musiikkibändien ja Raamatun Edenin kertomusten ku601061- 301046
- 56997