Perityn kiinteistön myynti

Anonyymi

Perimme velan panttina kiinnitetyn kiinteistön. Toinen meistä ei suostu myymään julkisilla markkinoilla omaa osuuttaan. Hänellä ei myöskään itsellään ole varaa ostaa minua ulos. Onko jokin lakipykälä joka olisi puolellani että voin laittaa paikan myyntiin?

9

79

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Ihan vaan kysyn, että pystytkö itse ostamaan tämän toisen osapuolen ulos.
      Sillähän se olisi sitten selvä.

    • Anonyymi

      Kuolinpesää ei ole siis vielä jaettu?

      Asemasi on eri riippuen vastauksesta.

      • Anonyymi

        Kysymyksestäkinhän jo ilmenee aika selkeästi peritty kiinteistö, kuolinpesästä ei mainintaa, periä voi myös testamentilla, jolloinka kuolinpesä jaettu ja erotettu tuo kiinteistö kahdelle testamentilla perineet..

        Toinenkin vaihtoehto on, eli vain kaksi perijää ja ainoa omaisuus on velan eteen pantattu kiinteistö ja pesänselvittäjä/jakaja tulisi molempien maksettavaksi, eikä aasinajattajat lähde edes tuohon jakopesään, koska hyötyä ei olisi heille siitä.

        Joten ainoaksi ja hyväksi vaihtoehdoksi jää jo ehdotettu, ostaa toinen osapuoli ulos, tietty vähentää hänelle tulevasta osuuden hinnasta velkojen määrä pois ja jolloinka voitte myydä kiinteistön ja maksaa velan pois.

        Velathan ei kylläkään periydy, vaan ne rasittaa ainoastaan vainajan omaisuutta eli voitte jättää myös velat maksamatta ja hakea kuolinpesän konkurssiin.

        Edellytyksellä ettette ole ryhtyneet minkäänlaisiin sellaisiin toimiin jotka osoittaa perinnön vastaanottamiseksi ja sekin asia on kuin veteen piirretty viiva, että mitkä asiat ovat tosiasiassa sellaisia toimia.

    • Anonyymi

      Lawetti taas höpöttää asian vierestä kun ei ymmärrä asianlaitaa.

      Sulla on 2 vaihtoehtoa,jos pesä jakamaton haet pesänjakajaa joka panee kiinteistön myyntiin,jos jotain velkaa kiinteistöstä on niin se kuitataan myyntituloilla ja pesänjakaja ottaa oman palkkionsa päältä pois.
      Jos pesä on jaettu ja omistatte puoliksi kiinteistön niin voit hakea yhteisomistuksen purkua ja taas kas kummaa kiinteistö menee myyntiin,velat kuitataan sitten myyntituloista.

      • Anonyymi

        Jälleen iskee rudgelöpslöps nickittömänä ja ainoa aloitus oli ainoastaan haukkua järkevintä vaihtoehtoa jolla jää rudgen kaltaiset minilexiläiset, että muut aasittajajat ilman tienestiä.

        Molemmissa rusgelöpsin ehdottamissa tienaavat ovat oikeushenkilöitä, eli valtio ja aasittaajajat, kun taas minun ja toiseksi vastaajan vastauksilla tienaa ehkä kumpikin omistaja. että ehkä velkoja.

        Toisessa vastaus vaihtoehdossa saattaa velkoja jäädä nuoleen osittain näppejään, mutta perinnön saajat eivät vastaa veloista.

        Kannattaa aina lukea niiden vastaukset joilla ei ole tarkoitus tienata kysyjien ahdingolla.

        Ruikkulöpslöps ei huomioi yhtään sitä, että jos kiinteistön silloinen arvo ollut 45 000€ arvoinen ja rasitusvelka 35 000€, tämän hetkinen kiinteistön arvo 35 000€, niin paljonkohan tuossa ruikkulöpslöps jääkään pesänjakajalle, ilmaiseksikko hänen pitäisi toimia?

        Ehei, vaan jakajanpalkkio tulisi perinnönsaajien maksettavaksi ja joka olisi tuollainen 5000€

        Lisäksi, miksi ihmeessä tuossa edes pitäisi hakea yhteisomistuksen purkua oikeudenkäynnin kautta, joka myös maksaa kummallekkin?

        Asia hoituu sillä kun ostaa toisen ulos kiinteistöstä ja maksaa velan pois kun on myynyt omiin nimiinsä kiinteistön, niin siinä voittaa omistaja, eikä ruikkuperseen kaltaiset aasittajat.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Älä oleta vaan kysy faktat pöytään Lawetorder.

      • Anonyymi

        Eikö toisella ole vain oineutta laittaa velallista kiinteistöä myyntiin jos toinen ei lunasta ulos?
        Tarvitaanko välttämättä juristia ja oikeustoimia?
        Eikö laki ole hänen puoellaan?

        Ei ole. Vain velkojalla on oikeus realisoida pantti ja sekin vain jos velkaa ei makseta sopimuksen mukaan. Muilla omistajilla on ainoastaan oikeus myydä omistamansa. Jos kuolinpesää ei ole jaettu niin sekin pitää tehdä tai myyntiin pitää kaikkien suostua.

        Juristi ei ole pakollinen mihinkään, voit myös paikata hampaasi itse tai tehdä putkityöt itse, jos kerran haluat "säästää".

        Miten se laki olisi vain yhden omistajan puolella?

    • Anonyymi

      Tottakai tarvitaan juristi. Tässä tapauksessa ilmeisesti pesänjakaja, joka hakee lisöksi myyntilupaa tuomioistuimesta, koska pesänjakajakaan ei voi myydä kiinteistöä kuolinpesästä ilman lupaa.

      Lupaa ei heru, ellei ole ensin ole selvitetty, voitaisiinko pesä jakaa ilman kiinteistön myyntiä. Se taas riippuu monistakin asioista pesään liittyen.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Räppäri kuoli vankilassa

      Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "
      Maailman menoa
      87
      4098
    2. Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä

      Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella
      Ikävä
      24
      2911
    3. No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen

      Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol
      Ikävä
      45
      2320
    4. Missä näitte viimeksi?

      Missä näit kaivattua viimeksi ja oliko sähköä ilmassa?
      Ikävä
      34
      1321
    5. Puukotus yöllä

      Oli kaveri hermostunut ja antanut puukosta.
      Sotkamo
      10
      909
    6. 131
      885
    7. rakas J siellä jossain

      Niin ikävä sua. -P. Nainen
      Ikävä
      6
      874
    8. Masan touhut etenee

      Punatiilitalon tietotoimiston mukaan Masa on saanut viimein myytyä kämppänsä ja kaavoittaa uudelle lukaalille tonttia pa
      Äänekoski
      12
      822
    9. Naisten ja miesten tasoeroista

      Oletteko huomanneet, että naisissa ylemmän tason naiset ovat sinkkuja, ja miehissä alemman tason incelit? Toimivat paris
      Ikävä
      124
      766
    10. You've been running and

      so has your mind, I'm thinking of you all the time... 💘
      Ikävä
      11
      760
    Aihe