Viljelijät taas veronmaksajien kukkarolla - 2021

- Maatalous tarvitsee satoja miljoonia euroja lisää veronmaksajilta -
Kyse on maaseutuohjelman ympäristökorvausten osalta satojen miljoonien lisälaskusta suomalaisille veronmaksajille vuodesta 2021 alkaen

Allaolevassa tekstissä voi vetää yhtäläisyysmerkit Suomen ja maalaislitto -mtkn kohdalla.
Suomen esitykset ovat pääsääntöisesti maalaisliitto-mtkn aikaansaannoksia.

"Suomi on aktiivisesti vaikuttanut EU:n tulevan maatalouspolitiikan ilmasto- ja ympäristölinjausten lievennyksiin.

Suomi on EU:n puheenjohtajana ollut kokousasiakirjojen mukaan esittämässä unionin maataloustukiin muutoksia, joilla muun muassa lievennettäisiin maatalouden päästöjen kytkemistä unionin ilmastotavoitteisiin.

- Maatalous tarvitsee satoja miljoonia euroja lisää veronmaksajilta -

Suomi joutuu myös laittamaan ajamansa linjan mukaisesti lisää rahaa maatalouden tukemiseen omasta budjetista. Suomi on ajanut tavoitetta, jossa EU säätelee mahdollisimman vähän tai ei laisinkaan uusia tehokkaampia ilmastotoimia suoraan EU:n budjetista.

Suomi ei halua käyttää suoria, täysin unionin rahoittamia tulotukia ilmastotalkoissa esimerkiksi turvepeltojen haittojen vähentämiseen tai luomutuotantoon. Tukia ollaan jakamassa ainakin perusesitystä enemmän muun muassa nuorille viljelijöille.

Kyse on arviolta noin miljardista eurosta puhdasta EU-rahaa. Suomi haluaa siirtää uuden niin sanotun ekojärjestelmän miljardin osaksi laajaa, pitkälti kansallisesti rahoitettavaa maaseutuohjelmaa.

Kyse on maaseutuohjelman ympäristökorvausten osalta satojen miljoonien lisälaskusta suomalaisille vuodesta 2021 alkaen." -YLE

0
27<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 27

Vanhimmat

Kansa haluaa suomalaista ruokaa ja ylivoimainen enemmistö ymmärtää että se maksaa.

Äänestä

Milloin loppuu euroopan maatalouden tukeminen omaa tuotantoa vastaan lähes MILJARDILLA vuodessa?
Millä muulla-alalla valtio tukee kilpailua omaansa vastaan?

Äänestä

Taas on viljelijän kädet ujuttautumassa entistä syvemmälle veronmaksajien taskuihin.

Äänestä

Tuosta en ymmärtäny kissinpaskan vertaa, mutta ilmeisesti rahoja ei tyrhaan kierrätetä Prysselin kautta.

Äänestä

Rahat jää Brysseliin. Merkkel nauraa matkalla pankkiin.

Äänestä

Nämä maataloustuki-asiat otsikoidaan hyvin raflaavasti, niin kuin tässäkin
aloituksessa. Oman kokemukseni mukaan viljelijä haluaisi tuotteistaan
oikean hinnan ilman valtavaa byrokratiaa. Veronmaksajien, joita myös viljelijät
ovat, veroista rahoitetaan myös tämä byrokratia. Myös erilaiset tyhjäpäähankkeet
rahoitetaan näistä tukirahoista. Samoin neuvonta ym. järjestöt paisuttavat
organisaatioitaan, kun valtion piikki on auki.

Äänestä

Eiköhän ajeta EU:n maatalous alas ja ollaan Kiinasta riippuvaisia ruuan suhteen, sieltä sen saa kuitenkin halvemmalla, kuten kaiken muunkin.
Kansalla jää enemmän rahaa säästöön, eikä synny maatalouspäästöjäkään niin maailma pelastuu?

Äänestä

Herra tie kuinka mones tukitalutettavien viljelijöiden sukupolvi onkaan jo menossa..?Kehdosta hautaan yhteiskunnan rahoituksella.

Äänestä
  • Puolet työväestä töissä kunnalla, kaupungilla j a Valtiolla, siis veronmaksajien tukirahoilla elävät. Sit tämmöstä kansan osaa, joka pikkusen saa hinnan alennus korvausta puoleen hintaan myimästään elintarvikkeesta, nii viittitään piruilla ja pilkata. Häppees vähä.

    Äänestä

  • Mitä mariset? Eikö tilanne missä ruokaa on kiinnosta?
    Punikin muisti ei ulotu vuoteen 1918.

    Äänestä

Joku tolkku kerjäläisillekin...

Äänestä
  • Maatalouden tuet eu-alueella ovat poliittinen päätös. Ne eivät ole
    palkan lisäksi jaettavia joulubonuksia, kuten palkansaajan tulos-
    palkanlisä. Pian 25v on tästä eu-tarkastajien ylimielisestä pilkun-
    viilauksesta saatu nauttia. Isoilla tiloilla tukioptimointi on normaali
    käytäntö. Ei kuitenkaan samanlaista kuin opiskelija, yh, työtön koska
    maatalouden tuet eivät ole vastikkeettomia. Kuinkahan paljon
    lapsilisien yh-korotus aiheuttaa erilleen muuttoa? Näihin etuisuuksiin
    on jopa laskureita, mitä vastikkeetonta lisää voi tai kannattaa hakea.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Maatalouden tuet eu-alueella ovat poliittinen päätös. Ne eivät ole
    palkan lisäksi jaettavia joulubonuksia, kuten palkansaajan tulos-
    palkanlisä. Pian 25v on tästä eu-tarkastajien ylimielisestä pilkun-
    viilauksesta saatu nauttia. Isoilla tiloilla tukioptimointi on normaali
    käytäntö. Ei kuitenkaan samanlaista kuin opiskelija, yh, työtön koska
    maatalouden tuet eivät ole vastikkeettomia. Kuinkahan paljon
    lapsilisien yh-korotus aiheuttaa erilleen muuttoa? Näihin etuisuuksiin
    on jopa laskureita, mitä vastikkeetonta lisää voi tai kannattaa hakea.

    Kansalliset tuet ovat kotimaista kerjäämistä.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Kansalliset tuet ovat kotimaista kerjäämistä.

    Tehkee ilman palkkoo, tehkee, myö duunarit istumme perse penkissä kilpailu tilanteessa.
    Ruokoo vuan ilmasta tuottakee meille, ni perkeleesti että lihomma yksiössä kelan tuilla lissee,

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Tehkee ilman palkkoo, tehkee, myö duunarit istumme perse penkissä kilpailu tilanteessa.
    Ruokoo vuan ilmasta tuottakee meille, ni perkeleesti että lihomma yksiössä kelan tuilla lissee,

    Maataloustuki kelaan kuin muutkin sosiaali etuudet
    Tarveha t kintaan jos talonpoika tarviesee sosiaali apua anetaan
    Muutoin ette ole oikeutetu nämaatalosutukeen koska ete h ilje aktiivisesti koko vuotta
    Vaan lomsilete ulkomailla suurinmano osan vuotta maatalosutuela ostesussa loma asunossa joka kiåuuluu sumen valtiolle ja kansaale

    Äänestä

Aina kun näen romanialaisen kerjäläisen kadunkulmassa mietin institutialisoitua maataloustukien kerjäämistä...

Äänestä
  • Romanialainen ei tajua mennä kelaan.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Romanialainen ei tajua mennä kelaan.

    Mutta jussi ymmärtää Melaa... ja Mielikki-Mansikkia

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Mutta jussi ymmärtää Melaa... ja Mielikki-Mansikkia

    Hesan yksiössä tumputellaan.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Hesan yksiössä tumputellaan.

    teillä paloi taaskin navetan valot vanhempien mentyä nukkumaan :-)

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    teillä paloi taaskin navetan valot vanhempien mentyä nukkumaan :-)

    Jopa puska runkkaaja.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Jopa puska runkkaaja.

    äitylinja isukin nukkuessa navetan valot palaa ja mielikki ammuu...

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    äitylinja isukin nukkuessa navetan valot palaa ja mielikki ammuu...

    Hesalainen oikreehen kiimroissahan puskasaha kyträä.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Hesalainen oikreehen kiimroissahan puskasaha kyträä.

    näkyyhän nuo navetan valot kylille saakka :-)

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    näkyyhän nuo navetan valot kylille saakka :-)

    Eikai kukaan Helsinkiä kaupungiksi luulekkaan?

    Äänestä

Miltä tuntuu kun on itsellisen tilallisen eetos mutta tosiasiallinen asema on torppari?
Millaista on elää moisessa valheellisessa ristipaineessa?

Äänestä
  • Jopahan sen tietää kertomattakin kelan vuokrayksiössä.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Anonyymi kirjoitti:

- Maatalous tarvitsee satoja miljoonia euroja lisää veronmaksajilta -
Kyse on maaseutuohjelman ympäristökorvausten osalta satojen miljoonien lisälaskusta suomalaisille veronmaksajille vuodesta 2021 alkaen

Allaolevassa tekstissä voi vetää yhtäläisyysmerkit Suomen ja maalaislitto -mtkn kohdalla.
Suomen esitykset ovat pääsääntöisesti maalaisliitto-mtkn aikaansaannoksia.

"Suomi on aktiivisesti vaikuttanut EU:n tulevan maatalouspolitiikan ilmasto- ja ympäristölinjausten lievennyksiin.

Suomi on EU:n puheenjohtajana ollut kokousasiakirjojen mukaan esittämässä unionin maataloustukiin muutoksia, joilla muun muassa lievennettäisiin maatalouden päästöjen kytkemistä unionin ilmastotavoitteisiin.

- Maatalous tarvitsee satoja miljoonia euroja lisää veronmaksajilta -

Suomi joutuu myös laittamaan ajamansa linjan mukaisesti lisää rahaa maatalouden tukemiseen omasta budjetista. Suomi on ajanut tavoitetta, jossa EU säätelee mahdollisimman vähän tai ei laisinkaan uusia tehokkaampia ilmastotoimia suoraan EU:n budjetista.

Suomi ei halua käyttää suoria, täysin unionin rahoittamia tulotukia ilmastotalkoissa esimerkiksi turvepeltojen haittojen vähentämiseen tai luomutuotantoon. Tukia ollaan jakamassa ainakin perusesitystä enemmän muun muassa nuorille viljelijöille.

Kyse on arviolta noin miljardista eurosta puhdasta EU-rahaa. Suomi haluaa siirtää uuden niin sanotun ekojärjestelmän miljardin osaksi laajaa, pitkälti kansallisesti rahoitettavaa maaseutuohjelmaa.

Kyse on maaseutuohjelman ympäristökorvausten osalta satojen miljoonien lisälaskusta suomalaisille vuodesta 2021 alkaen." -YLE

0

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu