Ellei täysin fyysistä viehätystä lasketa mukaan, en koskaan ihastu kehenkään. Tämä fyysinen ihastus lopahtaa täysin jo hyvinkin nopean tutustumisen jälkeen... Kukaan vaan ei kiinnosta!
Odotan, että joku saisi minut täysin sekasin, ja mitä paremmin häneen tutustuisin, sitä enemmän ihastuisin... Mutta ei. Ei lähellekään. En ole koskaan tavannut naista, jonka kanssa olisin tosissani halunnut seurustella. Ja mitkään seksisuhteet tms. ei kiinnosta.
Pelkästään fyysisestikään kiinnostavaa naista on todella vaikea löytää. Ne harvat jotka sillä saralla kiinnostaa ovat poikkeuksetta ulkomaalaisia, joka ei asiaa pahemmin auta.
En kai mitään ratkaisua tähän täältä hae, mutta olisi mukava kuulla jos muilla olisi samanlaisia "ongelmia"..
Odotan, että joku saisi minut täysin sekasin, ja mitä paremmin häneen tutustuisin, sitä enemmän ihastuisin... Mutta ei. Ei lähellekään. En ole koskaan tavannut naista, jonka kanssa olisin tosissani halunnut seurustella. Ja mitkään seksisuhteet tms. ei kiinnosta.
Pelkästään fyysisestikään kiinnostavaa naista on todella vaikea löytää. Ne harvat jotka sillä saralla kiinnostaa ovat poikkeuksetta ulkomaalaisia, joka ei asiaa pahemmin auta.
En kai mitään ratkaisua tähän täältä hae, mutta olisi mukava kuulla jos muilla olisi samanlaisia "ongelmia"..
Vastaukset 4
Vanhimmat
...tämä ihmenainen sitten olisi?
Minulla on aivan sama ongelma kuin sinullakin. Nuorena ihastuin, mutta nyt en enää pysty siihen. Olen ajatellut, että kyseessä on avioeroni jättämä trauma. Exäni jätti minut todella ikävästi.
Olen eroni jälkeen tapaillut muutamia, varmasti aivan hienoja miehiä. Kukaan ei vaan saa minua syttymään.
Jotenkin tämä kierre olisi hyvä katkaista. Miehet ihastuvat minuun helposti. Ei sekään minua auta - päinvastoin - syyllisyydentunne siitä, että on jotankin antanut toiselle ehkä vääriä mielikuvia vain olemalla ystävällinen, kalvaa mieltäni.
Tiedän, että haluan rakastua. Jostain pitäisi vain tulla se unelmien prinssi, joka vie jalat altani.
Vaikuttaa typerältä ja lapselliselta, mutta sillä tasolla kai sielunelämäni on tällä hetkellä.
Oletettavasti tilanne muuttuu muutaman vuoden kuluttua, kun itsetunto on taas kohdallaan. Sitä ennen olen onneton.
Minulla ei mitään traumaattista kokemusta ole ollut. Näin tämä vaan on aina ollut. Mielestäni seurustelusuhteiden pohja on toisen kunnioittaminen, ja minun on erittäin vaikeaa kunnioittaa ketään siinä määrin mitä seurustelusuhde vaatisi. Useimmat naiset ovat mielestäni liian yksinkertaisia ja moraalittomia. Tottakai miehet ovat yhtälailla, mutta miehet kun ei kiinnosta. ;)
Muutama vuosi sitten olin sentään edes valmis yrittämään: tein alotteita ja kävin treffeillä yms... Mutta kun joka kerta pettyy, niin ei sitä enää jaksa.
Olen erittäin romanttinen ja siinä suhteessa myös hieman naiivi. Rakkaus on minulle se tärkein asia elämässä, ja tämä on aika kova pala naisille. Tuntuu siltä, että kukaan suomalainen nainen ei ole koskaan tosissaan liikkeellä. Kukaan ei ole niin varma itsestään, että osaisi ja uskaltaisi sanoa, että haluaa aviomiehen. Tämä siis alle 23v naisista, muista ei kokemusta ole. Ja minulla kun ei ole mitään halua seurustella ilman, että se johtaisi johonkin.
Mutta hyvin harvoin noita asioita pääsee edes pohtimaan. Lähes aina se kaatuu jo siihen ulkonäköön ja ensivaikutelmaan. Olen vaan liian kranttu.
Ehkä on paras ensin ymmärtää itseään ennenkuin yrittää edes aloittaa seurustelua.
Jotenkin yleistät aika tavalla. On varmasti olemassa yhtä hyviä naisia kuin sinäkin olet miehenä. Et vaan ole kohdannut oikeaa, ehkä et koskaan kohtaakaan.
Sitä ennen on päätettävä, miten elämänsä elää. Mielestäni on turha alkaa edes suhdetta, jos tuntuu siltä ettei se tule kestämään.
Yksin ei ole hyvä olla, mutta huono suhde on vieläkin pahempi vaihtoehto.
Onnea nyt sinulle - toivottavasti joskus löydät sen oikean. Rakkaus on ihana asiaa.