Raamattuun pohjautuvalla puheella on vahva pohja

Olin taannoin seuroissa Simon Alaniemen koululla. Palvelemassa oli Ville Suutari. Sana avautui hänelle. Ihailimme hänen hyvää muistiaan ja persoonallista murrettaan sekä pitkiä ja sanatarkkoja raamatunlainauksia. Nuoruudessaan Suutari oli lukenut Raamatun lävitse useita kertoja.
Saarna kesti yhden tunnin ja 45 minuuttia. Se ei tuntunut liian pitkältä. ”Sinun sanas on minun jalkaini kynttilä ja valkeus teilläni” (Ps. 119:105).
Eriseuran taisteluiden aikoihin 60 vuotta sitten isäni etsi Raamatusta vastauksia opillisiin ristiriitoihin. Apostoli kirjoittaa kirjeessään Jumalan sota-aseista. Niissä on vain yksi lyömäase, hengen miekka, Jumalan sana. Kun uskovainen puhuu armosta osattomille parannuksen tarpeellisuudesta, puheella on vahva pohja, kun se pohjautuu siihen, miten Raamattu asiasta opettaa.

Olen leikkisästi sanonut, että olen ammatiltani saarnojen kuuntelija. Kanttorin tehtävässä olen kuunnellut tuhansia saarnoja. On ollut ilo kuunnella saarnoja, joita ohjaa Jumalan Pyhä Henki.

Lapsesta lähtien olen nauttinut Jumalan valtakunnassa pidetyistä saarnoista, kun Raamattua selitetään ja selitystä vahvistetaan toisilla Jumalan sanan paikoilla. Tämä valtakunta on vahvalla perustuksella.

”Te ette siis enää ole vieraita ja muukalaisia, vaan kuulutte Jumalan perheeseen, samaan kansaan kuin pyhät. Te olette kiviä siinä rakennuksessa, jonka perustuksena ovat apostolit ja profeetat ja jonka kulmakivenä on itse Kristus Jeesus. – – Ja hän liittää teidätkin Hengellään rakennuskivinä Jumalan asumukseen.” (Ef. 2:19–22.)

Silloin kun ei ollut vielä kirjoitettua sanaa, vanhemmat kertoivat lapsilleen Jumalan luomistöistä ja ihmeistä, kunnes kirjoitustaito kehittyi ja Jumalan ilmoituksia alettiin saattaa kirjalliseen muotoon.

Pyhä Henki on kaiken aikaa valvonut, ettei Jumalan ilmoitus, Sana, ole muuttunut.

Apostoli Pietari tiivistää tämän sanomaan: ”Siksi me voimme entistä lujemmin luottaa profeetalliseen sanaan. Ja hyvin teette tekin, jos kiinnitätte katseenne siihen kuin pimeässä loistavaan lamppuun kunnes päivä sarastaa ja kointähti syttyy teidän sydämissänne. Ennen muuta teidän on oltava selvillä siitä, etteivät pyhien kirjoitusten ennustukset ole kenenkään omin neuvoin selitettävissä. Yksikään profeetallinen sana ei ole tullut julki ihmisten tahdosta, vaan ihmiset ovat puhuneet Pyhän Hengen johdattamina sen, minkä ovat Jumalalta saaneet.” (2. Piet. 1:19–21.)

Kun Jeesus aikanansa teki tiettäväksi Jumalan tahtoa, hän vetosi usein Moosekseen ja profeettoihin avaten uskon näköaloja niin omille opetuslapsilleen kuin epäuskoisille kuulijoilleen. Pietarin saarna oli voimallista kerrontaa siitä, miten Jumalan suunnitelmat ovat toteutuneet Jeesuksessa ja hänen sovintotyössään. Monet kuulijat, jotka uskoivat Pyhältä Hengeltä vaikutetun saarnan, pääsivät samasta Hengestä osalliseksi ja saivat syntinsä anteeksi.
Ainutkertainen ihme oli myös se, kun eri kielikunnista olevat ihmiset kuulivat Pietarin saarnan omalla äidinkielellään ja tuhannet ihmiset uskoivat sen. Silloin tuli usko kuulosta ja kuulo Jumalan sanan kautta. Tämä Jumalan säätämä armojärjestys on voimassa vieläkin. Vaikka taivas ja maa hukkuu, Jumalan sana ei milloinkaan häviä.

Pekka Syrjäniemi
1<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Syrjäniemi voisi edistyä sen verran ainakin että ottaisi selvää mikä on se jumalanvaltakunta ja mihin se liittyy!

SILLOIN kun Pyhä henki ohjaa puhetta, silloin ei tuota sanaa kuulu noissa konteksteissa, se on myös hyvä pitää mielessä.

mutta tiedän että te ette kuuntele mitään sivusta tulevaa ettekä tee parannusta mistään harhoistanne, sitäkään ei saa aikaan Pyhä Henki vaan lihallinen ylpeys ja sen suuri sisarusparvi.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Anonyymi kirjoitti:

Olin taannoin seuroissa Simon Alaniemen koululla. Palvelemassa oli Ville Suutari. Sana avautui hänelle. Ihailimme hänen hyvää muistiaan ja persoonallista murrettaan sekä pitkiä ja sanatarkkoja raamatunlainauksia. Nuoruudessaan Suutari oli lukenut Raamatun lävitse useita kertoja.
Saarna kesti yhden tunnin ja 45 minuuttia. Se ei tuntunut liian pitkältä. ”Sinun sanas on minun jalkaini kynttilä ja valkeus teilläni” (Ps. 119:105).
Eriseuran taisteluiden aikoihin 60 vuotta sitten isäni etsi Raamatusta vastauksia opillisiin ristiriitoihin. Apostoli kirjoittaa kirjeessään Jumalan sota-aseista. Niissä on vain yksi lyömäase, hengen miekka, Jumalan sana. Kun uskovainen puhuu armosta osattomille parannuksen tarpeellisuudesta, puheella on vahva pohja, kun se pohjautuu siihen, miten Raamattu asiasta opettaa.

Olen leikkisästi sanonut, että olen ammatiltani saarnojen kuuntelija. Kanttorin tehtävässä olen kuunnellut tuhansia saarnoja. On ollut ilo kuunnella saarnoja, joita ohjaa Jumalan Pyhä Henki.

Lapsesta lähtien olen nauttinut Jumalan valtakunnassa pidetyistä saarnoista, kun Raamattua selitetään ja selitystä vahvistetaan toisilla Jumalan sanan paikoilla. Tämä valtakunta on vahvalla perustuksella.

”Te ette siis enää ole vieraita ja muukalaisia, vaan kuulutte Jumalan perheeseen, samaan kansaan kuin pyhät. Te olette kiviä siinä rakennuksessa, jonka perustuksena ovat apostolit ja profeetat ja jonka kulmakivenä on itse Kristus Jeesus. – – Ja hän liittää teidätkin Hengellään rakennuskivinä Jumalan asumukseen.” (Ef. 2:19–22.)

Silloin kun ei ollut vielä kirjoitettua sanaa, vanhemmat kertoivat lapsilleen Jumalan luomistöistä ja ihmeistä, kunnes kirjoitustaito kehittyi ja Jumalan ilmoituksia alettiin saattaa kirjalliseen muotoon.

Pyhä Henki on kaiken aikaa valvonut, ettei Jumalan ilmoitus, Sana, ole muuttunut.

Apostoli Pietari tiivistää tämän sanomaan: ”Siksi me voimme entistä lujemmin luottaa profeetalliseen sanaan. Ja hyvin teette tekin, jos kiinnitätte katseenne siihen kuin pimeässä loistavaan lamppuun kunnes päivä sarastaa ja kointähti syttyy teidän sydämissänne. Ennen muuta teidän on oltava selvillä siitä, etteivät pyhien kirjoitusten ennustukset ole kenenkään omin neuvoin selitettävissä. Yksikään profeetallinen sana ei ole tullut julki ihmisten tahdosta, vaan ihmiset ovat puhuneet Pyhän Hengen johdattamina sen, minkä ovat Jumalalta saaneet.” (2. Piet. 1:19–21.)

Kun Jeesus aikanansa teki tiettäväksi Jumalan tahtoa, hän vetosi usein Moosekseen ja profeettoihin avaten uskon näköaloja niin omille opetuslapsilleen kuin epäuskoisille kuulijoilleen. Pietarin saarna oli voimallista kerrontaa siitä, miten Jumalan suunnitelmat ovat toteutuneet Jeesuksessa ja hänen sovintotyössään. Monet kuulijat, jotka uskoivat Pyhältä Hengeltä vaikutetun saarnan, pääsivät samasta Hengestä osalliseksi ja saivat syntinsä anteeksi.
Ainutkertainen ihme oli myös se, kun eri kielikunnista olevat ihmiset kuulivat Pietarin saarnan omalla äidinkielellään ja tuhannet ihmiset uskoivat sen. Silloin tuli usko kuulosta ja kuulo Jumalan sanan kautta. Tämä Jumalan säätämä armojärjestys on voimassa vieläkin. Vaikka taivas ja maa hukkuu, Jumalan sana ei milloinkaan häviä.

Pekka Syrjäniemi

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu