Subkliininen kilpirauhasen vajaatoiminta

Moikka! Mulla on siis todettu verikokeista piilevä vajaatoiminta arvoilla T4V 12,71 ja TSH 6,09. Onko muilla ollut oireita noin vähäisellä poikkeamalla? Tuntuu, että oon koko ajan ihan umpijäässä ja rättiväsynyt, eikä ajatus kulje tai maha toimi. Johtuukohan tosta vai oonko vaan luulosairas? Lääkärin mukaan ei oireita pitäis olla tollasilla arvoilla.
122572
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 12

Vanhimmat

Luulosairaudelta vaikuttaa.

Äänestä

Pelkät arvot eivät sano kuin puoli totuutta, ihminen itse on paras oman vointinsa asiantuntija! Ihan hyvin voit oireilla. Itseni täytyy pitää T4V lähempänä 20 että pysyn toimintakykyisenä. Olen sairastanut reilut 30 vuotta.
Nyt monta vuotta voinut hyvin.
Monet lääkärit tuntuvat olevan hyvin tietämättömiä tästä vaivasta. Tuijotetaan pelkkiin lukuihin. Suosittelen hakeutumista endokrinologille.

Äänestä
  • Kyllä ja niinkö siellä yliopistossa todella opetetaan, että arvot kertoo kaiken eikä potilas tiedä ja ymmärrä yhtään mitään!

    Hashimoto

    Äänestä

"On todettu" ja silti "piilevä" ... naurettavaa kuten myös termi "subkliininen" eli että ei voida kliinisesti todeta ja kuitenkin todetaan.

Todetaan ja jätetään pahenemaan

Äänestä

Sain noilla oireilla ja labra-arvoilla suunnilleen koelääkityksen.
No ongelmia on ollut, eli kadun että olen jo pitkään käyttänyt tyroksiinia.
Jos nyt päättäisin, kokeilisin ensin odottaa ennen tyroksiinin aloittamista ja syödä vaikka pientä jodilisää.
Myös rautavarastot olivat minulla matalat. Olisi pitänyt sekin asia korjata ennen tyroksiinia.

Äänestä
  • Jollain vastaanotolla pidettiin tilastoa ja huomattiin, että kaksi kolmasosaa "vajisvalittajista" olikin varastorautavajauksellisia.
    Tätä kun ei oteta huomioon on päädytty kummallisiin diagnooseihin.
    On väitetty että "tyroksiinilla parantumattomista" osa on saanut T3-lääkityksen turhaan?

    Brittiendojen oiheidenaiheuttajalistan muut kolme (B12, D-vitamiini, folaatti) ovat myöskin sikäläisen vertaistuen tarkistussuositusnelikossa

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Jollain vastaanotolla pidettiin tilastoa ja huomattiin, että kaksi kolmasosaa "vajisvalittajista" olikin varastorautavajauksellisia.
    Tätä kun ei oteta huomioon on päädytty kummallisiin diagnooseihin.
    On väitetty että "tyroksiinilla parantumattomista" osa on saanut T3-lääkityksen turhaan?

    Brittiendojen oiheidenaiheuttajalistan muut kolme (B12, D-vitamiini, folaatti) ovat myöskin sikäläisen vertaistuen tarkistussuositusnelikossa

    En ole kuullut yhdelläkään ihmisellä ikinä folaatin puutteesta! Miksi täällä keskusteluissa se mainitaan jatkuvasti?
    Folaatin ja b12-vitamiinin puute tietääkseni näkyvät jo perusverenkuvassa (tietty luku nousee ja hemoglobiini laskee). Miksi maksaa kalliista mittauksista?

    Luepa pari kuukautta ThyroidUK:n vertaistukipalstaa

    https://healthunlocked.com/thyroiduk/posts

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Luepa pari kuukautta ThyroidUK:n vertaistukipalstaa

    https://healthunlocked.com/thyroiduk/posts

    Ei tähän nyt tarvita minkään ThyroidUKn intohimoista lukemista. Perusverenkuvassa (PVK) B12-vitamiinin ja folaatin puutos: MCV suurentunut, hemoglobiini matala.

    Äänestä

Tuollaisia oireita minullakin ja arvot ilman lääkitystä suunnilleen samat kuin aloittajalla.Tsh oli tosin korkeampi eli 8-10 välillä.
Kannattaa lääkärissä käydessä aina mainita oireet niin voi saada koelääkityksen jota voi sitten joko jatkaa tai lopettaa.Lääkäreillä on asenteita suuntaan tai toiseen joten ensimmäinen käynti ei välttämättä johda mihinkään.
En itse tunne hyötyväni lääkityksestä koska oireet ei poistu.
Olettaisin kuitenkin että talvella jotain hyötyä lääkityksestä jos 20-21 asteen lämpötilassa asunnossa "palelee" tai tuntuu kylmältä nukkuessa.

Äänestä
  • Jos oireet eivät poistu oletko kokeillut joskus tauottaa tyroksiinia?

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Jos oireet eivät poistu oletko kokeillut joskus tauottaa tyroksiinia?

    Pääasiassa olen elänyt ilman lääkitystä.Lääkärien tietoisuuteen Tsh arvon mittaaminen
    tuli noin 30 vuotta sitten.Välillä meni vuosikymmen niin etten uusinut reseptiä
    Viime vuonna aloitin uudestaan tyroksiinin käytön ja sitten kokeilua erilaisilla annoksilla.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

Anonyymi kirjoitti:

Moikka! Mulla on siis todettu verikokeista piilevä vajaatoiminta arvoilla T4V 12,71 ja TSH 6,09. Onko muilla ollut oireita noin vähäisellä poikkeamalla? Tuntuu, että oon koko ajan ihan umpijäässä ja rättiväsynyt, eikä ajatus kulje tai maha toimi. Johtuukohan tosta vai oonko vaan luulosairas? Lääkärin mukaan ei oireita pitäis olla tollasilla arvoilla.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu