Heipä hei. Ajattelinpa tunnustaa yhden asian, jota minua kyllä hävettää myöntää. Se on nimittäin se, että on joskus tosi kurjaa olla mukana bileissä ja tilaisuuksissa, missä muut ovat humalassa, kun ei voi itse ottaa mitään. En ole alkoholisti tai yleensäkään juuri käytä alkoholia, mutta nyt viiden kuukauden raittiuden myötä, kyllä tekisi mieli vetää kännit! Ihan vaan pitkästä aikaa. Tietenkään en sitä tee, kun on tämä vauva mahassa, mutta tunnustanpa kuitenkin, että olen vain ihminen ja sellainen olisi nyt mieliteko. Mites muilla?
nolottaa tunnustaa
XXX
71356
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 7
Vanhimmat
teki mieli, eikä pelkästään bileiden takia. Sellaisiin en edes viitsinyt mennä, mutta muutenkin ois tehnyt mieli juoda välillä. Eihän se mitään haittaa, pääasiahan on se ettei tee sen mielitekonsa mukaisesti :) Ihmettelen kovasti sitä tutkimusta n. vuosi sitten, missä todettiin et kolmannes suomalaisista raskaanaolevista naisista vetää ainakin yhdet kännit raskauden aikana. Se ei siis tarkoittanut sitä aikaa kun ei vielä tiedä olevansa raskaana.
Vauvan synnyttyä ajattelin että kunhan tuo vähän kasvaa pääsen kunnolla tuulettumaan. Sitten vasta sain oppia sen, että vauva ei välttämättä suostu syömään pullosta ja tämä on yleistä. Ja vaikka ulos pääsisikin niin ei se enää samanlaista ole kuin ennen. Koko ajan sitä vauvaa ajattelee, kuinka se nyt pärjää ja pitäiskö jo mennä kotiin. Kun tämän olen pari kertaa kokenut niin on kummasti menohalut pienenneet!! Ehtiihän sitä sitten mennä kun muksu on isompi. Nyt se aika tuntuu ehkä pitältä, mutta odotas kun vauva syntyy, se on niin ihana ja kasvaa niin nopeasti, et maltat kyllä odottaakin!! Hyvää loppuodotusta sinulle!
raskausaikana mieli juoda, mutta olen nähnyt unia että olen juonut todella paljon ja yrittänyt peitellä mahaani,ettei kukaan nää että olen raskaana...sitten olen aamulla saattunut herätä ja ollut kauhean huono olo ja olen jo ajatellut, että miksi piti lähteä kun olen raskaanakin. Todella outoja unia, kun en todellakaan ole ollut koskaan mikään "kova" juomaan alkoholia.
Minulla on närästänyt niiiiiin paljon, ettei ole tehnyt mieli edes maistaa viiniä tai olutta tai mitään, ei yhtään. Tuntuu, että pelkkä ajatuskin alkaa närästää..... että siinä mielessä on mennyt helposti :-)
mua ei erikoisemmin houkuta nuo kunnon kännit, kun tietää että niistä tulee aina kauhia krapula! ;D Mutta sen sijaan, jos ollaan vaikkapa viettämässä iltaa jossain ja muut juovat siideriä niin, silloin tekisi kyllä mieli juoda lasillinen, samoin tupakan kanssa.. lopetin polttamisen kun sain tietää olevani raskaana ja aina välillä kun joku polttaa, tekisi mieli itsekin pistää tupakaksi, onneksi en kuitenkaan sorru, pitäähän sitä rakasta lasta ajatella :)
Jännä tuo tilastojuttu.. itse en raskauden aikana ole juonut kuin puolikkaan puoli lasia viiniä, ja siitäkin tuli niin huono omatunto, et sen jälkeen en oo koskenutkaan mihinkään missä on hiukkaakaan alkoholia :):)
Mutta luulempa että tuntemuksesi ovat hyvinkin yleisiä! :D
kolmas raskaus on menossa ja ekaa kertaa voin todella sanoa olevani samaa mieltä sun kans!!! Aiemmin ei ole rilluttelu ja kännäys kiinnostaneet mut nyt näköjään senki eestä.Ja tupakkia haluttaa koko ajan!Tosin sitä menikin ennen raskautta aski päivässä.
Lopuksi kuitenkin niille kanssasisarille jotka pitää mua nyt jotenki riskitapauksena kerrottakoon, että yhtään en ole polttanu enkä juonu ja uskokaa tai älkää; ei ole pienintäkään vaaraa et siihen sortuisin...
Itse olen ottanut sen linjan, että ihan täysabsolutismi ei ole tarpeen. Ruoan kanssa olen hiukan viiniä maistanut ja joskus pikkulasin vähävolttista siideriä. Korkeintaan kerran viikossa tämän pienen määrän olen ottanut enkä ikinä ole humalaan tullut. Joskus parin viinisiemauksen jälkeen on mennyt jalat helläksi ja silloin olen todennut, että raja oli sitte tässä, enempää en ota. Luin jostain, että kaksi alkoholiannosta per viikko on vielä ok, mutta tietenkään mitään varsinaisia tutkimuksia aiheesta ei ole tehty. Toisaalta ei ole tarvetta juoda enempää, kun ei kuitenkaan sitä voi tehdä, niin miksi edes maistelisi, paitsi joskus ruoan kanssa vaan.
Kyllä mä ainakin olen kaikkien neljän raskauden aikana ottanut muutamnan pikkukännin ja polttanut satunnaisesti muutaman tupakan / kk. Ei sellaisista mitään haittaa pitäisi olla, tai ainakin terveitä lapsia on tullut kaikesta huolimatta. No, ei tämä mikään nautintoaineiden käytön yllytyspuheenvuoro kuitenkaan ole, mutta lohdutukseksi vaan niille joille on päässyt lipsahtamaan. Jatkuva humalajuominen ja tupakointi on tietysti eri juttu.