Mieheni sisko pyysi miestäni lapsen toiseksi kummiksi ja ykköskummiksi työkaveriaan.. Minulle ei suotu "edes" sen kolmannen kummin paikkaa. Käsittääkseni olen hyvä kaveri tälle siskolle mutta eipä se paljon painanut. No.. nyt en ainakaan aio ottaa minkäänlaisia paineita syntymäpäivien ym muistamisesta hoitakoot muut. Kyllähän tää silti vähän rassaa.. =(
surullista..kai
pettynyt avovaimo =(
141984
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 14
Vanhimmat
Ikävä tapaus kyllä. Varsinkin jos olette naimisissa miehesi kanssa ja jo pidempään yhdessä olleet! Suorastaan outoa??!!
Minun äitini kun aikanaan pyysi veljeään kummikseni niin hän sanoi ettei tule ellei tyttöystävä pääse kanssa. Olivat seurustelleen vasta vähän aikaa mutta äitini suostui. Ja maailmanparhaat kummit olen kyllä saanut :)
Voisitko pyytää miestäsi puhumaan siskolleen. Kertomaan että sinusta tuntuu pahalta?! Vai eikö edes mieheni ymmärrä tilannetta??
tuostahan tuo nimimerkistäsi kävikin ilmi että ette ole naimisissa.. En huomannutkaan ajoissa.. mutta kumminkin.
Yhdessä kuitenkin jo 8.tta vuotta ja yhdessä olemme asuneet yli 6v. No, mieheni nyt on niin arka puhumaan yhtään mistään yleensä, että ei taida siskolle puhuminen olla mahdollista.Nössömies
;) No eihän tämä maailmaa kaada, mutta sen verran jäi hampaan koloon, että jos joskus oman pienokaisen saamme en taatusti edes harkitse häntä.. Niin tai jos ottais siskon ex.än.. No ei, HUONO vitsi! -pettynyt avokas jo paremmalla tuulella-
Hei!
Voin hyvin kuvitella, miltä sinusta tuntuu, kun olen ollut itse samassa tilanteessa. Olisin kovasti halunnut kummiksi. Avomieheni oli sylikymmi ja sitten oli kaksi muuta kummia, jotka olivat lapsen äidin tuttavapariskunta(nuori seurusteleva pari). Ristiäisissä nieleskelin, jotta pettämys tai varsinkaan pettymyksen kyyneleet eivät olisi tulleet. Tunsin olevani täysin ulkopuolinen koko tapahtumassa, kun otettiin joka paikassa kummeista ja lapsesta kuvia. Minä seurasin tapahtumaa kuin ylimääräisenä. Olin silloinkin lapsen äidin kanssa ystäviä ja olen vieläkin. Aluksi kirpasi tosi kovaa, mutta aika on parantunut haavoja.
Tsemppiä sinulle "pettynyt avovaimo" !
Minäkin tässä mietin, että miten pärjään kastetilaisuudessa.. No, lujalla tahdolla vain.
Tuudittaudun siihen, että sylikumminkaan avomies ei kelvannut kummiksi, niin miksi sitten minä.
varmaan parempi, ettei tätä asiaa vatvo sen enempää mielessään. Antaa mennä omalla painollaan.
Hei taas!
Parempi on, että et mieti koko asiaa, kun menet kastetilaisuuteen. Minäkin selvisin tapahtumasta kuitenkin hyvin. Ja mitä enemmän aikaa kuluu sitä vähemmän asia enää pahoittaa mieltä. Nykyään en anna enää asialle niin suurta merkitystä. Mies kantaa yksin kumminvelvollisuutensa ja enkä minä puutu muistamisiin tai muihin sellaisiin. Muistan toki lasta, mutta en kummin tavoin. Minulla on kuitenkin omia kummilapsia, joten olen keskittynyt heihin ja he tuovat paljon iloa elämään.
Kyllä se siitä :) Kaikkea hyvää elämääsi!
Miten ihmeessä joku voi olla noin turhamainen. Kitistä nyt siitä, ettei "päässyt" kummiksi. Sun arvoa ei varmasti kukaan tarkoittanut tällä merkata, mietihän nyt itsekin!
Toi kummius-asia nyt vaan on sellainen, että se on arka vanhemmillekin. Voihan esimerkiksi olla niin, ettei miehesi sisko näe teitä miehesi kanssa enään tulevaisuudessa yhdessä ja pelkää tämän vision myös viottavan teidän suhdettanne, vaikka olisitkin kuinka hyvä tyyppi hänen mielestään. Tätä kutsutaan rationaaliseksi ajatteluksi! Tai hätävarjelun liiottelemiseksi. Joka tapauksessa vanhemmilla on aina syynsä!
Luitko montako vuotta tämä pari oli ollut yhdessä...jos et niin lueppa! Koska luultavasti pari kyllä pysyy yhdessä, koska ovat olleet noin kauan yhdessä vaikka eivät naimisissa olekkaan.
Ja voihan se tuttavapariskuntakin erota. Itse ajattelen kyllä ettei voi siitä kiinni olla (ikävä kyllä).
Minusta itsestäni tulee kesällä avomieheni siskon lapsen kummitäti. Mieheni on jo yhden siskonsa lapsen kummi, mutta minut he halusivat silti uuden tulokkaan kummiksi. Aluksi tuntui vähän tyhmältä, että meillä on eri kummilapsi, mutta kun tarkemmin ajattelee niin onhan se kunnianosoitus eikä meillä kuitenkaan painoteta kummia mitenkään erikoisesti, lapset tietää kuka on kummi mutta siinä se, aikuinen niinkuin muutkin.
erota. Syitä voi tietysti olla, mutta ei kovin hyviä. Tökerösti tehty. Mä kyllä kysyisin mehen siskolta? Ehkä hän vaan ajattelee asioista jotenkin erilailla? Tiedän esim. seurakunnan, jossa pappi ei mielellään hyväksy avopareja kummeiksi...
papillahan ei ole oikeutta kieltää kummiutta keneltäkään, joka on konfirmoitu ja kuuluu ev.lut. kirkkoon. ei millään syyllä.
ymmärrän tavallaan papin näkökannan siinä, että hän paheksuu "susipareja" sillä sehän ei ole lapsen kristillistä kasvattamista (joka on kummin tärkein tehtävä), kirkon näkökulmasta. mutta papilla ei ole siltikään oikeutta kieltää kummiutta.
kieltää, mutta vanhempien päätökseen kummien valinnassa papin asenne voi vaikuttaa.
Kaverini ja hänen miehensä pyysivät esikoisensa kummiksi kaverini ystävän ja miehen veljen avovaimon (eli miehen veljeä ei pyydetty)eli tästä voi kai vain todeta kukin tyylillään.
Lapsella voi olla 6 virallista kummia, joten lapsen kummeiksi olisi "mahtunut" tämä velikin. Kummeja ei laiteta mihinkään järjestyksenn kirkon puolesta "ei mitään ykköskummia jne" vaan nimet kirjataan kirkonkirjoihin esim. aakkosjärjestyksessä. Moni pitää tavallista suurempanan kunnianan päästä lapsen "sylikummiksi" eli pitää lasta sylissä kasteella, mutta tätkään ei kirjata mihinkään.
kummeja voi olla niin paljon kuin vanhemmat itse vaan haluaa. Ja ihan virallisesti. Kummeja täytyy olla vähintään kaksi.
Mitä sä kitiset ettet "päässyt" kummiksi? Kai se on jokaisen vanhemman oma päätös kenet haluaa lapsensa kummiksi? Mikä oikeus sulla on vetää hernettä nenään jos sulle ei nyt jostain syystä kyseistä "kunniaa" suotu? Ja mitä sen on väliä vaikka avomiehes on sen mukulan kummi ja sä et ole? Se kummius on vaan yks typerä nimike, sen mukulan kanssa voi viettää aikaa muutenkin kuin olemalla kummi. Samoin vanhempia voi tavata vaikkei oliskaan sen muksun kummi. Mitä se sun elämääs muuttaa, jos et oo kummi? No ehkä ylpeytes on saanu tosi ison kolauksen jos et kerran kummiksi päässyt...
En mäkään noteeraa kaverini likkaa mitenkään erikoisesti vaikka oonkin muksun sylikummi. Ihan normaalit lahjat annan, siis synttäri-nimppari-joululahjat. Ja kylässä käydään puolin ja toisin, silloin leikin muksun kanssa tai sitten leikkivät mun muksun kanssa keskenään. Mutta en mä ostele mitään ns. turhia lahjoja. Kaverini on mun muksun sylikummi, eikä sekään sen kummemmin muksua noteeraa, ei siis kumpikaan olla ylikummillisia, jos näin voi sanoa...