Olemme myymässä taloa. Ikää sillä vain 7,5 vuotta. Mitään suurempia vikoja ei tiedossa ole. Tavallista kulumista lähinnä. Kaikki on jo listattu paperille, mitä mieleen tulee ja myös sellainen, mitä ei tule. Mutta se mikä huolettaa, on tuo viiden vuoden lainsuojattomuus. Talossa on poistoilmalämpöpumppu, jossa myös viilennys. Itse ei olla sitä käytetty, kun sisälämpötila on helteelläkin pysynyt ulkolömpötilaa alhaisempana. Tulipa nyt mieleen ongelma, että ostaja huolettomasti ilman osaamista viilentalee taloa 4,5 vuotta ja sitten vaatii hinnan alennusta tai kaupan purkua pilattuaan talon. Millä todistetaan, että virhe onkin ostajan aiheuttama? Hyvä kysymys, ei varmaan millään. Eli palaamme taloon, joka on homeessa ja maksamme velkoja kuolemaa saakka? Löytyykö ketään, jolla olisi kokemusta asiasta nimenomaan näin päin, että myydessä talo oli kunnossa ja ostaja on vaatinut rahaa itse aiheuttamistaan vioista? Kuvaan talon katosta lattiaan ja kuntotarkastus tullaan tekemään myös, mutta se on pintapuolinen.
Talon myynti pelottaa
3
203
Vastaukset
- Anonyymi
Aloituksen teko ei sentään pelottanut?
No, ennen myynnin aloittamista poistatatte tuon viilennystoiminnon ammattilaisen toimesta ja samalla pyydätte kaikki siihen yksikköön tallennetut käyttötiedot itsellenne vaikka muistitikulle tallennettuina.
Sen jälkeen teetätte perusteellisen rakenteita avaavan kuntotutkimuksen, talon koosta riippuen niitä tarvitaan kahdesta kahteensataan.
Tässä vaiheessa olette pahimmassa tapauksessa jo polttaneet kymppitonnin, päälle tulevat sitten mahdollisen välittäjän välityspalkkio.
Ja kaikki tämä täysin turhaan, mikäli talo on oikein rakennettu, niin tuon ikäisessä ei taloa jäähdyttämällä sitä ei saa tuhottua.
Eli nyt tavallinen kuntotarkastus ja sen jälkeen valitsette välittäjän. Halvinta ei koskaan kannata valita (ei kuntokartoituksiin, eikä kiinteistönvälittäjäksi) mutta harvoin sitä kalleintakaan. Alan kokemusta välittäjällä saisi mielellään olla ainakin viisi vuotta tai enemmän, mutta aloitteleva välittäjä yhdessä kokeneemman kanssa on sekin usein hyvä vaihtoehto.- Anonyymi
Jos välittäjällä romu auto, älä missään nimessä asioi hänen kanssaan.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Perussuomalaiset kirjoittaa vain positiivisista uutisista
Ei tarvitse palstaa paljon seurata, kun sen huomaa. Joka ainoa positiivinen uutinen Suomen taloudesta tai ylipäätään, ni1207051Kuka on UMK-suosikkisi? UMK26 paljastuksia lauantai 28.2.
UMK26 tänä lauantaina! UMK26 tulee suorana Tampereelta ja nyt selviää, kuka pääsee edustamaan Suomea Euroviisuihin. M1164811L/over ja Jani Volanen! Minkä arvosanan 4-10 annat roolityöstä?
Psykologinen trilleri L/over - ikuisesti minun on koukuttanut tv-katsojat ruudun ääreen. Kun Roosa (Krista Kosonen) tapa634076TTK:n jättänyt Vappu Pimiä rehellisenä MasterChef-kuvauksista: "Höh..."
Vappu Pimiä on uusi MasterChef Suomi -tuomari. Viime vuonna Tanssii Tähtien Kanssa jäi taakse, ja nyt vuorossa on uusi a143404Natomaa hyökkäsi Iraniin
Näemme nyt tällä hetkellä Natomaan nimeltä Yhdysvallat, joka toimii aika pitkälti perinteisen kansainvälisen lain ulkopu6932143Trump aloitti III maailmansodan tänään.
Narsisti ja mielipuoli Trump pitäisi saada pois, miten se onnistuisi parhaiten?2451527- 661388
Rakas tiedät, että toivoisin
Kuulevani sinusta. Tiedät, että viestisi tekisi minut ihan onnelliseksi. Että äänesi kuuleminen saisi minut leijumaan ja581378Osaako kukaan sanoa?
Mikä on syy siihen, että apulaisidiootti yrittää kaikin keinoin haitata kaikkea yrittämistä Ähtärissä? Nyttkin pilkkaa j531326Viesti miehelle
Nyt vastaa oikea taa´app. Ainoastaan puhelimitse voidaan selvittää asioita, mutta tuskin sitä haluat kaiken halveeramise121002