Suomesta lähdettiin ahkerasti amerikkaan 1900 luvun alussa. USA:n pohjoisosiin ja Kanadan puolelle suurien järvien ranta ja kaivoskaupunkeihin. Preeriaa, kylmiä talvia ja kuumia kesiä subarktisella vyöhykkeellä. Ukkivainaakin oli kahteen otteeseen pikkukaupungissa yhteensä noin 7 vuoden ajan ja sai siellä jälkikasvuakin.
Monilla tarina oli samankaltainen, että tuleva vaimo lähti seikkailuun mukaan. Parikymppisinä lähdettiin. Se olikin siihen aikaan melkoista seikkailua.
Osa tuli takaisin tehtyään vähän rahaa, mutta osa jäi sille tielleen. Vahvoja tuhansien henkien suomalaisyhteisöitä löytyy edelleen USA:n pohjoisosista Kanadan rajaseuduilta.
Dramaattinen tarina suomalaisesta sisusta noilta ajoilta ja paikoilta. Tomista tuli paikallinen kuuluisuus postuumisti, vaikka aikanaan vähän erilaisesta maineestakin kärsi.
https://www.iltalehti.fi/ulkomaat/a/452c1ae3-bebf-41d6-b917-9869ad954e6e
Ajat on muuttuneet. Olisi hauska kuulla tai lukea tarinoita siitä millaisia kokemuksia oli ensimmäisillä suomalaisilla Thaimaassa. Kovin pitkä se historia ei todennäköisesti ole. Sen verran suuri tuo kieli ja kulttuuriero että siellä voisi olla suomipoika ollut aika ihmeessä tuossa viime vuosisadan alussa.
Suomalaista sisua
20
<50
Vastaukset
- Anonyymi
Kun vertaa Suomen ja Thaimaan sotahistorioita niin voidaan todeta että Suomi on loppupelissä päässyt vähällä.
Thaikansa on pelkästään khmerien kanssa taistellut 1500 vuotta ja burmalaisten kanssa 600 vuotta. Thaikansan pakoa luoteiskiinasta Thaimaahan vauhditti Tsingis Khanin pojanpoika Kublai Khan. Ajan mittaan Thait karkoitti kaikki alkuperäisasukkaat pikkuhiljaa pois.
1600 luvulla eurooppalaiset tuli hämmentämään palettia ja ristiin rastiin tehtiin kauppasopimuksia juonien muita vastaan. Siamilaiset ylimykset eivät katsoneet hyvällä ulkomaalaisten kasvavaa vaikutusvaltaa maan hovissa. Eurooppalaiset lähetyssaarnaajat pidätettiin ja teloitettiin. Kristinusko käytännössä kiellettiin ja buddhalaisuus elpyi. Ranskalaisten kanssa käytiin sotaa vaihteeksi.
Thaimaa jäi Ranskan ja Britannian siirtomaiden väliin. Britit hallitsi Burmaa ja Ranska indokiinaa. Orjuus lakkautettiin Thaimaassa vasta 1870 luvulla uuden kuninkaan määräyksestä.
Useita vallankaappauksia ja sotia viimeisen 120 vuodenkin aikana. Japanikin otti hetkeksi Thaimaan haltuunsa, mutta Thaimaa sai sovittua sotilasliiton Japanin kanssa ja jäi ainoaksi maaksi Kaakkois-Aasiassa joka ei ollut Japanin hallussa.
Kun liittoutuneet olivat voitolla ne pitivät Thaimaata petturina ja Thaimaa joutui maksamaan sotakorvaukset riisinä.
USA sai kauppakeplottelulla pidettyä sittemmin välit ja tarjosi apuaan. Vastalahjaksi USA sai teollisuudelleen ja tuotteilleen verohelpotuksia ja jalansijan Thaimaasta käyttäen Thaimaata tukikohtana "kommunismin vastaisessa taistelussa". Thaimaa joutui USA:n kanssa mukaan myös Korean sotaan ja miehiä oli mukana Vietnaminkin sodassa.
Demokratiaa kokeiltiin ekan kerran vasta 1970 luvulla. Juonittelua, mielenosoituksia, yhteenottoja ja palaaminen sotilasvaltaan. Viidakoissa piileskeli kommunistisissejä. Tuosta tähänpäivään saakka kuningas, sotilashallinto ja demokratia ovat vuorotelleet eikä ikinä näytä tulevan valmista.
Vuonna 1997 Aasian talouskriisi romahdutti bahtin arvon 40%. Ei siis ihme että euroilla sai kivasti pateja. vuosituhannen alussa. Nyt pati on noussut takaisin ja uusiin huippulukemiin.
Ei siis ihme että Thaimaan matkailu sai nostetta varsinaisesti vasta 90-luvulla. Ei niin levottomiin oloihin ole haluttu paljoa matkustella ja infrastruktuuriin ja turismin on panostettu vasta Vietnamin sodan jälkeen kunnolla. Vuoden 1999 hymyjen maa kampanja oli ensimmäinen kunnon panostus turismiin. Siitä on vasta 20 vuotta aikaa.- Anonyymi
Jos ja kun kopioi tekstiä jostain olisi asiallista mainita lähde.
- Anonyymi
1880-1930 arvioidaan lähteneen Suomesta jopa 300 000 suomalaista USA:han. Australiaankin meni sakkia ja maapallon toiselle puolelle Uuteen Seelantiin. Laivaliput maksoi 2-6 kuukauden verran sen aikaisen työmiehen palkkaa. Jotkut myi tilansa tai talonsa, joillakin oli säästöjä ja jotkut lainasi rahaa. Kanadan rajaseudulla "nordicit" muodosti yhden suurimmista asukasryhmistä, Norja ja Suomi ykkösinä. Oulun ja Kainuun seudun massatyöttömyyden vuoksi sieltä lähti eniten sakkia. Sotien jälkeen Suomi teollistui ja työttömyys väheni. Samaa tahtia väheni lähtijät.
Suomalaiset oli työtäpelkäämättömiä työmiehiä kaivoksissa ja metsätöissä. Myös telakoille kelpasivat. Laivayhtiöt ja asiamiehet markkinoivat laivojen lippuja lehdissä ja ilmoitustauluilla. Brittien kautta kulki useimpien tie maahan jossa hyvä työmieskin saattoi rikastua. Suomalaiset kohtasi kuulema rasismia myös usein ja nainen oli useimmiten tuotava tai haettava Suomesta, kun perillä ei lohjennut.Niin, menneet ajat olivat varmaankin rankkoja köyhille uudisraivaajille ja kaikki kunnia heidän muistolleen.
Onneksi ajat ovat nyt toiset.
Olen laskujeni mukaan käynyt yli 60:ssä maassa ja aina on pillua löytynyt; joskus sitä on tosin joutunut kyselemään paikallisilta.- Anonyymi
nazi kirjoitti:
Niin, menneet ajat olivat varmaankin rankkoja köyhille uudisraivaajille ja kaikki kunnia heidän muistolleen.
Onneksi ajat ovat nyt toiset.
Olen laskujeni mukaan käynyt yli 60:ssä maassa ja aina on pillua löytynyt; joskus sitä on tosin joutunut kyselemään paikallisilta.Ex-vaimoillesi lienee ollut rankkaa elo kanssasi.
Kaikki kunnia heidän viimeiselle päätökselleen. - Anonyymi
Suomalaiset sai kovapäisen maineen kun pitivät omia puoliaan. Omat kirkot, omat koulut ja tunkivat myös liittotoimintaan ja politiikkaan. Heitä ei jokapaikkaan haluttu siksi kun integroituminen ei ollut heidän juttunsa. Suomalaisia kutsuttiin puskasuomalaisiksi ja pallopäiksi.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ex-vaimoillesi lienee ollut rankkaa elo kanssasi.
Kaikki kunnia heidän viimeiselle päätökselleen.Lerppa se otti taas aiheeseen kantaa omalla tyylillään.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Suomalaiset sai kovapäisen maineen kun pitivät omia puoliaan. Omat kirkot, omat koulut ja tunkivat myös liittotoimintaan ja politiikkaan. Heitä ei jokapaikkaan haluttu siksi kun integroituminen ei ollut heidän juttunsa. Suomalaisia kutsuttiin puskasuomalaisiksi ja pallopäiksi.
Puskasuomalaisten perilliset nykyisellään juntteja puskarunkkareita.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Lerppa se otti taas aiheeseen kantaa omalla tyylillään.
Mikä tyyli sallittu? Kenelle kommentointilupahakemus?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Suomalaiset sai kovapäisen maineen kun pitivät omia puoliaan. Omat kirkot, omat koulut ja tunkivat myös liittotoimintaan ja politiikkaan. Heitä ei jokapaikkaan haluttu siksi kun integroituminen ei ollut heidän juttunsa. Suomalaisia kutsuttiin puskasuomalaisiksi ja pallopäiksi.
Anonyymi se kirjoittelee kirkoista, kouluista, liitoista ja politiikasta INTEGROITUMISESTA myös ja seuraavassa hetkessä mutumamuilee kun eivät integroidu.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Anonyymi se kirjoittelee kirkoista, kouluista, liitoista ja politiikasta INTEGROITUMISESTA myös ja seuraavassa hetkessä mutumamuilee kun eivät integroidu.
Sittemmin amerikansuomalaiset integroituivat. Useimmat jääneet meni eläkkeelle Floridaan. Enää ei ole suomenkielisiä lehtiä, radiokanavia ja kirkkoja murto-osaakaan kuin ennen 50-lukua. Eivät puhu enää suomen kieltäkään kotikielenään.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Sittemmin amerikansuomalaiset integroituivat. Useimmat jääneet meni eläkkeelle Floridaan. Enää ei ole suomenkielisiä lehtiä, radiokanavia ja kirkkoja murto-osaakaan kuin ennen 50-lukua. Eivät puhu enää suomen kieltäkään kotikielenään.
Aatella voi voi eivät puhu suomea edes kotikielenään enään vaikka 1930 luvulla lähtivät.
Toista se on Pattayalla, kotikieli tärkeä, ei voi olla esimerkiksi englanninkieli. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Aatella voi voi eivät puhu suomea edes kotikielenään enään vaikka 1930 luvulla lähtivät.
Toista se on Pattayalla, kotikieli tärkeä, ei voi olla esimerkiksi englanninkieli.Oot sekasi ku sokean sukkalaatikko.
- Anonyymi
Asiallinen kertaus Thaimaan värikkäästä historiasta, kiitos. Kuksakan kommentit voi taas kerran jättää omaan arvoonsa. Amerikasta on paljon suomalaistarinoita. Myös Etelä-Amerikasta.
https://yle.fi/aihe/artikkeli/2012/07/18/viimeiset-viidakkosuomalaiset - Anonyymi
Ämeeriikasta lähdettiin sitten 30-luvulla innokkain ja avoimin mielin rakentamaan Neuvostoliiton Karjalaan ihanneyhteisöä. Suomestakin löytyi näitä nnokkaita. Pikku hiljaa suuri innostus laantui ja väkikin jälkiä jättämättä väheni.
- Anonyymi
Aatteena puhtaimmillaan kommunismi on kaunis ajatus, muttei ole koskaan missään onnistunut vaan se on muuttunut laiskotteluksi, varainsiirroksi, diktatuuriksi ja lopulta puhtaaksi kapitalismiksi. Kun ihmisiltä viedään kilpailu ja motivaatio pois, tarjotaan kansalaispalkkaa, niin ne ei tee enää mitään. Istuvat vain valmiiseen pöytään olettaen sen olevan katettu koreasti.
Ihminen tarvitsee haasteita ja vastoinkäymisiä pysyäkseen toimintakykyisenä. Silloin puhutaan "positiivisesta stressistä".
Suomessa oli ja on edelleen vasemman siiven ihmisiä. Ameriikassa heistä ei kauheasti tykätty kun koettivat hakea työmiehille sellaisia oikeuksia ja erivapauksia joita ei ollut kellään muullakaan. Lapsuuden kaverini perheessä keski-suomessa ajeltiin Ladalla, kuunneltiin Alla Pugatsovaa, heille tuli Pravda ja Kansanuutiset ja lomat kävivät Moskovassa ja Odessassa. Miska nallen sain heiltä lahjaksi olympialaisista. He oli kuitenkin työelämässä koko poppoo ja kommunismi oli heille vain ideologinen juttu, eikä poliittinen. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Aatteena puhtaimmillaan kommunismi on kaunis ajatus, muttei ole koskaan missään onnistunut vaan se on muuttunut laiskotteluksi, varainsiirroksi, diktatuuriksi ja lopulta puhtaaksi kapitalismiksi. Kun ihmisiltä viedään kilpailu ja motivaatio pois, tarjotaan kansalaispalkkaa, niin ne ei tee enää mitään. Istuvat vain valmiiseen pöytään olettaen sen olevan katettu koreasti.
Ihminen tarvitsee haasteita ja vastoinkäymisiä pysyäkseen toimintakykyisenä. Silloin puhutaan "positiivisesta stressistä".
Suomessa oli ja on edelleen vasemman siiven ihmisiä. Ameriikassa heistä ei kauheasti tykätty kun koettivat hakea työmiehille sellaisia oikeuksia ja erivapauksia joita ei ollut kellään muullakaan. Lapsuuden kaverini perheessä keski-suomessa ajeltiin Ladalla, kuunneltiin Alla Pugatsovaa, heille tuli Pravda ja Kansanuutiset ja lomat kävivät Moskovassa ja Odessassa. Miska nallen sain heiltä lahjaksi olympialaisista. He oli kuitenkin työelämässä koko poppoo ja kommunismi oli heille vain ideologinen juttu, eikä poliittinen.Odessa oli ja on yhä:
HELMI MUSTAN MEREN - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Odessa oli ja on yhä:
HELMI MUSTAN MERENNäin tuolla sosiaalisessa mediassa meemin, jossa vertailtiin ihmisten silmiä ja niiden väriä eri taivaankappaleisiin. Siniset silmät olivat kuin maa-planeetta, turkoosit kuin Neptunus jne.
Menin sitten kauppaan niin vastaan tuli keski-ikäinen pariskunta. Äksyn näköinen mies ja nainen jolla oli mustat silmät, joita hän koetti peitellä kädellä ja katsoen toiseen suuntaan.
Tuli vaan siinä mieleen että nuo silmät varmaan juurikin kuvastavat Mustaa Merta.
Tai sitten oli koronaeristyksissä tullut hieman erimielisyyttä.
- Anonyymi
USAan muuttajat ei olleet aivan Juntteja;
https://www.finlandia.edu/about/our-finnish-heritage/
Kavin siella '80 luvulla. Useimmat kauppojen kyltit (omistajat/propretiors) olivat suomen nimiset mutta vain 1 tai 2 puhui vahan suomea.
Parasta oli eloisa kapakka "Kirjasto" eli Library. Siella otettiin Lapin malliin ja klo 3 kukaan ei tilannut taxia... Yhtaan autoa ei jaanyt parkkiin.
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Räppäri kuoli vankilassa
Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "984466Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä
Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella293313No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen
Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol452370- 351378
- 341143
- 371086
- 131054
- 1581007
- 6934
Masan touhut etenee
Punatiilitalon tietotoimiston mukaan Masa on saanut viimein myytyä kämppänsä ja kaavoittaa uudelle lukaalille tonttia pa12872