Syyttäjä ei lähtenyt ajamaan asiaa rikosasiassa, eli teki syyttämättäjättämispäätöksen. Tässä päätöksessä lukee "Asianomistajalla on tämän päätöksen tekemisen jälkeen oikeus käyttää omaa syyteoikeuttaan".
Jos käyttää omaa syyteoikeutta niin onkohan siinä joku aikaraja milloin syyte on nostettava? Sellaista tietoa ei tässä päätöksessä kerrota.
Jos käyttää omaa syyteoikeutta niin onkohan siinä joku aikaraja milloin syyte on nostettava? Sellaista tietoa ei tässä päätöksessä kerrota.
Vastaukset 13
Vanhimmat
Asianomistajan syyteoikeus vanhenee yleisten vanhentumissäännösten mukaan. Katso RL 8 luku.
Pitäisi tietää minkä vuoksi syyttäjä ei lähde mukaan, mutta oman syytteen menestyminen on melko harvinaista.
Maksumiehenä on se, joka häviää oikeudenkäynnin.
Ei tule menestymään oikeudessa kuten yleensäkkään ne tapaukset joissa syyttäjä on katsonut ensin ei kannata nostaa syytettä.Menee vaan rahaa ja sillä hyvä.
Kiitoksia vastauksista. Syyttäjä ei lähtenyt ajamaan asiaa kun hänen mielestä näyttöä on esitutkinnan mukaan liian vähän, että syytetty tuomittaisiin.
Noh, jos sinulla on parempaa näyttöä tai olet sitä mieltä, että oikeuden suhtautuminen näyttöön olisi toisenlaista, kuin mitä syyttäjä epäilee, niin siitä vain.
Mutta tosiasia on, kuten yllä jo kirjoitettiin, se, että jos syyttäjä on arvioinut näytön liian vähäiseksi, niin hän on asiassa luultavasti sinua oikeammassa.
Kannattaa huomioida myös yllä kirjoitettu asia maksumieheksi joutumisesta. Jos syyttäjä ajaisi syytettä, sinä et olisi vastuussa vastapuolen oikeudenkäymiskuluista. Jos ajat omalla syyteoikeudellasi, todennäköisesti joudut hävitessäsi vastaamaan vastapuolen kuluista.
Mutta tosiaan tarkempana vastauksena kysymykseesi, syyteoikeus vanhenee silloin kun se rikoslain mukaan vanhenee (riippuu ko. rikoksen maksimirangaistuksesta). Sillä, että syyttäjä hukkasi tästä ajasta osan, ei ole asiassa merkitystä. ROL 1.9 § mukaan syyttäjättämispäätös on toimitettava sinulle tiedoksi siinä määrin ajoissa, että ehdit vielä valmistella oman syytteesi vanhentumisajan puitteissa.
Eipä sitä kannata alkaa itse ajelemaan mitään syytteitä.
Onkos tämä teksti samassa päätöksessä: "Tämä päätös ei vapauta rikoksesta epäiltyä mahdollisesta vahingonkorvausvelvollisuudesta" jotain lakimiesten sanahelinää vai miten korvaukset on mahdollisia kun kerran syyttäjä ei vie asiaa käräjille ollenkaan?
-Ap
Niin, vahingonkorvausvelvollisuushan ei synny vain rikosperusteisesti. Vahingonkorvausvastuuseen voi joutua vaikka rikoksen ei katsottaisikaan täyttyvän.
Mutta jos asiaa ei ajeta rikosasiana, niin ainoa vaihtoehto on ajaa sitä vahingonkorvauskanteena, siis siviiliasiana. Tällöin ei olla rikoslain alueella lainkaan, vaan ollaan yleislakina vahingonkorvauslain ja tapauksesta riippuen kenties jonkin erityislain vahingonkorvaussäännösten äärellä.
Mielenkiintoinen oli 25 vuotta sitten USA:ssa käyty O.J.Simpsonin oikeudenkäynti. Syyte oli kahdesta murhasta. Oikeus päätti, syytön ja Simpson jätettiin rankaisematta. Murhattujen omaiset eivät tähän tyytyneet, vaan käynnistivät vahingonkorvausoikeudenkäynnin. Siinä päätettiin, syyllinen ja määrättiin korvaamaan 33 miljoonaa taalaa uhrien omaisille. Siinä oikeudenkäynnissä Simpson lupasi kertoa syyllisen myöhemmin, mutta ei tietääkseen ole vieläkään kiireiltään ehtinyt.
Jenkkien lait vaan ei päde suomessa. Miellä kerran vapautettu vaikka murhamies ei voida enään tuomita samasta rikoksesta jos valitusprosessti mennyt korkeimpaan oikeuteen saakka.
Tässä olet väärässä. Suomessakin rikosasiassa vapautettu voidaan tuomita vahingonkorvaukseen toisessa oikeudenkäynnissä. Tällainen olisi toki harvinaista, mutta rikosasiat ja siviiliasiat eivät vaikuta sitovasti toisiinsa, eli juridisella kielellä niillä ei ole oikeusvoimaa toisiinsa.
Kyllähän Suomessa välillä vapautetaan ja taas tuomitaan ja vapautetaan.
Tulee mieleen Auerin juttu.
Et ymmärtänyt mitä edellinen kirjoittaja vastauksessaan tarkoitti. Rangaistukseen tuomitseminen ja vahingonkorvaukseen tuomitseminen ovat eri asioita. Yleensä ne käsitellään oikeudessa samalla kertaa, mutta ne voidaan erottaa myös omiksi oikeudenkäynneiksi.
Auer jätettiin rikosoikeudenkäynnissä tuomitsematta, mutta myöhemmin käydyssä vahingonkorvausoikeudenkäynnissä valtio tuomittiin maksamaan hänelle muhkeat korvaukset.
Aueria syytettiin murhasta. Syyttäjä voitti ensimmäisen oikeudenkäynnin käräjillä, hävisi seuraavan hovissa, sai tasapelin korkeimmassa, voitti taas käräjäoikeudessa, mutta hävisi jälleen hovioikeudessa. Se jäi lopulliseksi päätökseksi.
Korvausoikeudenkäynti olikin vähän poikkeuksellinen kun se koski etupäässä vapaudenmenetystä.