Viimeyönä tuotiin Koivuhakaan kaksi Isisnaista lapsineen.
Isis naisia Kokkolassa
21
557
Vastaukset
- Anonyymi
Näytti olevan useampi tenava per kaapuakka. Valmiiksi kalustettuihin asuntoihin.... Hienoa, että on myös satelliittiantenni.
- Anonyymi
Loistavaa, tänne tietenkin. :(
- Anonyymi
Al-Holin sekoilussa on yksi aspekti jäänyt käsittelemättä kunnolla: millä perusteella leirin "suomalaiset lapset" ovat suomalaisia lapsia?
Median mukaan äideistä kaksi on kantasuomalaisia, loput somalialais- tai arabitaustaisia. Lasten isät ovat todennäköisimmin syyrialaisia, irakilaisia, marokkolaisia, somaleja jne.. Eli puhumme ulkomailla syntyneistä lapsista, joilla on ulkomaalaiset vanhemmat, joista toisella on ehkä myös Suomen passi.
Ja sitten on kansalaisuuskysymys: eihän useimpia lapsia ole Suomessa minkäänlaisissa kirjoissa eikä heillä ole suomalaista sotua. Suurin osa lapsista on kalifaatissa syntyneitä. He eivät ole kansalaisia, joita kohtaan Suomella olisi velvoitteita.
Sitten on se, että vaikka Suomessa kansallisuus periytyy äidiltä, niin Syyriassa on Syyrian laki. Ei siellä kansalaisuus Suomen lain mukaan periydy. Syyriassa kansalaisuus peritään isältä, ei äidiltä, joten lapset eivät ole suomalaisia, vaikka äidillä olisi Suomen passi vaan sitä, mitä heidän isänsä on.- Anonyymi
Tässähän on sen tason tekstiä, että kannattaisi laittaa menemään päättäville tahoille, ja jakaa muutenkin mahdollisimman laajasti.
- Anonyymi
YLEISESTI OTTAEN SOTILAIDEN JA SOTAMATERIAALIN JA MUUT SOTILSOPERAATIOIHIN LIITTYVÄT SIIRROTHAN TAPAHTUVAT JUURI ÖISI JA ÖISEEN AIKAAN TURVALLISUUSSYISTÄ. KAS´ KUN JOKU SATTUI NÄKEMÄÄN TULON JA ILMOITTAMAAN AJOISSA VAARASTA JA UHASTA, PITÄÄKIN ILMOITTAA MAHDOLLISIMMAN PIAN. LIENEE ULKOMINISTERI PEKKA HAAVISTON SALAISESTA OPERIOSTA KYSYMYS.
ITSE LENTOHAN VOI TAPAHTUA MYÖSKIN PÄIVÄSAIKAAN, SILLOINHAN EI ULKOMINISTERIÖN POTKUT SAANEEN PÄÄLLIKÖN MUKAAN TARKISTUS TAI TUNNISTUS LENTOJA PUOLUSTUSVOIMAT TEE. SANOTAAN ETTÄ KYSYMYS ON VIIMEKÄDESSÄ ONNISTUNEESTA OPERAATIOSTA, KUN NÄIN ON SAATU KUITENKIN LENTO ONNISTUNEESTI PERILLE , EIKÄ PELÄTTYÄ MATKANKESTEYTYSTÄKÄÄN OLE TARVINNUT TEHDÄ. SE OLISI OLLUT KOHTALOKASTA KOKO OPERAATIOLLE ONNISTUMISELLE. - Anonyymi
Yle, 2.10.2019.
1.
Al-Holin leiriin on koottu naisia ja lapsia terroristijärjestö Isisin aiemmin hallitsemalta alueelta.
2.
Norjalaisen VG -lehden toimittajat ovat haastatelleet kurdiviranomaista tapahtumista. Shexmos Ahmad sanoo haastattelussa, että naisia oli maanantaina kokoontunut sharia-tuomioistuimeen. He rankaisivat indonesialaista naista puukottamalla hänet kuoliaaksi, koska nainen oli rikkonut pukeutumiskoodia. Kun kurdivartijat saapuivat paikalle, olivat naiset uhanneet vartijoita veitsillä. Sen jälkeen he avasivat tulen.
3.
Lauantaiaamuna ulkokäymälästä löytyi naisen paloiteltu ruumis. Se oli kätketty ulosteiden sekaan.
Yksi leirissä olevista suomalaisnaisista sanoo Ylelle nähneensä ruumiin. Hänen mukaansa se löydettiin hänen telttansa läheisyydestä.
– Näin omin silmin sen paloitellun siskon. Käsivarsi, pää ja torso ainakin kaivettiin ylös, nainen kirjoittaa viestissään.
Ruumiin löytymisen vahvistaa myös Ylen käyttämä avustaja, joka vieraili al-Holissa lauantaina. Leirin johto oli kertonut hänelle ruumiista ja arvioinut, että se oli ollut käymälässä ainakin kymmenen päivää.
Myös kurdien uutistoimisto Hawar kirjoittaa paloittelusurmasta. Uutistoimiston mukaan naisen ruumiista löytyi jälkiä väkivallasta: murtumia oli päässä ja eri puolilla ruumista.
Ylen avustajan mukaan leirin johto uskoo, että surma voi liittyä epäilyihin avioliiton ulkopuolisista suhteista.
4.
Yksi leirissä olevista suomalaisnaisista kirjoittaa viestissään Ylelle, että leirissä olisi aiemmin tapettu ihmisiä muun muassa rahan takia. Viime aikoina nuorten poikien ja tyttöjen tai naisten väliset avioliiton ulkopuoliset suhteet ovat hänen mukaansa aiheuttaneet kiistoja leirissä, jopa joukkotappeluita.
– Nyt kun ei enää ole [islamilaista lakia eli] shariaa, niin porukka ei oikein tiedä miten näitä tapauksia hoitaa. Jotkut haluavat tappaa tähän syyllistyneet... ja ilmeisesti yksi sisko käytiin jo hakkaamassa.
Hän kertoo pelkäävänsä väkivaltaa käyttäviä "pimeitä siskoja, jotka paloittelee ihmisiä".
5.
Leirissä on ollut turvallisuusongelmia aiemminkin. Heinäkuun lopussa indonesialainen nainen tapettiin sen jälkeen, kun hän oli keskustellut toimittajan kanssa.
6.
Kesäkuun lopussa nuori nainen tapettiin todennäköisesti siitä syystä, että hän kieltäytyi pukeutumasta peittävään kaapuun. Leiriltä on raportoitu myös leipäveitsin tehdyistä hyökkäyksistä vartijoita vastaan.
7.
Syyrian kurdien autonomisen hallinnon mukaan leiri on aikapommi. Paikallishallinto on patistanut ulkomaita ottamaan vastaan kansalaisensa al-Holista. Hallinnon mukaan sen resurssit eivät riitä takaamaan suuren leirin turvallisuutta.
Järjestelin hieman Ylen artikkelin kappalejakoja.
Mistä tämä ulkomaita patistava paikallishallinto voisi tietää, että tulijoiden mukana ei olisi näitä "pimeitä siskoja, jotka paloittelee ihmisiä"?
Tai mukana ei olisi murrosiän saavuttaneita lapsia, joilla pahuus on jo sisällä, eivätkä ole enää viisi vuotiaita isis-lapsia joita on ymmärryksen vajauksesta vain johdateltu tappamaan?- Anonyymi
Ylehän tähän on syyllinen miksi sinne piti toimittaja lähettää levittelemään kurjuutta johon suvakit tarttuivat heti ja alkoivat kahustella asiaa ja itkiä-ämmät alkovat vaatia heidän pelastamista veronmaksajain kustantamaan täyshoitoon.
- Anonyymi
Kalifaatin sortumisen jälkeen Isiksen taktiikka on soluttautua länsimaihin ja verkostoitua siellä keskenään. Perustaa nukkuvia soluja (länsimaat maksavat heidän elämisensä), jotka sitten tarpeen vaatiessa herätetään ja ne alkavat toimia määräysten mukaan...
- Anonyymi
ISIS-naiset voisi laittaa asumaan Kälviälle, siellä on rauhallista ja alkiolaisuus tekee heille hyvää...
- Anonyymi
Jos niitä otetaan tänne niin seurantapannat jalkoihin että tiedetään mitä ne täällä touhuavat.
- Anonyymi
seiska lehti perään
- Anonyymi
Ei ollu isiksen naisia vaan niin sika ruman löysin kärrynpyörästä että panin huivin naaman ympäri ettei naama näy naapureille. Nyt jo pimeässä vein pois eli ei hätää.
- Anonyymi
Ok.
- Anonyymi
ASUMAAN KÄLVIÄN HONKIPERÄLLE!!!
- Anonyymi
Johonkin keskustalaiseen kuntaa voisivat asettua, siksi että koko maa voidaan pitää asuttuna.
- Anonyymi
Voi ei...
- Anonyymi
Palkkarilla ei olekaan vielä nähty jätesäkkiin pukeutuneita akkoja. Kaikkia muita alkaa jo olemaan.... Iso tuoppi sille, joka pääsee ekana astumaan Isis Kerttua.
- Anonyymi
Työperäistä maahanmuuttoa. Työllistää poliiseja ja sossua.
- Anonyymi
Kokkolassa on paljon myytäviä asuntoja, voisi olla hyvä ajatus isis-naiset perheineen asuttaa näihin asuntoihin.
- Anonyymi
Joo, mutta kuka maksaa tuon asunmisen / elämisen ? Onko niillä mukana omaa, Isis rahaa mitä ovat saaneet päiden irroituksista ?
- Anonyymi
Tässä on hallituksen arvopohja. Tänne vain, tervetulleita ovat...
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Räppäri kuoli vankilassa
Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "1014507Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä
Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella293343No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen
Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol452370- 361388
- 341183
- 371116
- 131064
- 1581007
- 6934
Masan touhut etenee
Punatiilitalon tietotoimiston mukaan Masa on saanut viimein myytyä kämppänsä ja kaavoittaa uudelle lukaalille tonttia pa12872