Mikä nykyajan konnia vaivaa?

Anonyymi

Vituttaa lukea näitä kaikenmaailman jengijuttuja nykyään, vanhan miehen. Meidän suvussa on ollut konnia iät ja ajat. Meidän ei kyllä koskaan tarvinnut omistaa mopoa, että uskottavuutta tuli. Jos laittomassa korttihoolissa kusetit ja jäit kinni, niin keklua tuli taikka sitten turpaan. Nykyään tunnutaan ajattelevan, että jos on pultteja sekä muttereita tiputtava moottoripyörä (Harley Davidson), niin olet kova jätkä. Vitut sanon minä. Ennen muinoin ei pelätty jos omistit kavereittesi kanssa vaikkapa Simpsonin mopon. Se kun ei lisää sitä voimaa yhtään. Nykyään nuoret ajattelee, että hienoa kun on jotkut liivit päällä. Meidän aikaan riitti valkoinen kauluspaita ja hullu luonne. Niin ja ilman kunnon kenkiä et päässyt minnekään sisälle.

Mitään helvetin terapeuttista toimintaa ei linnassa aikoinaan järjestetty, eikä pitäisi nykyäänkään antaa muille kuin niille oikeasti viina ja huumeongelmaisille jotka ovat omasta mielestäni vähäosaisia uhreja. Sen verran istuin viimeistä tuomiota, ettei takki heilunut narikassa pois päästessä. Taposta istuin ja olin syyllinen sekä tuomioni ansainnut. Kun sain lapsenlapsia niin otin itseäni niskasta kiinni. ei sellaista paskaa kannata jatkaa enää eteenpäin. Opiskelin korkeakoulussa ja valmistuin. Tosin keskinkertaisin paperein. Mutta parempi sekin kuin roikkua vanhana ruunana kongilla koko ajan esittäen jotain. Tässä on vain suuttunut niin saatanasti kun on lukenut uutisia kun vanginvartijoita hakattu ja uhkailtu jne. Eikö enää osata istua tuomiota kunnolla? Eihän sitä pamppuja ennenkään rakastettu, mutta omat jutut istuttiin kiltisti loppuun. Ellei sitten oikeasti ollut syyttä tuomittu. Ja ennen niitä oli varmasti enemmän kuin nykyään. Vlillä tuli nyrkistä nimismieheltä kerran pampulta, mutta mitä niistä vinkumaan. Nykyään tuntuvat valittavan jos sukka hiukan hiostaa.

Onneksi älysin lopettaa ja tuli se klassinen paha akka vastaan, joka toimi valvojana. Mutta nuorille sellainen tieto. Vaikka sulla on parikymmentä Zundappin omistajaa kavereina, niin ei miestä kovaksi tee. Onneksi ei varmankaan niin kauheasti vuosia jäljellä, että pitäisi tällaista jengipaskaa katsoa. Mutta ainoa hoito näille on kyllä minun mielestäni se, että sellin ovi mahdollisimman paljon kiinni. Ja sitten se tunnin häkkiulkoilu virikkeenä. Siinä nimittäin mitataan kuka on oikeasti kova. Hyvä, että enen vihaamani viranomaiset ottavat tällaiset persesilmät kunnolla kohteekseen. Katsotaan sitten kun oikeasti olet yksin, että kuinka paljon se mopokaveriporukka auttaa.

Vanha kuittaa ja lähtee nukkumaan. On vain näin ikämiehellä ne unetkin niin ja näin.

6

106

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      No nyt tuli jämerää asiaa. Näinhän se on. Nykyajan vangit ei ole oikeita vankiloita nähneet kuin elokuvissa, jos niissäkään. Piipitetään joka asiasta ja laaditaan valituksia, aamusta iltaan. Vanhukset makaa bunkissaan ulosteet vaipoissaan, lähes hoitoa vailla. Näillä mikkihiirillä on selleissään vsltion hankkimat televisiot, satelliittikanavilla. Haukutaan vankiloiden ruokia, vaikka siviilissä nämä kongien miljonäärit, löntystävät psyykelääkkeissään muovikassi kourassa kohti uutta "korvaushoito" subuannosta..
      Sianrehuperunoita, mätiä ja limaisia vanhan kakolan malliin näille silkkiuikuille pitäisi syöttää.

    • Anonyymi

      Eihän tuossa muuta ole kuin haluavat julkisuutta ja päät sekaisin amfetamiinistä piripää.

    • Anonyymi

      Miten niin nykyään? Aina se on niin ollut, että prätkäjätkä on kova tyyppi.
      Katso elokuvia, jos et muuten tajua. Easy Riderissakin ammuttiin viaton motoristi, kun se tuntui niin kovalta uhalta.

    • Anonyymi

      Ihan samaa ihmettelen.

      Mukamas ollaan koviksia, kun kiristetään jonkun lasten tiedoilla jotain vartiaa.

      Yksin kun ei ole miestä tulla puhumaan.

      • Anonyymi

        Ei tuos nyky venkuloiten ns koviksina itseään pitävien tyylissä ole poikeuksia noihin virkavallan tyyppeihin ja tapoihin. ja välillä onkin vaikeuksia erottaa nämä toisistaan. liekkö sitten edes tarpeenkaan näyttäs olevan niin vahvat nuo symbioosinsa.


    • Anonyymi

      Vuosi 1971 aloitin lusimiset, kolme kakkua joista viimeisin pitkähkö, kuusi vuotta. Lusin neljä ja kävelin ulos Sörkan portista v 1983. Raamikkaat omaisuusrikokset, ei mitään pikku kilinkali kioskeja.
      Sen jälkeen elin duunarina, pätkätöillä, työttömänä ja yrittäjänäkin. Ohessa pari perhettäkin. Mutta pärjättiin. Eläkkeelle jäin jo vuosia sitten.
      Ymmärtääkseni vanhanliiton vankimaailma pirstaloitui jo 80-luvulta alkaen. Edes normaaleja viinaongelmaisia ei liene enää montaa (hörhötkin kuolleet), kun kaikenmaailman piripäät ja sekakäyttäjät kera mopojengien on teljetty säilöön.

    Ketjusta on poistettu 6 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Miksi persuilla ei ole firmoja?

      Kuten vasemmisstolaisilla, esim. Sannalla MA\PI. Eikö ole aika erikoista?
      Maailman menoa
      82
      7076
    2. Persut hommasivat Suomeen 35 000 pientä lasta v. 2015

      Onko Riikka Purra nyt tavoittelemassa tätä samaa historiallista persujen utopiaa? Purram kaksinaamaisessa pelissä vaadit
      Maailman menoa
      26
      7043
    3. Purran tuhoja tuskin saadaan koskaan korjatuksikaan

      Purra on aiheuttanut Suomen taloudelle karmaisevat tuhot. Sen lisäksi Purra on ajanut myös suuren osan Suomen kansasta k
      Maailman menoa
      106
      6143
    4. Persujen kaksoisstandardit: Räsäsen uhkailu paha, Virran uhkailu hyvä

      Tässä taas nähdään kuinka kaksinaamaista porukkaa persut ovat. Mitäs persut tähän?
      Maailman menoa
      45
      5394
    5. Miksette persut irtisanoudu Kirkin lausunnoista?

      Kirkhän muun muassa vaati raiskattuja naisia pidättäytymään abortista ja vaimoja alistumaan aviomiestensä tahtoon. Mik
      Maailman menoa
      84
      5228
    6. Demarikultin uhri kertoo

      Demarikultin uhri kertoo: “En saanut mennä edes suihkuun ilman lupaa” – Seksuaalisen hyväksikäytön uhri kertoo vuosistaa
      Maailman menoa
      60
      5163
    7. Miksi vasemmistolaiset eivät omista yhtään firmaa?

      Vasemmistolaiset eivät omista yhtään firmaa joka työllistäisi ihmisiä. Miksi? No siksi, että jos vasemmistolainen perus
      Maailman menoa
      40
      5088
    8. Sanna valittiin Euroopan huonoimmaksi pääministeriksi

      Sannan kaudella Suomi oli ainut maa missä bkt laski. Kannattaa huomata, että luvut valitsi Sannan huonoimmaksi. Ihmiset
      Maailman menoa
      27
      4575
    9. Purran vuoro kiihoittua Lepomäen sääristä

      "Ulkoministeri Elina sanoo, ettei muuta pukeutumistaan sen mukaan, kenet tapaa, ja että hän ei suostuisi peittämään kasv
      Maailman menoa
      16
      3447
    10. Vasemmistolaiset paskat eivät nousseet seisomaan kun Akaan kaupunginvaltuusto

      vietti hiljaisen hetken Charlie Kirkin muistoksi https://www.aamulehti.fi/uutiset/art-2000011523016.html
      Maailman menoa
      300
      3370
    Aihe