Olipa kerran....

Outokummusta on kaksi kansanedustajaa. Molemmat ovat naisia ja äitejä. Toinen heistä sai aikeen valtion rahoitustukea maakunnan ja paikkakunnan kohteisiin. Toinen sai aikaan rautateiden poikittaisliikenteen lakkauttamisen. Tämä on mainio esimerkki siitä, miten alueen asioita hoidetaan. Toisesta edustajasta olemme ylpeitä, mutta valitettavasti emme toisesta. Toinen kohentaa ja toinen polkee elämisen ja olemisen edellytyksiä maakunnassamme. Arvannette kuka on kohottaja ja kuka on polkija? En mainitse nimiä, ettei minua vain syytetä minkään valtakunnan rangaistavista puheista, kirjoituksista tai tekosista.
Hän, joska tästä kirjoituksesta raivostuu ja muuta väittää, köytettäköön raskauttavien asianhaarain vallitessa kuviteltuun jalkapuuhun. Kirjalliset muistutukset voi lähettää kirjattuna Joulupukille.
4<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Äläpäse levitä huuhaata, kumpainenkin edustaja allekirjoitti Ylämyllyn tierempan mutta lisäksi toinen ehdotti rahoitusta Kalattoman sillan kevytväylään. Selvitä itse kumpi oli tämä joka ajattelee PAIKALLISIA.

Äänestä
  • Joku tolkku pitää olla, mitä esittää? Ei Kalattoman rautatiesilta tarvitse mitään kevyenliikenteen väylää. Eihän siellä ole edes kulkijoita. Kumpiko lie esittänyt lisärahaa uimahalliremonttiin? SE MENI LÄPI. TIEDÄN, ETTEI SE OLLUT ANTIKAINEN.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Joku tolkku pitää olla, mitä esittää? Ei Kalattoman rautatiesilta tarvitse mitään kevyenliikenteen väylää. Eihän siellä ole edes kulkijoita. Kumpiko lie esittänyt lisärahaa uimahalliremonttiin? SE MENI LÄPI. TIEDÄN, ETTEI SE OLLUT ANTIKAINEN.

    Ala sinäkin joulurauhan. Älykäs joulu kuuluu sinullekin.
    Hyvää joulua!

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Joku tolkku pitää olla, mitä esittää? Ei Kalattoman rautatiesilta tarvitse mitään kevyenliikenteen väylää. Eihän siellä ole edes kulkijoita. Kumpiko lie esittänyt lisärahaa uimahalliremonttiin? SE MENI LÄPI. TIEDÄN, ETTEI SE OLLUT ANTIKAINEN.

    Pitää Antikaisen jotakin ehdottaa, sattui ilmeisesti hollille hiljainen radanylitys... Tarpeeton sijoituskohde kaiken kaikkiaan liikenteen vähäisyyden vuoksi..

    Antikainen voisi ehdottaa rakennettavaksi tikapuita taivaaseen, syntyy varmaan sellainenkin ehdotus tulevaisuudessa ;)

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi kirjoitti:

Outokummusta on kaksi kansanedustajaa. Molemmat ovat naisia ja äitejä. Toinen heistä sai aikeen valtion rahoitustukea maakunnan ja paikkakunnan kohteisiin. Toinen sai aikaan rautateiden poikittaisliikenteen lakkauttamisen. Tämä on mainio esimerkki siitä, miten alueen asioita hoidetaan. Toisesta edustajasta olemme ylpeitä, mutta valitettavasti emme toisesta. Toinen kohentaa ja toinen polkee elämisen ja olemisen edellytyksiä maakunnassamme. Arvannette kuka on kohottaja ja kuka on polkija? En mainitse nimiä, ettei minua vain syytetä minkään valtakunnan rangaistavista puheista, kirjoituksista tai tekosista.
Hän, joska tästä kirjoituksesta raivostuu ja muuta väittää, köytettäköön raskauttavien asianhaarain vallitessa kuviteltuun jalkapuuhun. Kirjalliset muistutukset voi lähettää kirjattuna Joulupukille.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu