Selkärikkoisena fysioterapeutiksi?

Anonyymi

Olen vuosia tehnyt töitä viheralalla ja suunnitellut pitkään opiskelua AMK:ssa. Myös alanvaihto on ollut pitkään mielessä ja fysioterapia on tuntunut kiinnostavimmalta alalta. Nyt kuitenkin on käynyt niin että olen rikkonut selkäni sen verran pahasti että fysioterapian opinnot ja ammatin harjoittaminen ylipäätänsä mietityttää (viheralalla en enää pysty toimimaan). Ymmärtääkseni riittää että fysioterapeutilla on hyvä peruskunto mutta mitä se käytännössä tarkoittaa? Pystyn elämään normaalia elämää mutta kaikkiin asentoihin en välttämättä taivu ja fyysisesti raskaimmista asioista en suoriudu. Ja jos nyt käykin niin että joudun hautaamaan haaveeni fysioterapeutiksi opiskelemisesta, onko teillä ajatuksia mitä ammattia kohti kannattaisi ehkä lähteä pyrkimään? Pidän ihmisten kanssa työskentelemisestä, tykkään selvittää ja pohtia ratkaisuja ongelmiin mutta pidän siitä ettei työ ole liian nopeatempoista vaan on aikaa miettiä ratkaisua. Itsenäinen työskentely on erityisen mielekästä mutta teen mielelläni myös yhteistyötä muiden kanssa. En pärjää lainkaan matemaattisissa tehtävissä ja kielet ovat haastavia, joskin englanti sujuu jollain lailla. Ja tosiaan sitten on selän antamat rajoitteet. Kaikki info fysioterapeutin työstä ja alalle opiskelusta erittäin tervetullutta ja kaikenlaisia ideoita ja ajatuksia muista ammateista ja aloista saa antaa!

1

106

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Lähtökohtaisesti fysioterapeutin pitää itse olla fyysisesti kunnossa. Siis selkävaivasi voi olla vakava haitta.

      Mutta miten olisi toimintaterapeutti?

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Suomen kansa haluaa Antti Lindtmanista pääministerin

      Lindtman on miltei tuplasti suositumpi kuin etunimikaimansa Kaikkonen. Näin kertoo porvarimedian teettämä kysely. http
      Maailman menoa
      294
      4781
    2. Vain 21% kannattaa Lindtmania pääministeriksi

      se on selvästi vähemmän kuin puolueen kannatus, mites nyt noin?
      Maailman menoa
      135
      3066
    3. Miksei Björn Wahlroos jaa rahaa köyhille?

      Esimerkiksi Nordean tiloissa? Vai tuovatko ne köyhät hiekkaa marmorilattioille ja siksi ei pysty mursunviiksi pystyyn k
      Maailman menoa
      52
      2983
    4. Jouluksi miettimistä: kuka tai mikä valmistaa rahan?

      Nyt kun on ollut vääntöä rahasta ja eritoten sen vähyydestä, niin olisi syytä uida rahan alkulähteille, eli mistä se syn
      Maailman menoa
      28
      1541
    5. Julkinen sektori on elänyt aivan liian leveästi yli varojensa!

      Viimeisen 15 vuoden aikana julkisen puolen palkat ovat nousseet n. 40%, kun taas yksitysellä sektorilla vain n. 20%. En
      Maailman menoa
      227
      1242
    6. Missä kunnassa kaivattusi asuu

      Kuinka tarkkaa uskalla sanoa?
      Ikävä
      47
      1189
    7. Yksikään persu ei ole saanut Nobelin palkintoa

      Kertoo paljon persujen älyn puutteesta. Demareista mm. Ahtisaari on kyseisen palkinnon saanut.
      Maailman menoa
      7
      1016
    8. Miten antaa merkki hyvin eri ikäiselle miehelle, että kertoisi toiveensa ja ajatuksensa?

      Olen pitkään pitänyt miehestä, joka myös varmasti minusta. Hän ei tosin kerro ihastumisesta, eli voi hyvin olla, että tu
      Ikävä
      78
      991
    9. Emme koskaan keskustelleet kasvotusten syistä välirikollemme

      Enkä voisi kertoa perimmäistä rehellistä syytä. Kerroin sinulle pintapuolisen ”paketin” ja otin tavallaan omalle vastuu
      Ikävä
      58
      981
    10. Paskalaista valokuitulakiin

      Nyt maksajiksi joutuvat kaupunkilaiset eivätkä mökkiensä ulkohuusseissa kakistelevat mummot. Nimittäin EU määrää jokais
      Maailman menoa
      52
      979
    Aihe