Aamuteeveessä kerrottiin, että muovikuusesta tulee ympäristöystävällisempi luonnonkuuseen verrattuna vasta sitten, jos kuusta pitää käytössä vähintään 20 vuotta. Nyt sitten isännät metsiä vartioimaan, ettei parhaat taimet saa jalkoja alleen ja onhan tuo hyvä tieto kuusikauppiaille.
Juttua joulukuusesta
15
<50
Vastaukset
- Anonyymi
Muutakin tietoa asiasta on, 10 vuotta riittää ja laadukas muovikuusihan on periaatteessa ikuinen.
Lainaus uutisesta 5.12.2019
"Muovikuusta voi käyttää vuosi toisensa jälkeen, joten sen tuotannon ja kuljetuksen aiheuttamat päästöt jakautuvat koko käyttöiälle. Muovikuusta pitää käyttää kuitenkin kymmenen joulua ennen kuin siitä tulee luonnonkuusta ympäristöystävällisempi, sanoo ympäristöjärjestö Carbon Trust Euronewsille." - Anonyymi
Entäs jos kuusi on peräisin harvennushakkuulta, ja se muutenkin kaadettaisiin?
- Anonyymi
Pienet on murheet joillakin. Oli se kuusi sitä tai tätä, silläkö maailma pelastuu, suomalaisten joulukuusethan ovat yhtä saastuttavat kuin vaikkapa koko Kiinan paskapäästöt kaikkinensa.
- Anonyymi
Suomalaiset osallistuu niihin Kiinan päästöihin myös kiihtyvällä tahdilla tilaamalla sieltä kaikenmaaliman muovikrääsää, elektroniikkaa ja rättiä laivalasteittain. Pitäs vilikasta siihen omaan napaankin joskus, tai ainaki peiliin.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Suomalaiset osallistuu niihin Kiinan päästöihin myös kiihtyvällä tahdilla tilaamalla sieltä kaikenmaaliman muovikrääsää, elektroniikkaa ja rättiä laivalasteittain. Pitäs vilikasta siihen omaan napaankin joskus, tai ainaki peiliin.
Olet ihan oikeassa. Minä ostan aina suomalaista, jos mahdollista. Olen lähes vegaani, hyväksyn vain kananmunat, maitotuotteet, kuten juusto. En tilaa mitään mistään, kaiken ostan kaupasta. Minkäänlaista joulukuusta en ole pitänyt ainakaan kolmeenkymmeneen vuoteen. Autolla kyllä ajan, se ei ole korvattavissa mitenkään.
Siksi ihmettelen pieniä murheita, kuten kuusen hankkimista.
Tulen ihan hyvin toimeen ilman joutavaa krääsää, ostan vain sen, mitä ilman en tule toimeen. Kun ostaa laatutavaraa, se kestää kauemmin ja pysyy pitempään hyvänä.
Vaikka kaikki suomalaiset tekisivät niin kuin minä, Suomi on olemattoman pieni tekijä maailman mittakaavassa paskan tuottamisessa. - Anonyymi
Saastuminen on monen osatekijän summa. Jos saastumista halutaan vähentää, silloin jokainen yksityiskohta, esim. kuusi, on otettava huomioon. Jos jokaisen yksityiskohdan, esim. kuusen, kohdalla asennoidutaan tavallasi, niin muutokset on vähäisiä. Tietenkään yksi yksityiskohta ei pelasta maailmaa, vaan kaikki yksityiskohdat yhteensä. Sun pitää fiksata ajattelutapasi.
- Anonyymi
Joulukuusiahan kasvatetaan joka vuonna uusia, joten hiilinielu säilyy.
- Anonyymi
Meillä on muovikuusi ollut jo ainakin 10 vuotta, enkä enää aitoa kuusta hanki! Sen kaksiviikkoa minkä se on huoneen nurkassa välttää muovinenkin, koska viimeistään loppiaisena otetaan joulukoristeet ja kuusi veks ja ulkoa koristevalot pois, jouluhan on jo ohi! Muovikuusi on omassa pakkauksessaan varastossa odottamassa seuraavaa joulua.
Jos hiilijalanjälki huolettaa voin ottaa nuotiolta hiiliä ja kävellä niiden päällä, jää niistä jonkinmoiset jäljet, mutta nieluuni en hiiliä laita se on varmaa.
- Anonyymi
Älä vain kävele nokijaloillasi sisälle, tai jos kävelet, niin etsi tummempia mattoja jalkojesi alle, tai muuten saattaa muukin jälki tulla, eikä valitse paikkaa.
- Anonyymi
Savotta-alueelta kun ennen otti jo kaadetun puun latvan joulukuuseksi, niin se ei haitannut ketään. Nykyisin kun metsäkoneet ruhjoo kaikki latvatkin, niin joutuu menemään taimivarkaisiin.
- Anonyymi
Höpö Höpö syyllistämistä jolla saadaan tyhmimmät ihmiset ajattelemaan muita kuin tärkeitä asioita.
- Anonyymi
Jos käytte jonkun metsästä ennen joulua joulukuusen ja palauttatte sen joulun jälkeen, niin eihän se ole varastamista, vaan lainaamista.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Jos käytte jonkun metsästä ennen joulua joulukuusen ja palauttatte sen joulun jälkeen, niin eihän se ole varastamista, vaan lainaamista.
Muovikuusi - paras kuusi. Ei kuivu ja karise, aina yhtä vehreän vihreä. Olin joskus voimakkaasti muovikuusta vastaan, siis ei missään nimessä semmoista meille oteta. Mutta mieli muuttuu..Kyllästyin karisevan kuusen neulasiin, joita vielä Juhannuksenakin saattoi löytää kodin nurkista.- Nyt meillä on ollut jo monta joulua muovinen, helppo ja hyvä. En vaihtaisi luonnon kuuseen. tv. metsänomistajatar (kuusikkoa omasta takaa n.100 ha
- Anonyymi
Intian katulapsia yskittää savusumussa vähemmän kun jätetään joulukuusi laittamatta.
- Anonyymi
Ostin muovikuusen 2003 ja sama kuusi koristellaan tänäkin jouluna. Hyvin on säilynyt ja on komeampikin kuin aito kuusi.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Räppäri kuoli vankilassa
Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "1064572Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä
Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella293393No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen
Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol452380- 391418
- 361343
- 381196
- 141102
- 1591026
- 27978
- 6944