Matkalla Air Francella Ateenasta Pariisin CDG.lle ja siellä 1t.20minuutin transit ja jatkolento toisella lentoyhtiöllä toiselta puolelta lentokenttää eteenpain.
Minulla oli vain pieni käsilaukku ja pienehkö rollerboard joka menee sekä istuimen alle että hyvin yläpuolen säilytystilaan.
Ateenassa Air Francen tiskillä virkailija tylysti ilmoitti että laukku ruumaan. Varoitin lyhyestä transit ajasta Pariisissa . Ei ottanut kuuleviin korviinsakkaan, vain toisto: kone on täynnä, 20 rollerboardia on jo mennyt matkustamoon. Sinun laukkusi ruumaan!
No, ruumaanhan se meni. CDG.llä surin osa laukkuja tuli matkatavaroina hihnalta. Minun plus 3.n muun laukut eivät. Kysyin missä laukkuni on? Kaveri soitti, tiedusteli. Sai selville että on laitettu väärään terminaaliin, tulee parinkymmenen minuutin päästä. odotelkaa rauhassa. Odoteltiin, ei rauhassa.
Laukut tulivat parin kymmene minuutin päästä.
Jokainen myohästyi jatkolennoiltaan. Onneksi minulla oli myöhäisempi lento samana päivänä joten selvisin määränpäähäni, vaikkakin myöhempään.
Käsimatkatavarat pakollisesti ruumaan.
2
295
Vastaukset 2
- Anonyymi
Jos lennot oli samalla lipulla, miksi sitä ruumaan menevää laukkua ei selvitetty lopulliseen määränpäähän asti? Vaikka jatkolento oli eri lentoyhtiö (ja eri alliance?) niin laukut olisi saatu selvitettyä jatkolennolle, kun lennot samalla lipulla. Jos taasen lennot on ollu eri lipuilla, riskillä on menty ja se konkretisoitui. Toisekseen miksi mennä koko lähtöselvitystiskille jos käsimatkatavaroilla liikkeellä. Olisit käyttänyt mobiili boarding passia.
- Anonyymi
Todellisuudessa käsimatkatavarasi yhteenlaskettu määrä taisi olla sellainen, että jouduit koulutettavaksi. Matkatavaran kokonaismäärän lisäksi ratkaisevaa saattoi tosiaan olla se, että edeltäsi oli päästetty jo rimaa hipoen melkoinen määrä suurehkoja laukkuja käsimatkatavarana koneeseen ja kone oli täynnä.
Näin käy joskus vääjäämättä jos tulkitsee lentoyhtiöiden käsimatkatavarasäännöksiä aina vähän omaa etua painottaen. Käsimatkatavaran koon maksimointia käyttää nykyään niin moni matkustaja, että aloituksessa kuvaamasi tilanne on varsin yleinen.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Suomalaisten pinna paloi - Ärsytys iskee uudesta TTK-juontajasta "Eihän tälle voi kun nauraa"
Oliko Veronica Verho hyvä valinta TTK-juontajaksi? Uuden TTK-juontajan henkilöllisyyttä on arvailtu siitä asti, kun Va1062195- 103886
- 64801
- 46790
Mitä tapahtuu?
Mitä tapahtuu Humalojalla? Poliiseja talon ympärillä ja paljon ihmisiä pitkin pihoja???21706Suomi on viittä vaille sodassa Venäjän kanssa...
...syynä tähän on kokoomuslainen presidenttimme Stubb. Hän on ainoa eurooppalaisen maan johtaja, joka kärkkäästi ja taha511698Olen vähän epävarma siitä, oletko kiltti
Nainen, ensivaikutelma oli, että olet tosi hyväsydäminen eli siinä mielessä harvinaisuus. Eli et mene virran mukana, etk76630- 64595
Herkkä, hellä, aurinkoinen, kaunis upea, valonsäde on hän nainen
Ja myös fiksu, älykäs ja luonnonläheinen. Erittäin mielenkiintoinen ja kiltti ihminen. Haluan tuntea hänet, koska kaik23570- 57551