Onko Herlevi loikkaamassa persuihin, kun äänestää heidän esitystään?
KP:
"Pientä tunnelatausta saattaa olla ilmassa helmikuussa, kun Kokkolan kaupunginvaltuusto kokoontuu käsittelemään Kokkolan pakolaiskiintiöitä.
On todennäköistä, että valtuusto pääsee ainakin äänestämään: perussuomalaisilta on odotettavissa ehdotus kiintiöpakolaisten vastaanottamisesta vain joka toinen vuosi. Samasta asiasta äänestettiin jo kaupunginhallituksen kokouksessa maanantaina. Esityksen takana oli Timo Sillanpää (ps.) puheenjohtaja Reino Herlevin (kesk.) kannattamana.
Esitys sai kolme ääntä, mikä ei riittänyt. Näin ollen kaupunginhallitus päätti pitää kiintiöpakolaisten määrän kolmessakymmenessä per vuosi. Tilanne arvioidaan uudelleen vuonna 2021.
Perussuomalaisten valtuustoryhmän puheenjohtaja Timo Sillanpää uskoo, että asiaan palataan kaupunginvaltuustossa."
Herlevi jälleen
11
<50
Vastaukset
- Anonyymi
Hyvä kun tulee pakolaisia se työllistää joutolaisia jotka eivät ole koskaan olleet oikeissa töissä, eli sopivat hyvin pakolaisten joukkoon.
- Anonyymi
Kotoutetaan heti töihin, eikä anneta hotellimajoitusta, kyllä suomalaiset työntekijät osaavat opettaa paremmin kuin joutolaiset sosiaalitantat.
- Anonyymi
Minä olen ainakin ymmärtänyt, että Kokkolassa nämä kiintiöpakolaiset ovat sopeutuneet hyvin ja olen nähnyt heidä kouluissa, vanhusyen palvelutaloissa töissä, yrityksissä töissä tai työkokeiluissa jne. Eikö tämä ole parasta pakolaisten auttamista?
- Anonyymi
Terveys keskuksen vuodeosastolla olen nähnyt filippiiniläisiä ja thaimaalaisia töissä.
Eivät kaikki Kokkolaan saapuvat kiintiöpakolaiset jää Kokkolaan, vaan moni on muuttanut Eteläsuomeen opiskelemaan lähteneiden lasten perässä tai työn perässä.
Mun puolesta voi tulla joka vuosi kiintiöpakolaisia enemmänkin, myös Burmasta ja Afrikasta voisi ottaa välillä kiintiöpakolaisia myös.
Toivottavasti kaikki työtä haluavat saisi töitä, niin suomalaiset ja maahanmuuttajatkin.
Kielen oppiminen, työ ja yhteiskuntaan kuulumisen tunne ovat parasta kotouttamista.
Kokkola alkaa olemaan kansainvälinen kaupunki kiintiöpakolaisten, maahanmuuttajien ja ulkomaalaisten opiskelijoiden ansiosta.
Tosin ei maahanmuuttajia kovin paljon näe kaupungilla, kun viettävät aikaa paljon keskenään, vaikka kielen oppimisen kannalta olisi hyvä saada jutella suomalaisten kanssa.
- Anonyymi
Ullavassa on kova pelko, tulevat ja vievät naiset ja työpaikat. Eiköhän ne molemmat puutu jo nyt Ullavasta.
- Anonyymi
komppaan herleviä
- Anonyymi
Jo kaksi persua täällä näköjään, Herlevi ja joku muu.
- Anonyymi
Reino on äijä, samassa ylä-asteessa koulut käyty. reino lopetti 90 ja minä 92
- Anonyymi
Jäänmurtaja ja lumilinna meripuistoon.Kokkola nousuun.
- Anonyymi
Filippiiniläiset ja thaimaalaiset eivät ole pakolaisia, vaan työn perässä tulleita... Ongelmana on tiettyjen toisten ryhmien työllistyminen...
- Anonyymi
Eikös kokkolalainen nuori yrittäjä, valtakunnallisen maahanmuuttajayriitäjäpalkinnon saanut, ole Keniasta? Kummasti palkaanut lähes kymmenen työntekijää jo nyt.
Monellako persuyrittäjällä, vai onko heitä, on yhtä monta työntekijää?
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Räppäri kuoli vankilassa
Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "874088Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä
Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella242911No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen
Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol452310- 341321
- 10909
- 131885
- 6874
Masan touhut etenee
Punatiilitalon tietotoimiston mukaan Masa on saanut viimein myytyä kämppänsä ja kaavoittaa uudelle lukaalille tonttia pa12822- 11760
Naisten ja miesten tasoeroista
Oletteko huomanneet, että naisissa ylemmän tason naiset ovat sinkkuja, ja miehissä alemman tason incelit? Toimivat paris124756