Kuka osaa pistää hyaluronihappoa tai synvisciä selän fasettiniveliin?

Anonyymi

Haluaisin kokeilla ns. k ukonhelttauutetta eli hyaluronihappoa tai siitä valmistettua synvisciä selän nivelrikon hoitoon. Ko. ihmeaine poisti polvestani kivut loppuelämän ajaksi, joten ajattelin, että se auttaisi minulla myös selkäkipuuni, joka täyttää k aikki niveltulehduksen tunnusmerkit.

Olin polven kipeytymisen aikaan tosin 30 vuotta nuorempi, mutta toivossa on hyvä elää. Muistelen, että kaksi pistosta riitti tuolloin , vaikka suositus oli että piikkejä olisi pitänyt olla hirmuinen kuuri, jota en saanut, kun aine oli kuulema niin kallista ja taisi se lääkäri ehkä sitä tehoakin epäillä. Polvi oli ollut jo viikon niin kipeä, etten pystynyt enää kävelemään.

Vaan taitaa olla aika paljon vaikeampi osua piilossa lymyäviin pieniin fasettiniveliin k uin heti ihon alla törröttävään isoon polviniveleen. Sen vuoksi kyselen, että kukahan lääkäri osaisi tuikata pistokset just oikeaan kohtaan, e ttei kallis aine menisi heti kättelyssä ihan hukkaan. Kuopiossa tai tarvittaessa myös Helsingissä tai melkein missä vain, kunhan työnjälki olisi taattua.

0

<50

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000

      Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

      Luetuimmat keskustelut

      1. Neljä nuorta kuoli Nurmijärvellä, auto suistui jokeen Onnettomuuden tutkinta on vielä alussa.

        Neljä nuorta kuoli Nurmijärvellä, auto suistui jokeen Onnettomuuden tutkinta on vielä alussa. Poliisi sai lauantaina 4.
        Maailman menoa
        378
        16175
      2. Ja taas kerran

        Mutka ja joki. Kenties liikaa nopeutta. Miksi?
        Nurmijärvi
        264
        6251
      3. Tänään olisn uskaltanut

        Ainakin luulen, kun tänään oli jotenkin varma olo. Olisin vähintään sanonut moi ja jos olisit ollut yksin olisin pyytäny
        Ikävä
        11
        3688
      4. Taitaa olla aika

        laittaa kirjaimet esille. Kuka kaipaa ja ketä.
        Ikävä
        197
        2777
      5. Tiedäthän että

        Pohdin paljon siirtymistä. Tulen surulliseksi tietyistä tai monistakin asioista. Siksi parempi kun saat elää vapaasti il
        Ikävä
        14
        2332
      6. Kirjoita jotain kivaa

        ja positiivista ikäväsi kohteesta. 🫠
        Ikävä
        137
        2229
      7. Tiistaina nähdään.

        Pitkästä aikaa. Minua on alkanut jännittää kovasti se näkeminen ja miten taas osaan olla. En tiedä yhtään oletko kiinnos
        Ikävä
        110
        1660
      8. Sinusta jäi lopulta kuitenkin hyvä kuva

        Vaikka voit ajatella itsestäsi kaikkea, mitä siinä mylläkässä saattoi tapahtua, mutta näin se on. Seurasin kyllä, ja mon
        Ikävä
        48
        1459
      9. Rattoisaa lauantai iltaa

        Mitäs tänään tapahtuu? Mitäs kirsikalle kuuluu? Onko lähdössä iltaelämään? 😊✨💞🌆 Minä vietä taas yksinäistä koti-iltaa
        Ikävä
        241
        1216
      10. Mikset ala

        Vapaan ihmisen kanssa joka tykkää sinusta?
        Ikävä
        90
        1214
      Aihe