Mielenterveyskuntoutujan oikeusturva

Jatkan vielä tarinaa. Pientä vuodatusta:)
Oleellinen seikka on, että avohoidossa olevan ihmisen henkiset resurssit ovat vajavaiset. Näin ollen terveyspalveluiden pitäisi olla helpommin saatavissa eikä päinvastoin.
Itselläni on onneksi tällä hetkellä läheinen, joka tilaa lääkäriajat ja tulee tueksi lääkäriin. Aina ei kuitenkaan ole ollut näin.
Nykyinen hoidon arviointi systeemi tarkoittaa sitä että sairaanhoitaja puhelimessa puhuu minut ympäri, koska en jaksa pitää puoliani enkä saa tilattua aikaa. Ajan varaamiseen tarvitaan siis tukihenkilö.
Itse lääkäri käynnit. Aikaisemmat käynnit ilman tukihenkilöä olivat enemmän tai vähemmän traumaattisia ja asiat tuli huonosti hoidettua jos ollenkaan. Tällä hetkellä olen asianmukaisessa hoidossa. Tukihenkilö on saanut asiat etenemään ja hillinnyt lääkärien käytöstä.
Niin, luit oikein:) Hillinnyt lääkärien käytöstä. Olen herkkä luonteeltani ja asiaa ei varmasti ole auttanut psykiatrinen hoito jota olen saanut. Saan pahoja paniikkioireita jo pelkästä soitosta terveyskeskukseen. Pelko auktoriteetteja ja lääkäreitä kohtaan on istutettu pakkokeinoilla. Tahto murretaan sitomalla ja pakkolääkinnällä. Saat ihmisoikeutesi takaisin pala palalta sitä mukaa kun tottelet auktoriteettia/lääkäriä.
Onko terveyskeskuslääkäreiden käyttäytymisen syynä sitten ollut tiedoissani näkyvä diagnoosi merkintä vai olenko vain yliherkkä. Tukihenkilön mukaan tuleminen kuitenkin muutti asioita dramaattisesti. Joten olen sitä mieltä, että mielenterveyskuntoutujien on vaikeampi saada hoitoa fyysisiin vaivoihin ja kohtelu on välillä törkeää.
Pahin epäkohta on tuo auktoriteetti pelon istuttaminen. Ja se, että vaistoavatko lääkärit sen potilaasta vai kohtelevatko tietyn diagnoosin saaneita tottumuksesta samalla tavalla.

Minulla on kokemusta yleislääkäreistä ja heidän käytöksestään mielenterveyskuntoutujana itse olevana. Takavuosina etenkin oli todella vaikeaa etenkin terkkarissa koska mulla ei ollut päälle päin näkyvää vaivaa.
Vika oli aina korvien välissä tai olin muuten sekaisin. Kerran oli yksi lääkäri kirjoittanut että saattaa olla kyseessä alkava psykoosi kun hänelle valitin että on se kumma kun psyyketaustaista kohdellaan huonosti.
Kerran sairaalan päivystyksessä olin kipujen takia niin lääkäri oli konsultoinut psykiatria joka tuli minua tapaamaan, hänen kanssaan yhdessä ihmeteltiin tilannetta.
Olen joutunut muutamia kertoja valittamaan saamastani kohtelusta, nöyryytyksestä, loukkaamisesta.
Vastaukset olivat lääkäreitä puolustelevia sekä sisälsivät myös valheita. Myöhemmin sillekin suunnalle selvisi että ihan olivat mun valitukset aiheesta.
Kerran sain jo ylilääkärin puhelinajan että hän soittaa mulle erään tilanteen takia mutta päivää ennen puhelua soitto peruttiin.

Olihan mulla kaikenlaisia vikoja joille tehtiinkin ajan myötä jotakin ja nyt on tilanne aika hyvä. Mulla on todella ihana oma lääkäri joka ottaa mut tosissaan eikä näköjään välitä vanhoista psyk.diagnooseista.

Tiedän kokemuksesta että psyk.diagnoosien kanssa on fyysisen puolen jutut todella vaikeita saada hoidatettua. Mulla on tuttuja joilla on samanlaisia ongelmia diagnoosien takia.
Yhdessä vaiheessa jo mietin että tuntuu olevan jotenkin niin että jos vaikka tuo mielenterveysongelma suojaa kaikelta muulta sairastamiselta. No se nyt oli pelkkä vitsi, eihän asia niin ole.

Mä en onneks tarvitse tukihenkilöitä tms. hoitaakseni asioitani mutta kyllä on ajoittain hermoja koetellut. Olen omaksi onnekseni ja ehkä myös muidenkin onneksi kuitenkin niin kiltti luonne että en suutu enkä sano pahasti, vaikka joskus mieli tekisikin.
Ei oo helppoa ollut eikä oo varmaan tulevaisuudessakaan aina helppoa.

Ihan oikeessa ootte molemmat, mulla on samoja kokemuksia ja varsinkin yhdellä kaverillani...

Tää tuntuu olevan oikeesti laajempikin ongelma, tai on ollut jo vuosia tai ties kuinka kauan.
Terapiatakuuta ja kaikkea muuta kehitellään mutta tällekkin asialle olisi ihan hyvä saada tehtyä jotakin.
Mielenterveysongelmat ovat harvemmin ihmisen oma vika ja silti siitä pitää kärsiä monella eri elämän osa-alueella.
Psyykkiset sairaudet tekevät ihmiselle muutenkin vaikeaa oloa ja pärjäämistä elämässään ja sitten tulee vielä vääntöä esim. juuri perusterveydenhuollossa somaattisella puolella. Jo valmiiksi hauras ihminen ei suhtaudu alentavaan kohteluun samalla tavalla kuin ehkä ns. terve vahvempi ihminen. Saattaa tulla vaan lisää traumoja ja joka kerta kynnys mennä hakemaan apua/palveluita nousee ennestään.

Ja nämäkin ongelmat ovat suurimmaksi osaksi kiinni asenteista, eli minkälainen asenne on yleislääkäreillä psyk.potilasta kohtaan.
Luulisi että ihminen joka lääkäriksi lukee niin on tietoinen että uran varrella tulee vastaan kaikilla eri tavoilla sairaina olevia ihmisiä ja ne on hyväksyttävä kaikki samanarvoisina ihmisinä.
Ihmisarvo ei laske sairauden laadun perusteella.

Kyllä on pahaa tehnyt sekä omalla kohdalla että myös tuttavien kohdalla jokainen ala-arvoinen kohtelu ja kokemus.

Toimittajilta saa vetää valtimot auki.