Lieksa palstan nykytila.

Anonyymi

Vielä pari- kolme vuotta sitten oli mukava illan päätteksi katsella, mitä kotiseutuni ihmiset tuumivat ajan ilmiöistä ja menneisyydestä. Historiasta, murresanoista, kinnostavista hekilöista ja miustakin aiheista,oli hyviä aloituksia, jotka johtivat antoisiin keskusteluihin.

Vielä nytkin, vanhasta muistista, tulee tsekattua, josko olisi jokin kiinostava aloitus johon voisi itsekkin heitää kommentin.

Vähän on niitä aiheita, joka herättävät mielenkiintoa.

Kuluneen syksyn aiheita ainoastaan Wanhan Kolia koskeva aloitus on jossain määrin herättänyt mielenkiintoa, kommenteineen.

Ymmärrän senkin. että monet, ennen kiitettävän aktiiviset aloituksen tekijät ja kommentoijat ovat turhautuneet käsittämättömän poisttopolitiikan takia.
Mitä tehdä, asian korjaamiseksi. Minä en tiedä, valitettevasti

19

<50

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Todella aiheellinen mielipide.

      Minä olen tehnyt kesän ja syksyn aikana pitkälti yli kymmenen sellaista aloitusta jotka on poistettu, osa nopeasti, osa on ollut jonkun tunnin.
      Jotenkin on alkanut siepata sellainen.
      Kaikki aloitukseni ovat olleet sääntöjen mukaisia ja Lieksaa koskevia.

      Eräskin aloitus oli sellainen, jonka tein poiston jälkeen uudestaan kolmena päivänä, kaikki poistettiin.

      Nythän tämä koko Suomi24 on myyt, jospa uusi omistaja ajattelisi aivoilla, eikä pelkällä otsaluulla.
      Varmaan tämä aloitus, ja ilmeisesti ainakin vastaukseni katoaa kohta.

      • Anonyymi

        Edellä kertomasi seikat saavat minut ihmettelemään, mikä on se voima, joka saa sinutkin edelleen olemaan mukana. Uskoaksini sinulla on muitakin kiinnostuksen kohteita. Olen tullut vuosien saatossa huomaaman sympatiasi, suoranaisen rakkautesi entistä kotiseutuasi ja
        juuriasi kohtaan. Tämä on ollut meille palstan seuraajille miellyttävä asia. Kiitokset siitä sinulle.

        Toivottavasti meininki tälläkin palstalla uuden komennon myötä muutuu.

        aloittaja.

      • Poistojen syynä on pääosin tekoäly, se kun poistaa paljon myös asiallisia avauksia. Ja jos avauksen tekee uudestaan, niin se poistuu aivan varmasti, olen näistä kysellyt S24:ltä. Jos haluaa pistää jutun uudestaan, niin se täytyy kirjoittaa ihan eri tavalla, sitten voi pysyä.

        En usko että mikään paranee uuden omistajan myötä, S24:stä ei koskaan saada asiallista ja hyvin toimivaa foorumia.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Edellä kertomasi seikat saavat minut ihmettelemään, mikä on se voima, joka saa sinutkin edelleen olemaan mukana. Uskoaksini sinulla on muitakin kiinnostuksen kohteita. Olen tullut vuosien saatossa huomaaman sympatiasi, suoranaisen rakkautesi entistä kotiseutuasi ja
        juuriasi kohtaan. Tämä on ollut meille palstan seuraajille miellyttävä asia. Kiitokset siitä sinulle.

        Toivottavasti meininki tälläkin palstalla uuden komennon myötä muutuu.

        aloittaja.

        Olisikohan se kotiseuturakkaus, joka on pitänyt täällä.
        Lieksa on mielestäni hienoin paikka, jopa hienompi kuin nykyinen.
        Paluu ei tule enää kysymykseen, liikaa tekijöitä jotka sitoo tänne.

        Kyllähän minulla on noita kiinnostuksen kohteita todella monia, mutta se seutu on aina korkealla ajatuksissani.

    • Anonyymi

      Rigun vastaus nimimerkille ja minkä osan Uhtua ei ryyditetty Vytautas tai Komu tai pienille lapsille ja nuorille aikuisille on paha hissanmaikk 56ilo Komu tai pienille lapsille ja 7mg valmistus hissanmaikk

      • Anonyymi

        Rigu vastaa hissalle että jos kuplavolkkari tai atomin ei kissa Komu tai pienille lapsille tukinajo Komu ja tulostinmuste ei lumikola 800Mg vaikutus Komu ja pienille lapsille. Asia lienee tuttu hissallle, heippa.

      • Anonyymi

        Missäs sinä Hissanmaikk olet ollut kun ei ole sinua näkynyt muutamaan yöhön. Olitko suljetulla.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Missäs sinä Hissanmaikk olet ollut kun ei ole sinua näkynyt muutamaan yöhön. Olitko suljetulla.

        Toivottavasti tämä joka osti koko keskustelupalstan saa piristystä aikaan.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Toivottavasti tämä joka osti koko keskustelupalstan saa piristystä aikaan.

        Toivottavasti saadaan pian taas nähdä myös niitä vanhoistakin asioista tietävät kirjoittelemassa.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Toivottavasti saadaan pian taas nähdä myös niitä vanhoistakin asioista tietävät kirjoittelemassa.

        Taitaa sama linja jatkua. Ei ainakaan vielä näy muutosta.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Taitaa sama linja jatkua. Ei ainakaan vielä näy muutosta.

        Ei mitään vanhoja asioita kuten mitä on tapahtunut 50 tai 100vuotta sitten. Ne ei voisi vähempää kiinnostaa EVVK. Nuoruus ja nykyiset asiat kiinnostaa.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Ei mitään vanhoja asioita kuten mitä on tapahtunut 50 tai 100vuotta sitten. Ne ei voisi vähempää kiinnostaa EVVK. Nuoruus ja nykyiset asiat kiinnostaa.

        Etkös sinä saa nykyisiä asioita alueen lehdistä tarpeeksi tietää?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ei mitään vanhoja asioita kuten mitä on tapahtunut 50 tai 100vuotta sitten. Ne ei voisi vähempää kiinnostaa EVVK. Nuoruus ja nykyiset asiat kiinnostaa.

        Taidat olla ihan väärällä palstalla. Kannattaa pyöriä siellä missä nuoriso tuppaa olemaan eikä täällä keski-ikäisten seassa. Meitä kun eivät nuorisojutut niinkään kiinnosta.

        Teinien kannattaa mennä lasten ja nuorten palstoille, joissa kerrotaan enemmän nuorisotoiveista, kuten baaritappeluista ja vastaavista.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Teinien kannattaa mennä lasten ja nuorten palstoille, joissa kerrotaan enemmän nuorisotoiveista, kuten baaritappeluista ja vastaavista.

        Hyvin sanottu.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ei mitään vanhoja asioita kuten mitä on tapahtunut 50 tai 100vuotta sitten. Ne ei voisi vähempää kiinnostaa EVVK. Nuoruus ja nykyiset asiat kiinnostaa.

        Nuoruus vaihtuu vanhuudeksi hyvin äkkiä! Siihen väliin mahtuu kolme akkaa, jotka kukin eroavat muutaman vuoden kuluttua häistä. Väliin mahtuu myös viisi kersaa, joille jouduit maksamaan kullekin 210€/kk, niin kauan kuin kukin täyttää 18 v. Viimeisen kersan maksut jäivät maksamatta, kun työ loppui eikä uutta duunia löytynyt, eikä ollut niin väliksikään.
        Entiset muijat ovat vaihtaneet paikkakuntaa ja vieneet jälkikasvun mennessään.
        Elämäsi on yksinäistä, et ole nähnyt kersojasi vuosiin, vanhempasi ovat muuttaneet taivaan kotiin kuin myös monet kaverisi.
        Kun lojut yksin yksiössäsi voi tulla mieleesi lueskella näitä palstoja ja silloin voit vaikka kirjoitella itsekin.
        Siinä vaiheessa se on EVVK entiselle elämälle. Kunhan vain saisi tämän vanhuuden klaarattua kunnialla päätökseensä.

    • Anonyymi

      Onhan tää mielenkiintoinen. Maailman pakolaiset, politiikka ja yksi pöterö bioöljyn kimpussa. Mikä tässä ei ole mielenkiintoista?

      • Anonyymi

        Niin, ja onhan palstalla hieman jännitystäkin. Ei voi koskaan ennalta tietää poistetaanko hyväkin kommenttisi tai aloituksesi ;)

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Niin, ja onhan palstalla hieman jännitystäkin. Ei voi koskaan ennalta tietää poistetaanko hyväkin kommenttisi tai aloituksesi ;)

        Tekoälyllä alkaa olla jo sen verran inhimillisiä ahneuden piirteitä, että poisti kaksi kertaa ihan tekoälyä pohdiskelevan, täysin sääntöjen mukaisena pitämäni kommentin.
        Kuhan testasin vaan. Luulin saavani kuhia vain Pielisestä, mutta täälläkin kannattaa näköjään verkottaa;)
        Tämä jos poistetaan, kannattaa olla hyvin huolissaan;)

    Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. En tullut, koska käytit päätäsi.

      Ja koska ihmiset pilaavat sillä mahdollisuudet, kaikki mikä toimii vaatii oman lähestymistapani. Kun levittää punaisia m
      Ikävä
      37
      2726
    2. Miten kaivattusi teki sinuun lähtemättömän vaikutuksen?

      Minulla kävi niin, että hän laittoi ruokaa, kun olin nälkäinen. Tie miehen sydämeen käy vatsan kautta.
      Ikävä
      89
      1174
    3. Alkon myynti putosi kesäkuussa 10 prosenttia

      Niin se hallitus tuhoaa valtion verokertymää ylisuurella alkoholiverolla, kun kansalaiset hankkivat juomansa ulkomailta.
      Maailman menoa
      127
      979
    4. Oliko mies vetäytyminen

      Toimiva veto? Miten meille kävi. Ei hyvin ja mahdottomalta tuntuu tilanne nyt.
      Ikävä
      60
      950
    5. Mitä söitte Hänen kanssaan yhdessä viimeksi?

      Tällainen vihjeketju:)
      Ikävä
      66
      907
    6. Ulosotossa olevan tulisi saada itse päättää

      Maksetaanko hänen ulosotossa olevia velkoja takaisin yksi kerrallaan vai ripotellen pikku summia sinne tänne, kuten ulos
      76
      858
    7. Oon tässä pohtinut että se nainen

      Ei sovi sulle. Ihmetyttää mitä näet hänessä. Mieheltä miehelle
      Ikävä
      70
      805
    8. EU:lta tyly ratkaisu Temulle

      On se hyvä, että EU on vihdoin ja viimein puuttunut noiden Kiinan krääsän kauppiaiden toimintaan. https://www.is.fi/ta
      Maailman menoa
      99
      802
    9. Nainen on ihana

      ilta-päivää tosi söpölle naiselle 🤗😘☺ Jos saisin sinut nainen oisin onnellisin mies Etpäs tiedäkään keneltä tämä on?
      Ikävä
      25
      718
    10. Hallinto-oikeus kumosi valtuuston päätöksiä

      Teksti-tv kertoo, että valtuuston päätöksentekoon on osallistunut varavaltuutettu jolla ei ollut oikeutta osallistua. Mi
      Ähtäri
      30
      684
    Aihe