Huolenpito

Olen 63 v. nainen ja asun yksin, On miesystävä, joka asuu lähellä ja jonka kanssa ollaan päivittäin tekemisissä. Hänellä on raha- ja terveyshuolia sekä huoli 25 v. lapsesta, joka ei saa mitään aikaiseksi (= opiskelua tai työtä) ja kärsii mielenterveysongelmasta. Lisäksi 'perheeseeni' kuuluu iäkäs äitini ja veljeni perhe, jotka asuvat 400 km päässä minusta. Äiti pärjää vielä kotona yksin, mutta ei kauan. Veljeni perheellä on myös mielenterveysongelmia.

Minusta tuntuu, että nämä kaikki em. ihmisten ongelmat ovat myös minun ongelmiani ja että minun pitää hoitaa kaikkien asioita ja ratkaista heidän ongelmansa. Ja he kaikki purkautuvat asioistaan vain minulle, muita kuuntelijoita heillä ei ole. Ja kun nyt tuntuu siltä,, että haluaisin vain paeta ja olla yksin, alan heti tuntea siitä huonoa omaatuntoa ja tiedän, että en voi paeta.

Miten ihmeessä te ihmiset, joilla on lapsia, voitte koskaan olla huolettomia heidän suhteensa ? Tuntuu, että lasten (ja aikuistenkin kanssa tietysti) on vain ongelmia ja huolia, hyviä hetkiä on hyvin vähän. Olen ajatellut, että onneksi minulla ei ole lapsia, menettäisin yöuneni vielä heidänkin takiaan,