Vihjeeseen PÄIN olin laittanut KÄSIN. Ehkä pää tarkoittaa ääriosaa, jollaisia kädetkin ovat. Ns. rakennevihjettä en löytänyt. Voi olla, että ymmärrä vihjettä lainkaan.
PIENILLÄ IHMISILLÄ! - YKSILÖTASOT
Ajattelin, että tavalliset, ”pienet” ihmiset ajattelevat yksilötasolla tai heidän etujaan ajetaan yksilötasolla. Voisi ajatella myös, että ihmisiä pyritään arvioimaan lapsesta asti yksilötasolla – sekä hyvässä että pahassa. Mutta miksi tässä on huutomerkki?
Suomen Kuvalehti 50/2019
10
141
Vastaukset
- Anonyymi
Olet taas pihalla kuin lumiukko, vaikka vihjeet ovat lähes lapsellisen helppoja!
Ystävällinen henkilö kertoisi asiallisesti oman kantansa. Myönnän, etten aina pääse jyvälle laatijan ajatuksista.
Tämä on taas sitä ala-arvoista kommentointia, mitä Sanariksen foorumissa on minua kohtaan vuosia harrastettu. Näemmä täällä anonyymit nauttivat tästä uudesta mahdollisuudesta.
Toisinaan pääsen varsin hyvin. Esim. 7-8.12.2019 ymmärsin vihjeet. Vaiin vihje, johon liittyvää asiatietoa en tiennyt, en ymmärtänyt.Toisessa säikeessä tuli esille, että oli toinenkin virhe.
Kun ole lukenut Sanariksen paltaa, siinä nimimerkki Elva kyselee varsin paljon. Hän saa aivan asiallista kohtelua. Toivoisin, että täälläkin opittaisiin asiallisempaan toisten henkilöiden kohteluun. Olkoon Elvan hyvä kohtelu hyvänä esimerkkinä tälle foorumille.
Ei kai tästä foorumista ole tarkoitus tehdä vain ala-arvoinen törkyfoorumi?En täällä enkä Sanariksen foorumissa ymmärrä mollaajia. Jos olen ratkonut moitteetta kymmettäin kovisristikoita ja sitten kysyy jonkun mielestä helpon vihjeen logiikkaa, jotkut pyrkivät mollaamaan maan rakoon.
Tällaista todella ikävää ja vastenmielistä mollaamista Sanariksen foorumilla oli joskus. Nyt tilanne on parempi. Olisi hyvä, jos täälläkin voitaisiin oppia parempaan suuntaan.Mollaamisen kohotuuttomuustta voi suhteuttaa 7.-8.12.2019 IS:n koviksen käisittelyyn. Se ei ollut täydellistä, mutta kuitenkin varsin hyvätasoista. Minulta jotkenkin vaaditaan täydellisyyttä - jos en ole, tulee heti ilkeämielinen mollaus.
Sain PÄIN - KÄSIN ihan asiallisen vastauksen. Yksi sanan merkitys oli jäänyt huomaamatta. Täältä päin = täältä käsin jne.
Mikä vihje itse kullekin on hankala, riippuu ratkojan sanavarastosta ja siitä, miten hän itse käyttää kieltä. Jos jokin sanan merkitys on tuntematon, sitä ei voi hoksata. Jos ei käytä itse jotain sanan merkitystä, silloin sen hohksaaminen on vaikeampaa.
Myös vire vaikuttaa hoksaamiseen. Kuten kerroin viime aikoina Sanariksen palstalla on voinut kysyä asioista ilman ivallista kommenttia. Kuinka hirveän vaikeata ivakommentin pois jättäminen voi olla?PIENILLÄ IHMISILLÄ! - YKSILÖTASOT
Ajattelin, että tavalliset, ”pienet” ihmiset ajattelevat yksilötasolla tai heidän etujaan ajetaan yksilötasolla. Voisi ajatella myös, että ihmisiä pyritään arvioimaan lapsesta asti yksilötasolla – sekä hyvässä että pahassa. Mutta miksi tässä on huutomerkki?
Tähän en ole saanut kommentia. Asiallinen kommentointi olisi nyt kiva asia.- Anonyymi
Niinhän se olisi, mutta ei tule täällä tspahtumaan.
Anonyymi kirjoitti:
Niinhän se olisi, mutta ei tule täällä tspahtumaan.
Täytyy yrittää sitten tottua tähän -ilkeilit todennäköisesti aikoinaan myös Sanariksen foorumissa. Nyt ilkeilet entistäkin tunnistamattomampana. Nauti siitä sitten, koska koet siitä nautintoa.
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Räppäri kuoli vankilassa
Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "874108Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä
Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella242911No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen
Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol452320- 341321
- 10909
- 131885
- 6874
Masan touhut etenee
Punatiilitalon tietotoimiston mukaan Masa on saanut viimein myytyä kämppänsä ja kaavoittaa uudelle lukaalille tonttia pa12822Naisten ja miesten tasoeroista
Oletteko huomanneet, että naisissa ylemmän tason naiset ovat sinkkuja, ja miehissä alemman tason incelit? Toimivat paris124766- 11760
