Minulla menee vuodessa pelkkään bensaan rahaa 1650 euroa, että käyn töissä Iisalmessa ja asun Kiuruvedellä. Kiuruvedellä maksan myös 1,25 prosenttia korkeampaa kunnallisveroa kuin Iisalmessa. Jo nuo kaksi lukua vievät palkastani 2000 euroa enemmän vuodessa. Auton kulumiseta aiheutuu myös menoja ja aikaa kuluu päivittäin 1 tunti ja 15 minuuttia matkoihin. Tammikuussa muutan työpaikkani viereen asumaan ja säästän paljon rahaa ja aikaa.
Veroprosentti ja matkakulut vievät palkkani
Anonyymi
45775
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 45
Vanhimmat
No etpä ole ainut. Talo on hakusassa Iisalamesta ja Kiuruveen kämppä annetaan vuokralle.
Millä sitten maksetaan uusi latukone ja muut hupatukset, jos veronmaksajat muuttavat Iisalmeen?
Nämä kirjoitukset on totta arkipäivän ja toimeentulon osalta. Kuinka moni joutuu ajamaan Iisalmeen ,Vieremälle ja muihinkin naapurikuntiin työnperässä. Eikä nykyään autonpito ja pensan osto ole todellakaan halpaa lystiä.
Niinpä töissä on kallista ajaa autolla,mutta tosi halpaa piipahtaa vaikka Matkuksessa ostamassa euron kuppi tai kulkee Iisalmessa kaupoissa vkonloppuna.
Kiurukkaat taas pitää kuolevaa Iisalmea pystyssä.
Koska joka kylä on suomalaisten mielestä kuolemassa niin tänne mahtuisi porukkaa etelänmaista vai mitenkä 😂
Suomalaisten ongelma on ettei mitään arvosteta,ei sukua,ei perhettä,ei juuria eikä kasvatusta.
Etteikö valtaosa kiuruvetisistä arvosta sukuaan liikaakin? Väärää sukua oleva on arvoton ja häntä voi vähän kiusata tilaisuuden sattuessa. Nykysanastossa "maalittaa".
Itse olen näitä maalitettuja.
Kiuruvedellä asuu kuulemma myös kavaltajia.
Mitä? Haluat asua velattomassa perintötalossa, katsella isoisoisäsi istuttamaa 50 hehtaarin metsää ikkunasta.
mutta kitiset kun valtio ei maksa työmatkakuluja. Ookko nää pölijä?
Eikä edes pilkkua, että maltettaisiin näpätä välilyönti pilkun perään.
Eroa kirkosta älä pappia sponsoroi säästyy 500>>>> eur tai mitä sitten palkkaa saa
Muuta veks!
lopetin työt,säästin
Kiuruvedellähän on jo monien vuosien ajan käyty köydenvetoa vapautuvista työpaikoista.Varsinkin kaupungin talolla.Eihän näitä ajoimiksi eläköitymisen jälkeisiä työpaikkoja voi millään siirtää suvulta suvulle.
oon huomannu että tuntipalkan olessa n.10 euroa käteen jää kuussa n.1300 euroa riippuen tekeekö 8-12 tuntista työpäivää.
no 1300 euroa kuukauden TYÖPANOKSESTA. sitten ihmetellään että miksi asut 30m2 yksiössä ja ajat jolla 80 luvun ruoisteisella paskalla.
kato kaikille ei mamma ja pappa betalar eikä niitä suojatyöpaikkoja jaella jos ei kuulu"tuttupiiriin"
joten taidanpa jäädä tästä oravanpyörästä pois ja antaa vaikkapa yhteiskunnan maksaa vuokrat/vastikkeet sekä syömiset.
tai sitten lähteä täältä jonnekkin jkl alapuolelle jossa ehkä maksetaankin työnteosta.
hyvää joulua kaikille!
Oikee ratkaisu.
Kiuruveeltä aina kannattaa muuttaa pois.
Niin minäkin tein.
Nyt loppui joulukuussa aikaiset heräämiset ja myöhään kotiin tulot. Nyt asun toisessa kunnassa työpaikkani vieressä. Eikä kulu enää palkka matkoihin ja veroprosenttikin on alhaisempi. Ei ole talvisin tiet tukossa ja kelit jäisiä. Kauppakin on vieressä.
Nyt Iisalmeen muuton myötä olen uskaltanut myös alkaa toteuttamaan todellista seksuaalisuuttani ja siihen liittyviä kahden miehen välisiä toimintoja. Iisalmessa on ihailtavan runsas gay-yhteisö. Vaimo ja lapset eivät tietenkään tiedä tästä mitään, mutta ihan kaikkea ei kannata kertoakaan. Aiemmin polttoaineiseen kulutetut rahat voi käyttää esim kalliisiin nahkavaatteisiin.
Sinä et ole muuttanut mihinkään Iisalmeen. Se syy miksi tuon kitjoitit tiedetään. Olet osa kiuruvetistä "ylimystöä"
Nyt loppui joulukuussa aikaiset heräämiset ja myöhään kotiin tulot. Nyt asun toisessa kunnassa työpaikkani vieressä. Eikä kulu enää palkka matkoihin ja veroprosenttikin on alhaisempi. Ei ole talvisin tiet tukossa ja kelit jäisiä. Kauppakin on vieressä.
Minä häivyn täältä kesäkuussa kun lapsen koulu päättyy ja nuo edellisen kirjoittajan asiat on vieressä ja lisäksi lapsen uusi koulu. Vaimokin sai sieltä työpaikan. Parempaa elämää.
Ei pidä narista noin pienestä, maksaa vaan pois ja säästää jossain muussa missä pystyy. Parisataa kuussa , kun saa asua kotonaan ja Kiuruvedellä, on hyvä asia. Mutta parempi työ lähellä, kuin kaukana. Mikse ne järjestä asuntoja ja työpaikkaa lähekkäin, kun ajella ristiin rastiin. Kyllä ne eduskunnan punavihreät pajattaavat, ilmastosta ja kaikkia kieltoja, mutta eivät käy järjestää mitään järkevämmin. Istuvat vain jala ristissä ja huutaavat eikö teitä hävetä. Tarttes järjestellä vähän noita ihmisten arkipäivän asioitakin, ettei ruuhkautuis. Ne vaan pajattaavat, kuin akat.
Miksi minun pitäisi aina tulla Kiuruvedelle vanhustetan sekaan yöksi ja aamulla taas lehteä. Ei ole oikein järkeä.
Ei tarvitse tehdä mitään työtä.
Kela maksaa työttömyyskorvausta,asumistukea ja vielä Sossu/Kela TTT.
Älä höpsi. Sossu ei ole maksanut toimeentulotukea vuosiin,korkeintaan hätätilassa olevalle (joka ei saa tt:a) esim sairaalalaskun. Työttömyyskorvausta saava yksinasuva ei voi saada toimeentulotukea. Asumistukea saa eniten kunnissa eläkeläiset, myös omistusasuntoihin.
Yksityisten vuokrakämpissä tuki menee suoraan kokoomuslaiselle asuntosijoittajille siksi vuokriin pitäisi saada neliövuokrat takaisin.
Työttömyyskorvausta maksetaan ihmisille jotka tekee osa-aikatyötäkin. Suurin ongelma on työtä tekevät eläkeläiset ja ilmaiset työharjoittelijat. Entisen jälkeen työnantaja ottaa uuden eikä palkkaa harjoittelijaa.
Suomen+suurimpien+sosiaalipummien+kepujen+ylivalta+on+murrettu.+Tuotannostaan+lyövät+30%+joka+päivää+roskiin.+Tämä+tuhlaus+loppuu,+paremmat+päivät+ovat+edessä+päin.+Kun+haluat+muutosta,+sinun+on+äänestettävä+muutosta.
Mutta aseet maksaa 10-12- Miljardia nyt ja kunnatkin vastaa Jenkkien
tappo luluista.
Opettajat saa kilometriltä 0,43 /km palkan päälle joka on verotonta.
Kun kannattaa Natoa ja Koivujärven Suojeluskunnan Pyykki Rosvoja/Siirtäjiä.
Matkakulujen vähentämisessä verotuksessa on sitten iso omavastuu, joten sekään ei tuo helpotusta. Minäkin olen muuttamasaa naapurikuntaan lähelle työpaikkaa.
Joulukkun loppuss loppuivat tämän pojan matkakulut ja verot putosivat mukavasti.
Ajat kuitenkin päivittäin äitis luokse kiuruvedelle syömään 😀
Miksihän sitä pitää ajaa pitkät työmatkat, että saakäydä nukkumassa Kiuruvedellä kun mitään muita sidoksia ei ole.
Kannatta autokin hävittää pois ja äänestää kommunisteja seuraavissa vaaleissa, niin autot häviää toisiltakin. Villari kommunisteja Li Andersson tai vihreitä ja liikkua pelkästään jalkaisin.
Tuskinpa SKP:llä on edes ehdokasta Kiuruvedellä. Vasemmistoliitolla on, mutta on jo eri asia.
Totta. Linja-autolla pääsee, paljon halvempaa kuin oman auto pitäminen.
Kesäkuussa meidän perhe muutta pois ja syksyllä lapset aloittavat koulun uudella paikkakunnalla. Kesä on hyvä aika muuttaa perheeliselle. Vaimokin sai työpaikan sieltä kesäkuun alusta.
Lähteekö kavaltajat karkuun?
Nykyään on kamala valitus joka asiasta. Töissä on kuljettu iät ajat muualla myös. Mopolla kulkivat viikoksi töihin ja sunnuntaiksi kotiin. Lauantai oli työpäivä. Perheissä oli lapsia liuta ja hoidettiin ilman päivähoitoja ja harrastuspaikkoja. Sadan kilometrin säteellä ajellaan töihin vielä.
Laiskottaako kun pitää ajaa muutama kymmen kilometriä? Olis mukavampi juoda kaljaa ja kiusata naapureita.
Outo näkemys aloitusasiaan. Täällä ei ole kenenkään pakko olla. Parempi, että ihmisellä on vapaa-aikaa enemmän.
Kimmo Kivelä tulee apuun jos valitaan Komentajaksi seurakuntaan
oliko hän mukana luomassa KIKY ÄPÄRÄÄ köyhien harmiksi leikaten.
Kyllä oli, ja luihusti petti äänestäjänsä ja lähti pettureiden kelkkaan, voiko tuollaiselle luottaa iäisyysasiansakaan hoidettavaksi?
Perussuomalaiset tekivät ikävää jälkeä hallituksessa, vaikka eivät aivan niin oikeistolaisia olletkaan kuin tämä Halla-ahon porukka. Veivät köyhältä kaiken.
Miten ne perussuomalaiset voi viedä mitää kun KESKUSTA ON VIENYT JO 2015
KAIKEN SIPILÄ TIETÄÄ KIKY UKKO MILJARDIT MENI
Harva tajuaa, kuinka paljon Sipilän; Orpon ja Soinin hallitus leikkasi kansalta rahaa yrityksille.
Kansa nostaa Halla-ahon presidentiksi.
itse muutin pois iisalmesta jo 6vuotta sitten vaikka käyn töissä iisalmessa en muuttaisi ikinä takaisin siihen kylään ja ajan 90 luvun ruostekasalla ei vituta jos arvo alenee kun ei tarvitse tehdä velkaa auton oston takija
Tämä pesue muuttaa pois Kiuruvedelä työpaikkojen ja koulujen viereen. Kesän aikana muutto onnistuu perheelliseltä hyvin. Syksyllä on lapsilla uude koulut ja vaimollakin työpaikka.