Virossa osataan pitää huolta maan omista kansalaisita. Siellä on talous hyvässä kasvussa, kun ei tarvitse ylläpitää väkeä, jonka itsehankitun toimeentulon kanssa on haasteita - tai jätetty sikseen.
Viro on turvallisempi maa kuin Suomi. Ei ole lainkaan sellaista määrää kurkun (vihannes) leikkaajia kuin meillä.
Tere menemäst!!
Matkustan mielelläni Viroon tai sitten vaikka Unkariin, Puolaan
13
127
Vastaukset
- Anonyymi
Virossa valtio pitää huolen, että oma maa ja kansalaiset ensin, siellä ei elätetä eikä jaeta rahaa kaiken maan loiseläjiin.
- Anonyymi
Suomessa jopu persut tunkevat veronmaksajien taskuille.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Suomessa jopu persut tunkevat veronmaksajien taskuille.
Jopu jopu.
- Anonyymi
Tiesin että Viro on monessa asiaasa paljon Suomea edellä. Varsinkin tietotekniikassa ovat ihan toisella tasolla, esim. nettiäänestys on ollut yli 10 vuotta. Nyt totesin taas uuden asian. Olin viime viikolla Talinnassa hautajaisissa (vieraana). Jos ruumis poltetaan niin siinä ei polteta arkkua samalla vaan sen sisällä on erillinen alusta joka työnnetään vainajan mukana polttokammioon. Hautausurakoitsijat ovat varmaan kauhuissaan että tämä tulee myös Suomeen. Bisnekset kärsii ja pahasti.
- Anonyymi
Viro ei suostu ottamaan pakolaisia vaikka EU kuinka painostaa. Siitä pisteet heille.
- Anonyymi
Suomalaisten Viron-matkailu kääntyi nousuun nuorten voimin – Suomenlahden toiselta puolelta haetaan nyt elämyksiä, ei viinaa
https://yle.fi/uutiset/3-11117088 - Anonyymi
Itse kävin muutaman kerran aikoinaan Virossa mutta nyt ei kiinnosta enää.
Venäjällä Säkkijärvellä ovat minun juureni.
Vaalimaalta vain noin 50 km ja nykyisin voi hakea netistä ilmaisen viisumin Venäjälle.
Tie Viipuriin on loistavassa kunnossa ja voi mennä omalla autolla kun ottaa vakuutusyhtiöstä paperin mukaan.
Olen käynyt useita kertoja Viipurissa .Viipuri on oikea kulttuurin kehto ja koko ajan remontoidaan rakennuksia .
Ihana rantapaviiljonki ,upeita ruoka paikkoja ja siitä voi matkustaa Pietariin .
Ihmiset ovat ystävällisiä ja on muuten upea kosmetiikka kauppa .
Alkoholia en ole tuonut enkä bensaa ostanut mutta kaikki muu kiinnostaa .
Haminasta pääsee edullisesti myös bussilla jos oma viisumi ,viimeksi oli 25 euroa päivän matka.- Anonyymi
Vaalimaalta Säkkijärvelle on matkaa vain 24 km ei 50 km ja Viipuriin 61 km. Neuvostoliitto antoi sotasankarinsa kunniaksi Säkkijärvelle komean nimen: Kondratjevo. Vastapäätä tien toisella puolella on talvisodan 104:n tuntemattoman suomalaisen sankarin kenttähautausmaa.
- Anonyymi
Etkö osaa erottaa Viron ja Venäjän palstoja toisistaan? Säkkijärvi ole ole Virossa jos et tiedä!
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Etkö osaa erottaa Viron ja Venäjän palstoja toisistaan? Säkkijärvi ole ole Virossa jos et tiedä!
Eikö Viro olekaan osa Venäjää? tämäpä yllätys!
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Eikö Viro olekaan osa Venäjää? tämäpä yllätys!
Terveisiä kehitysvammalaitokselta.
- Anonyymi
Viron tilastokeskuksen uusimpien tilastojen mukaan Virossa yöpyi vuonna 2019 yhteensä 3,8 miljoonaa kotimaista ja ulkomaista turistia. Se on noin 200 000 matkailijaa enemmän kuin vuonna 2018.
- Anonyymi
Hienoa!
Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Suomen kansa haluaa Antti Lindtmanista pääministerin
Lindtman on miltei tuplasti suositumpi kuin etunimikaimansa Kaikkonen. Näin kertoo porvarimedian teettämä kysely. http2534567Vain 21% kannattaa Lindtmania pääministeriksi
se on selvästi vähemmän kuin puolueen kannatus, mites nyt noin?1302985Miten löydän sinut
Ja saan sanottua kaiken mitä haluan sinulle kertoa? Ja kuinka kuuntelisit minua sen hetken? Kuinka voin ilmaista sen mit412752Yöllinen autolla kaahari Heinolan seudulla
Asukkaita häiriköivän nuoren herran autokaahaus keskustelu poistettu, onko jokin hyvävelijärjestelmä käytössä ?741730Vaikea tilanne
Hieman kolkuttaa omatuntoa, kun on osoittanut kiinnostusta väärää naista kohtaan. En ymmärrä miten toinen on voinut te1061574Jouluksi miettimistä: kuka tai mikä valmistaa rahan?
Nyt kun on ollut vääntöä rahasta ja eritoten sen vähyydestä, niin olisi syytä uida rahan alkulähteille, eli mistä se syn221468- 551324
- 931235
Julkinen sektori on elänyt aivan liian leveästi yli varojensa!
Viimeisen 15 vuoden aikana julkisen puolen palkat ovat nousseet n. 40%, kun taas yksitysellä sektorilla vain n. 20%. En2051098- 471085