Vuokrankorotus tuli joulukuussa ja vuokra nousee jo 1.1.2020. Eikö ennen ole ollut niin että vuokrankorotuksesta pitää ilmoittaa kolme kuukautta aikaisemmin?
Vuokrankorotuksesta ilmoittaminen
2
295
Vastaukset
- Anonyymi
Ei AHVL määrittele sitä, että miten paljon etukäteen vuokrankorotuksesta pitää ilmoittaa, paitsi ARAVA tai korkotuetuissa asunnoissa, joissa määräaika on kaksi kuukautta.
Vuokraa voidaan muutenkin ainoastaan tarkistaa vuokrasopimukseen kirjatun tarkistusperusteen mukaisesti. Hyvin laaditussa vuokrasopimuksessa on määritelty tarkistusperusteen lisäksi tarkistuksen ajankohta, esimerkiksi "vuosittain 1. kesäkuuta". Tapauksissa, jossa vuokranatajalla on vain muutama asunto, tarkistus on yleensä kirjattu tapahtuvaksi ensimmäisen kerran vuosi sopimuksen alkamisen jälkeen, jonka jälkeen aina vuoden välein. Varsinaisissa vuokrataloissa tarkistus tehdään yleensä kerran vuodessa ja samanaikaisesti kaikille sopimuksille rippuumatta siitä milloin sopimus on alkanut. - Anonyymi
Juuri kuten edellinen kirjoitti. Asun ison ketjun vuokra talossa ja tarkistus on joka vuosi 1.7. ja ilmoitus tulee noin kuukautta aikaisemmin.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Nainen kokki autossa kammottavan kuoleman sähköauto-Teslan syttyessä tuleen.
https://www.is.fi/autot/art-2000011652873.html Näin vaarallisia sähköautopalot voivat olla.845317Persuja ei aluevaltuustoissa näy
Ei tunnu persuja paljon paikalliset asiat kiinnostavan, vaan ainoastaan ulkomaalaiset, joku Israel ja Trumpin fanitus.313533Päivän Riikka: Uudenkaupungin autotehdas hiljeni
Näin ne 100 000 uutta pysyvää ei-tempputyötä yksityiselle sektorille tämän hallituksen ansiosta syntyy. Työntekijöille j522917Riikka vie Suomen kohta ykköseksi työttömyyskisassa
Espanja: 10,5 % Suomi: 10,3 % Ruotsi: 9,3 % Kisa on tiukkaa, mutta Riikalla hyvä draivi päällä. Vasemmistolaisen päämin282107Kerro kaivattusi nimi tai nimikirjaimet
🌠 Tähdenlento! Kirjoittamalla kaivattusi nimen tai nimikirjaimet tähän, saattaa toiveesi toteutua.611886Alkuvuodesta poistuu työttömyyskorvaus kaikilta joilla on säästössä rahaa
Tippuu korvaukselta iso määrä työttömiä.2861666- 471596
- 941392
Tämmönen höpsö
Höpönassu mä olen. En mikään erikoinen…hölötän välillä ihan levottomia. Tykkäisit varmasti jos olisin siellä sun vieress441366Mikä ihme teitä savolaisia tuossa
p*rs*reiässä niin kiinnostelee? Että siitä pitää päntönnään huutaa.71185