Kirjoitin joskus 10 vuotta sitten,kuinka epämiellyttäväksi asuinympäristömme oli muuttunut, kun kaikki kevyenliikenteen väylät ja kadun pientareet olivat koiranpaskassa. Nyt tilanne on aivan toisin. Kivaa lenkkeillä kun paskaa ei näy missään.
En tiedä, onko asenteet parantuneet, koirat vähentyneet vaiko laiskimukset muuttaneet muualle. Oli miten oli - lämmin kiitos ihanat koiranomistajat, jotka haluatte pitää ympäristön siistinä. <3
Kiitokset koirien "kakittajille"
3
78
Vastaukset 3
- Anonyymi
Hyvää joulua!
- Anonyymi
Ei meilläkäänpäin ole mitään kakkoja näkyvissä .Ite kerään myös aina, roskiksia on lisätty, se varmaan auttaa asiassa myös.
Hyvää Joulua myös sinne🎅- Anonyymi
En tiedä onko meillä roskikset lisääntyneet. Olen huomannut, että ainakin kakkapussiautomaatteja on, mutta onko niissä pusseja en tiedä. Pahoinvoivat ongelmalapset repivät silloin tällöin noita kakkapusseja automaateista ja levittävät pitkin katuja. :'(
Koirapuistoja meille on tullut kaksi, joista toinen isoille koirille tarkoitettu on kaupunginosassamme. Tosin olen lukenut palstoilta, että nyt ne kakat jätetään sinne koirapuistoon, eikä kerätä roskiin, mutta sehän ei häiritse meitä tavallisia kadulla kulkijoita.
Kakkaongelma on nyt siellä, missä osa niiden aiheuttajistakin. Toivottavasti nämä ongelmia aiheuttavat puistonsotkijat saadaan joskus myös kuriin. Kutenkin nuo piirit on niin pienet, että eiköhän sotkijat ennen pitkää ilmianneta.
Hyvää joulua ja rauhaa. :)
-ap-
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 1961892
Muistakaa pojat tämä.
Mies joka haluaa naisen, löytää keinon. Ei epäröi eikä hämmennä. Tekee kaiken eteenne.117997Mitä mieltä olet?
Miehestä jolla ei ole yhtään kaveria, ei facebookissa eikä livenä ja hän harrasta ja tekee kaiken yksin. Onko vähän outo137962En ehkä onnistu siinä
Kovasti minä yritän näyttää kauniilta, vain sinua varten, mutta en taida onnistua siinä.58755Muhun rakastuu kaikki naiset, mut mä en rakastu niihin
Mun vaatimustaso on 10+ Mut mua tavottelee 7+ naiset213728- 62678
- 135666
Viesti jonka haluaisit lähettää...
hänelle. Onko jokin pieni tunniste jonka vain te tiedätte. Onko naiselta miehelle tai toisinpäin, joku joku päivämäärä24664Pahoin pelkään nainen
että pidät minua epäempaattisena, itsekeskeisenä, narsistisena ja kylmänä ihmisenä. Oletko koskaan ajatellut, että minus57602- 38578