Aika monia sahoja olen avannut ja aika monissa männissä on ollut leikkuujälkiä. Ja suurin syy lienee juuri se, että ajetaan liian vähällä öljyllä. Toki liian laiha seoskin voi olla syyllinen. Itse käytän nykyään 3% seosta. Niin ja kampiakselin laakeritkin saa voitelun samasta seoksesta.
2% on liian vähän moottorisahaan
18
<50
Vastaukset
- Anonyymi
Ja mikä oli yövuorolaisen tekemän aloituksen pointti?
- Anonyymi
Aktivointi aloitus ei tarvi pointtia. Varsinkaan kun pointtia ei ole. Pääasia että hullut tappelee. Suoli elää nettiraivosta. Kaksi on hyvä prosentti ei kolme. Tapelkaa hullut.
- Anonyymi
4 rosenttinen menee homelite c7 täällä. 81 kuutiota jaksaa vaan puputtaa päivästä toiseen. on muuten paksut käsivarret tullut.
- Anonyymi
Provoja pitää heittää että konesahamiehet innostuvat!
- Anonyymi
Ollut vähän huonoja.
- Anonyymi
Puhukaa te kokemattomat juttujanne minä olen tuon aloittajan kanssa samaa mieltä.
Reilu öljyseos savuttaa mutta kunnon metsätyössä huomaa pian sahan vaihtovälin syövän tienestejä. 2-3 puuta kaatavalla harrastelijalla on aivan sama vaikka ei olis öljyä lainkaan.
6 tuntia kun saha laulaa välillä vain nakkaa suuhun kahvikupposen tankatessa niin käy sen verran kuumana, että ei sillä sahalla pitkään pärisytellä 2% :lla. - Anonyymi
viimeisä ammattimetsureita olen ja voin sanoa että 2 on liian vähän, ittel sahattu loppuun useita eri sahoja ihan oikeallakin 3% seoksella mutta 2 prossaa kuluttaa sahn puolet nopeammin. nyt on viimeiset 15 sahattu homelite c9 ja c7 malleilla ainoat jotka kestää parikin vuotta töissä.
- Anonyymi
Saattaa olla niinkin, että 2% on sahanvalmistajien kikka, saavat enemmän sahoja myytyä ja varaosina uusia sylintereitä.
- Anonyymi
Parempi kikka osamyyntiin olisi 4%.
- Anonyymi
Ihan itekkö aattelit vai oliko pitkäripainen mukana?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ihan itekkö aattelit vai oliko pitkäripainen mukana?
5% olisi vielä parempi. Ensin myy öljyt ja sitten osat. Paras on kiinankone. Ensin myy koneen sitten öljyt ja lopuksi uuden koneen kun osia ei myydä. Eikä kyllä kukaan ostaiskaan.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
5% olisi vielä parempi. Ensin myy öljyt ja sitten osat. Paras on kiinankone. Ensin myy koneen sitten öljyt ja lopuksi uuden koneen kun osia ei myydä. Eikä kyllä kukaan ostaiskaan.
Mitä höriset? Ostaa kiinan sahan ja jos siitä menee rikki joku osa niin saa takuuhin uuden sahan.
Eihän hyvä ihminen kannata korjata Keskisiltä ostettua sahaa, kun sen hinta on 49,00€.
Kuka niitä varaosia sitten tarvii. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Mitä höriset? Ostaa kiinan sahan ja jos siitä menee rikki joku osa niin saa takuuhin uuden sahan.
Eihän hyvä ihminen kannata korjata Keskisiltä ostettua sahaa, kun sen hinta on 49,00€.
Kuka niitä varaosia sitten tarvii.Joo eipä noita kannata korjautella ainakaan ellei sitten ole itse mekaanikon taitoja omaava. Varaosina toimii joku toinen jo aiemmin veivinsä heittänyt kiina masiina sillä ehkä mennään taas joku vuosi tai pari
- Anonyymi
Tosi mies käyttää neljää prosenttia öljyä bensiinissä
niin ei leikkaa kiinni. - Anonyymi
Tosi mies runkkaa kanisteriin. Bryggeen tulee 35 hevosvoimaa lisää. 45 jos vetää vasurilla. Johan alkaa lankut halkeamaan eikä tarvi fingerporttailla.
- Anonyymi
Söit sitten venäläistä hormoonikinkkua?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Söit sitten venäläistä hormoonikinkkua?
Ei näiltä nykyteineiltä tuu ähkäisy ja kuumaa ilmaa. Ne on käyttäny niitä pillifarkkuja eikä toiminnalliset elimet oo päässy kehittymään.
Soon vain tosi näin.
- Anonyymi
1mm squishilla sama vaikka ajelee 1% seoksella, 0.5mm squissi vaatiikin sit jo 3%et kestää, lisähuuhtelut auttas jäähdytyksessä jos tekee(ns fingerportit)
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Poliisi tutkii murhaa Paltamossa
Poliisi tutkii Kainuussa sijaitsevassa Paltamon kunnassa epäiltyä henkirikosta, joka on tapahtunut viime viikon perjanta445239Jos me voitais puhua
Jos me voitais puhua tästä, mä sanoisin, että se on vaan tunne ja se menee ohi. Sun ei tarvitse jännittää mua. Mä kyllä243440Jenna meni seksilakkoon
"Olen oppinut ja elän itse siinä uskossa, että feministiset arvot omaava mies on tosi marginaali. Todennäköisyys, että t2992830Jere, 23, ja Aliisa, 20, aloittavat aamunsa Subutexilla tai rauhoittavilla: "Vaikka mä käytän..."
Jere, 23, ja Aliisa, 20, ovat pariskunta, joka aloittaa aamunsa Subutexilla tai rauhoittavilla. Jere on ollut koko aikui562643- 1702312
- 242119
Aku Hirviniemi tekee paluun televisioon Aiemmin hyllytetty ohjelma nähdään nyt tv:ssä.
Hmmm.....Miksi? Onko asiaton käytös nyt yht´äkkiä painettu villaisella ja unohdettu? Kaiken sitä nykyään saakin anteeksi1261881Vielä kerran.
Muista että olet ihan itse aloittanut tämän. En ei silti sinua syyllistä tai muutenkaan koskaan tule mainitsemaan tästä3661845Vain yksi elämä
Jonka haluaisin jakaa sinun kanssasi. Universumi heitti noppaa ja teki huonon pilan, antoi minun tavata sinut ja rakastu881761M nainen tiedätkö mitä
Rovaniemellä sataa nyt lunta, just nyt kun lähden pohjoiseen. Älä ota mitään paineita tästä mun ihastumisesta sinuun, ti161391