Moi! Täällä ois yks moniongelmainen. Kärsin vakavasta masennuksesta, sos.tilanteiden pelosta, paranoidisesta psykoosista ja paniikkihäiriöstä.
Olen sisäänpäin suuntautunut ja välttelen ihmisiä.
Menen paniikkiin jos joudun esiintymään ihmisten ilmoilla. Tunnen olevani turvassa vasta kun olen teljennyt itseni esim. vessaan tai muuhun ahtaaseen paikkaan. Turvallisuuden vuoksi minulla on puukko aina mukana, eihän sitä tiedä jos joku käy vaikka päälle. En pysty luottamaan kehenkään, en edes äitiini, hänellä kun on ollut tapana levitellä minun henkilökohtaisia asioita muille.
Tunnen itseni melkein koko ajan ärsyyntyneeksi ja aggressiiviseksi. Kyllä on tullut sanottua aika pahasti ohi kulkijoille, mitäpäs virnuilevat!
Blaah, en jaksa enempää sepustaa.
Onkohan täällä kohtalotovereita?
Olen sisäänpäin suuntautunut ja välttelen ihmisiä.
Menen paniikkiin jos joudun esiintymään ihmisten ilmoilla. Tunnen olevani turvassa vasta kun olen teljennyt itseni esim. vessaan tai muuhun ahtaaseen paikkaan. Turvallisuuden vuoksi minulla on puukko aina mukana, eihän sitä tiedä jos joku käy vaikka päälle. En pysty luottamaan kehenkään, en edes äitiini, hänellä kun on ollut tapana levitellä minun henkilökohtaisia asioita muille.
Tunnen itseni melkein koko ajan ärsyyntyneeksi ja aggressiiviseksi. Kyllä on tullut sanottua aika pahasti ohi kulkijoille, mitäpäs virnuilevat!
Blaah, en jaksa enempää sepustaa.
Onkohan täällä kohtalotovereita?
Vastaukset 5
Vanhimmat
Kellä, sellainen olen, joskin ehkä vähän eri tavalla kuin sinä... Masennus, bulimia, jossain vaiheessa oli sosiaalisten tilanteiden pelkoa, paniikkikohtauksia blaa blaa... life's a bitch.
Oireesi kuulostavat paljolti minulta. Paitsi, että mulla on samankaltainen ongelma ahdistuneisuushäiriöksi diagnotisoitu, ei niinkään sos.tilanteiden peloksi.
Ärtyneisyyden ja aggressiivisuuden luulen omalla kohdallani johtuvat turhautumisesta siihen, etten pääse kotoa mihinkään, sillä en kykene liikkumaan ihmisten ilmoilla. Lääkityksellänikin voi tietysti olla osuutta asiaan.
Joten on meitä paljonkin samankaltaisista ongelmista kärsiviä, nuoriakin. Netissä tulee näitä tukiasemien vertaistukia käytettyä ja usein huomaan olevani reippaasti nuorin ihmisistä, joilla on samankaltaisia ongelmia.
Itselläni on kaikki kuvailemasi oireet, paitsi ainoa ihminen johon luotan ja turvaudun on äitini, muille ihmisille tuskin uskallan sanoa sanaakaan ja ajattelen kaikkien haluavan mulle ainoastaan pahaa.
En käy koulua enkä mitään, tunnen olevani jotenkuten turvassa yöllä huoneessani...päivällä pelkään huoneessanikin kun voi tulla vierailevia ihmisiä jotka tahtovat viedä mut pois.
Moi! Jos jotakin kiinnostais mailailu niin tässä osote [email protected]
Minulla oli samanlaisia ongelmia ennen.
Muille puhuminen teki kipeää ja sosiaalisten yhteyksien muodostaminen oli vaikeaa.
Yksin ollessani toivoin että minulla olisi joku jolle puhua ja ihmisten seurassa olisin ollut mielummin yksin.
No sitä puukkoa käytin lähinnä itseeni enkä muihin.
Olin masentunut ja purin masennustani syömättömyydellä ja syömättömyydestä tulee olo
sairaaksi ja väsyneeksi ja väsyneisyyttä purin vihalla.
Sosiaaliset suhteet ovat nykyäänkin hieman vaikeita mutta muuten olen melkein parantunut.
Mene pihalle ja puhu! eivät ne sinua pure.
Toisaalta on aina helpompi sanoa kuin tehdä.
Mutta puhuminen auttaa pirusti jos pakottaa itsensä puhumaan.
Eivät ne pure jos sinä et pure.