Isäksi lapselle

Tervehdys,
Olemme lapseton yrittäjäpariskunta Helsingistä. Toivomme apua lapsen/lapsien saamiseen naiselta, parilta tai pariskunnalta.
Mielellään itsekin olisin mukana lapsen elämässä jollain tavoin esim. hyvänä miehenmallina.
Vaimolla on jo aikuinen lapsi aiemmasta parisuhteesta. Meillä on onnellinen ja pitkä liitto takana. Yhteisiä lapsia emme ikävä kyllä saaneet.
Minäkin kuitenkin toivoisin isäksi pääseväni ja vaimoni tukee minua tässä täysillä.
Olen 190 cm pitkä, hoikka 48-vuotias mies. Jep, ikää on keskiverto isukkia enemmän mutta toisaalta aion olla kuvioissa vielä pitkään koska olemme pitkäikäistä sukua enkä juo enkä polta, ja muutenkin elämme ja liikumme terveellisesti. Geenitkin taitavat olla aika lailla kohdallaan koska en ole koskaan sairas jotain nuhaa lukuun ottamatta.
Ajatuksena olisi omalta osaltani tarjota lapselle tai lapsille turvallinen ja rakastava lapsuus josta saisi hyvät eväät elämään.
Olisi hyvä jos sinulla/teillä olisi myös asiat kunnossa ja viettäisitte terveellistä elämää.
Vastaukset osoitteeseen [email protected] Kiitos:)
083
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi kirjoitti:

Tervehdys,
Olemme lapseton yrittäjäpariskunta Helsingistä. Toivomme apua lapsen/lapsien saamiseen naiselta, parilta tai pariskunnalta.
Mielellään itsekin olisin mukana lapsen elämässä jollain tavoin esim. hyvänä miehenmallina.
Vaimolla on jo aikuinen lapsi aiemmasta parisuhteesta. Meillä on onnellinen ja pitkä liitto takana. Yhteisiä lapsia emme ikävä kyllä saaneet.
Minäkin kuitenkin toivoisin isäksi pääseväni ja vaimoni tukee minua tässä täysillä.
Olen 190 cm pitkä, hoikka 48-vuotias mies. Jep, ikää on keskiverto isukkia enemmän mutta toisaalta aion olla kuvioissa vielä pitkään koska olemme pitkäikäistä sukua enkä juo enkä polta, ja muutenkin elämme ja liikumme terveellisesti. Geenitkin taitavat olla aika lailla kohdallaan koska en ole koskaan sairas jotain nuhaa lukuun ottamatta.
Ajatuksena olisi omalta osaltani tarjota lapselle tai lapsille turvallinen ja rakastava lapsuus josta saisi hyvät eväät elämään.
Olisi hyvä jos sinulla/teillä olisi myös asiat kunnossa ja viettäisitte terveellistä elämää.
Vastaukset osoitteeseen [email protected] Kiitos:)

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu