Asperger-rutiinit?

Onko jotain esimerkkejä mitä Asperger-henkilöille tyypilliset "rutiinit" tarkoittaa? Onko esimerkiksi makaronilaatikon syöminen siten, että napsii jauhelihanpalat ensin pois, tai keitosta porkkanat ensin sellaisia?

Mutta esim. se että tietynlainen viini pitää juoda tietynlaisesta lasista ei ole? Eikä juhlien pukukoodit, esim. jos juhla alkaa ennen 18, pitää olla sellaiset ja sellaiset puvut, ja 18:n jälkeen alkavissa pitää olla erilaiset puvut. Nämähän ovat nenttien kotkotuksia.
141920
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 14

Vanhimmat

Rutiinit tarkoittaa ehkä paremmin ruuan asetteluun, syöntijärjestykseen ja välineiden käyttöön liittyviä aina samoina toistuvia eleitä.

Äänestä

Se että viini juodaan tietynlaisesta lasista ja juhlapukujen koodistot liittyvät käytöstapoihin. Koti ja juhlakäytännöt täytyy kyetä erottamaan toisistaan. Mahdollisesti asperger-ihmiselle tällainen on vaikeaa? Näin korona aikana moinen on toisarvoista. Suuria juhlia ei voi järjestää.

Tällä hetkellä arki tuottaa enemmän vaikeuksia. Kuinka selvitä esim. ruokakaupassa autistisen aikuisen kanssa, joka haluaa koskea joka paikkaan, nuuhkia jopa maistella. Koko perhe suuressa vaarassa koko ajan.

Äänestä
  • Puhutko nyt yleisellä tasolla vai jostain yksittäisestä tapauksesta? Yleisellä tasolla ei voi sanoa, että autistit toimisivat kuvaamallasi tavalla. Haluan muistuttaa sanonnasta, "Kun olet tavannut yhden autistin, olet todellakin tavannut vain yhden autistin". Autisteja on hyvin monenlaisia.

    Mikäli puhuit jostain yksittäisestä tapauksesta, haluaisin vielä kysyä, että onko tällä kyseisellä henkilöllä Asperger vai autismi? Mikäli kyseisellä henkilöllä ei ole Asperger, viestisi ei liity tähän keskusteluun oikein mitenkään, koska tämän keskustelun aihe on nimenomaan Asperger-rutiinit. Minun on vaikea uskoa, että kukaan Asperger-ihminen haluaisi kaupassa koskea ja maistella kaikkea.

    Äänestä

Oon 13 ja mulla on Asperger ja itellä ainakin on esim missä järjestyksessä siivin huoneen esim ensin pyykit ja sitten voi vasta siivota roskat. Tai toinen esimerkki on mitä teen on koulussa tunnille meno, eli luokkaan pitää mennä silloin kun tunti alkaa eikö aiemmin eikä myöhemmin tai että en voi poistua pöydästä kun tasa lukujen aikana kellossa esim klo 14.03 ei onnistu! Mulla on tosi paljon rutiineja ja tunnistan jo melko hyvin ne mutta ne vaihtelee tosi paljon. Onneks oon Asperger ja Tourette luokalla😅

Äänestä

Mä oon kans asperger ja mulla on rutiinina se, että kun olen jossain autossa kyydissä minun pitää päästä takapenkille. En siedä etumatkustajan paikkaa. Lisäksi kun mulla on syntymäpäivä niin mä teen aina junareissun jonnekin. Mä en ikinä juo minkäänlaisia juomia pillillä.

Äänestä

No mulle sanoi yksi tai kaksi ammattilaista että oon asperger mutta 5 muuta sanoi etten ole aspergeria poteva.

Mutta siis jos en ole asperger niin on minussa aspergerin piirteitä ainakin. Eli siis paljon rutiineja ja hermostumisia, jännittämisiä ja jökitystä ja henkisen kuorman lisääntymistä väkijoukoissa &sosiaalisissa tilanteissa ja pakko-oireita sekä neuroottisuutta ja keskittysongelmiakin hieman sekä yltiömäisen kova kiinnostus pariin tai yhteen asiaan. Eikös tuo kuulosta siltä että oon asperger?

Rutiineina pitää olla aina samat. Jos kaava rikkoutuu , menen ihan sekaisin henkisesti. Isäni on välillä hieman ongelmissa mun kanssa.

Äänestä

Syitä outoihin juttuihin voi olla paljon muitakin kun asp. Ne voi olla tourettea, pakko-oireista häiriötä ja vaikka mitä. Aspina ainakin olen kova poika heijaamaan ja autolla ajaessa käytän kuulosuojaimia. Vaikka ois parempikin hiljainen auto.

Äänestä

Paljonko saatte tuosta xestian testistä? Mää sain 129.

Äänestä
  • Tulipa tehtyä vaikkei kyseistä diagnoosia ole kohdallani edes ehdotettu muistaakseni ja aika paljon tuli pisteitä, 115 eli saatan olla assi tuon mukaan. Osaan en tiedä mistä ominaisuus tullut, mutta osaan on täysin varmaa syyn olevan muu kuin Asperger. On meinaan muuttunut elämän aikana, kun Asperger on perusstatukseltaan aika muuttumaton läpi elämän.

    Mutta nämä testit on usein kaupallisten toimijoiden tekemiä eikä siksi välttämättä ihan luotettavia, vaan enemmän mielessä bisneksen edistäminen. Muutenkin todella monilla oireilla voi olla helposti parikymmentä eri vaihtoehtoa. Toki tämä testi on laajudeltaan aika kattava, kun sellaset muutaman kysymyksen testit on pelkkää humpuukia.

    Monisairas

    Äänestä

  • Anonyymi00010 kirjoitti:

    Tulipa tehtyä vaikkei kyseistä diagnoosia ole kohdallani edes ehdotettu muistaakseni ja aika paljon tuli pisteitä, 115 eli saatan olla assi tuon mukaan. Osaan en tiedä mistä ominaisuus tullut, mutta osaan on täysin varmaa syyn olevan muu kuin Asperger. On meinaan muuttunut elämän aikana, kun Asperger on perusstatukseltaan aika muuttumaton läpi elämän.

    Mutta nämä testit on usein kaupallisten toimijoiden tekemiä eikä siksi välttämättä ihan luotettavia, vaan enemmän mielessä bisneksen edistäminen. Muutenkin todella monilla oireilla voi olla helposti parikymmentä eri vaihtoehtoa. Toki tämä testi on laajudeltaan aika kattava, kun sellaset muutaman kysymyksen testit on pelkkää humpuukia.

    Monisairas

    Eräs todella selvä assioire, mutta muuttunut elämässä, mulla on suorapuheisuus. Harvemmin olen kuitenkaan kovin epäkohtelias mutta sitäkin enemmän ns. epäkorrekti eli sanon sellaista ja sellaisissa paikoissa, joissa ei yleensä ole tarkoitus. Osa tästä on kyllä ihan tarkoituksellista mutta osa ei, vaan enemmän ääneen miettimistä. Suorapuheisuus on verrannollinen väsymyksen määrään ja mahdollisesti vaikuttaa myös syrjäytyminen sekä aivovammat. Nooh, toiset sitten suoltaakin suoraa henkilökohtaista luokkausta mikä paljon paljon pahempi.
    Kognitiivisilta kyvyiltä ja ominaisuuksilta olen lähempänä asseja aivan selvästi ja tämä on pysyvämpi olotila

    Monisairas

    Äänestä

Sain Xestian asperger-testista 143 pistettä.

Olen tiennyt jo kohta 15 vuotta, että olen assi.
Se tieto oli mulle valtava helpotus. Itkin ilosta,
kun aikoinaan sain netin keskustelupalstan kautta
yhteyden muihin asseihin. Alkaa itkettää yhä,
jos kerron siitä jollekulle ääneen.
Se oli elämäni onnellinen käännekohta.
Pimeydestä valoon!

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Anonyymi kirjoitti:

Onko jotain esimerkkejä mitä Asperger-henkilöille tyypilliset "rutiinit" tarkoittaa? Onko esimerkiksi makaronilaatikon syöminen siten, että napsii jauhelihanpalat ensin pois, tai keitosta porkkanat ensin sellaisia?

Mutta esim. se että tietynlainen viini pitää juoda tietynlaisesta lasista ei ole? Eikä juhlien pukukoodit, esim. jos juhla alkaa ennen 18, pitää olla sellaiset ja sellaiset puvut, ja 18:n jälkeen alkavissa pitää olla erilaiset puvut. Nämähän ovat nenttien kotkotuksia.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu