https://yle.fi/uutiset/3-11132907
Mieltä ilahduttaa yllä oleva artikkeli YLE'n uutisisss tänään. Hienoa, että on ihmisiä, jotka haluavat muuttaa kauniiseen Pohjois-Karjalaan, haluavat omalla valinnallaan pitää koko Suomen asuttuna ja etenkin Itä-Suomen asuttuna. Nyt maassamme muistelemme 80v takaista aikaa, jolloin kansakunta raskain uhrein puolusti Itä-Suomea ja Karjalaa. Surullista, ettei viime vuosikymmeninä maassamme ole yhtään haluttu huolehtia koko maan asuttuna ja elinvoimaisena pitämisestä, vaan maan itäosien on annettu näivettyä ja mainostettu, kuinka hienoa on muuttaa asumaan Kehä III sisäpuolelle. Tähän on tultava muutos ja siinä muutoksessa Nurmes näyttää tuossa yllä olevassa hyvää esimerkkiä. Hyvä Nurmes, kaunis pohjoisen Pielisjärven rannnan kaupunki.
Hyvä Nurmes!!!
33
277
Vastaukset
- Anonyymi
Yllä olevan kirjoitti Etelä-Suomesta mies, jonka joulun ajan harrastus on ollut maamme 80v takaiseen historiaan, Talvisotaan liittyvän kirjallisuuden ja muistelmien tutkistelu. Silloin kansakunta uhrasi kaikkensa pitääkseen koko maan asuttuna. Sellaisen ajattelun soisi uudelleen heräävän sekä rivikansalaisten että taloudesta päättävien tahojen mielissä.
- Anonyymi
Se on hienoa ajatella niin että paluu muuttajia tulisi tänne korpikylään, mutta se toimii vain ajatuksen tasolla, ei se riitä mihinkää että paluu muuttajat lasketaan yhden käden sormilla vuodessa, koska valtavirta on toiseen suuntaan ja kylä kuivuu koko ajan ja palvelut katoaa pikku hiljaa kaikesta huolimatta, joka päiväinen elämä muuttuu hankalaksi, työ ikäisille ei löydy töitä täältä, ne vähäiset tekijä miehet käy reissutöissä pakon sanelemana viikot satojen kilometrien päässä, ja rahakkaammat eläkeläiset ei tule tänne koska täällä ei ole yhtään mitään, pienikin vaiva niin apu on Joensuussa keskus sairaalassa ja sinne on tehtävä eväät ja lähdettävä aamu viideltä ajelemaan ja takaisin olet kotona ilta kuudelta , hiljaisuuden kuuntelu ei täällä elätä, eikä rapistuvien puutalojen katselu, kaikesta huolimatta jos joku haluaa muuttaa niin työttömyys odottaa suurella todennäköisyydellä.
- Anonyymi
Hyvin kirjoottelit eipä tuohon ole paljon lisäämistä.
Talvella ei ole muuta kuin potkuria työntää. - Anonyymi
Suunnilleen puolet porukasta on 60 vuotiaita, siinä ei muutaman työikäisen lisäys auta paljoa kun kylä täyttyy eläkeläisistä.
- Anonyymi
Nurmes on yksi monista Suomen kunnista, jotka elävät menestyvien kuntien rahoilla. Ilman näitä suuria tulonsiirtoja Nurmes olisi hökkelikylä.
Jokaisen pitäisi tämä muistaa, vaikka olisikin täällä hyvä työpaikka ja asunto. Yksittäiset onnistumiset eivät tätä sossupummikylää nosta tai poista kenenkään riippuvuutta. Vielä vähemmän, jos työllistyy julkiselle sektorille tai muuhun verorahoilla ylläpidettävään työhön. - Anonyymi
Se kuka valitsi paikan, että tähän rakennetaan Nurmes, oli aika onnistunu, ainakin vanhaan hyvään aikaan. Jolloin kuljettiin paljon veneellä ja talvella jäätä pitkin.
Tänä päivänä Nurmeksen hyvä paikka vois olla lännempänä. Siellä on tasaisia kankaita johon vois rakentaa koko kylän. Ei tarvitsisi rakentaa hajalleen, eikä jyrkän mäen rinteeseen.
Ja vesistökin on pohjois-, eteläsuunnassa pääsi kätevästi isompiin kyliin. Kylät jotka on ison veden äärellä, ihmiset on vilkkaampia.
Nurmeksella on vielä iso plussa, kun karjalaisia muutti alueelle. Kaikilla kylillä tuota plussaa ei ole.- Anonyymi
Varuskunta olisi ollut iso plussa, jos sille ei olisi käynyt niin kuin Kontiorannalle?:(
- Anonyymi
Näiden kaikkien edellämainittujen tarinoiden vuoksi, olisi tärkeää saada Nurmeksen päättäjiksi, tai edes suurimmaksi osaksi porukkaa järkevät aivot omistavia henkilöitä. Näyttää kuitenkin siltä, että ne jotka ovat mielestään viisaita ja olevinaan muita ylempänä ovatkin sieltä tyhmimmästä päästä, jo omien näyttöjensäkin perusteella, mutta ovat ohjailemassa muita ja tulokset näkyy.
- Anonyymi
Juu, onhan se ikävää kun ainoat viisaudet irtoavat tällä palstalla kirjoittavilta...
Mutta ihan tosissaan: Jos sinulla on ihan oikeasti älyllistä vääntöä, mene ihmeessä mukaan johonkin puolueeseen, niin nouset pian siellä päättävään asemaan, ja pääset parantamaan Nurmeksen tilannetta.
Kun se on reilassa, voit sitten siirtyä suurempiin saappaisiin...
- Anonyymi
Nurmeksen ja lähialueen vaaramaisemat on alueen rikkaus, jota tullaan ja ainakin tultaisiin katsomaan ja nauttimaan kauempaakin, kun alueesta matkailupaikkana jaettaisiin infomaatiota kauempanakin, kuin ABC llä. Silmänkantamattomista tasaisista maisemista nauttivan kannattaa muuttaa Pohjanmaalle, jos alueen tasaisuus pelkästään antaa mielenrauhan.
- Anonyymi
Eikö nämä ole hyvätuloisen perheen lapsia, jotka ovat opiskelleet hyviin ammatteihin?.
- Anonyymi
Olisiko sellainen lehtijuttu ollut hyvä missä pitkäaikaistyöttömien vanhempien lapset joilla on pätkätöitä ja jotka olisivat asununeet vuokralla itäkaupungissa olisivat kehuneet Nurmesta?.
- Anonyymi
Aloituksen YLE-juttu oli myönteistä luettevaa. Tietysti plus-merkkisen nettomuuton kannalta ratkaisevaa ovat työpaikat, mieluiten yksityiset sekä peruspalvelujen olemassaolo. Mutta myös halu luonnon läheisyyteen on kasvussa. Luonnon läheisyyteen liittyvää, kasvavasti positiivista mielikuvaa edustavat itäisimmän Suomen iso Pielisjärvi, sen rantakaupungit Nurmes ja Lieksa ynnä idempänä oleva Ilomantsi ja näiden itäpuolella avautuvat laajat metsäiset korpimaat. Esim juuri nyt, kun E-Suomessa maat ovat mustana, eikä lunta eikä pakkasia tunnu tulevan, Pielisen itäpuolella on 30...50cm lunta ja kunnon talvi. Monen Kehä-III sisäpuolella kerrostalossa asuvan 2- ja 3-polven p-karjalaisen ja p-savolaisen mielessä elää kaipuu lähelle luontoa isien asuinsijoille. Ja ei vain monen suomalaisen, vaan äakettäin mediassa kerrotun mukaan 82 milj asukkaan Saksassa, jossa edelleen paljon historiaan perustuvaa Suomi-sympatiaa, on käytännön kiinnostusta muutosta Suomeen lähelle luontoa.
- Anonyymi
Kyllä joku paluumuuttaja voi ollakkin joka Muuttaa Nurmekseen. Monet on niin loppuun palaneita, kuin olla voi. Mahtaako heistä olla iloo Nurmekselle, muuta kuin ABC:lle turisemaan.
Se on totta, että vaaramaisemia on paljon ja havumetsiä myös. Siinä on hiilinielu kohdillaan, kuhan ei kävis niin, että nielasee koko kylän.
Mitäs siihen sanotte, kysyn vaan?- Anonyymi
Kyllä tänne aivan yksityisiin yrityksiinkin tulee pikkuhiljaa työntekijöitä ainakin tuosta isosta naapurimaasta. Alku on ruvennut avautumaan hyvin. Perheitäkin on jo muuttanut.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kyllä tänne aivan yksityisiin yrityksiinkin tulee pikkuhiljaa työntekijöitä ainakin tuosta isosta naapurimaasta. Alku on ruvennut avautumaan hyvin. Perheitäkin on jo muuttanut.
Sopivassa suhteessa muuttajia, nuoria ja miksi ei hyvätuloisia eläkeläisä kehä-III sisäpuolelta ynnä työn-ja yrittämishaluuisia tuosta isosta naapurimaasta ja ehkäpä myös saksankielisestä Euroopasta voisi olla hyvä alku pikku hiljaa viriävälle muuttoaallolle. Varmaa on, että ison Pielisen, sen takana avautuvien itäisimmän Suomen metsäisten korpimaiden ja niiden mukana eksooottisen ja lähes koskemattoman luonnon läheisyys on ensin mielikuvissa, sitten vähitellen käytännön päätöksiin realisoituva ja vahvistuva trendi lähivuosina ja vuosikymmeninä. Näin ainakin entistä useampi maamme asutuksen p-kaupubnkiseudulle ja pariin muuhun isompaan kaupunkiin keskittymisestä ja maaseudun ja alueiden kuihtumisesta ja näivettymisestä huolestunut kansalainen ajattelee.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kyllä tänne aivan yksityisiin yrityksiinkin tulee pikkuhiljaa työntekijöitä ainakin tuosta isosta naapurimaasta. Alku on ruvennut avautumaan hyvin. Perheitäkin on jo muuttanut.
Ne jotka minä tunnen, ovat tulleet tänne nimenomaan työtä tekemään ja ovat sekä ammattitaitoisia että työhalukkaita!
Niitä ei todellakaan kannata vierastaa vaan toivoa tervetulleiksi. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ne jotka minä tunnen, ovat tulleet tänne nimenomaan työtä tekemään ja ovat sekä ammattitaitoisia että työhalukkaita!
Niitä ei todellakaan kannata vierastaa vaan toivoa tervetulleiksi.Työ sanana saa väsyttämään,mutta hei olen työtön ja tulot alle 500e ja viime kuussa tuhlasin käteistä yli 2000euroa,miten on mahdollista?
Johtopäätös työttömänä pärjää aina paremmin,kuin työläisenä 😁😂😆
- Anonyymi
Todellisuus on kaukana näistä ruusun punaisista unista paluu muuttajineen, jokapäiväinen elämä täällä korvessa on toisenlaista , ( ruusun punaista unta on että täällä päivät pitkät katsellaan puutaloja aamusta iltaan, kuunnellaan hiljaisuutta, soudellaan pielisellä, kävellään pitkospuilla ikimetsissä karhuja kuvaten ohikulkiessa, heh heh.
Totuus on että työttömyyden piinaamassa Nurmeksessakin kelan oven takana jonotellaan toimeentulo hakemusten kanssa jos se milloin sattuu olemaan auki,
tai työkkärin oven takana jos se milloin sattuu olemaan auki ja josta saat korkeintaan 2 vuoden välillä osoituksen jonnekin kirpputorille röihin, sivukylillä tiet ovat talvella huonosti aurattuja ja kesällä kuoppia täynnä, julkinen liikennehän on tosi vähäistä niin että auton rotisko on pakko olla jos meinaa yhtään liikkeelle päästä, niin että tervetuloa vaan joukon jatkeeksi.- Anonyymi
Kyllä työkkärin pitäisi pystyä tarjoamaan töitä 6kk per vuosi kaikille niitä haluaville!:D
- Anonyymi
Kuinka sitten täällä vähäväkisillä kylillä liikutaan, kun tämä nykyiset Suomen hallituksen tyttöpäättäjät lähes kieltää vanhoilla fossiivista polttoainetta käyttävillä autoilla ajamisen, nostamalla polttoaineiden hinnat pilviin tulevana vuonna. Tuollaisia päätöksiä on helppo tehdä, koska niiden tekeminen ei paljon vaadi hatun alla toimintaa, jos sitä onkaan. Tämähän on helpoin tapa vähentää näillä ilmastovouhkilla saasteita, kun autiomökkien piipuista ei nouse enää savua ja autot jäävät takapihalle leikkimökeiksi, kun sähkömopoakaan ei ole vara ostaa ja paskalaki tyhjentää loput syrjäkylien kesämökit sekä asunnot. Hyvää Uutta Vuotta.
- Anonyymi
Tuo yksi sana - tyttöpäättäjät - paljastaa, ettet ole alkuunkaan kartalla. Ei noille paikoille pääse ihan helpolla, pitää omissa porukoissa luja luottamus ja näyttöäkin.
Jos sinulla on jotain kunnon näyttöä siitä, etteivät nuo 'tyttöpäättäjät' ole tarpeeksi päteviä, niin kerro meille.
Muuten kannattaisi pitää ennakkoluulosi piilossa!!!
- Anonyymi
Kun Venättä haastetaan paljon, kuka Nurmesta puolustaa.
- Anonyymi
Nurmeslaistuvat Venäläiset, ne kohta parhaiten Nurmesta puolustaa :)!!! Ei omiin bunkkereihinsa linnoittautuneet turhanvalittajat.
- Anonyymi
Sanoothan jotta, jos ei maatuska pelhjätä, niin ei sitten mikhään.
- Anonyymi
Sun kannattaisi tarkistaa lääkitys ja käydä Specsaversilla.
Ei täällä ole bunkkereita.
Bunkkeri (engl. bunker = hiilikellari) on sodassa käytettävä kiinteä puolustusrakennelma. Se on yleensä sijoitettu lähes kokonaan maan alle: maan päällä näkyvissä on ainoastaan kupolikatto, joka sekin on usein peitetty esimerkiksi sammalella tai pienillä puilla. Bunkkeria käytetään joukkojen ja materiaalin suojaamiseen. Bunkkerin katto on kupolinmuotoinen, jotta lentopommit ja muut räjähteet kimpoaisivat siitä, eivätkä räjähtäisi katon päällä.
Bunkkeri kuuluu kantalinnoitettuun puolustusjärjestelmään. Bunkkereita on eri tyyppejä; esimerkiksi pikalinnoitettu tai kenttälinnoitettu bunkkeri. Betonista tehty bunkkeri on kantalinnoitettu puolustusasema.
Bunkkerissa on yleensä ryhmän tai joukkueen verran miehiä. Bunkkerin aseistuksena voi olla konekivääri, tykki tai muuta raskasta aseistusta. Bunkkerit pyritään valtaamaan räjäyttämällä tai liekinheittimellä, jolloin sisällä olijoilta loppuu happi. Suomessa on paljon bunkkereita Salpalinjan alueella. - Anonyymi
Pitäiskö tuollainen rakentaa sivukylän mökille puolustamaan viherpiipertäjien kehittämiltä hyökkäyksiltä.
- Anonyymi
Oletko koskaan yrittänyt olla asiallinen?
Oletko ihan varma, että ymmärrät ilmastonmuutoksen syistä jotakin???
- Anonyymi
Siitä se savotta tulee, tuosta ilmaston muutoksesta. Moni on niska limassa painanu hommia, että on ympärille saanu kerättyä tavaraa.
Ja sekin on kovalla koetuksella tulevaisuudessa.
Tähän mennessä naapureille on saanu esitellä turhia tavaroita ja tulevaisuudessa täytyy levitellä tyhjiä käsiä, en omista yhtään mitään, kaikki tämä ilmaston vuoksi.
Muuten naapurista tuli ohjelma tv:ssä ettei siellä ole minkäänlaista jätteiden lajittelua, kaikki jätteet poletaan pillarilla suohon. - Anonyymi
Ihminen ei opi koskaan, lyö päätään seinään ja tekee kaikki virheet uudelleen ja uudelleen, nyt kun kaikki on rakenneltu jotenkin suht toimivaksi, niin tulee ilmasto vouhottajat ja maailman lopulla pelottelijat, ei varmaan mene kaunkaan kun keksivät että nyt ne myrkky muoviset paskasäiliöt on vaihdettava taas betoni rengas kaivoiksi,
että ne sähkö autot saisi energiaa on rakennettava joka kylään ydin voimala liekö se ympäristö ystävällistä, maaseutu pusikoituu ja vesakoituu kun lehmän maito myrkkyä ja naudan liha vielä pahempaa ja lehmät pieree ilmaston pilalle metaani pieruilla, joutuu syömään vain pelkkää kuivattua heinä sirkkaa. - Anonyymi
Noin -50 vuotta ja luonto hukkuu tänäpäivänä muoviin.
Puinen astia tais olla sittenkin parempi. Pannu karkeaa ja kuksasta nautittuna, johan olis hyvää, se veis kielen mennessään.
Kyllä ihminen on erehtyväinen ei sille voi mitään, minäkin.
Mutta täytyy muuttaa rytmiä ja petrata juoksua, niinkuin se entinen jänis teki. - Anonyymi
Kyllähän se on varmaa, että jos luullaan että kaiken muuttamalla sähköllä toimivaksi pelastaisi ilmastonmuutoksen ja samalla maailman on soopaa. Sähkö on erittäin epävarma energiamuoto ja siihen pelkästään sitoutuminen johtaa pitempiaikaisen sähkökatkoksen tapahtuessa täyteen kaaokseen varsinkin talvella, kun ihmiset jäätyisivät ajoneuvoihinsa ja koteihinsa, myös kaupat jo nykyisin lyövät ovensa kiinni, kun mikään ei toimi. Polttomoottorikäyttöisillä autoilla ja muillakin fossiilista polttoainetta käyttävillä laitteilla hommia pystyy pyörittämään vielä pitkään myös katastrofitilanteessa, mutta vain sähkön varassa tuho on täydellinen, kun tietokaan ei kulje. Toivottavasti järkeä löytyy päättäjiltä vielä sen verran, että edes pelastuskalusto jäisi sähköhömpötyksen ulkopuolelle, muuten hälytysajoneuvot jäävät pitkän katkon aikaan talliin, tai palopaikalle ja pelastajille tyhjät vesiletkut kouraan.
- Anonyymi
Mukavaa luettavaa
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Epäily: Räppäri yritti tappaa vauvansa.
https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/epaily-mies-yritti-tappaa-vauvansa/9300728 Tämä on erittäin järkyttävä teko täysin p455220Onko Sanna menossa Ukrainaan viettämään vuosipäivää?
Kun on bongattu Varsovan lentokentältä?1291683Räppäri kuoli vankilassa
Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "511600Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä
Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella151589- 141285
Kulukusuunnat
Eikö kuhmolaiset iha oikiasti tiiä kumpi o vasen ja kumpi oikia? Tuolla ku liikennemerkissä näkyy nuolet ylös ja alas, v41210No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen
Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol22111081-vuotias Frederik avoimena - Ei omasta mielestä kelpaa tästä syystä realityihin: "Veemäinen..."
Junttidiscon kuninkaana tunnettu Frederik, 81, on esiintymislavoilla suvereeni tekijä. Mies on viihdyttänyt ympäri Suome171057Muusikko yritti tappaa kaksiviikkoisen vauvan
Karu epäily: Muusikko, 32, yritti tappaa kaksiviikkoisen vauvan Oulussa. IS:n selvityksen perusteella miestä ei ole syy771018Tynkä Eläintarha ei ole enää visiitin väärti
Ähtärin MesiZoo on vajonnut alas. Näytillä olevien eläinten määrä on romahtanut lähemmäs -40%. Paikat ovat päässeet pah60867