Pääsin pimeydestä valoon

Susanne Ejresund sai parannuksen armon joitakin vuosia sitten. Lapsuudessaan hänellä ei ollut koululuokallaan tai ystäväpiirissään uskovaisia. Oulussa sijaitsevan lapsuuskodin lähellä asui muutama uskovainen perhe, joiden luona Ejresund vieraili muutaman kerran.
– Tein sen salaa ystäviltäni, koska kaveripiirissäni lähinnä puhuttiin pahaa, kun mainittiin jotain lestadiolaisista. Minua kuitenkin jo lapsena puhutteli se, kuinka uskovaisista huokui rauha.

Nuorena Susanne Ejresund lähti Norjaan töihin ja myöhemmin Ruotsiin opiskelemaan. Opiskeluaikoina hän tutustui naiseen, joka työskenteli kirkossa ja kutsui itseään “maallikkopapiksi”.

– Kysyin häneltä muun muassa sitä, miten minun käy syntieni tähden. Hän kertoi voivansa rukoilla ja että se on ainoa asia, mitä voi tehdä. Se ei antanut minulle rauhaa.


Neljännen lapsensa syntymän jälkeen uskon asia nousi vahvasti Susanne Ejresundin mieleen.

– Elin niin onnellista elämää kuin täällä ajassa voi kuvitella. Minulla oli ihana perhe, terveyttä, kiva koti eikä ollut suurempia huolia. Kuitenkin olin rauhaton ja tyytymätön.

Kotiaan siivoillessaan Ejresund löysi uskonnosta kertovan kirjan. Hän näytti sitä äidilleen, joka oli muutamia vuosia aikaisemmin saanut parannuksen armon. Äiti kertoi, ettei kirja ollut täysin Raamatun mukainen ja tarjoutui antamaan tyttärelleen rauhanyhdistykseltä ostamansa kirjan, joka kertoi parannuksen armon saaneista ympäri maailman. Susanne Ejresund otti kirjan vastaan ja luki sitä aina tilaisuuden tullen.

Keväällä 2016 Susannen aviomies oli menossa suureen selkäleikkaukseen. Ennen leikkausta he saivat poikavauvan. Susannen mies kotiutui ja Susanne hoiti häntä ja lapsiaan.

– Neljän alle kouluikäisen hoitaminen ja mieheni omaishoitajana toimiminen kuluttivat minun voimiani. Vauva valvotti öisin. Selvisi myös, että mieheni leikkaus oli epäonnistunut ja hänet jouduttaisiin leikkaamaan uudestaan keväällä 2017. Siihen asti hän makaisi sängyssä ja pystyisi istumaan vain lyhyen aikaa. Olimme myös juuri myyneet ruokaravintolamme ja jälkityö oli minun hoidettavanani. Paperitöitä tein lähinnä öisin.

– Muutamia kuukausia meni aivan sumussa. Tornion Suviseurojen jälkeen soitin äidilleni ja itkien sain sanottua, että haluan uskoa. Äitini saarnasi minulle synnit anteeksi. Oli käsittämätöntä, kuinka minulla yhtäkkiä oli kevyt olla.


Parannuksen armon saamisen myötä moni asia Susanne Ejresundin elämässä muuttui.

– Nyt sisälläni on rauha, toivo ja ilo. Sain syntini anteeksi ja Pyhän Hengen asukkaaksi.

Myös asioiden arvojärjestys on muuttunut.

– Monet asiat ovat niin turhia iankaikkisuuden rinnalla. Koen, etten ole mistään luopunut uskon tähden. Tilalle olen saanut vain hyvää. Nyt uskovaisena koen suurta kiitollisuutta uskosta ja kaikesta hyvästä, jota olen saanut.

Katsoessaan elämää taaksepäin Susanne Ejresundille nousee mieleen seuraavia ajatuksia:

– Kävi kaikilta osin toteen Raamatun sanat, että etsi ensin Jumalan valtakuntaa, niin kaikki muu sinulle annetaan. Maailma lupaa paljon, mutta jättää aina tyhjän päälle. Se on kylmä, karu ja armoton. Usko suojelee ihmistä pahalta.


Nykyään Susanne Ejresund elää onnellista perhe-elämää aviomiehensä ja kuuden lapsensa kanssa. Iltarukous on tullut lapsille tärkeäksi.

– Siunaan myös lapseni illalla, ja jos se joskus unohtuu, niin alaluokkalaiset kyllä heti muistuttavat. Anteeksiantamusta on paljon enemmän myös lasteni välillä. Uskoni on siis tuonut paljon hyvää myös perheeseemme.

Päällimmäisenä Ejresundille nousee mieleen kiitollisuus.

– Nyt minulta ei mitään puutu. Saan tuntea itseni pahana pyhäksi ja syntisenä vanhurskaaksi. Sitä ei voi olla ihmettelemättä. Kuinka juuri minä saan omistaa tämän parhaimman lahjan? Pääsin pimeydestä valoon, Jumalan lapseksi.

Teksti: Emilia Heikkilä

https://www.paivamies.fi/usko-ja-elama/puhutaan-maasta-ja-taivaasta/4835/