Miksi joulu tulee niin äkkiä ja myös menee ohi yhtä pian?
Vastaukset 1
Niin, tuntuu kyllä joskus minustakin siltä, mutta itse olen ratkaissut asian siten, että aloitan jouluni jo marraskuun alussa. Laitan silloin jo mun joulukuusen (tekokuusi), itseasiassa kohta meinaan laittaa sen nurkkaan seisomaan ja koristella sen. Ja aloitan glökinkin juomisen jo melko ajoissa ja joululaulujen kuuntelun. Kuusi onkin mulla ainakin loppiaiseen asti tai tammikuun loppuun (viimeks oli varmaan helmikuun loppuun tai maaliskuun alkuun, kun en jaksanut ottaa pois, mutta mikäs siinä, onhan se ihan hyvä sisustuselementtikin). Suurimman osan joulukorteistakin olen jo tehnyt (tein joskus loppukesällä tai alkusyksystä).
Nyt eikun vaan joulua odottamaan =) Kulkuset, kulkuset, riemuin helkkäilee...
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Suomalaisten pinna paloi - Ärsytys iskee uudesta TTK-juontajasta "Eihän tälle voi kun nauraa"
Oliko Veronica Verho hyvä valinta TTK-juontajaksi? Uuden TTK-juontajan henkilöllisyyttä on arvailtu siitä asti, kun Va1092368Mitä tapahtuu?
Mitä tapahtuu Humalojalla? Poliiseja talon ympärillä ja paljon ihmisiä pitkin pihoja???331297- 106983
Suomi on viittä vaille sodassa Venäjän kanssa...
...syynä tähän on kokoomuslainen presidenttimme Stubb. Hän on ainoa eurooppalaisen maan johtaja, joka kärkkäästi ja taha634952- 71942
- 48865
- 88818
- 70686
Olen vähän epävarma siitä, oletko kiltti
Nainen, ensivaikutelma oli, että olet tosi hyväsydäminen eli siinä mielessä harvinaisuus. Eli et mene virran mukana, etk76680Herkkä, hellä, aurinkoinen, kaunis upea, valonsäde on hän nainen
Ja myös fiksu, älykäs ja luonnonläheinen. Erittäin mielenkiintoinen ja kiltti ihminen. Haluan tuntea hänet, koska kaik31676