Siinä pohdittiin eri näkökulmista asioita kasvamiseen ja miten kaiken voisi ajatella. Tärkein asia mikä nousi tästä artikkelista oli se, että ihminen ei vain voi olla onnellinen, jos se ei elä omassa totuudessa. Tilaa joka on kokonaisvaltaisesti itselleen täysin oikea, tilaa missä olet täysin yhteydessä sisimpääsi. Oma totuus on että elää ja kokee, sitä elämää jonka kokee olevan itselleen oikea. Ihminen ei voi rakastaa ja jakaa hyvää ellei se ole kokonaisvaltaisesti oma itsensä. Tuosta kirjoituksesta sai helposti sen kuvan, että ihmisen mielen pitää olla kirkas ja kaikin puolin itsestään kumpuavaa. En tiedä kuljenko hyvää vai huonoa polkua pitkin, koska mitään hyvää en ole löytänyt tältä reitiltä ja se ei tunnu oikealta. Joskus tuntuu ettei siihen voi itse vaikuttaa ja se vie pohjan ajatuksesta parempaan. Olen sitten nyt missä polussa tahansa kulkemassa ja mihin se vie, se ei ole oikea. Siinä on jotain vikaa enkä tunne olevani täysin itseni, se haittaa yrittämistä parempaa eikä ole aitoa. Se miksi tunnen olevani jossain ja miksi eivät ole auenneet itselleni, vaikea uskoa minussa mielen ja sydämen haluavan olla polulla, joka on vain pelkkää sumua tietämättömyttä. Tuntuu etten enää ymärrä mitään asioita mistään ja olen tullut pienessä ajassa tyhmäksi. Se ei milestäni ole sitä mitä voisi kutsua kokonaisvaltaikseksi oikeaksi tilaksi ja silloin ei myöskään voi tila sisinpään. Paljon negatiivisia asioita tämän matkan aikana ja koko ajan näyttää menevän huonompaan, mikä sen aiheuttaa? Mikä lamaannuttaa mieltä niin paljon, että entinen tietokonenero ei osaa enää käynnistää konetta tai edes sitoa kengännauhoja ilman suurempaa pysähtymistä. Mikä on se suunta tai tulevaisuus, missä ihminen voi enää olla jos ei kykene enää tulemaan yhteiskunnassa toimeen perus arjen haasteissa? Ei ole järkeä luoda tavoitteita joita on mahdoton saavuttaa, ihmisen täytyy olla täysin tietoinen ja kirkas mieleltään voidakseen olla osa yhteiskuntaa. Ei vain ole järkeä yrittää jos ei ole täysin läsnä itsessään, ihminen ei voi kehittyä eikä suunnata eteenpäin elämässä ellei se ole 100% täysin oma itsensä, ilman sitä ei myöskään voi onnellinen ja iloinen. Kun elämä ei ole aito niin silloin mikään ei ole tyydyttävää, ei edes ilon hetket... kaikki ilo katoaa kesken hymyn ja tuntee muutuen synkäksi ja mustaksi, kun ymmärtää ettei se ole sitä mitä elämältään haluaa, se ei ole aito eikä tyydyttävää.
Luin artikkelin oman oikean polun etsimisestä ja sisimmän löytämisestä.
Anonyymi
51<50
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 51
Vanhimmat
Minun mielestä tämä aika on dadaistinen. Asioiden luonteen laatu ja sille annettu merkitys eivät kohtaa. Olen miettinyt, että tällaistakohan on ollut yhteiskunta dadaismin syntyaikana. Eihän se ole voinut olla, koska nyt vasta tieto ja sen levittäminen sekä perustaidot tuntuvat olevan hukassa. Tosin olihan yhteiskunta silloinkin hukassa.
Ihan kuin myös normaalin arjen käsittämisessä ja tavoitteissa, miksi tahdotaan ja mitä kuvitellaan olevansa on isot erot eri yhteiskuntaluokissa ja yksilöisen välillä.
Minun mielestä pieni on suurta ja kaikessa tekemisessä tosiasiallinen tieto ratkaisee. Hyvä olisi hallita perusarjentaidot, ne vanhat ja pitää juuret kiinni niissä.
Tämä on vain minun ajatus. Poikkeaa varmaan valtaväestöstä.
Miten ihminen voisi elää enää itselleen tyydyttävää elämää, jos siinä ei ole mitään mistä voisi nauttia. Usein pohdin onko henkisyys ja kaikki se lahja vai rangaistus ja joka kerta kun puntaroin näitä asoita keskenään päädyn samaan vastaukseen, se on rangaistus, vaikka kuinka yrittäisin löytää edes jotain pientä hyvää, mutta vaaka kallistuu samaan suuntaan joka kerta luoden vain ja ainoastaan kompastuskiven haaveilleni ja pyrkimyksilleni saavuttaa jotain elämässäni. Ei ole vuotta, kuukautta, päivää, tuntia, minuuttia tai edes sekuntia milloin en huomasi kaiken olevan pahasti pielessä. Se laittaa mielen matalaksi ja horjuttaa uskoa vieden kaiken syvimpiin vesiin. Tunnen itseni ulkopuoliseksi jokaisessa tilanteessa enkä koe olevani ajan tasalla tilanteissa, joissa pitäisi olla skarppina ja suorittaa parhaansa. Mitä ihminen enää siinä vaiheessa haluaa elämältä, ei yhtään mitään. Tuntuu että kaikki on vain turhaa ja se oma kaikken tärkein on jossain saavuttamattomissa. Näitä asoita ei vain voi sivuttaa ja ajatella näin olevan parempi, se ei ole lähelläkään. Siksi taas mietin lähdenkö vain entiselle polulleni, se ei välttämättä ollut se terveellisin polku, mutta sitä en ole etsimässäkään vaan tiedon ääripäätä, kekseliäisyyttä, fiksuutta, välkkyyttä, oikeaa neroutta ja kun vertaan näitä tyhmyyteen voi helpolla taas kallistaa vaakaa tässä tilanteessa huonoon ja epätyydyttävään tilanteeseen, mitä se nyt on jo jonkin aikaa ollut. Enkä ole koskaan ollut elämäni aikana näin vihainen sille miten pystyn olemaan osa tätä kaikkea, en koe enää pystyväni mihinkään. Eikä se ole vain uskomus eikä toteamus kokemuksesta, vaan se on niin.
Muutos lähtee vain omasta itsestään. Sinun täytyy tehdä se päätös , mitä ikinä se onkaan , omaksi parhaaksesi , mikä tuo sinulle hyvää.
Aloitat pienin askelin.
Nykyään on sellainen heti mulle kaikki tänne mentaliteetti ja katastrofihan siitä seuraa jos niin ei heti tapahdukkaan. Täytyy antaa asioille ja tapahtumille aikaa , tapahtuvat kun on oikea aika.
Itseään voi aina kehittää ja kannattaakin kokeilla jotain uusia juttuja että aivot saavat uusia virikkeitä. Etsiä vaikka uusia keskustelupiirejä tai mitä vain mistä voisi löytyä uusia inspiraatioita.
Kannattaa opetella ajattelemaan positiivisesti.
Useammalle ihmiselle luonto; metsät, kasvit, järvet...ja luonnossa liikkuminen, eläinten kanssa touhuaminen on sellaista, mistä nautitaan ja missä rauhoitutaan, levätään ja mistä saadaan voimaa.
Kyse ei ole siitä, mitä asioita on olemassa nautinnon saamiseksi. Ei ole merkitystä kuinka monta sientä keräät ja nautteisit luonnosta, jos entisenä kokkina et osaa enää laittaa levyä päälle. Nautinko katoaa samantien ja pitkäksi aikaa, kun huomaa luonnon tai liikumisen olevan ainoa asia mihin ihminen pystyy. Enkä kaikki muu? Miten tienata rahaa töitä tekemällä tai opiskella jollei enää ymmärrä mistään eikä opi uutta. Niillä kerätyillä marjoillako maksaa elämisen kaikki pakolliset menot? En ole tilanteeseen tyytyväinen ja entisenä paljon kaikkea kirjoittaneena en osaa edes kirjoittaa enää ilman virheitä, kirjoitus ja taulukko-ohjelmien käyttötaito katosi taivaan tuuliin, kynällä kirjoittaessa kirjoituksesta ei saa enää enää selvää, puhumattakaan laskemisesta? Mihin katosi laskutaito, se muuttui ekaluokkalaisen tasolle. Sillä ei ole mitään merkitystä, mitä ihminen saa luonnosta kun näinkin yksinkertaiset asiat nousevat pinnalle joka toinen minuutti. En tiedä, en vain ole tyytyväinen siihen miten asoita nykyään käsittelen. Olen kuin jokin tyhmä aivokuollut ihminen, joka ei tiedä edes omaa nimeään, mitä tälläinen ihminen enää oikeasti tekee muuta kuin lähtee parempiin maailmoihin, eipä juurikaan yhtään mitään. Olen vain niin vihainen tähän tilaan, jossa ei ole pienintäkään osaa siitä, joka olen ollut. Jos ihmisen täytyy kymmenen kertaa tarkistaa ottiko se oikean tankkausletkun on jokin todella pahasti pielessä ja se ei ole millään tavalla itsestä kumpuavaa tai siitä käytkö ulkona ja metsässä. Tämä on kyllä jotain niin huonoa, ei tästä oikein voi muuta sanoa, mitään hyvää tässä ei ainakaan ole.
Oletko multiajanut liikaa.
Anna kopan levätä. Tee sitä mistä nautit. Älä suorita. Liiku luonnossa, kyllä homma palautuu. Ja osaathan sä kirjoittaa...
Puuttuuko eloonjäämisvietti
En tiedä mitä multiajaminen tarkoittaa. En saa enää mistään nautintoa, sekin katosi pois, koska en saa enää onnistumisia saavutuksista tai teoista koska en pysty tekemään asioita mistä niitä saisin. Sepäs se kun ei ole aikaa lepäämiseen, kun käsillä olisi ollut elämäni tärkeimpiä hetkiä tulevaisuuteni kannalta, enkä pysty niitä toteuttamaan tämän kaiken takia. En osaa kirjoittaa niin kuin ennen, luen väärin enkä havaitse enää edes puuttuvia sanoa jotka jää välistä, koska hahmotan kaiken väärin vaikka lukisin kirjoittamani monta kertaa. Kirjasta saa lukea saman sivun kymmeniä kertoa ja kesken siirtymistä seuravalla on jo kaikki unohtunut. Pitäisi alkaa hälytyskellojen soida ettei tämä ole se polku missä voisi oikeasti elää ja pyrkiä edes normaaliin elämään. Päätin että ainoa keino saavuttaa se mihin olen menossa on huumeet, niillä voin olla skarppi ja kykenen tekemään asioita joissa tarvitaan nopeita kognitiivisia oivaltaa haastavia tilanteita. Nopeaa älykkyyttä ja tiedon keruuta joka ei katoa vaan antaa vain lisää eri näkökulmia ja kekseliäitä sellaisia. Riitti tämä älytön jumittaminen jossain tiedottomassa tilassa jossa omenan kuoriminenkin on täysin mahdottomuus. Vihaksi pistää ja silloin on pakko taistella omin keinon sitä kaikkea huonoa vastaan.
Ihminen ei ole kone.
Ei varmasti olekaan, sen on kuitenkin tultava toimeen ja hankittava tulonsa. Jos perus arjen tekemiset eivät ole mahdollista, niin miksi yleensä yrittää mitään kun kaikki epäonnistuu. Ei siinä ole järkeä! Tämä ei ainakaan kiinnosta itseäni hevon paskaa! Yhtä lailla tosiaan olisi voinut jäädä kokonaan syntymättä tähän maailmaan. Jos olisin tiennyt tästä kaikesta aikaisemmin en olisi enää tässä. Ei kai siinä, näin huonoa oloa kun ei saa edes alkoholista tai muista päihteistä alkaa olemaan sama alkaisi täyspäiväiseksi juopoksi, kun ei mitään järkevää tai normaalia mitä ihmisen elämään kuuluu pysty tekemään. En muista koskaan elämäni aikana että olisi vituttanut näin paljon ei edes lähelläkään, tähän listaan voi ottaa kaikki ystävien ja sukulaisten kuolemat plus kaikki muutkin negatiiviset asiat mukaanlukien.
Olisko elimellinen syy taustalla, jokin sairaus tai vamma? Viittaisi johonkin aivovammaan, koska eihän ihmisen hankitut taidot noin vaan katoa.
Tuossa oli yksi vinkki sinulta itseltäsi. Sinä taistelet liikaa. Se väsyttää. Asiat joita vastaan taistelee, lisääntyvät ja vahvistuvat samalla voimalla kuin niitä vastaan taistelet.
Päästä irti kontrollin tarpeestasi. Sinä et taida osata luottaa siihen, että elämä tuo eteesi kaiken mitä tarvitset?
Ei se mitään, sillä paras vaihe elämässäsi on vasta edessä. Jos hyvien asioiden vain antaa tapahtua, huomaa, miten kaikenlainen taistelu yhtään minkään suhteen on täysin turhaa. Silloin energiaa jää elämästä nauttimiseen.
Hyvinkin paljon mahdollista, mutta se ei ole tullut itsestään. Jos päästäisin irti oman itseni kontrollista tieni jatkuisi samaa rataa vielä huonompaan. Tämä asia jäi toisaalta mainitsematta, kun sanoin aikoinaan luottavani muihin ja elämäni suoraan sanottuna hajosi pirstaleiksi silmieni edessä. Siksi en enää koskaan anna kenellekkään toiselle mahdollisuutta puuttua elämääni, tai aina voi yrittää mutta en reagoi niihin mitenkään, koska se ei ole sitä mitä itse elämältäni haluan. Siksi myös pidän erittäin tärkeänä pitää omaa kontrollia yllä ettei kukaan pääse väliin touhuamaan pahojaan. Jos ne asiat joita vastaan taistelen ovat muiden mielipiteitä siitä miten kuuluisi elää ja olla, niin mielelläni taistelen vastaan, vaikka henkeni uhalla. Maailma on täynnä niitä, jotka ovat tarttuneet auttavaan käteen, mutta he ovat lähes kaikki päätyneet ennen aikojaan matojen iloksi. Täläisenä uteliaana ihmisenä kun keräilen paljon tietoa internetin syövereistä voin sanoa omasta näkökulmastani kaikenlaisen kuvitellun hyvän olevan enemmän tai vähemmän huonoa. Näistä asioista vaietaan ja joskus ne vain vahingossa pompahtavat esille jossain muodossa, tottakai täytyy ymmärtää ammattiylpeys ja se että poikkeavasta ajattelusta voi helposti jäädä tuoli tyhjäksi. Siihen en nyt ota enempää kantaa, vaikka se ehkä olisikin paikoillaan. Ällistyttävää huomata raskaiden ja totuudenmukaisten artikkelien katovan internetin ainakin suomenkielisistä versioista. Toisin kuin sinä ajattelet, katson asian niin kuin sen kuuluukin olla, eli ei minun kuulu päästää kontrollia irti vain siksi, että joku toinen elämääni pilaisi lisää, vaan sen toisen osapuolen pitäisi päästää irti ja ymmärtää ne asiat, jotka ovat tiedossa ja jos nyt pitäisi hiukan herätellä niitä muistinystyröitä, niin tiedät itsekkin tämän irroittamisen kohdan lukevan jo heti ensimmäisenä kohtana jos otat yhdenkin aihepiirin opuksen käteesi, ja se ei ole mielipidekysymys vaan velvollisuus pitää kiinni niistä sopimuksista, jotka ensinnäkin antavat luvan edes toimia kyseisellä tavalla. Joten ei muuta kuin se kirja auki ja lukemaan, sieltä löytyy oikea vastaus siihen miten esimerkiksi minä alan voimaan paremmin!
Minä olen onnellinen. Toivoisin, että sinäkin voisit olla. Ei mulla oikein muuta.
Sinulle taitavat kaikki ihmissuhteet olla kontrollointiyrityksiä muiden taholta. Sen vuoksi et halua ihmisiä ympärillesi. Se on ymmärrettävää.
Toisaalta jos oikeasti on noin ettet enään perusasioita osaa , on aika huolestuttavaa.
Kannattaisi varata aikaa lääkärille , eihän tuollainen nyt ihan normaalia ole.
Masennusta?
Tuo kuulostaa siltä että kovalevysi on täynnä.
Tietoa ei mene kaaliisi enää.
Nyt sinun on vai OTETTAVA AIKAA itsellesi.
Pakko levätä. Stressi tasosi on huipuissaan.
Kun ei mistää tule mitään. Raja tuli sinulle vastaan. Emme ole koneita , emme voi vain loputtomasti suorittaa. Aivot tarvitsevat lepoa.
Muuten ei tule mitään.
Ei ole ei ja jostain se johtuu. Olin jo kirjoittamassa niistä monista kerroista kun olen lääkärillä käynyt. Se olisi ollut niin törkeää ja nöyryyttävää luettavaa heitä kohtaan, jotka uskovat kyseisen tieteen alaan, joten jätin väliin. Sen voin sanoa, että kaikki tapaamiset kyseisen alan työntekijöiden kanssa ovat olleet täydellistä pettymystä ja luotto suomalaisen alan työntekijöihin on täysi nolla! Sitä luottamusta ei ole mahdollisuutta saada takaisin edes pienenä murusena. Ajatellaan jos kyseessä olisi masennus, entä sitten? Lääkäri heittää hatusta tukuttain eri vaihtoehtoja mahdollisista lääkkeistä, niitä sitten veivataan edestakaisin ja heistä ei kukaan laittaisi itse pienintäkään murua ehdotetuista lääkkeistä suuhunsa. Ensinnäkin, lääkkeet eivät auta masennukseen. Pitkään kuviteltu serotoniinivajaus vaikuttavana tekijänä masennukseen kuopattiin juuri pieni aika sitten, luin siitä pitkän artikkelin ja yllätys ettei sitä tässä maassa julkaista. Kuitenkin siinä perusteltiin asiaa kuviteltuihin parantavaan oloon ja monien viikkojen odotukset parantavasta serotoniinin lisääntymistä johtuikin vain aivojen tottumuksesta uuteen tilaan ja usein käykin niin että serotoniinia on liikaa elimistössä jolloin kaikki osa-alueet alkavat prakaamaan haimasta maksaan. Eli ajatellaan uudestaan tilannetta, menisin oletetun masennuksen takia lääkäriin, tilanne on tenkka på! Hänellä ei olisi antaa mitään järkevää neuvoa tilaani.
Onneksi ihmiset eivät ihan vielä elä kaikki "oman totuuden" mukaan. Mitäs sitten kun jonkun "totuus" sanoo, että varastaminen, raiskaaminen ja tappaminen ovat "omassa totuudessa" sallittuja? Paras on löytää totuus joka on oman itsensä ulkopuolella (kuten Jeesus), ja elää Hänen ohjeillaan. Muutan kehittyy aika moraaliton ja kaaoottinen yhteiskuntakin. Sitä paitsi; "omilla totuuksilla" ei ole väliä, vain Totuudella lopulta on. Fyysinen kuolema on esimerkki tästä kaikille yhteisestä Totuudesta.
Oma totuus on se miten pohjimmiltasi ajattelet kaikesta ja miten käsittelet asoita ja jollei ne ole niin kuin niiden pitäisi olla, silloin et myöskään voi olla millään osa-alueella oikea itsesi. Mitä järkeä on elää ja hengittää jotain epäaitoa, silloin kaikki on harvinaisen selvää, että elämä ei voi olla tyydyttävää itselle eikä myöskään niille joiden kanssa olet tekemisissä. Itse huomasin kun kaikki tärkeät ihmiset katosivat elämästäni, koska he eivät enää kokeneet olevani se joka olin. Nyt kun katson itseäni läheltä tai kaukaa en itsekkään halua enää tuntea itseäni, en ole oikeasti tämä joka olen, tässä ei ole mitään itsestäni ja kaikki vastaan tulevat asiat päättyvät lopulta negatiiviseen lopputulokseen. Oli asia mikä tahansa, ihan mikä tahansa... oli se sitten uusi ystävä se muuttuikin jo päivässä vanhaksi, oli se sitten katsomus, se on huono, oli se sitten kirjoitus, sekin oli huono täynnä virheitä, oli se sitten suoritus mistä tahansa, se on ala-arvoinen ja vähä-älyisen tasolla, oli se sitten mikä tahansa, niin se on jotain täysin muuta miten oikeasti toimisin silloin kun rakastin itseäni ja muita. Aikaa joilloin vaativan asian oppimiseen tai ihmisuhteiden luomiseen meni pieni hetki ja ne olivat onnistuneita sellaisia. Nyt kaikki on päinvastoin, ei onnistumisia, ei ihmissuhteita, ei oppimista tai kykyä olla ihminen, mikään tässä ei ole niin kuin kuuluisi olla. Ainoa asia mikä tosiaan on tullut vastaan on ollut se että kaikki ihmiset vihaavat itseäni enkä ymmärrä tai tajua enää yhtään mistään mitään! Näinkö ihmisen pitäisi saavuttaa jotain elämässä, kykenemättä luomaan ihmissuhteita ja oppimaan tai yleensä toimimaan arjessa, niin kuin siinä pärjäämiselle vähintäänkin on edellytys.
Sulla ollut hetki tuollainen olo, joillakin koko elämä vaatinut ponnisteluja!
Niin elämässä pitäisi uskaltaa elää, mutta kuinka moni meistä elää valheessa, jotta toinen voi elää onnessa. Meidän pitää ymmärtää koska on aika luovuttaa ja jatkaa elämää koska taas aika pysähtyä hetkeksi jäädä.
paljon vaikuttaa ensirakkaus omassaperheessä. mutta itse se on hankittava elämän eväät tulevalle itsestä kiinimutta voi menneisyyskin lannistaa mutta pitäisi yrittää pinnistää eteenpäi sanoo tässä ikuinen epäonnistuja kiusaamsellalannistettu arkajalka joka pelkää kaikkea.
Vitae pro auttaa tilanteessa kuin tilanteessa
Sinä et ole ikinä oikein kuunnellut itseäsi. Siinä on sellainen hyvä puoli, että olet todennäköisesti hyvin kiltti ihminen.
Mutta onnen löytämiseksi täytyy kuunnella sisintään. Tälläkin hetkellä se kertoo sinulle, miten voisit helpottaa nykyistä tilannettasi. Osaatko kuunnella sisintäsi?
Tuo toimintakyvyn menetys on hyvä asia ja se kertoo uupumuksesta. Tarvitset sairauslomaa, joten mene lääkäriin. Keho ja mieli (ja sielukin, jos sellaisen olemassaoloon haluaa uskoa) kertovat koko ajan meille, mitä ne milloinkin kaipaavat.
Vaikka voisin ehkä itsekin veikkailla samalla tavalla, asiat eivät kuitenkaan ole noin kuin ajattelit. Tosin ajattelin itsekkin samoin tilanteestani ja olinkin kauan sairaslomalla, se ei kuitenkaan tuottanut tulosta joten kysymys ei ollut uupumuksesta tai vastaavasta. Toimintakyvyn menetys ei ole ollenkaan hyvä asia, useimmiten se vain haittaa niitä suunniteltuja haaveita ja tekoja joiden olisi tarkoitus viedä eteenpäin. Mitä tulee lääkärissä käymiseen, en suosittele sitä kenellekkään ja oma näkemys heidän agendasta onkin synkempi mitä voisi yleisesti kuvitella. En luota lääkäreihin yhtään, ennemmin uskon vaikka etanan sarvia kuin tuota tiedekuntaa. Jokainen kuitenkin katsoo asoita omin silmin ja tekee johtopäätöksensä. Oma kokemukseni on se, että aina kun menet lääkärille joku asia menee pieleen, jos puhutaan näistä asioista. Ehkä siellä vielä osataan kuume mitata jos sattuu oikea sivu olemaan opuksesta auki. Summa summarun... mielipiteeni on vankka eikä se horju, ihminen kun ei vain voi olla iloinen ja onnellinen jos yksikin toinen on siinä välissä neuvomassa miten asiat voisivat olla paremmin. Näin se vain on ja se ei tule koskaan muutumaan. Sellaiselle ajatukselle ei saa antaa valtaa missään muodossa, että joku toinen olisi yksilöstä enemmän tietoinen kuin se itse, se ei ole mahdollista, mutta sellaista kuvaa toisaalta yritetään helposti luoda.
Olen aika lailla samaa mieltä kanssasi siitä, ettei keneenkään muuhun ihmiseen kannata luottaa sokeasti, oli hän sitten lääkäri tai joku muu.
Lähinnä tarkoitin sitä, että jos haluat aikaa oman itsesi löytämiseen, sitä kannattaa hankkia itselle. Ja jotta saisi aikaa toipumiseen, ei välttämättä noin uupuneena pysty käymään työssä. Vinkki liittyi siis ajankäyttösi järkevöittämiseen siten, että voisit tarkastella tilannettasi huolehtimatta toimeentulostasi samaan aikaan.
Millä tavalla ajattelusi on muuttunut verrattaessa nykyhetkeä ja sitä hetkeä, kun päätit olla sairauslomalla edellisellä kerralla?
Lähtökohtaisesti ajattelen tietyissä tilanteissa pysähtymisen olevan hyvä ja joskus jopa välttämätönkin vaihtoehto kasata ajatukset kuntoon. Uskon siihen että harvoin ihminen tietää kaikkia syitä tilanteeseen jossa parhaillaan on. Silloin kuitenkin kun kokee olevansa valmis haasteisiin ja menemään eteenpäin ei pysähdys ole mielestäni paras vaihtoehto, koska en usko ajattomuuteen ja silloin se hetki on hukattu. Se miten ajatteluni on muuttunut verrattaessa nykyhetkeä siihen jolloin päätin olla sairaslomalla, se on muuttunut paljon, mutta lähinnä negatiivisesti itseäni ja omia periaatteita vastaan.
Onko elämässäsi joku joka rakastaa sinua? Kysyn sen vuoksi, että rakastuneen ihmisen on helppoa nähdä toisessa hyvää ja tuoda sitä esiin.
Miten sen nyt voisi kevyesti sanoa... silloin luotin ihmisiin ja olin aidosti onnellinen, jopa kyseiseen tiedekuntaa, jota tuossa nyt parjasin, luotin suomen terveydenhuoltoon ja kaikkiin sen sisältämiin yksiköihin/ sektoreihin. Kauan ei mennyt kun luotto ja pohja katosi alta, ihan kuin koko alaa ei olisi koskaan edes ollut olemassa. Jos katsoo mistä kaikki tämä johtuu, se on sitten oma näkemykseni ja en usko enää koskaan pystyväni palaamaan vanhaan ajatukseen. Näen ja koen tämän aikajakson tuhonneen kaiken hyvän itsestäni ja sen miten positiivisesti muista ihmisistä ajattelin. Siksi en voisi enää koskaan kuvitella luottavani yhteenkään ihmiseen, ainoa keneen enää luotan on kotieläimeni.
En usko rakkauteen enkä aitoon välittämiseen. Jokaisella varmasti on läheisiä, jotka toivovat hyvää toisilleen ja välittävät. Kyse ei aina ole siitä, vaan siitä haluaako joku huomiota ja välittämistä. Silloin kun ihminen haluaa olla rauhassa, niin se ei tarvitse vierelleen ketään, se haluaa olla rauhassa. Olen yksinäinen sielu ja rakastan olemista omissa oloissani, se on itselleni kaikista tärkein henkireikä jaksaa eteenpäin elämässä ja kun huomaan olevani vain ahdistettuna nurkkaan tietää mikä on lopputulos. Nämä ovat tälläsiä lopulta aika helppoja asioita joihin on todella yksikertaisia ratkaisuja, yksinäisyys ja rauha ovat siinä avainasemassa.
Onko muidenkin ihmisten kokema rakkaus mielestäsi harhaa? Jos joku sanoisi sinulle, että saa paljon lämpöä elämäänsä muiden ihmisten rakastamisesta ja rakastetuksi tulemisesta, pitäisitkö sitä itsensä huijaamisena? Kysyn sen vuoksi, että itselleni huolenpito toisesta ihmisestä on tärkeintä elämässä. En toki tarkoita, että kaikille tulisi olla. Ymmärrän kyllä yksinäisiä sieluja.
Niin jos joku kokee jonkun asian olevan jotenkin ei kai se silloin harhaa ole hänelle itselleen. Se onko se harhaa jonkun toisen mielestä onkin eri juttu. Mitä sitten katsotaankin koetuksi normaaliksi ja epänormaaliksi on varmasti yhteiskunnan määrittämiä asioita eikä niistä saisi puhua ja toisaalta se on aika iso ongelma. Jos tunnekokemuksia kysytään ihmisiltä voi vastaukseksi saada mitä tahansa ja niistä ei oikein voi edes kinastella, toki olisi hyvä että niistä keskusteltaisiin enemmän mediassa ja yleisesti kouluissa, kunhan et poikkea normeista. Mitä jos sanon tuntevani koiran purevan jalkaani iltaisin vaikka en edes omista koiraa eikä sellaista ole lähimainkaan, onko se harhaa? Miksi esimerkiksi kyseinen tuntemus olisi yhtään erinlainen kuin se, että tuntisin ihmisen rakkauden läsnäolon? Tämä on se suurin ongelma joka yleensä näissä tulee vastaan. Itselleni se aivan sama vaikka joku tuntisi kuolleen isoisänsä nukkuvan vieressään, jos joku niin tuntee tuntekoon, mitä se minulle kuuluu eikä tulisi mieleenkään alkaa kyseenalaistamaan. Mutta jos en itse usko aitoihin tunteisiin ja rakkauteen ei senkään pitäisi olla keneltäkään pois, muuta kuin itseltäni. Voin taas tuntea jotain muuta ja uskonkin siihen.
En ole huolissani sinusta. Ajattelussasi on kaikki välineet tilanteesi parantamiseen. 👍 Toivon, että huomaat sen itsekin.
Useimpien ihmisten luottamusta käytetään hyväksi jossain vaiheessa. Luottamisen kohde täytyy valikoida, ja joskus menee pieleen.
Länsimainen lääketiede perustuu ajatukseen, jonka mukaan asiantuntija tietää aina paremmin kuin asianosainen.
Länsimainen lääketiede on pelastanut oman henkeni ja läheisimpien ihmisten henkiä. En siltikään luota siihen sokeasti. Länsimaissa ei ymmärretä esimerkiksi ruuan vaikutuksia terveyteen tarpeeksi hyvin. Viljojen ja maitotuotteiden kuluttaminen suositusten mukaan tekee hallaa osalle ihmisistä.
Sehän nyt päivän selvä asia tämä lääketiede ja varmasti hierarkiassa onkin yleisesti ajateltuna heti jumalasta seuraavana. Se ei kuitenkaan poista ihmisiltä mielipidettä kertoa omia mielipiteitään ja todeta niiden olevan oikein, täysin ilmaista ja suotavaakin välillä ajatella ihan omilla aivoilla ja toimia niiden mukaan, vaikka jossain oliskin todellinen faktatieto saatavilla.
Vaikuttaa että olet varsin kulmikas kaveri.
Et luota ihmisiin etkä siksi varmaan kykene parisuhteeseenkaan.
Yksinäisyys ei ole oikeasti hyvä juttu vaikka luulet niin. Oletko ajatellut ottaa vaikka jotain lemmikkiä josta olisi iloa , esim:koiraa?
Koira välittää aidosti isännästään/
emännästään. Ja onhan koirasta seuraa.
Jos et ihmistä kaipaa vierellesi.
Niin kuin sanoin, minulla on jo lemmikki ja hän on ainoa johon luotan.
Just tätä. Kaikki normaalit ovat parisuhteessa, ajattelee useat ihmiset. Mutta minä itse kun en halua parisuhteen tuomaa turhaa draamaa elämääni. En vielä ole tavannut ihmistä, joka ei olisi kuvitellut omistavansa minua suhteessa ollessani. Ja tämä oli sivusta/en ole aapee.
Älä tänne sepusta näitä siirretään toiselle osastolle. Kiitos.
Laitoin poistettavaksi...
Vaikuttaa siltä että olisit kuormittunut, jännittynyt ja kierroksilla. Ehdottaisin hieronnassa käyntiä, luontoilua ja unohdat ihan täysin älylliset toiminnot ja tietsikkajutut.
Ei täällä anneta olla oma itsensä vaan heti alkuun tuijotellaan kymmentä eri opettajaa joilla on oma tahtonsa ja unelmansa ja uusi ihminen on vain heidän unelman toteutumisen välikappale tai työkalu. Koulujen jälkeen olemme johtajien unelmien toteuttamisien työkaluja. Sitten on vielä näitä "auttajia" psykiatreja ja lääkäreitä joiden unelmaa myös täyttämme ja jotka eivät todellisuudessa auta mitään vaan tienaavat helvetisti muiden kärsimyksellä. Otahan tuosta pilleri niin pillerifirman osakekurssi saadaan nousemaan ja lääkäri tienaa vieläkin enemmän.
Onhan se noinkin, yhteiskunnan normien mukaan tietenkin melkein kaikki yrittävät elää ja siihen valmistellaan jo alaluokista lähtien, ymmärrettävää. Sitä en ymmärrä jos ihmiselle on asiat noin pääsääntöisesti hyvin ja aletaan sorkkimaan eri pari sukkien laittamisesta jalkaan. Alkaahan siinä pohja rapisemaan alta ja selän kääntäminen voi tulla todella helposti mieleen. Silloin olisi ehkä aika ottaa takapakkia suhteessa pyrkimyksiin parempaan yhteiskuntaa versus ihmisten hyvinvointiin. Tämä on vain oma mielipiteeni, mutta uskon monen ajattelevan samalla tavalla. Ei ihmisen voi olla vapaa säännöistä, mutta sen pitää saada olla henkisesti vapaa ja tuntea itsensä hyväksytyksi muiden taholta. Jos ihmisen sisin varastetaan, mitä jää jäljelle? Tyhjyys ja viha koko yhteiskuntaa kohtaan!
Aivan niin. Ei jonkun asian oppiminen niin tärkeää voi olla että se oikeuttaa lyömään karttakepillä näpeille jos ei heti mene perille tai repimään hiuksista tai nöyryyttämään luokan edessä kun reissuvihkossa on huono käsiala kun sitä käsialaakaan ei sitten loppujen lopuksi edes tarvittu kun naputellaankin koneella näppäimmistöllä.
Juuri niin. Henkinen vapaus ja hyväksytyksi tulemisen tunne ovat tärkeitä. Sellaiset voi saavuttaa, jos ei liikaa yritä muuttaa muita ihmisiä. Samoin täytyy olla sopivasti immuuni muiden muuttamisyrityksille. Meillä kun on kaikilla kaipuu henkiseen vapauteen ja hyväksytyksi tulemiseen, eikä kukaan pidä niiden tallaamisesta. Eivät nekään, joiden kanssa on eri mieltä asioista.
Suomi on edelleen vapaa maa.
Ei ole pakko mikään muu kuin verot ja kuolema.
Jokainen voi syödä ja juoda niin terveellisesti kuin haluaa. Tai niin epäterveellisesti kuin haluaa.
Ei ole pakko syödä mitään lääkkeitä jos ei halua.
Ihan voi itse toimia niin kuin itselleen parhaaksi näkee.
Meillä on pakollinen peruskoulu pakolliset kutsunnat ja jos töitä haluaa tehdä niin on montaa lajia pakollista lakia ja koukeroa joita täytyy jatkuvasti suoritella eli puhut paskaa kuten moni muukin. Toki voit väittää että peruskoulunkin voi suorittaa kotona mutta siihenkin tarvittaisiin sitten sellaiset vanhemmat jotka siihen suostuvat. Voit olla myös vegetaristi mutta siltikin synnyt metsästäjä vanhempien maailmaan jotka eivät hyväksy sinun ajattelumalliasi. Onhan se toki helppoa sanoa että no mene sitten vegetaristien ihmisten kasvatettavaksi ja jne. Maailma ei toimi niin että vain mennään ja tullaan ja kieltäydytään oman tahdon mukaan. On luotu lakeja jotka estävät sen ja on lakien valvojia ja viranomaisia. Jos minä saisin päättää niin asuisin merenrannalla lämpimässä ja eläisin pelkällä ilmalla. Ei ole rahaa asua eikä elimistö toimi pelkällä ilmalla.
Monessa kommentissa toistuu kaikkia muita ihmisiä kohtaan tuntemasi epämiellyttävä tunne. Oletan, että ne ovat sinulta.
Tunne on ehkä perusteltua kohdallasi, mutta se on monen ongelmasi osasyy.
Useat asiat, jotka rajoittavat toimintaamme, suojaavat muita ihmisiä. Vaikkapa lait ja verojen maksaminen. Sen vuoksi en itse näe niitä negatiivisessa valossa, vaikka yksityiskohtien toteuttamisessa olisikin usein parantamisen varaa.
Elämästäsi puuttuu suhde muihin ihmisiin. Jos puute on parempi kuin ihmissuhteet, kannattaa mennä eristäytymisen suuntaan täysillä eikä puolivillaisesti. Joissain asioissa täytyy aikuisena uskaltaa tehdä niin kuin itse haluaa.
Ei ole varallisuutta eristäytyä. Eikä minulla ole mitään veroja maksamista vastaan jos niille saa vastinetta. Täällä on kaikenlaista vaatijaa tavalliselle ihmiselle. Johtajat ja opettajat vaativat että täytyy kaikkensa antaa ja mikään ei riitä ja sitten on näitä helvetin rikkaita lääkäreitä ja johtajia joille verorahat menevät ja heidän työnsä menee fiiliksen mukaan. Jos ei pysty auttamaan voi voi potilas maksaa seuraamukset palkka tulee silti .Johtaa voi aivan miten itse huvittaa tehdä millaisia päätöksiä huvittaa ja ainoa joka maksaa seuraamukset ovat alaiset. En minä ole koskaan saanut lääkäriltäkään apua siihen vaivaan mihin olen hakenut pillereitä kyllä myydään mutta itse vaiva ei parane. Millä perustein heillä on kovempi palkka kuin muilla? Ei pystytä edes yhdessä firmassa potilaita hoitaman kuntoon ja silti pidetään samaan aikaan omaa yksityisvastaanottoa muualla. Ollaan pois paikalta ja tehdään omia bisneksiä. Rahan ja rikastumisen vuoksi selvästi työtänsä tekevät.
Rahaa halutaan yleensä sen vapauden tunteen vuoksi, jonka runsaasta rahamäärästä saa. Helpommalla pääsee, kun hankkii sen vapauden tunteen jotain muuta kautta. Silloin rahalla ei ole enää niin suurta merkitystä elämässä.
Jos minulla olisi oikeasti vapaa tahto niin olisiko mahdollista ettei verorahojani käytettäisi puolustusvoimiin? Ylimmän päällikön käskyhän on älä tapa joten vähän hukkaanhan nuo rahat menevät tai oikeastaanhan niillä rahoitetaan psykopaattien loisteliasta elämää. Saa oikein laillisin keinoin toteuttaa psykopaattisia halujaan eikä psykiatritkaan luokittele hulluiksi kun ovat itsekin samaa ihmisten hyväksikäyttö porukkaa.