koskemaan myös säästölippuja. Olisko jo aika huomioida työttömät mukaan.
Herätkää jo!
Herätkää jo!
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 13
Vanhimmat
työttömät eivät tarvitse mitää alennuksia pitää hakea työtä ensisijaisesti matkustaminen ei verorahoilla. ja säännöllisesti aktivointitoimen piteisiin osallistuminen kuntouttavalla työtoiminalla pitää olla viranomaisten silmissä tavoitettavissa eli sosiaalityöntekijä
Missä on tämä uutinen ? Ei osunut silmään vr:n sivuilla.
Tänää oli uutisessa että vr alentaa junalippuja eli eläkeläiset opiskelijat saavat säästölipustakin alennuksen. työttömille ei heru alennusta eivät tarvitsekaa
niin. työttömät voi vaan maata kotona, eikä koskaan käy missään, niin ei tarvii alennusta.
Työttömiä on aivan liikaa VR:n mielestä, että alennuksia voisi myöntää. Liian kalliiksi tulee alennuksien antaminen.
Toisihan se kassaan jtn.. nyt ei mitään.
Järkeä peliin. Muutakin hyötyä kaikille osapuolille.
Ja nyt se linkki siihen uutiseen tai muuten fake news koko tarina.
Löytyyhän tuo.
https://yle.fi/uutiset/3-11137402
Olisihan se elämänlaatua parantava asia jos työtönkin voisi joskus matkustaa. Alennukset olisi paikallaan.
Minä olen Pattayalla ja Kanarialla tavannut tuhansia työttömyystukia hyödyntäviä suomalaisia.
Miten tuo liittyy VR:n alennuksiin.
Lue edellinen kommentti, jossa valitettiin, että työtön ei voi matkustaa.
Toivon joltain säästölippuun liittyvää kokemusperäistä tietoa. Ostin eräältä junamatkan peruuntumisen vuoksi säästölipun ja kun tilausnumerolla voi siinä olevia päivämääriä muuttaa 5€:lla. olen yrittänyt monta kertaa soittaa vr:n maksuttomaan asiakastuen puh.nroon.mutta se on aina varattu. Jos joku on soittanut sinne ja muuttanut matkustuspäivää.miten se 5€ maksu tapahtuu? Antavatko tilinumeron johon maksaa ja käykö pankkisiirto. Mobile pay.paypal vai mikä tapa? Ja pitääkö tosite maksusta tulostaa vai lähettääkö asiakastuki uuden lipun kännykkään.jossa 5€ maksu on huomioitu?
Luin vr:n sivulta.että jos on ostanut R-kioskilta. voivat siellä vaihtaa pv-määrän mutta jos ostanut netistä niin on tuurista kiinni. että onnistuu pääsemään läpi vr:n asiakastuki-puhelinruuhkan vuoksi. Asemillakaan kun ei ole enää henk.koht.palvelua. Kiitoksia vastauksesta!