Näin on, eikö olekin? :)
Lika barn leka bäst
Anonyymi
7<50
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 7
Vanhimmat
Kun eivät vain ole vaippaikäisiä
Aikuislapset kyseessä :p
Eipä oo niin. Vanhassa vara parempi😉
'Samanlaiset "lapset" leikkivät hiekkalaatikolla.' Kyllä ja ei. Mitä on samanlaisuus? Onko se samanlainen tausta? Ei välttämättä. Samanlaiset arvot ja päämäärät? Voi olla mutta ei välttämättä takaa kykyä täysin tai lähellekään ymmärtää toista ja toisen elämää. Mikä on riittävä määrä samankaltaisuutta? Mistä nousee tuttuuden tunne kohdatessa uusia ihmisiä? Samankaltaiset elämänsisällöt ja -tilanteet? Se, että toisen kanssa on helppoa olla riittävän samankaltaisuuden vuoksi? Se, että tulee ymmärretyksi ja aidosti kohdatuksi?
Ehkä samanlaisuus edellyttää riittävää "tuttuuden tunnetta" toisessa ja aidon kiinnostuksen toiseen yhteisten asioiden ja intressien kautta. Sanatonta ymmärrystä ja yhteisymmärrystä ainakin jossain määrin.
Elämässä ei koskaan opi uutta, jos ei lähde aidosti oman mukavuus- ja tuttuusalueen ulkopuolelle. Tämä tarkoittaa myös kykyä ja dynaamisuutta kohdata erilaisia ihmisiä ja tulla heidän kanssaan toimeen. Heidän kauttaan voi oppia paljon sekä muista että itsestä. Tutkimusmatka muihin on samalla tutkimusmatka itseen ja ihmisyyteen yleensä.
Elämä käy tylsäksi, jos leikkii vain samanlaisten "lasten" kanssa eikä haasta itseään koskaan muuhun. Tietysti itselleen rehellinen ihminen ja itsensä tunteva ihminen tietää, millaisesta seurasta pitää ja ei pidä ja ehkä luo sillekin reunaehdot. Aina "seuraa" ei voi kuitenkaan valita. Omaa lapsuudenperhettä ei voi valita, jossa ihmiset voi olla jo hyvin erilaisia keskenään. Opiskelu- ja työkavereita ei voi valita. Joskus seuraan tunkee muulloinkin elämässä ihan ihme porukkaa, jotka on kaikkea muuta kuin "samanlaisia".
Aina ei löydy samanlaista seuraa tai samanlaisia "lapsia" leikkimään keskenään. Silloin elämä voi tuntua kovin yksinäiseltä. Yksinäisyyskään ei ole riittävä määrittävä tekijä yhdistämään yksinäisiä ihmisiä, sillä yksinäiset ihmiset eivät ole samanlainen vaan hyvin erilainen joukko erilaisia eri syistä yksinäisiä ihmisiä.
Ihminen kaipaa seuraa, jossa tulee ymmärretyksi ja kohdatuksi. Kuulluksi ja nähdyksi. Keskenään hyvin erilaisilla ihmisillä voi olla aito kyky kohdata toisiaan, jos siihen löytyy aito halu. Ainakin itse olen aina etsinyt tuollaisia "leikkikavereita". Heitä on kovin harvassa mutta kyllä elämänpolulta ainakin muutama on tarttunut matkaan. Heistä olen kiitollinen. Heidän seurassaan kokee sekä aitoa kunnioitusta, arvostusta mutta myös tilaa, rauhaa ja lepoa. Heitä kutsun ystäviksi. Heidän kanssa mielellään "leikkisi elämän hiekkalaatikolla" mutta ihminen on kutsuttu muuhunkin kuin leikkiin samankaltaisten kanssa, vaikka se toki tärkeää yksilötasolla onkin - ainakin ajoittain.
Sanonnassa on totuuden siemen mutta viisauteen se ei toteuttamalla kanna. Se ei haasta oman kuplan ulkopuolelle. Ehkä se pitäisi tuunata hedelmällisemmäksi. "Samanlaiset 'lapset' kyllä viihtyvät keskenään parhaiten hiekkalaatikolla mutta leikkiin kannattaa antautua muidenkin kanssa." Leikit ainoastaan samanlaisten "lasten" kanssa saattaa käydä tylsäksi pitkässä juoksussa eikä ne rakenna ihmistä välttämättä erilaisuuden kohtaamiseen.
Fiksu kirjoitus, hienoa. Harvinaista täällä.
Olen samaa mieltä kanssasi. Ystävissä erilaisuus on rikkaus. Tosin ihan kaikkien kanssa ei vaan synkkaa eikö ole mitään yhteistä. Ei ystävyys silloin kanna kovin pitkälle. Taas sydänystävien kanssa, vaikka olisi 10v tauko tapaamisessa, tuntuu kuin mitään taukoa ei olisi ollut ja juttu jatkuu siitä mihin viimeksi jäätiin.
Parisuhteessa taas se tietty tuttuuden tunne ja sama aaltopituus kantaa varsinkin jos myös molemmin puolinen seksuaalinen vetovoima löytyy. Parisuhde täysin erilaisen ja arvomaailmaltaan liian erilaisen ihmisen kanssa kasvattaa todellakin ja vie pois mukavuusalueella. 😂 Alussa erilaisuus voi viehättää, mutta ajan mittaan arki käy raskaaksi. En suosittele oman kokemukseni perusteella.
Ei se väärin ole, jos kaikkien kanssa ei ystävysty. Ystävyydenhän tulisi olla aitoa ja edellyttää aitoa kiinnostusta. Halu kohdata erilaisia ihmisiä ei tarvitse johtaa sydänystävyyteen vaan kuuluu lähinnä sivistykseen ja avaraan asenteeseen. Jokainen ihminen on kuitenkin omanlaisensa tarpeineen. On viisautta tietää ja tuntea itsensä ja tietää, mitä tarvitsee ja mikä rakentaa itseään ja mikä ei rakenna. On mukava nähdä joitakin vaikka vain kerran vuodessa tai muutaman vuoden välein. Toisten seuraa voi kaivata joka päivä tai joka viikko.
Jos kummallakin tai jommalla kummalla ei ole halua kohdata aidosti toista ihmistä, ei se ole rakentavaa vaan lähinnä ajantuhlausta. Aitoon kohtaamiseen tarvitaan aina aito kiinnostus. Voi se olla joskus yksipuolistakin, että toinen kokee tulleensa nähdyksi, kuulluksi ja hoidetuksi mutta toinen ei. Sekin on väärin, jos se tapahtuu aina. Tietysti ihmisen elämäntilanteet vaihtelee ja lähisuhteissa ihmisten tarpeet, voimavarat ja kyky ottaa vastaan ja antaa myös vaihtelevat.
Ystävienkin välisissä kohtaamisissa ajan ja huomioimisen tulisi toteutua tasapuolisesti ainakin pitkässä juoksussa. Yksipuoleista ystävyyssuhdetta ei jaksa kukaan. Sama parisuhteissa. Itse asiassa parisuhteessa vielä tärkeämpää, että valitsee sellaisen, jota oikeasti jaksaa ja kestää. Kukaan ei olla jaksa olla "korva" tai "käsi" lähisuhteissa yksipuoleisesti. Siinä voi jopa alkaa puhumaan hyväksikäytöstä, jos ystävyyssuhde tai muu lähisuhde muuttuu yksipuoliseksi hyötysuhteeksi. Voihan sitä alkaa jakamaan aikaa vaikka minuuttikellolla, jos kokee että toinen vie liikaa huomiota omilla asioillaan ihan vaan havainnollistamalla. On myös ihan aiheellista huomauttaa, jos toisen ihmisen jatkuva puhe ja kuunteleminen alkaa tuntua raskaalta. Ketään ei ole tarkoitettu pelkäksi korvaksi tai auttavaksi kädeksi. Tämä siis lähisuhteissa.
Liiallinen samankaltaisuus voi tylsistyttää. Liiallinen erilaisuus erottaa. Ehkä mielenkiintoinen parisuhde on sekoitus riittävää samankaltaisuutta ja mielenkiintoista erilaisuutta.