Finnairin alamäki

Finnairin palvelutaso syöksyy alaspäin kokoajan.

Olen Finnair Plus Platinum -tason jäsen. Erittäin paljon matkustavana olen seurannut surullisena Finnairin palvelun alamäkeä.

Finnair uusi yli puolen vuoden aikana uutta Platinum Wing loungea. Loungen tarjoilu on luokkatoman huonoa, tai oikeastaan sitä ei ole ollenkaan. Vietin jälleen viime viikolla 50 minuuttia kyseisessä loungessa. Loungessa oli paljon asiakkaita, mutta salin puolella ei näkynyt yhtään henkilökuntaa. Useissa tyhjissä pöydissä lojui koko tuon liki tunnin ajan likaisia astioita.

Niinsanottu listalta tilaaminen ei toimi, sitä ei ole vaikka mainostetaan. Melkein kaikissa tarjolla olevissa ruokavadeissa oli jäljellä pelkkiä tähteitä, eikä niitä koko 50 minuutin aika täydennetty.

Tuon pitäisi olla loistava platinum tason lounge. Surkea! Edellinen, ennen remonttia, oli paljon toimivampi ja parempi.

Samoin Finnair on vähentänyt Business luokan henkilökuntaa siten, että ruokaa joutuu odottaa jopa 3 tuntia (kuten minä edellisellä lennolla).

Helsinki-Vantaa lentoaseman matkalaukkukuljetus on koko maailman huonoin ja hitain. Jopa Helsinki-Kuusamo välin jälkeen laukkua joutuu odottamaan tunnin. (Itse lento on 1h 15 min). Aina laukkujen saaminen kestää vähintään 30-60 minuuttia.

Finnairin Plus-ohjelman palkintokäytäntö onkin sitten ihan omaa luokkaa. Siitä riittäisi negatiivista kertomista vaikka kuinka, jätän sen seuraavaan kertaan.

Kaiken tämän huonontuneen palvelun taustalla lienee säästöt. Finnair tekee voittoa ja säästää täysin vääristä paikoista.

Olen harkinnut vakavasti ryhtyväni Qatar Airwaysin kanta-asiakasohjelman jäseneksi.

1

<50

    Vastaukset 1

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Kannattaa varmaan lopettaa Stokkaltakin ostaminen, kun eivät edes paremmalle asiakkaalle anna muovikassia ilmaiseksi?

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Orpo pelästyi, kun asiat tulivat ilmi ? Hallitus ei enää tuekaan Garden hanketta

      Pääministerinä Orpo on vastuussa hallituksensa päätöksenteosta. Hallitus päätti avokätisestä tuesta hankkeelle, joka ei
      Kansallinen Kokoomus
      399
      1631
    2. Ei käy sääliksi sitä miestä

      Sitä saa mitä tilaa.
      Ikävä
      145
      1061
    3. Mitähän ajattelet

      Nykyään minusta tai meistä tai tapahtuneista?
      Ikävä
      66
      1036
    4. Olet kuin minä

      Jännä huomata tämä kerta toisensa jälkeen eikö ❤️
      Ikävä
      86
      1024
    5. Mitä kaivattusi

      pelkää? 👻
      Ikävä
      92
      940
    6. Miksi naiset tuoksuvat vaihdevuosien tietyssä vaiheessa todella etäännyttäviltä

      Mietin tätä, onko luojalla ollut jokin tarkoitus näin voimakkaan lemun aikaan tekemiselle. Monet ajattelevat miten joku
      Sinkut
      134
      722
    7. Hankkikaa elämä

      Tiedetään että hän on mielenkiintoinen mutta rajansa kaikella.
      Ikävä
      94
      721
    8. Sinun silmiisi kun

      Katson niin ymmärrän sen. 👁️👁️👀
      Ikävä
      45
      691
    9. Voisitko mies auttaa..

      Ottaisit yhteyttä vielä kerran, jos haluat? 🤔 Jätäthän ilkeät kommentit pois.
      Ikävä
      50
      659
    10. En ehkä onnistu siinä

      Kovasti minä yritän näyttää kauniilta, vain sinua varten, mutta en taida onnistua siinä.
      Ikävä
      57
      634
    Aihe