Valmennus kuntoon

Anonyymi

29

308

    Vastaukset

    • Vimpan päälle, Helsingin 89 hengessä , niin hyvää tulee.

    • Hieno uutinen, Myllylän johdolla saadaan suomen judoon puhtia, kerrankin kunnon valmentaja ja oikea judoka.

    • Ryhmään otetaan nuoria ja aikuisia judokoita, joilla on jo kansainvälisiä näyttöjä, valmius panostaa menestyksen edellyttämään harjoitteluun pitkällä tähtäimellä sekä halu sitoutua ryhmän toimintaan.

      Ryhmän urheilijoilta edellytetään suunnitelmallista ja tavoitteellista päivittäisharjoittelua, ja sen seurantaa. Sen ohjelmointiin he saavat käytännön apua tarpeidensa mukaan. Ryhmä saa myös taloudellista tukea yhteisen kilpailu- ja leiriohjelman toteuttamiseen sekä asiantuntijapalveluihin. Ohjelmassa huomioidaan yksilöiden iän ja kehitystason mukaiset tarpeet.

      ”Ryhmän valintaperusteet ovat erilaiset kuin edustusjoukkueiden”, sanoo valmennuspäällikkö Jaana Jokinen. Arvokilpailuiden näyttökriteerit ja -kisat ovat samat sekä ryhmään kuuluville että siihen kuulumattomille urheilijoille.

      Lähetetäänkö edustusjoukkueen vai eliittiryhmän judokota esim. EJU Cuppeihin?

    • Viude, juuri, kun päästiin Saaren Jaskasta eroon. Paluu 1980-luvulle, kun pitäisi siirtyä 2020-luvulle.

      Toki, jos on onnistunut / onnistuu uudistautumaan, päivittämään tietonsa, niin voi olla hyväkin ratkaisu.

      Ensipuraisu: "nyt uidaan syvissä, mustissa vesissä".
      Mutta näillä mennään.

      • Ja menestystä.


    • Nyt kun pitäisi katsoa eteenpäin niin judossa mennään pari vuosikymmentä taaksepäin. Missä tämä mies on ollut ja mistä hänet löydettiin.
      Mitä tämä päävalmentaja opettaa? Olisiko ollut parempi että Jokinen olisi päävalmentaja ja Myllylä valmennuspäälikkö? Jokinen sentään pystyy näyttämään/ tekemään liikkeitä. Onko päävalmantajalla mitään tulosvastuuta?
      Eikö ulkomailta olisi löytynyt nuorta ja innokasta oman uran juuri lopettanutta urheilijaa?

      • Seppo Myllylä suomen menestyneimpiä judokoita ja varmasti teknisesti taitavampi kuin useimmat, suomessa aika ylivertainen, jos ei Seppo osaa näyttää tekniikka ja sen toimivuutta niin kuka sitten ja katsokaa mitaleja niin löytyy uskottavuutta.
        Pelätäänkö tässä ett liian kovat metodit eli joutuisi oikein hikeen ja treenissä jos menestystä halutaan niin sepon opein ja kilpailjoiden pitää myös treenata ei lepsuilla.
        Myllylä on näyttönsä antanut kansainvälisillä tatameillä, heikot huutavat puskista.
        REI.


      • Anonyymi kirjoitti:

        Seppo Myllylä suomen menestyneimpiä judokoita ja varmasti teknisesti taitavampi kuin useimmat, suomessa aika ylivertainen, jos ei Seppo osaa näyttää tekniikka ja sen toimivuutta niin kuka sitten ja katsokaa mitaleja niin löytyy uskottavuutta.
        Pelätäänkö tässä ett liian kovat metodit eli joutuisi oikein hikeen ja treenissä jos menestystä halutaan niin sepon opein ja kilpailjoiden pitää myös treenata ei lepsuilla.
        Myllylä on näyttönsä antanut kansainvälisillä tatameillä, heikot huutavat puskista.
        REI.

        Herra Rei, nyt puhutaan valmentamisesta ja sen johtamisesta.
        Ei tekniikan näyttämisestä...


    • Esikuva nuorille urheilijoille? Ei hyvää päivää!

      • Miten doping ajan valmentaja voi olla nykyään päävalmentajana? Kun tämän miehen kirjan on lukenut voi vaan miettiä miksi hänet on valittu päävalmentajaksi. Valmentajan pitäisi olla esikuva nuorille.


      • Anonyymi kirjoitti:

        Miten doping ajan valmentaja voi olla nykyään päävalmentajana? Kun tämän miehen kirjan on lukenut voi vaan miettiä miksi hänet on valittu päävalmentajaksi. Valmentajan pitäisi olla esikuva nuorille.

        Eikös tämä herra ole tuomittu doping rikoksesta vai miten se oli? Muistaako joku?


    • Turha Myllylän vanhoja meriittejä on kaivella, niillä ei ole enää arvoa - pää pystyyn ja katse eteenpäin. Toivotan projektille menestystä.

    • Kunhan ei Kanervaa valita tähän huippuryhmään. Muijalla ei mitään näyttöjä viime vuodelta. Ihan oikein kun EK:n ”oma” valmentaja tiputettiin alaspäin. Tulos tai ulos. En ymmärrä tätä EK hyysäämistä, kun on nähty, että likasta ei ole mihinkään ja ne, joilla olisi mahiksia, niin näille ei anneta mitään.
      Mahtavaa, että Marde sai tukea joulukuun alussa. Kanerva ei olisi ansainnut mitään.
      Mielenkiinnolla odotetaan huippuryhmään valittuja. Esim Kanerva ei viime aikaisten näyttöjen mukaan kuulu tähän ryhmään.

      • Lupaan syödä hatullisen pa#€&kaa jos ei valita. Onhan se kuitenkin PJ:n lemmikki


      • Anonyymi kirjoitti:

        Lupaan syödä hatullisen pa#€&kaa jos ei valita. Onhan se kuitenkin PJ:n lemmikki

        Judo on jatkuvaa kitinää siitä kuka valitaan minnekin. Johtuu siitä että judokat on avovankilassa, jossa (vankilan)johtajat tekee valintoja, eikä urheilijalla ole vapautta päättää omista asioistaan. Päättäjät vaihtuu ja niistäkin valitetaan, mutta kaikki on niin tottuneita lusimiseen, ettei kukaan edes kyseenalaista koko pomottamisen tarpeellisuutta. Siksi mikään ei muutu. Urheilijat pysyy alimpana kastina, joka tarvitsee liittovalmennuksen luvan kusella käymiseen.

        Jos judo olisi vapaiden ihmisten urheilua, ihmiset miettisi nyt että kannattaako tähän "huippuryhmään" mennä vai kannattaako valmentautuminen ja kisaaminen tehdä jossain muussa ryhmässä ja omien suunnitelmien mukaan. Judossa pelkästä tällaisen ääneen pohtimisesta joutuisi rundille.


      • EK saa niin URA-säätiön kuin -Olympic Solidarity -tuen, joten mukana on. On jo panostettu niin paljon, ettei voida lopettaakaan.... .

        Toinen yhtä mielenkiintoinen tapaus KK, valitaanko? Myllylä ja EK vähintäänkin hyviä kavereita, joten ....mielenkiintoista.


      • Anonyymi kirjoitti:

        Judo on jatkuvaa kitinää siitä kuka valitaan minnekin. Johtuu siitä että judokat on avovankilassa, jossa (vankilan)johtajat tekee valintoja, eikä urheilijalla ole vapautta päättää omista asioistaan. Päättäjät vaihtuu ja niistäkin valitetaan, mutta kaikki on niin tottuneita lusimiseen, ettei kukaan edes kyseenalaista koko pomottamisen tarpeellisuutta. Siksi mikään ei muutu. Urheilijat pysyy alimpana kastina, joka tarvitsee liittovalmennuksen luvan kusella käymiseen.

        Jos judo olisi vapaiden ihmisten urheilua, ihmiset miettisi nyt että kannattaako tähän "huippuryhmään" mennä vai kannattaako valmentautuminen ja kisaaminen tehdä jossain muussa ryhmässä ja omien suunnitelmien mukaan. Judossa pelkästä tällaisen ääneen pohtimisesta joutuisi rundille.

        Erittäin hyvä kirjoitus! Juuri näin tämä menee.


      • Jos huippuryhmän kriteerit tulisi julki? Onko pärstäkertoimen vai tulosten mukaan?


      • Anonyymi kirjoitti:

        EK saa niin URA-säätiön kuin -Olympic Solidarity -tuen, joten mukana on. On jo panostettu niin paljon, ettei voida lopettaakaan.... .

        Toinen yhtä mielenkiintoinen tapaus KK, valitaanko? Myllylä ja EK vähintäänkin hyviä kavereita, joten ....mielenkiintoista.

        KK tuskin jatkaa kisauraa ensi olympiaadille, joten ei ole ryhmässä. Ikää kuitenkin jo jonkin verran ja neljä vuotta judon ehdolla on pitkä aika.


    • Mikä tämän huippuryhmän rooli on esim. 1. maajoukkueeseen? En autististina oikein ymmärrä tätä tarvetta huippuryhmälle. Miksi pitää olla erilaisia ryhmiä niin paljon? 1. Maju, 2. Maju, huippuryhmä.?!

      • Pitää olla ryhmiä, että valtaa pitävät pääsee käyttämään valtaa laittamalla urheilijoita eri kasteihin ja päättämään näiden urheilemisesta.

        Entä jos liitolla olisi maajoukkueiden sijasta vain urheilun valmennuspalvelua? "Maajoukkueleirit" olisi lisätuki urheilijalle joka olisi liiton asiakas ja tämän asiakassuhteen kuningas toteuttaessaan omaa kilpailu- ja valmennussuunnitelmaansa?

        Liitto vain urheilijan palvelija? Urheilija oman uransa pomo? Ei varmaan onnistuisi, menisi järjestöpoliitikoilta motivaatio, kun eivät pääsisi suhmuroimaan ja päättämään urheilijoiden asioista.


      • Mitä se ketään haittaa että perustetaan huippuryhmä jossa ehkä sitten kokeillaan toisenlaista harjoittelua? Tai ei . selkeesti MaJusta erillinen ryhmä, jolla päällekkäisyyksiä,. Yhdenkään MaJU judokan ei tuonne tarvitse hakea jos ei koe sitä hyödylliseksi. Se että onko toi hyvä asia vai näkee sitten myöhemmin. Sitten kun konkreettisesti mitä se antaa noiden ihmisten harjoitteluun ja harjoittelumahdollisuuksiin.


      • Anonyymi kirjoitti:

        Mitä se ketään haittaa että perustetaan huippuryhmä jossa ehkä sitten kokeillaan toisenlaista harjoittelua? Tai ei . selkeesti MaJusta erillinen ryhmä, jolla päällekkäisyyksiä,. Yhdenkään MaJU judokan ei tuonne tarvitse hakea jos ei koe sitä hyödylliseksi. Se että onko toi hyvä asia vai näkee sitten myöhemmin. Sitten kun konkreettisesti mitä se antaa noiden ihmisten harjoitteluun ja harjoittelumahdollisuuksiin.

        Se haittaa sitä, että muut jätetään kylmästi ringin ulkopuolelle ja palvelut (ne nykyäänkin vähäiset) loppuvat muilta kokonaan ja keskitytään pelkästään tohon ryhmään, kuten Ruotsissa kävi. Tulee muutamia mitaleita, mutta jatkoa ei ole tiedossa!


      • Anonyymi kirjoitti:

        Mitä se ketään haittaa että perustetaan huippuryhmä jossa ehkä sitten kokeillaan toisenlaista harjoittelua? Tai ei . selkeesti MaJusta erillinen ryhmä, jolla päällekkäisyyksiä,. Yhdenkään MaJU judokan ei tuonne tarvitse hakea jos ei koe sitä hyödylliseksi. Se että onko toi hyvä asia vai näkee sitten myöhemmin. Sitten kun konkreettisesti mitä se antaa noiden ihmisten harjoitteluun ja harjoittelumahdollisuuksiin.

        Mistä tuon huippuryhmän rahoitus tulee? Ja miksi tarvitaan vielä 1. Majusta erillinen ryhmä?
        En sinällään vastusta ryhmän perustamista, en vain ymmärrä perusteita. Ja ihmettelen mitä hyötyä tuo pilkkoa jo pientä porukkaa yhä pienemmiksi yksiköiksi. Mutta toivotan menestystä kaikille ryhmille:)


      • Anonyymi kirjoitti:

        Mistä tuon huippuryhmän rahoitus tulee? Ja miksi tarvitaan vielä 1. Majusta erillinen ryhmä?
        En sinällään vastusta ryhmän perustamista, en vain ymmärrä perusteita. Ja ihmettelen mitä hyötyä tuo pilkkoa jo pientä porukkaa yhä pienemmiksi yksiköiksi. Mutta toivotan menestystä kaikille ryhmille:)

        Liitolta tulee rahaa ja uusi päävalmentaja yrittää hankkia lisää.
        Miksi pitää olla erillinen ryhmä, hyvä kysymys mihin emme varmasti saa vastausta. Pieni ryhmä eripainoisia judokoita ei kuulosta hyvälle. Kuvitellaanko, että tälle ryhmälle kaikki haluavat tulla ukeksi ja haluavat vielä maksaa siitä.
        Miten kävi edelliselle olympiaryhmälle? Kuinka moni on vielä siitä mukana?


    • Kunnia sille, kelle se kuuluu. Jorma Kivinen oli ennen Seppo Myllylää päävalmentajana ja teki kovan työn suomalaisen judon eteen. Tuloksia tuli EM-kisoissa -89, upeita tuloksia monta.
      Miten kävi jatkossa kun Myllylä jatkoi päävalmentajana? Kivisen työ ei enää kantanut ja seuraavissa kisoissa ei enää tulosta tullut. Myllyläkään ei enää jatkanut päävalmentajana.

      • Kolmisen vuotta Mylvi jakso...
        Sitten lastenkotia ja nuorisourheilua 30 v ... Ja pitkän matkan hiihtoa...
        Ja nyt pistää kaiken kuntoon...
        Uskokoon ken tahtoo, mutta vahva usko omaan tekemiseen on voiton avaimista yksi tärkeä.


    • Voisiko liiton sivuille tulla tieto miten tämän huippuryhman kanssa toimitaan? Olisi mukava huippuryhmään kuulutattomankin tietää miten valmennusta hoidetaan. Voisi tavallinenkin valmentaja saada vinkkejä.
      Onko se Mylvijohtoista vai hoitaako henk.koht valmentaja työn. Mitä apuja liitto antaa. Ja paljonko satsataan rahaa tähän valmentamiseen.
      Nykypäivän avoin tiedotus tätä päivää tässäkin asiassa.

      • Tottakai henkilökohtaiset sen työn tekee, vai ulkoisyetaanko tämäkin.
        Nyt tarvitaan toimeenpanoa teiltä arvon henkilökohtaiset vielä enemmän kuin aikaisemmin, katsotaan kuka on kuka...
        Myyviltä linjat ja jokin taloudellinen tuki, ja henki.


    suomi24-logo

    Osallistu keskusteluun

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Teltta-asuminen ympäri vuoden?

      Miten teltassa asuminen onnistuisi Suomen olosuhteissa ympäri vuoden? Varmaan hyvät makuupussit ja ulkovaatteet pitäisi olla. Onko joku muukin kokeill
      Maailman menoa
      176
      2534
    2. Tanelinrannassa tulipalo

      Tanelinrannassa oli la-su välisenä yönä tulipalo, jossa menehtyi vajaa viisikymppinen pariskunta. Talo päältä päin ihan ok kunnossa, mutta palokunta s
      Seinäjoki
      16
      1193