Sunnuntaiaamun rauhaa taas ihastelen kuten niin monta kertaa aiemminkin.
Tänään kuitenkin hieman haikean oloisena näin teen, sillä tämä pirtti on viimeinen alkuun laitamani, siirrytään nuorempien, viisaampien ja osaavien aikakauteen.
Mukavia muistoja pirtin olemassa olosta on suurimmalta osin, toki koko taipaleen aikana on tullut myös kielteistä palautusta, mutta innostuneet kirjottajat nämä vaikeudet on pois pyyhkineet.
Mielikuvituksesta on nuhteita tullut ja olihan pirttimme alku vuosina melkoisen mielikuvituksen luomaa, matkustimme, lensimme Kyöpeliin, pidettiin pikku-jouluja ja tehtiin rekiretkiä, ym, mitä milloinkin keksittiin.
Hauskaa oli, tutuiksi tuli kaikki nimimerkillä kirjoittajat ja heitä on ollut matkan varrelle paljon, osa jo poistunut tuon puoleiseen.
Nimimerkki oli melkein kaikilla ja näin tuli hyvinkin läheiset välit toisiimme, vaikka vaan muutamia olen tavannut.
Tämän päivän viestittely jatkaa samoilla linjoin, mutta on myös tullut asiallisemmaksi ja viestit pidemmiksi, näin anti on jotakin muuta kuin ne muutaman sanan ilkeydet, joita mukana silloin tällöin on kulkenut, no ne on opittu sivuuttamaan.
Anonyymit on pakostakin jääneet tuntemattomimmiksi, toivoisi kaikkien jatkossa nimimerkin viestin perään laittavan.
Puhun jatkosta, koska toivoisin pirtin jatkajia löytyvän, en minäkään palstaa jätä, pistäydyn silloin, kun aihetta koen olevan ja lukemassa ainakin;)
Haluan kiitokset kaikille rinnalla kulkijoille osoittaa ja toivotan kaikkea hyvää jatkoonkin.
Olette pitkän pirtin olemassa olon aikana monet hymyt ja hyvän mielen antaneet, siitä vilpittömän lämpöiset kiitokset.
Jospa loppuun laitan vielä uhkauksen, käyn anonyyminä kitkerät viestit laittamassa ja annan tuutin täydeltä,,, uskotteko, no en varmaan, nikillä viestittelen tarpeen tullen.
Syvä nöyrä, kumarrus ja kiitos!
KAHVIPIRTTI
234
1050
Vastaukset
No mutta huomenta Skinnan!
Lukiessani yhä hämmästyneempänä avaustasi, sain ensin vedet silmiini surusta, Kahvipirttikö lakkaa olemasta! Sitten epäusko,...eihän se voi noin yht'äkkiä lakata, kaikki tutut nimimerkit sentään, jotka löytäneet paikan kertoilla omalla tavllaan ajatuksiaan.
Sitten siirtyi ajatukseni Skillaniin, joka kauniin maltillisesti on oppinut luotsaamaan yli pienten viimeaikaisten häiriköiden.
Aikanaan ihailin Skillanin taitoa sivuuttaa ruunen harmistukset, enemmän hän taisi kaivata pirttiläisiä yleiselle puolelle keskustelemaan.
Pitkänä vetäjänä voin ymmärtää kaipuun tehtävästä vapautuakin, niin antoisaakin kuin se ajoittain voi olla. Mikäänhän ei estä taukoakaan pitämästä, joskus riittää pelkkä lukeminenkin, eikä palaamistasi pirttiin kirjoittajanakaan estä silloin mikään.
Joskus minulle lähtöä aikoessani kerrottiin, 🌷"meille naisille on luvallista muuttaa mieltämme" 🌺.joskus sitä ihan toivotaan:😊))
PS.
Lukiessani edellisen Pirtin loppukommentteja, tunsin minäkin haluttomuutta osallistua tuollaiseen.
Kiittäen tähänstisesta, ja luottaen Skillan'nin, ja kirjoittajien iloiseen kirjoitusjatkoon ! heippa- Anonyymi
Herra on kuullut kaikkein hartaimman lapsensa rukouksen, pääsemme(toivottavasti) sittenkin tästä palstaa vaivaavasta hornanhengestä eroon, hallelujaa.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Herra on kuullut kaikkein hartaimman lapsensa rukouksen, pääsemme(toivottavasti) sittenkin tästä palstaa vaivaavasta hornanhengestä eroon, hallelujaa.
ANONYYMI--Voi sinua,kun olet kyllästynyt itseesi..Nyt ammattiauttalle tilaa-aika,
saat apua-ahdistukseen...heta
Aikansa kutakin, sanotaan. Kunnioitettavan pitkään on SkillaN jaksanut pirttiä koossa pitää.
Työstä on varmaan välillä käynyt, kun on pirtin ovi jäänyt auki ja lunta on tulvinut tupaan.
Kahvipirttiähän ei kuitenkaan tarvitse purkaa, voihan tänne kävijät edelleenkin kirjoitella. Pitäkäämme pirtti talkoilla pystyssä. Kun SkillaNkin lupasi silloin tällöin käväistä, niin ihan järkevää olisi pitää pirtti edelleen toimintakykyisenä.Hiljaiseksi veti, tuo SkillaNin aamunavaus nyt. Onneksi Sini-sirkku ja Makriina ilmaisivat niitä tuntoja ja ajatuksia mitä minussakin heräsi.
Ja näkyyhän tuolla uutta aktiivisuutta, ehdotuksia muiltakin.
Ketään syrjimättä pitäisin kyllä tärkeänä, että kahvipirtin perusporukka pysyisi mukana ikääänkuin takaamassa jatkuvuutta ja vaalimassa sitä henkeä, mikä on pitänyt pirttiä pystyssä näinkin pitkään.
- Anonyymi
Pitkään jatkuneet saman aiheen aloitukset henkilöityvät aloittajaansa, vaikea on uuden vetäjän jatkaa.
Jotain uutta pitäisi hänen kehitellä, ettei aina verrattaisi entiseen.
Täytitkö pyöreitä vuosia vai miksi haluat lopettaa?- Anonyymi
Ehdotan spontaania avausta keneltä tahansa omaan tapaansa, jos ja kun into iskee päälle! Avauksen otsikoksi tietenkin Kahvipirtti kuin ennenkin.
Siihenhän on kiva kirjoittaa tuttuun tapaansa, ilman mitään varsinaista vetäjää! Ei SkillaNin tyyliä tarvitse matkia, se nyt vielä puuttuisi! - Anonyymi
Tarvitseeko uutta vetäjää olla? Kun tulee 200 viestiä täyteen, seuraava aloittaa samalla otsakkeella.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ehdotan spontaania avausta keneltä tahansa omaan tapaansa, jos ja kun into iskee päälle! Avauksen otsikoksi tietenkin Kahvipirtti kuin ennenkin.
Siihenhän on kiva kirjoittaa tuttuun tapaansa, ilman mitään varsinaista vetäjää! Ei SkillaNin tyyliä tarvitse matkia, se nyt vielä puuttuisi!"Kahvipirtti kuin ennenkin"?
Silloinhan mikään ei todellakaan muutu.
Anonyymi aloituksen tekijänä olisi kai paras.
- Anonyymi
Kiitos Skillan sinulle pitkäaikaisesta miellyttävästä läsnäolostasi Kahvioirtissä!
Jatkathan viestejäsi kuitenkin, vaikket vetäjänä enää toimisikaan?
Minusta tuntuu, että haluaisin säilyttää yhteyden.
Voi Hyvin!
Miaelina. - Anonyymi
Mistä kertoo, kun skillan sanoo antavansa tilaa "nuorempien, viisaampien ja osaavien" aikakauteen ? Onko hän loukkaantunut, kun täällä on pirttiä koitettu kammeta 80 puolelle ? Vai onko tämä uusi porukka niin viisasta ja osaavaa ettei vanhat enää mukaan mahdu ?
- Anonyymi
Liekö pelkkää itsesääliä.
Anonyymi kirjoitti:
Liekö pelkkää itsesääliä.
Ei ihan istu SkillaN'iin tuo itsesääli ! Pikemminkin olen kokenut Skillalla olevan taito ymmärtää kypsän ihmisen lailla omat rajoituksensa, ihan myöntämällä tietämättömyyttään kiertelemättä.
Ollaan me osattu vuosien mittaan tulkita oikein, en minäkään haluaisi vääristynyttä kuvaa hyväksyä, enkä menettää antoisaa yhteyttä 😊))
Iloista hymynvirnistystä kaipaisi Skillanin teksteistä silloin! moi moi!- Anonyymi
Etköhän sinä juuri ole Skillanille osoittanut, että olet nuorempi ja nokkelampia, ja että Skillanin aika on lähteä ikäpolvensa joukkoon.
Ota nyt pirtti hoitaaksesi. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Etköhän sinä juuri ole Skillanille osoittanut, että olet nuorempi ja nokkelampia, ja että Skillanin aika on lähteä ikäpolvensa joukkoon.
Ota nyt pirtti hoitaaksesi.Tämä siis 11.59:lle, ei Sinisirkulle.
- Anonyymi
Korpikirjoittaja onnistuu sotkemaan ihan jokaisen palstan missä on kirjoittelemassa, heittelee muista perusteettomia epäilyjä, tuo pahaa verta palstalle, mustamaalaa muita ja kehuu itseään.
Olen pahoillani SkillaNin puolesta!Löytyihän se syyllinen, uskon, että lojaalisuuttaan aloittaja ei kommentoi vaan lakaisee asian maton alle. Syyllisen löytyminen on tärkeää palstan harmoonisen hymistelyn takaamiseksi. Siispä otan kunnian olla kahvipirtin tuhoaja.
Eli Korpikirjailija johti matkakokemuksiensa, ruokaideoittensa ja luontokuvauksien myötä Kahvipirtin tuhoon.
No, mikäpä hänessä😁- Anonyymi
korpikirjailija kirjoitti:
Löytyihän se syyllinen, uskon, että lojaalisuuttaan aloittaja ei kommentoi vaan lakaisee asian maton alle. Syyllisen löytyminen on tärkeää palstan harmoonisen hymistelyn takaamiseksi. Siispä otan kunnian olla kahvipirtin tuhoaja.
Eli Korpikirjailija johti matkakokemuksiensa, ruokaideoittensa ja luontokuvauksien myötä Kahvipirtin tuhoon.
No, mikäpä hänessä😁Nämä vanhukset eivät hyväksy mitään uutta.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Nämä vanhukset eivät hyväksy mitään uutta.
Äläpäs nyt uhoile. Ihan lojaaleja nuo entiset kirjoittajat näyttää olevan uusille. Mutta sieltä nuorempien palstoilta on tullut aina paljon lokaa tuolle korpikirjailijalle ja sieltä kyllä pääsee tännekkin kirjoittelemaan . Koska se on ollut samaa loanheittoa jo edellisillä palstoilla, ei siitä voi iän perusteella syyttää että vanhat ei hyväksy mitään uutta. Eikös siellä pirtissä ole tuoreita kirjoittajia montakin , ihan sulassa sovussa entisten kanssa ?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Nämä vanhukset eivät hyväksy mitään uutta.
13;07 ja 13; 14
Älä ota kunniaa suotta itsellesi korppis, onhan SkillaN ounastellut ajoittain tehtävän raskauttakin. Suurin syy on Anonymiteetissä, ja osittain rivouksissa. Miks ette usko mitä hän sanoo: Ei enään tiedä kellekkä vastaa, kenelle moitteet kuuluu jne.
Suotta tuoda tänne pahaa verta TAHALLAAN epäilyksineen !
vaikka sitten kuinka tykkäisi riitelystä uutuuttaan! - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Nämä vanhukset eivät hyväksy mitään uutta.
"Nämä vanhukset eivät hyväksy mitään uutta."...
Oliko tämä jatkoa korppikselta, joka muisteli entistä esimiestään/naistaan joka oli hänelle sanonut;," että näin on aina tehty ja näin tehdään edelleen."
Olihan se hämmästyttävää kun korppis tuli palstalle ja alkoi heti Kahvipirttiä sisustamaan uudelleen, joka oli aina kuulunut Skillan´ ille. Sitten alkoi tulla näitä anonyymi viestejä korppikselle ja hän alkoi rukoilla jo armoa itselleen!!!DD Kunnes olikin taas niitä useita "kristallipallon" epäilyjä, josko pirtin emäntä häntä vainoaa, koska ei ymmärtänyt Skillanin viestiä, missä hän puolusti korppista.
Entäs nyt tämä,"palstan hymistely", joka ei sovi hänelle eikä Palomalle, koska he vaativat räväkkäämpää kirjoittelua, mutta miksi eivät mene muualle "räväköimään"? Oliki pakko tulla tänne?
Siinäpä ne kaksi syylistä ovatkin. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
13;07 ja 13; 14
Älä ota kunniaa suotta itsellesi korppis, onhan SkillaN ounastellut ajoittain tehtävän raskauttakin. Suurin syy on Anonymiteetissä, ja osittain rivouksissa. Miks ette usko mitä hän sanoo: Ei enään tiedä kellekkä vastaa, kenelle moitteet kuuluu jne.
Suotta tuoda tänne pahaa verta TAHALLAAN epäilyksineen !
vaikka sitten kuinka tykkäisi riitelystä uutuuttaan!Älä minua osoita sormella, osoita kommentoijaa, joka langetti tuomion minun kontolleni. Tottahan häntä on uskominen.
Korppis - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
"Nämä vanhukset eivät hyväksy mitään uutta."...
Oliko tämä jatkoa korppikselta, joka muisteli entistä esimiestään/naistaan joka oli hänelle sanonut;," että näin on aina tehty ja näin tehdään edelleen."
Olihan se hämmästyttävää kun korppis tuli palstalle ja alkoi heti Kahvipirttiä sisustamaan uudelleen, joka oli aina kuulunut Skillan´ ille. Sitten alkoi tulla näitä anonyymi viestejä korppikselle ja hän alkoi rukoilla jo armoa itselleen!!!DD Kunnes olikin taas niitä useita "kristallipallon" epäilyjä, josko pirtin emäntä häntä vainoaa, koska ei ymmärtänyt Skillanin viestiä, missä hän puolusti korppista.
Entäs nyt tämä,"palstan hymistely", joka ei sovi hänelle eikä Palomalle, koska he vaativat räväkkäämpää kirjoittelua, mutta miksi eivät mene muualle "räväköimään"? Oliki pakko tulla tänne?
Siinäpä ne kaksi syylistä ovatkin.Ei tee vaikutusta niitten räväkkyydet täällä, eikä muillakaan palstoilla. Sitä se teettää kun palstanäkyvyyden tavoittelu alkaa olla elämää suurempaa.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
"Nämä vanhukset eivät hyväksy mitään uutta."...
Oliko tämä jatkoa korppikselta, joka muisteli entistä esimiestään/naistaan joka oli hänelle sanonut;," että näin on aina tehty ja näin tehdään edelleen."
Olihan se hämmästyttävää kun korppis tuli palstalle ja alkoi heti Kahvipirttiä sisustamaan uudelleen, joka oli aina kuulunut Skillan´ ille. Sitten alkoi tulla näitä anonyymi viestejä korppikselle ja hän alkoi rukoilla jo armoa itselleen!!!DD Kunnes olikin taas niitä useita "kristallipallon" epäilyjä, josko pirtin emäntä häntä vainoaa, koska ei ymmärtänyt Skillanin viestiä, missä hän puolusti korppista.
Entäs nyt tämä,"palstan hymistely", joka ei sovi hänelle eikä Palomalle, koska he vaativat räväkkäämpää kirjoittelua, mutta miksi eivät mene muualle "räväköimään"? Oliki pakko tulla tänne?
Siinäpä ne kaksi syylistä ovatkin.Olet arkistosi avannut, vanhat kommenttini kaivellut, syytteesi yksilöinyt ja apua kristallipallosta anonut sekä tuomio langettanut.
Olet manipuloinnin huippuosaaja. Nostan hattua kyvyillesi vetää hitaanpia tahtosi suuntaan. Tyhmä ei moiseen pysty joten olet huippuharhaanjohtaja?
Korppis - Anonyymi
korpikirjailija kirjoitti:
Löytyihän se syyllinen, uskon, että lojaalisuuttaan aloittaja ei kommentoi vaan lakaisee asian maton alle. Syyllisen löytyminen on tärkeää palstan harmoonisen hymistelyn takaamiseksi. Siispä otan kunnian olla kahvipirtin tuhoaja.
Eli Korpikirjailija johti matkakokemuksiensa, ruokaideoittensa ja luontokuvauksien myötä Kahvipirtin tuhoon.
No, mikäpä hänessä😁Korpikirjailija ei ole tässä syypää, ihan turhaan mollaatte nimeltä mainiten palstan keskusteluihin osallistuvaa kirjoittajaa.
SkillaN olisi ollut mieluinen vetäjä tästäkin eteenpäin, mutta syksyn mittaan jo pelkkä sisäänkirjautuminen on ollut hänelle hankalaa, niin että kyllästymisen ja loppuun palamisen voi ihan ymmärtää
Kiitokset mukavista vuosista, SkillaN.
Mkr.
- Anonyymi
Helvatan helvatan helvata kun vanhat akat kinastelee.
Joopa joo, tuollaisia ovat nuoremmat, jotka kaipaa pätemistä keinoilla millä hyvänsä! Paljon on vielä opittavaa kanssakäymisessä.
72 helmikkuussa- Anonyymi
sini.s kirjoitti:
Joopa joo, tuollaisia ovat nuoremmat, jotka kaipaa pätemistä keinoilla millä hyvänsä! Paljon on vielä opittavaa kanssakäymisessä.
72 helmikkuussa72 helmikuussa karkasi,,,
kirjoitin naapurina ystäväni koneella. Jatkamme kahvihetkeä toivoen Kahvipirtin säilyvän edelleen. - Anonyymi
sini.s kirjoitti:
Joopa joo, tuollaisia ovat nuoremmat, jotka kaipaa pätemistä keinoilla millä hyvänsä! Paljon on vielä opittavaa kanssakäymisessä.
72 helmikkuussaJa vanhakin nyt nuortuu
- Anonyymi
Hyvää iltapäivää!
Nyt tuli suru puseroon. Voi sentään. Eihän Kahvipirtti ole entisenlaisensa, jos ei SkillaN tee aamunmavausta.
Äkkiä vilkaisin vanhaa ketjua, näyttää riitasointua olleen ja näemmä tässä uudessa jatkuu "syyllistä" etsien.
Minulla on ollut vähän hankaluuksia täällä uudessa kodissani. Nettiyhteyden saan vasta vuodenvaihteen jälkeen, joten anteeksi takkuileva kirjoitus. Muutama sormenpää on haavoilla ja kännykällä on hankalaa osua sipaisunäytön näppäimiin.
Television kaukosäädin suuttui muutosta. En ole vielä ehtinyt uutta etsimään. Vaihtui antennista kaapelilähetyksiin, niin kanavat tulisi asentaa.
Onpahan ollut aikaa etsiä paikkaa nippeleille ja napeille. Loppuaika onkin sitten mennyt etsiessä, että mihin minkäkin tavaran laitoin.
Eilen oli kaunis pakkaspäivä, tänään pimeä ja sateinen, vähemmän kaunis.
Kainon pyynnön lähetän SkillaNille, että jatkaisit vielä.
Onnellista uutta vuotta 2020 kaikille!
raakile.vielä Pieni harmitus nousi mietteisiin, kun Skillanin avausta luin.
On ollut mukava tutkailla, mitä ikätoverit puuhailevat.
Tosin vasta vähän aikaa olen täällä pirtissä kirjoitellut.
Hattua nostan kyllä Skillanille, kun on pitkään tätä pirttiä vetänyt.
Näkyy olevan noita jatkamisideoitakin, hyvä sinällään, mutta kuinka mahtaisi toimia.
Nytkin jo noita riitasointuja näkyy olevan. Skillan on hyvin osannut niihin suhtautua.- Anonyymi
Hyvin voi ymmärtää Pirtinvetäjän turhaantumisen.
Kirjautuminen takkuaa, anonyymit nimimerkit sotkevat keskustelua, politiikkaa tungetaan jokaiseen väliin ja Pirtin alkuperäinen tarkoitus on menettänyt merkityksensä ajanvietepaikkana.
Hyvin on Skillan pitänyt pakan kasassa.
Mutta jatkuva riitely ja nokertelu syö palstaa sisältäpäin.
Uusi vetäjä ei pysty tilannetta korjaamaan.
Se ei siirrä Pirttiä takaisin vanhoihin, hyviin tunnelmiin. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Hyvin voi ymmärtää Pirtinvetäjän turhaantumisen.
Kirjautuminen takkuaa, anonyymit nimimerkit sotkevat keskustelua, politiikkaa tungetaan jokaiseen väliin ja Pirtin alkuperäinen tarkoitus on menettänyt merkityksensä ajanvietepaikkana.
Hyvin on Skillan pitänyt pakan kasassa.
Mutta jatkuva riitely ja nokertelu syö palstaa sisältäpäin.
Uusi vetäjä ei pysty tilannetta korjaamaan.
Se ei siirrä Pirttiä takaisin vanhoihin, hyviin tunnelmiin.Voihan nimimerkit jatkossakin keskustella keskenään. Älkää antako anonyymien häiritä. Eikös se nytkin jo osittain ole mennyt niin, että anonyymejä ei noteerata. Öykkäröikööt mitä vain. Minusta voitte ihan hyvin kertoa edelleen, että juotte nyt samalla kahvia ja rentoudutte toistenne kuulumisia lukien. Ei öykkäröinti rehellistä ja puhdasta asiaa satuta kirjoittaa tekemisistään tai kuulumisistaan mistäpäin maailmaa tahansa, kunhan suomeksi kirjoittaa.
- Anonyymi
On todella harmi, jos SkillaN lopettaa kahvipirtin avaukset. Löysin tämän pirtin vasta joku aika sitten ja olen todennut, että tämä ketju on ollut jo todella kauan olemassa. Mukavaa jutustelua täällä on ollut päivittäin ja jokunen torailija ilkeilee välissä anonyyminä. Ei heistä kannata välittää, kun eivät ilkeä edes moitteitaan allekirjoittaa.
SkillaN on ollut todella ymmärtäväinen henkilö joka suuntaan, mutta hän tuntee olevansa turhautunut näihin soraääniin. Voihan tämän ketjun avata kuka tahansa vakikirjoittaja ja SkillaN lupasi kirjoittaa, jos tuntee tarvetta.
Ei tämän ketjun lopettamisen syypää ole mitenkään mielestäni Korpikirjailija, vaan joku, joka ei siedä häntä jostain syystä muutenkaan. Ja se joku ei siedä yleensä koko kahvipirttiä. Miksi sitten vinoilee täällä? Pysyisi niissä ketjussa, missä viihtyy.
Mira- Anonyymi
Näköjään et ole joutunut vielä korpikirjailijan hampaisiin. Hän jyrää alleen vastustajat, mustamaalaa ja panettelee muita kirjoittajia. Ei ole olemassa mitään yhtä ” joka ei siedä häntä” tyyppiä, vaan ryhmä palstalaisia jotka ovat joutuneet hänen vihansa kohteeksi. Hän on se todellinen riidankylväjä, joka aiheutti kahvipirtin tuhon.

Ei teidän pirtti ole mihinkään mennyt, sen kun jatkatte ja aloitatte vaikka vuorotellen. Turha mustamaalata jotain tiettyä kirjoittajaa omien vanhojen riitojen pohjalta . Ei kai tuo skillan ketään yksityistä syytä, vaan ilmeisesti on turhautunut muuten.
- Anonyymi
Kumma kun tuo Mira tulee palstalle ainoastaan silloin kun korppista kommentoidaan 😀
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kumma kun tuo Mira tulee palstalle ainoastaan silloin kun korppista kommentoidaan 😀
.....eikö olekin mielenkiintoista......
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kumma kun tuo Mira tulee palstalle ainoastaan silloin kun korppista kommentoidaan 😀
Pistäkää nyt kunnon tappelu pystyyn niin siitä saattaa syntyä keskustelua mitä kahvipirtissä ei ole koskaan ollut.
Anonyymi kirjoitti:
Kumma kun tuo Mira tulee palstalle ainoastaan silloin kun korppista kommentoidaan 😀
Manipulointi pelaa tässäkin kommentissa. Älä missään nimessä puolusta korpikirjailijaa vakionimimerkillä joudut manipuloijan vainoamaksi..
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Näköjään et ole joutunut vielä korpikirjailijan hampaisiin. Hän jyrää alleen vastustajat, mustamaalaa ja panettelee muita kirjoittajia. Ei ole olemassa mitään yhtä ” joka ei siedä häntä” tyyppiä, vaan ryhmä palstalaisia jotka ovat joutuneet hänen vihansa kohteeksi. Hän on se todellinen riidankylväjä, joka aiheutti kahvipirtin tuhon.
Kumpi on isosisko Susmorsian vai Korppis? Onko Susmorsian ollut se vanhempi ja Korppis nuorempi sisar??
Palataan ruotuun. Päivä täällä Heemstedessä on ollut pilvipoutainen. Tulimme juuri päivälenkiltämme. Keitin kahvia ja asetin eilen tekemäni hedelmäkääretortun lopun pirtin pöydälle, oli hyvää yön yli muhineena, parempaa kuin tuoreeltaan. Olkaa hyvät.
Old and new vieton suunnitelmat löimme tänään lukkoon. Aattona hyppäämme junaan suuntana Etelä Hollannissa lähellä Belgian rajaa sijaitseva Breda.
Huomenna menen solariumiin ja hierojalle. Näin kohti vuotta 2020.- Anonyymi
Vanhanliiton ihmisenä sanoisin sinun olevan omahyväinen paskiainen.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Vanhanliiton ihmisenä sanoisin sinun olevan omahyväinen paskiainen.
.......IIIIHHH......TYRSK......
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Vanhanliiton ihmisenä sanoisin sinun olevan omahyväinen paskiainen.
Omahyväinen, wiki tietää...
Itseensä (perusteettoman) tyytyväinen, itsetyytyväinen, itserakas, itseriittoinen, mahtaileva, pöyhkeä.
Esimerkiksi: Omahyväinen ihminen.
Sulkujen sisään on kirjoitettu (perusteettoman).
Miten ilmenee perusteeton itsetyytyväisyys, perusteeton itserakkaus, perusteeton itseriittoisuus?
Mahtaileminen saati pöyhkeys ei sovi luonteeseeni
Yleensähän määreet itseä arvostavasta puolensa pitävästä, omanarvon tuntevasta ihmisesta ovat positiivisia, määreisiin lisätyt korostussanat taas ihmistä alentavia.
Takariviin korppis mars😖siellä on paikkasi.
Korppis - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
.......IIIIHHH......TYRSK......
Hihiiii, eikös ookkin hupaisaa. Vanhukset loikkimassa juniin ja ihan solariumin kautta. Tärkeä tieto kaikille tuokin.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Hihiiii, eikös ookkin hupaisaa. Vanhukset loikkimassa juniin ja ihan solariumin kautta. Tärkeä tieto kaikille tuokin.
ööööhhhöhhöööö!
Ja ruokana savenpolttouunissa haudutettuja puukenkiä pehmeällä tulppaanipetillä. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
ööööhhhöhhöööö!
Ja ruokana savenpolttouunissa haudutettuja puukenkiä pehmeällä tulppaanipetillä.Mikä tekee vanhasta ihmisestäkin noin helkutin ilkeän? Lienee kateus kaiken kattava voimavara tähänkin.
Aina suoltamassa pahansuopaa kirjoitusta ovat nämä muutamat kateelliset, omaan elämäänsä tympiintyneet akat. Anonyymi kirjoitti:
Vanhanliiton ihmisenä sanoisin sinun olevan omahyväinen paskiainen.
Nimetön vetäisy nimettömälle vastaanottajalle. Mistä vanhasta liitoksesta mahtaakaan olla kotoisin.
Sillä lailla!- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Hihiiii, eikös ookkin hupaisaa. Vanhukset loikkimassa juniin ja ihan solariumin kautta. Tärkeä tieto kaikille tuokin.
Hakisit apua tuohon sairauteesi. Ei sen iso vika tarvitse olla kun se on korvien välissä.
- Anonyymi
Onpa harmi, että SkillaN on lopettamassa Pirtin johtamisen!
Kyllä haluaisin hänen vielä jatkavan, tosin ymmärrän senkin, että on muutakin "elämää", kuin Pirtin pyörittäminen!
Siihen leppoisaan ilmapiiriin on vain tottunut, hän osaa riitelyltäkin taittaa kärjen,
ja voidaan aivan leppoisasti jutella!
Toivon, että tulet kuitenkin usein mukaan tänne, eihän tämä muuten ole oikea Kahvipirtti!
Onnellista Uutta-Vuotta, Toivottaa,
NeeasaSkillaN on tehnyt varmaan harkiten johtopäätöksiään. Tottakai
hänellä on siihen oikeus, vaikka näin osallistujana toisin toivoisin.
Sekamelska on jo selvä. Tuskinpa tulen osallistumaan. En pidä
"räyhähommasta". vaikka sen kestäisin. Eihän tämä ole koko
elämäni tärkein asia kuitenkaan:))
Olipa ikävä uutis ilta; SkillaN sanoo siirtyvänsä takavasemmalle, pois Kahvipirtin moderoijan harrastuksesta.
Olen lähes ikätoveri; vain kolme viikkoa ikäeroa. Ehdin olla vain muutaman vuoden Kahvipirtti asiakkaana.
Tätä palstaa häirittiin järjestelmällisesti, suorastaan tuhottiin. Kuinka muuten kuin kd-hakkerin toimesta. Tulin tästä kärttyisäksi känisijäksi. Se on sillä häiriköllä ollut tarkoituskin. Myös ruunea palstan elämä harmitti suuresti. Laittoi jopa rinnakkais pirttejäkin pystyyn.
Sinisirkun ehdotus on h y v ä; mielenhän voi muuttaakin. Poliitikot tekevät sitä tilanteen niin vaatiessa.
Makriinan ehdotus on myös hyvä, kirjoittajat pitäisivät palstaa pystyssä.
Olemme Ynnämuun kanssa olleet, Laten poistuttua keveimmille kirjoitusplaaneille, kahdestaan miespuolisina.
Kiitokset SkillaNille. Projektien aikaan, yhden asian tyyppinä, minulla tietysti meni yli.
Fyysinen kuntoni romahti viime kesänä. Fysioterapeuttini sanoi, että sinun "hyötyliikuntasi" myötä menee ft-tuloksetkin...ikäänkuin pesuveden mukana.
Helpompia eläkepäiviä Skillan! Joskus jopa salaa arvostelinkin liian ison kuorman kantamisesta. Se on moro, kuten meilläpäin jätkät sanovat.- Anonyymi
Hei, onko Latevaan muuttanut tuonilmaisiin?
Niin asian tulkiktsin.
Harmi. Muistan jopa hänen valokuvansa, ei muuten tainnut siihen aikaan paljon kirjoitella. Mutta huomasin että kävi vilkuilemassa profiiliani aika-ajoin...
Se oli toista aikaa se.
Surunvalittelut puolisolle - hän kai kirjoitteli täällä myös, tai kirjoittelee vieläkin?
Kiitos sinulle Skillan olet tehnyt mahtavan jatkuvuuden palstalla.
Voi niitä alkavia vuosia, jolloin Kahvipirtti oli alussa ja me saimme kalustaa sitä ja muistelin,että piilopullokin oli siellä kulmakaapissa?
Ymmärrän kyllä, en minä olisi koskaan yltänyt moiseen suoritukseen- Anonyymi
Koska täällä näyttää olevan sellaisia, joita ei keskustelu yhteiskunnan asioista kiinnosta tai enemmänkin kiinnostaa kunkin henkilökohtaiset asiat, ehdotan, että Kahvipirtin sijaan aiheeksi merkitään: Kirjautuneiden kuulumisia.
Se kuvaisi paremmin sitä, mistä on kysymys. Aiheen uudelleenaloitusta ei mitenkään asetettaisi määrätyn henkilön varaan, vaan uudelleenaloituksen tekee hän, joka havaitsee, että perinteinen 200 viestiä on täynnä. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Koska täällä näyttää olevan sellaisia, joita ei keskustelu yhteiskunnan asioista kiinnosta tai enemmänkin kiinnostaa kunkin henkilökohtaiset asiat, ehdotan, että Kahvipirtin sijaan aiheeksi merkitään: Kirjautuneiden kuulumisia.
Se kuvaisi paremmin sitä, mistä on kysymys. Aiheen uudelleenaloitusta ei mitenkään asetettaisi määrätyn henkilön varaan, vaan uudelleenaloituksen tekee hän, joka havaitsee, että perinteinen 200 viestiä on täynnä.Puskis kuvittelee olevansa näppärä!
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Puskis kuvittelee olevansa näppärä!
No, puskikseen kohdistuvan kommentin otet nyt antanut. Onko sinulla kommenttia puskiksen ehdotukseen?
Joskus olen poikennut hetkeksi kahvitupaan ja vaikka en joka päivä jätäkään puumerkkiäni vieraskirjaan tai tapaa ketään keskustelukaveria, niin luen säännöllisesti lähes kaikkien kirjoitukset ja tuvan lempeä rauha tuntuu aina yhtä viehättävältä.
Skillan on tehnyt suuren työn ja vapaaehtoisuuden pohjalta vetänyt tätä osiota hienotunteisesti ja ottaen kaikki huomioon. (Myöhästyneet synttärionnittelut!)
Tällaisella blogimuotoisella keskusteluketjulla on oma paikkansa ja oma tilansa kuten aika ja pysyvyys ovat osoittaneet; konsepti on toimiva ja vaikka minäkin olin kaivannut enemmän vuorovaikutteisuutta keskusteluihin, niin olisi suuri menetys palstalle jos pirtti suljettaisiin.
Ehdottaisin kuitenkin että jos jaksaisit jatkaa vielä tovin tai otat kaveriksi toiseksi pirttiemännäksi jonkin toisen tavanomaisista vieraista ja vuorottelette aloitusten suhteen.
Ilkeilevien ja hyökkäilevien anonyymien suhteen ei minullakaan ole muuta reseptiä kuin olla reagoimatta henkilöön kohdistuviin hyökkäyksiin. Vanha neuvo "älä ruoki trollia" pätee yhä.- Anonyymi
Ilkeilevien ja hyökkäilevien rekattujen suhteen sama neuvo. Ohittakaa ja antakaa niitten muhia omissa myrkyissään !
Anonyymi kirjoitti:
Ilkeilevien ja hyökkäilevien rekattujen suhteen sama neuvo. Ohittakaa ja antakaa niitten muhia omissa myrkyissään !
Huomenta, tai aamupäiväähän nyt jo on! Ilostuin nähdessäni tutun Kahvipirtin olevan näkyvillä, näinhän se jatkuu kirjoituksien taatessa olemassaoloaan 😊))
Minusta tuntuu, ettei SkillaN'in ja pirtin henki hetkessä voi muuttua, niin hyväksi on iskostunut sopuisuus ja luottamus pirtin jykevien seinien sisällä ⚓️
Harmaa ja kosteahko on sää täällä etelärannikolla, 7 ° ei meillä ole talvesta tietoakaan. Tosin pieni pirteä pakkanen tätä edelsi, jolloin aurinkokin loi kultiaan, kaunistaen avaran lumettomia maisemia. Herkät pitkät koivujen riippaoksistot koen piirtyvän kauniina taivasta vasten, samoin havupuiden ikivihreä näyttää niin elinvoimaiselta!
Hyvä on elää valon yhä lisääntyessä, 2-3 viikkoa eteenpäin, sen aistii jo päivän hienoisella pidetymisellä.
PS.
Tuohon trollien kommentteihin , ei todella kannattaisi reagoida, siitähän ei seuraa kuin suukopua, onhan niihinkin jo totuttu 😎))
Hyvää jatkoa Kahvipirttiin ja kirjoittamisiin !- Anonyymi
Voi jessus, mitä lässytystä. Kahvipirtti oli ihan ok, eikä siinä kaivattu mitään sinun ohjeistuksia vuorovaikutuksista.
Eikä sinua täällä pahemmin näkynyt, mitä nyt korppista tulit puolustamaan. - Anonyymi
Oikeassa olet 11.15. Eikös niin ole käynyt muillakin ikäpalstoilla ? Miksi tämä 70 olisi poikkeus ?
- Anonyymi
Korppis kirjoitti ihan samaa kuin te muutkin vakinikilliset kirjoittajat tänne Kahvipirttiin. Kertoi ruokailuistaan ja kaikesta elämään liittyvistä ihan viattomista asioista. Häntäpä alettiin hetimiten herjaamaan ja ilkeilemään hänen juttujaan kohtaan. Siitä tämä Kahvipirtin ilmapiiri huononi. Vaikka kuinka yritätte tehdä korppiksesta syntipukin, niin sen ilmapiirin huononemisen aiheutti juuri tuo nokittelu, mitä eräät alkoivat urakalla tekemään. Näin on asia!
Ei kai semmosta jaksa pirtin emäntä Skillankaan enempää. On kuin puun ja kuoren välissä. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Korppis kirjoitti ihan samaa kuin te muutkin vakinikilliset kirjoittajat tänne Kahvipirttiin. Kertoi ruokailuistaan ja kaikesta elämään liittyvistä ihan viattomista asioista. Häntäpä alettiin hetimiten herjaamaan ja ilkeilemään hänen juttujaan kohtaan. Siitä tämä Kahvipirtin ilmapiiri huononi. Vaikka kuinka yritätte tehdä korppiksesta syntipukin, niin sen ilmapiirin huononemisen aiheutti juuri tuo nokittelu, mitä eräät alkoivat urakalla tekemään. Näin on asia!
Ei kai semmosta jaksa pirtin emäntä Skillankaan enempää. On kuin puun ja kuoren välissä.Näinhän se on, kuten sanot.
Kannatan tänään klo 6:40 tehtyä ehdotusta. Vois sitä ainakin kokeilla. Itsekin tulisin nimimerkillä mukaan. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Korppis kirjoitti ihan samaa kuin te muutkin vakinikilliset kirjoittajat tänne Kahvipirttiin. Kertoi ruokailuistaan ja kaikesta elämään liittyvistä ihan viattomista asioista. Häntäpä alettiin hetimiten herjaamaan ja ilkeilemään hänen juttujaan kohtaan. Siitä tämä Kahvipirtin ilmapiiri huononi. Vaikka kuinka yritätte tehdä korppiksesta syntipukin, niin sen ilmapiirin huononemisen aiheutti juuri tuo nokittelu, mitä eräät alkoivat urakalla tekemään. Näin on asia!
Ei kai semmosta jaksa pirtin emäntä Skillankaan enempää. On kuin puun ja kuoren välissä.Ei se nyt ihan noin mennyt. Niin paljon ehti tapahtua jo aiemmin.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Korppis kirjoitti ihan samaa kuin te muutkin vakinikilliset kirjoittajat tänne Kahvipirttiin. Kertoi ruokailuistaan ja kaikesta elämään liittyvistä ihan viattomista asioista. Häntäpä alettiin hetimiten herjaamaan ja ilkeilemään hänen juttujaan kohtaan. Siitä tämä Kahvipirtin ilmapiiri huononi. Vaikka kuinka yritätte tehdä korppiksesta syntipukin, niin sen ilmapiirin huononemisen aiheutti juuri tuo nokittelu, mitä eräät alkoivat urakalla tekemään. Näin on asia!
Ei kai semmosta jaksa pirtin emäntä Skillankaan enempää. On kuin puun ja kuoren välissä.Vastaus 15.04 kirjoitukseen. Kk kirjoittaa samaan tapaan kuin muutkin päivän tapahtumista. Tietysti ne on vähän erilaisia kuin kotimaassa . Ongelma onkin siinä että vanhat vainoojat liikkuu perässä eikä kk ole saanut mahdollisuutta alkaa puhtaalta pöydältä täällä. Uskon että skillanin mitta on tullut täyteen monen asian takia.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Vastaus 15.04 kirjoitukseen. Kk kirjoittaa samaan tapaan kuin muutkin päivän tapahtumista. Tietysti ne on vähän erilaisia kuin kotimaassa . Ongelma onkin siinä että vanhat vainoojat liikkuu perässä eikä kk ole saanut mahdollisuutta alkaa puhtaalta pöydältä täällä. Uskon että skillanin mitta on tullut täyteen monen asian takia.
Eihän Skillan ole mitään maininnut mitan täyteen tulemisesta.
Hän sanoo, että innostuneet kirjoittajat ovat vaikeudet pois pyyhkineet. Siirrytään nuorempien aikakauteen.
Onhan ihan luonnollista, että vaikeuksiakin aina tulee ja sen skillan ymmärtää. Ei hän mainitse mitään katkeroitumisesta tai siihen viittaavasta.
Hän mainitsee nuoremmista. Mikäli oikein olen ymmärtänyt Skillan on jo yli 80 vuotias. Järkevänä ihmisenä antaa tilaa nuoremmille. Mukana on jatkossakin.
Omituinen paniikki on syntynyt. - Anonyymi

Omituinen paniikki on syntynyt.Ahaa. Siis skillan on mielestäsi testamentannut pirtin nuoremmille ? Alle 80-vuotiailleko ? Nytkö yli 80vuotiaat kirjoituskieltoon ja nuoret valitsemaan uusi emäntä ?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Oikeassa olet 11.15. Eikös niin ole käynyt muillakin ikäpalstoilla ? Miksi tämä 70 olisi poikkeus ?
Todella rasittavaa luettavaa korppiksen jonninjoutavat jaaritukset. Miten vanha ihminen voi olla noin yksinkertainen, vielä vanhempi poikakaveri taitaa tyhmentää ihmisen lapsen tasolle.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Todella rasittavaa luettavaa korppiksen jonninjoutavat jaaritukset. Miten vanha ihminen voi olla noin yksinkertainen, vielä vanhempi poikakaveri taitaa tyhmentää ihmisen lapsen tasolle.
En uskaltaisi mennä edes tavalliseen, kun siinä on ihosyöpä riski ja siitä tulee vanhaan ihoon vaan lisää ryppyjä . mutta kai tuollaiset on jollekkin elämän kohokohtia ja isoja juttuja. Tuollaiset SUBER solariumit.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ahaa. Siis skillan on mielestäsi testamentannut pirtin nuoremmille ? Alle 80-vuotiailleko ? Nytkö yli 80vuotiaat kirjoituskieltoon ja nuoret valitsemaan uusi emäntä ?
Mieti niitä!
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
En uskaltaisi mennä edes tavalliseen, kun siinä on ihosyöpä riski ja siitä tulee vanhaan ihoon vaan lisää ryppyjä . mutta kai tuollaiset on jollekkin elämän kohokohtia ja isoja juttuja. Tuollaiset SUBER solariumit.
Pirullisen ilkeitä vastauksia Korppikselle! Nämä ne ovat syypäitä tympääntymiseen, samoin kuin Miae:n vanhat susmorsiin tuomittemiset.
- Anonyymi
Hyvää huomenta!
Odottelun, että SkillaN tekee aamunavaukset tämän ketjun loppuun. Niin sitä väärinymmärtää.
Eilisen "alkushokin" jälkeen olen pystynyt näkemään pirtin pitoa SkillaNin kannalta. Tosiaan nuo pitkäkestoiset kirjautumisvaikeudet on ollut yksi suuri harmitus. Luoviminen riitaisien viestien ristitulessa ja tasapainottajana on taito johon ei itselläni olisi rahkeita.
Pitkän uran pirtin emäntänä olet tehnyt. Lämmin kiitos, että sain tutustua sinuun ja pirtin kävijöihin.
Minulle on ollut ihan parasta tavallisesta arjesta, iloista ja harmituksisea kertovat kirjoitukset. Niihin voin samaistua.
Hyvää vointia lopulle vuotta ja puhtia uudelle.
raakile.vielä- Anonyymi
Samoin koen minäkin, on ollut ilo käydä SkillaNin hyväntuulisessa Kahvipirtissä, saada lämpöä ja vaihtelua yksinasuvan elämääni lisää, saanhan sitä toki lasteni perheiltäkin, onnen tunnetta, - ja uusiltakin ystäviltäni sekä siskoltanikin, jonka kanssa paljon juttelemme
mutta onneahan ei koskaan ole maailmassa liikaa! Hänellä vain on omaishoitajan suuri työmäärä harteillaan, joten toivottavasti hän jaksaa.
Elämä on matka, jota teemme yhdessä kanssaihmistemme kanssa, ei tyrkkien kyynärpäillä eikä vain omaa hyväämme hakien, vaan suoden hyvää kavereillekin, ja hyvä kiertää..
Hyvää loppuvuotta ja onnellista uutta! 🍀🍀🍀🍀 - Anonyymi

Hyvää loppuvuotta ja onnellista uutta! 🍀🍀🍀🍀Edellisen huomaan jääneen ilman allekirjoitustani, se tulee tässä: Miaelina.
(Hajamielisyyteni lienee tänään luullakseni lähinnä niukan nukkumisen seurausta.)
Mooi-moi, Kahvipirtin väki! - Tavataan ensi vuonna! __________________________________________________________________________________________________-
Kaunis aurioinen päivä nousemassa Heemsteedeen. Juuri nyt 4 C.
Lähden pian niska-hartihierontaa 🙄 solariumiin sen jälkeen jos saan ajan. Jos en niin käyn solariumissa Bredassa sillä Hotellissa, jossa vietämme Old and new:tä on sauna, uima-allas ja solarium.
Pitäkää huolta kehostastanne. Muistakaa helliä itseänne. Hyvää oloa vuoden viimeisiin päiviin.Daljoen alajuoksulla on plussaa 8 astetta ja viimeisetkin lumet lähteneet, joki virtaa vapaana ja ainoastaan rannan tuntumassa on vielä vähän riitettä. Talvikalastajat ovat olleet liikkeellä veneillään. Joen yllä pilvimassa loppui kuin seinään ja pohjoispuolella oli sinistä taivasta ja aurinko kuin olisi liekehtinyt koko horisontti.
Täällä ei ole ohjelmassa mitään juhlallisuuksia, käymme saunassa ja illalla lähdemme ajelulle katsomaan jos olisi ilotulituksia jossain päin, kylällä ei taida olla ketään jolla on lupaa rakettien paukutteluun. Nyt uudet säännöt kieltävät ohjauskepeillä varustettujen rakettien ampumisen, ellei ole siihen kolutusta ja lupaa.
Hyvää vuoden viimeistä päivää!- Anonyymi
Paloma.se01 kirjoitti:
Daljoen alajuoksulla on plussaa 8 astetta ja viimeisetkin lumet lähteneet, joki virtaa vapaana ja ainoastaan rannan tuntumassa on vielä vähän riitettä. Talvikalastajat ovat olleet liikkeellä veneillään. Joen yllä pilvimassa loppui kuin seinään ja pohjoispuolella oli sinistä taivasta ja aurinko kuin olisi liekehtinyt koko horisontti.
Täällä ei ole ohjelmassa mitään juhlallisuuksia, käymme saunassa ja illalla lähdemme ajelulle katsomaan jos olisi ilotulituksia jossain päin, kylällä ei taida olla ketään jolla on lupaa rakettien paukutteluun. Nyt uudet säännöt kieltävät ohjauskepeillä varustettujen rakettien ampumisen, ellei ole siihen kolutusta ja lupaa.
Hyvää vuoden viimeistä päivää!Paloma@
Vielä yksi yö aattoon😊
Komea aurinkoinen päivä laskeutuu iltaan. Eteeristen öljyjen tuoksussa ja rauhoittava musiikki taustalla selkääni ja niskaani hoidettiin. Suber-solariumissa makoillin, meren aaltojen kuohuja kuuntelin, vesipisarat kevyesti kehoani viilenti.
Nyt minäkin voin nauttia kynsien hoidosta muutoinkin kuin puremalla. Liekö auringon D-vitamiinilla osuus siihen, että kynteni kasvuvat ja vahvistuvat enkä pure niitä.
Siis huomenna juhlitaan old and new.tä ei vielä tänään. Täällä tosin raketteja on ammuttu koko kuluneen viikonlopun ajan.
Korppis
6-7 senttiä oli lunta. Heitti lämpöasteille, enää ei ole jäljellä, kun aurausvallit.
Uutiset tuossa päällä, kyllä riittää maailmalla melskaa.
Iloa ja onnea vuodelle 2020 teille kaikille, jotka täällä olette.- Anonyymi
Jaa, että siirrytään viisaampien ja osaavien aikakauteen. Nuoruutta nyt kai voi jotenkin mitata ikävuosilla.
Ei mitään syytä alemmuuskompleksin luontoiseen ilmaisuun. Kaikkia tarvitaan.Vuoden viimeinen päivä on sarastanut. Kylläpä ainakin nukuin harvinaisen pitkään! Piti katsoa Hero'lta filmi klo 21;00, mutta ennen 10 olin jo unten mailla, ja tv oli sammunut itsekseen. Heräsin 6;40 ja tuolla porisee nyt kahvikeitin iloiseen.
Graavilohtakin löytyy parin leipäviipaleen päälle, joten hyvä aamiainenkin on tiedossa!
Eipä ole yhtään rakettien varaslähtöä ollut, saattaa olla hiljenemään päin tuokin uudenvuoden tapa, täällä Espoon Bauhaus jo lopetti myynninkin kokonaan esimerkillisesti. En kaipaisi yhtään yli puolenyön kuuluvaa meteliä!
Nyt aamun uutiset, heippa!- Anonyymi
Hetiän tänne on viisaammat ja osaavat antaneet näytteitään osaamisestaan . Ikähån on vain numeroita, sen ovat monet viisaatkin sanoneet ja eikös paljon vanhemmillakin kuin 70kymppisillä ole sentään jotain annettavaa , täälläkin ?
Haikeus häivähtää minunkin mielessäni Skillanin päätöstä lukiessani. Ensin nousee mieleen, mitä itse olisin voinut tehdä paremmin, mutta pirttiinhän on juuri saanut tulla omana itsenään, kulloisinkin miettein ja voimavaroin. Kenenkään toisen kirjoittelusta ei voi vastuuta ottaa, sovun ja toisten mielipiteiden kunnioittamisen olen nähnyt yhteisenä päämääränä. Ikää en ole koskaan kokenut rajoitukseksi osallistua, päinvastoin suurempi ikäjakauma tuo laajempia näkökulmia .
Näin vuoden viimeisenä päivänä kiitän erityisesti sydämellistä Skillania, myös muita pirtin kävijöitä kirjoittelukumppanuudesta ja toivon yhteyden säilyvän .
Me täällä otamme uutta vuotta vastaan kotosalla ystäväpariskunnan kanssa juustofonduepadan ympärillä, ja otin jo pakkasesta graavatun siikafileen, josta saa juhlavat pienet voileivät alkupaloiksi , jälkkäriksi tarjoan vaniljajäätelöä ja rommiruukun omia hedelmiä. Kuohuviinillä skoolataan onnea ja terveyttä. Ilmeisesti rullaamme matot olkkarista ja nostalgiset levyt soimaan , ollaan kaikki tanssimisesta innostuneita. Sää on etelärannikolla aurinkoinen , lämpöä viitisen astetta, ehkä ensi vuonna luntakin saamme.
Uusi vuosikymmen on alkamassa, toivotan kaikkea hyvää itsekunkin matkalle siihen !- Anonyymi
Iloisesti pitäisi loikata seuraavalle askelmalle, kun täyttää 80 vuotta.
Joka näin ei tee vaan jää jankkaamaan nuorempien sekaan, hän itse häpeää ikäänsä ja yrittää väkisin olla vasta 7-kymppinen.
Mikä jumi on iskenyt KAHVIPIRTTIin, kun ei ole jo siirtynyt 8-kymppisten keskustelupalstan iloksi ja piristykseksi,
Vielä ehtii tämän vuoden 2019 puolella sinne muuttaa.- Anonyymi
En häpeä ikääni kumpaankaan suuntaan. Olen kirjoittanut iloisesti "alaikäisenä" palstalla pitkään ja nyt olen vielä 7 vuotta kalenterin mukaan sopiva tänne. Ikäsuositukset ovat viitteellisiä, eipä ole ylläpitokaan minua estänyt. Kirjoittelen jatkossakin siellä, missä itsestä tuntuu hyvältä kirjoittaa.
R-a - Anonyymi

R-aR-a kirjoitat "Kirjoittelen jatkossakin siellä, missä itsestä tuntuu hyvältä kirjoittaa."
Niinpä juuri. "tuntuu hyvältä kirjoittaa"
KAHVIPIRTTI muuttaa 8-kymppisiin 2020 🎆
ja tuntuu hyvältä kirjoittaa 😊 - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
R-a kirjoitat "Kirjoittelen jatkossakin siellä, missä itsestä tuntuu hyvältä kirjoittaa."
Niinpä juuri. "tuntuu hyvältä kirjoittaa"
KAHVIPIRTTI muuttaa 8-kymppisiin 2020 🎆
ja tuntuu hyvältä kirjoittaa 😊Kun Skillan on siirtynyt tuonne 80 palstalle kirjoittamaan, niin ei hän avannut sinne Kahvipirttiä, joten mesokaa nyt täällä rauhassa.
Huomasin, että korppiskin oli siirtynyt sinne kehumaan matkojaan ja poikaystäväänsä, muka "lohduttamaan" näitä yksinäisiä vanhuksia, jotka haluavat kuolla heti, mutta erinäisten vaatimusten ohella, että ei yksin ja ei hoitolaitoksessa, niissä kuuluisissa kusivaipoissa, jotka jokainen tuntee saavansa, vaikka sydäri on melkein jokapäiväistä. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kun Skillan on siirtynyt tuonne 80 palstalle kirjoittamaan, niin ei hän avannut sinne Kahvipirttiä, joten mesokaa nyt täällä rauhassa.
Huomasin, että korppiskin oli siirtynyt sinne kehumaan matkojaan ja poikaystäväänsä, muka "lohduttamaan" näitä yksinäisiä vanhuksia, jotka haluavat kuolla heti, mutta erinäisten vaatimusten ohella, että ei yksin ja ei hoitolaitoksessa, niissä kuuluisissa kusivaipoissa, jotka jokainen tuntee saavansa, vaikka sydäri on melkein jokapäiväistä.Kirjoitat "ei hän avannut sinne Kahvipirttiä, joten mesokaa nyt täällä rauhassa"
Niin just!
Miksei avannut 8-kymppisiin KAHVIPIRTTIä
Kukahan täällä mesoo.
KAHVIPIRTTIläiset mesoo, kun eivät ymmärrä, että virtuaalissa on tilaa, ei ole tarvis jumittua yhdelle palstalle, kun ikää karttuu. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kun Skillan on siirtynyt tuonne 80 palstalle kirjoittamaan, niin ei hän avannut sinne Kahvipirttiä, joten mesokaa nyt täällä rauhassa.
Huomasin, että korppiskin oli siirtynyt sinne kehumaan matkojaan ja poikaystäväänsä, muka "lohduttamaan" näitä yksinäisiä vanhuksia, jotka haluavat kuolla heti, mutta erinäisten vaatimusten ohella, että ei yksin ja ei hoitolaitoksessa, niissä kuuluisissa kusivaipoissa, jotka jokainen tuntee saavansa, vaikka sydäri on melkein jokapäiväistä.Noo, kyllä se kk itsekkin tajuaa asemansa, ei se niin hääppöinen ole kuin koittaa joka puolella epätoivoisesti todistella.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
R-a kirjoitat "Kirjoittelen jatkossakin siellä, missä itsestä tuntuu hyvältä kirjoittaa."
Niinpä juuri. "tuntuu hyvältä kirjoittaa"
KAHVIPIRTTI muuttaa 8-kymppisiin 2020 🎆
ja tuntuu hyvältä kirjoittaa 😊Kyllä nuo 60 plussasta muuttaneet etupenkin eevat tai ainakin yrittävät olla töykeitä
ja alistavia määräilijöitä, häpeäisivät edes, kun eivät minkäänlaista sivistystä ole saaneet.
Kotikasvatus on puuttunut heiltä kokonaan. En voi sanoa heidän nimiään, koska he kirjoittavat anonyymeina. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kyllä nuo 60 plussasta muuttaneet etupenkin eevat tai ainakin yrittävät olla töykeitä
ja alistavia määräilijöitä, häpeäisivät edes, kun eivät minkäänlaista sivistystä ole saaneet.
Kotikasvatus on puuttunut heiltä kokonaan. En voi sanoa heidän nimiään, koska he kirjoittavat anonyymeina.kirjoitat "En voi sanoa heidän nimiään, koska he kirjoittavat anonyymeina."
Olet unohtanut oman rekatun nikkisi 😂🤣😄😅 - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kirjoitat "ei hän avannut sinne Kahvipirttiä, joten mesokaa nyt täällä rauhassa"
Niin just!
Miksei avannut 8-kymppisiin KAHVIPIRTTIä
Kukahan täällä mesoo.
KAHVIPIRTTIläiset mesoo, kun eivät ymmärrä, että virtuaalissa on tilaa, ei ole tarvis jumittua yhdelle palstalle, kun ikää karttuu.Miten tämä porukka voi olla näin yksitotista?
Virtuaalimaailmassa kirjoitellaan, virtuaalisessa Kahvipirtissä juodaan virtuaali-kupposet juomat, joku suorastaan virtuaalikulmakaapin antimia.
Nyt kun vetäjä siirtyy 80-ikäisiin, huudetaan kuorossa, että Kahvipirtinkin tulee siirtyä. Miksi? Eikös se olekaan virtuaalinen pirtti, portaineen ikkunoineen, ovineen? Kuinka moni rakennus siirtyy omistajansa mukana, kun hän muuttaa muualle? Pirtti olkoon ja säilyköön, hyvänen aika. Joka haluaa siellä käydä huolehtikoon järjestyksenpidosta, kuten SkillaN kiitettävästi teki vuosikaudet
Kuinka tosissanne te oikein olette! Kirjoitatte sydänverellänne totuuksia niin koulukiusaamisesta, rasismista ja muusta, mistä tuntuu hyvältä kirjoittaa.
Oletteko unohtaneet, että tämä on viihdettä, johon on turha tulistua, jos on eri mieltä jonkun kanssa
Totta toinen puoli, tietysti, mutta ei meitä ole oikeasti olemassa. Emme toisiamme tuntisi, jos vastaan tulisimme, ja ihan hyvä niin. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Miten tämä porukka voi olla näin yksitotista?
Virtuaalimaailmassa kirjoitellaan, virtuaalisessa Kahvipirtissä juodaan virtuaali-kupposet juomat, joku suorastaan virtuaalikulmakaapin antimia.
Nyt kun vetäjä siirtyy 80-ikäisiin, huudetaan kuorossa, että Kahvipirtinkin tulee siirtyä. Miksi? Eikös se olekaan virtuaalinen pirtti, portaineen ikkunoineen, ovineen? Kuinka moni rakennus siirtyy omistajansa mukana, kun hän muuttaa muualle? Pirtti olkoon ja säilyköön, hyvänen aika. Joka haluaa siellä käydä huolehtikoon järjestyksenpidosta, kuten SkillaN kiitettävästi teki vuosikaudet
Kuinka tosissanne te oikein olette! Kirjoitatte sydänverellänne totuuksia niin koulukiusaamisesta, rasismista ja muusta, mistä tuntuu hyvältä kirjoittaa.
Oletteko unohtaneet, että tämä on viihdettä, johon on turha tulistua, jos on eri mieltä jonkun kanssa
Totta toinen puoli, tietysti, mutta ei meitä ole oikeasti olemassa. Emme toisiamme tuntisi, jos vastaan tulisimme, ja ihan hyvä niin.17:55 lähti ilman allekirjoitusta: Makriina
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Miten tämä porukka voi olla näin yksitotista?
Virtuaalimaailmassa kirjoitellaan, virtuaalisessa Kahvipirtissä juodaan virtuaali-kupposet juomat, joku suorastaan virtuaalikulmakaapin antimia.
Nyt kun vetäjä siirtyy 80-ikäisiin, huudetaan kuorossa, että Kahvipirtinkin tulee siirtyä. Miksi? Eikös se olekaan virtuaalinen pirtti, portaineen ikkunoineen, ovineen? Kuinka moni rakennus siirtyy omistajansa mukana, kun hän muuttaa muualle? Pirtti olkoon ja säilyköön, hyvänen aika. Joka haluaa siellä käydä huolehtikoon järjestyksenpidosta, kuten SkillaN kiitettävästi teki vuosikaudet
Kuinka tosissanne te oikein olette! Kirjoitatte sydänverellänne totuuksia niin koulukiusaamisesta, rasismista ja muusta, mistä tuntuu hyvältä kirjoittaa.
Oletteko unohtaneet, että tämä on viihdettä, johon on turha tulistua, jos on eri mieltä jonkun kanssa
Totta toinen puoli, tietysti, mutta ei meitä ole oikeasti olemassa. Emme toisiamme tuntisi, jos vastaan tulisimme, ja ihan hyvä niin.Miksi KAHVIPIRTTI pitää olla juuri 7-kymppisissä ❓❓❓❓
8-kymppisissä sinäkin Makriina voisit osallistua SkillaNin apuna ja toisetkin 8-kymppiset. Anonyymi kirjoitti:
Miten tämä porukka voi olla näin yksitotista?
Virtuaalimaailmassa kirjoitellaan, virtuaalisessa Kahvipirtissä juodaan virtuaali-kupposet juomat, joku suorastaan virtuaalikulmakaapin antimia.
Nyt kun vetäjä siirtyy 80-ikäisiin, huudetaan kuorossa, että Kahvipirtinkin tulee siirtyä. Miksi? Eikös se olekaan virtuaalinen pirtti, portaineen ikkunoineen, ovineen? Kuinka moni rakennus siirtyy omistajansa mukana, kun hän muuttaa muualle? Pirtti olkoon ja säilyköön, hyvänen aika. Joka haluaa siellä käydä huolehtikoon järjestyksenpidosta, kuten SkillaN kiitettävästi teki vuosikaudet
Kuinka tosissanne te oikein olette! Kirjoitatte sydänverellänne totuuksia niin koulukiusaamisesta, rasismista ja muusta, mistä tuntuu hyvältä kirjoittaa.
Oletteko unohtaneet, että tämä on viihdettä, johon on turha tulistua, jos on eri mieltä jonkun kanssa
Totta toinen puoli, tietysti, mutta ei meitä ole oikeasti olemassa. Emme toisiamme tuntisi, jos vastaan tulisimme, ja ihan hyvä niin.On totta että tulistuin ja unohdin hetkeksi että tämä on "vain" viihdettä. Koulukiusaaminen on kuitenkin asia joka saa minut ottamaan keskustelun vakavasti ja en pysty yksinkertaisesti laskemaan siitä leikkiä enkä ottamaan sitä kevyesti. Olen kuitenkin huomannut että osa kirjoittajista ei edes tiedä mitä koulukiusaaminen on vaan puhuvat puuta heinää että joku ei halua leikkiä jonkun kanssa. Voi pyhä sylvi!
**'
Nyt siirryn kuitenkin vapaalle ja alan odottaa illallisvierastamme, Keittiöstä tulee sulotuoksuja!
Hyvää uutta vuotta, Makriina ja muut,
kuten aina,
alajuoksulta
MVHPaloma- Anonyymi
Paloma.se01 kirjoitti:
On totta että tulistuin ja unohdin hetkeksi että tämä on "vain" viihdettä. Koulukiusaaminen on kuitenkin asia joka saa minut ottamaan keskustelun vakavasti ja en pysty yksinkertaisesti laskemaan siitä leikkiä enkä ottamaan sitä kevyesti. Olen kuitenkin huomannut että osa kirjoittajista ei edes tiedä mitä koulukiusaaminen on vaan puhuvat puuta heinää että joku ei halua leikkiä jonkun kanssa. Voi pyhä sylvi!
**'
Nyt siirryn kuitenkin vapaalle ja alan odottaa illallisvierastamme, Keittiöstä tulee sulotuoksuja!
Hyvää uutta vuotta, Makriina ja muut,
kuten aina,
alajuoksulta
MVHPalomaPaloma-parka keskustelutaidoton näin "Olen kuitenkin huomannut että osa kirjoittajista ei edes tiedä mitä koulukiusaaminen on vaan puhuvat puuta heinää että joku ei halua leikkiä jonkun kanssa. Voi pyhä sylvi!"
Pyhä Sylvi vaan itsellesi. Luulet olevasi ylivertainen,
Sinä et kykene huomioimaan asiallisesti, että on tällä palstalla kirjoittavat suomalaiset nähneet muutakin kuin nälkää. - Anonyymi
Paloma.se01 kirjoitti:
On totta että tulistuin ja unohdin hetkeksi että tämä on "vain" viihdettä. Koulukiusaaminen on kuitenkin asia joka saa minut ottamaan keskustelun vakavasti ja en pysty yksinkertaisesti laskemaan siitä leikkiä enkä ottamaan sitä kevyesti. Olen kuitenkin huomannut että osa kirjoittajista ei edes tiedä mitä koulukiusaaminen on vaan puhuvat puuta heinää että joku ei halua leikkiä jonkun kanssa. Voi pyhä sylvi!
**'
Nyt siirryn kuitenkin vapaalle ja alan odottaa illallisvierastamme, Keittiöstä tulee sulotuoksuja!
Hyvää uutta vuotta, Makriina ja muut,
kuten aina,
alajuoksulta
MVHPalomaVapaalle? Netissä roikkuminenko on sulle työtä?

MVHPalomaLanttulaatikon tuoksu jakaa ihmisiä, toiset tykkää, toiset ei. Itse en pidä.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Miten tämä porukka voi olla näin yksitotista?
Virtuaalimaailmassa kirjoitellaan, virtuaalisessa Kahvipirtissä juodaan virtuaali-kupposet juomat, joku suorastaan virtuaalikulmakaapin antimia.
Nyt kun vetäjä siirtyy 80-ikäisiin, huudetaan kuorossa, että Kahvipirtinkin tulee siirtyä. Miksi? Eikös se olekaan virtuaalinen pirtti, portaineen ikkunoineen, ovineen? Kuinka moni rakennus siirtyy omistajansa mukana, kun hän muuttaa muualle? Pirtti olkoon ja säilyköön, hyvänen aika. Joka haluaa siellä käydä huolehtikoon järjestyksenpidosta, kuten SkillaN kiitettävästi teki vuosikaudet
Kuinka tosissanne te oikein olette! Kirjoitatte sydänverellänne totuuksia niin koulukiusaamisesta, rasismista ja muusta, mistä tuntuu hyvältä kirjoittaa.
Oletteko unohtaneet, että tämä on viihdettä, johon on turha tulistua, jos on eri mieltä jonkun kanssa
Totta toinen puoli, tietysti, mutta ei meitä ole oikeasti olemassa. Emme toisiamme tuntisi, jos vastaan tulisimme, ja ihan hyvä niin.Makriina kirjoitti ensin näin "Miten tämä porukka voi olla näin yksitotista?
Virtuaalimaailmassa kirjoitellaan, virtuaalisessa Kahvipirtissä juodaan virtuaali-kupposet juomat, joku suorastaan virtuaalikulmakaapin antimia."
Sitten muutaman lauseen jälkeen Makriina itse on yksitotinen ja ei ymmärrä, että ollaan virtuaalissa vaan kirjoittaa
"Kuinka moni rakennus siirtyy omistajansa mukana, kun hän muuttaa muualle?"
Mutta virtuaalissa toimii sekin, että "Ota pirttisi ja käy".
Raamatussa sanotaan "Ota vuoteesi ja käy." - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Makriina kirjoitti ensin näin "Miten tämä porukka voi olla näin yksitotista?
Virtuaalimaailmassa kirjoitellaan, virtuaalisessa Kahvipirtissä juodaan virtuaali-kupposet juomat, joku suorastaan virtuaalikulmakaapin antimia."
Sitten muutaman lauseen jälkeen Makriina itse on yksitotinen ja ei ymmärrä, että ollaan virtuaalissa vaan kirjoittaa
"Kuinka moni rakennus siirtyy omistajansa mukana, kun hän muuttaa muualle?"
Mutta virtuaalissa toimii sekin, että "Ota pirttisi ja käy".
Raamatussa sanotaan "Ota vuoteesi ja käy."No niin, pitäkää sitten ivailemanne entinen herttainen Kahvipirtti.
Se on nyt tallattu ja iäksi sotkettu.
Ilkeilyn hengenvaltaus on seiniinkin jo tarttunut.
Laittakaa uudeksi nimeksi sopeutumattomien ja päättömien Pimeäpirtti. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Miksi KAHVIPIRTTI pitää olla juuri 7-kymppisissä ❓❓❓❓
8-kymppisissä sinäkin Makriina voisit osallistua SkillaNin apuna ja toisetkin 8-kymppiset.Olen sitä mieltä että he jotka siirtyvät ikänsä perusteella 80'siin perustavat sinne oman kahvipirttin, oli nimi mikä tahansa.
Vai onko otsaan kirjoitettu että koskaan et muuttua/muuttaa saa ?
Ei kai mikään uusi sukupolvi halua museoon muuttaa pölyjä pyyhkimään.
On kai heillä ihan omat ajatukset, ja jos ei ole halua kahvipirtti tyylistä ketjua yllä pitää niin olkoot sitä ilman.
Aloittakoot puhtaalta pöydältä, ilman vanhoja riippakiviä.
Niitä kun riittää jos hiukan edes kommentteja lukee.
- Anonyymi
Mitä Susi söi lounaaksi ? Kaksi reissumiestä!
- Anonyymi
Minäpä maiskuttelin äsken Geishaa.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Minäpä maiskuttelin äsken Geishaa.
Mistä tuntee juonittelijat? Lyhyistä puheenvuoroista etteivät paljastuisi, ja naamioitumisista!
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Mistä tuntee juonittelijat? Lyhyistä puheenvuoroista etteivät paljastuisi, ja naamioitumisista!
OOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOO
Sinähän olet taitava kristallipallon tiirustelija, kun tuollaisen näät. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
OOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOO
Sinähän olet taitava kristallipallon tiirustelija, kun tuollaisen näät.Kristallipolla on pantu kiertämään.
O>>>>>>>>>>>>>>>>>>>>>>>>>>>>>>>>>>>>>>>>>>>>>>O - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Mistä tuntee juonittelijat? Lyhyistä puheenvuoroista etteivät paljastuisi, ja naamioitumisista!
Kaikki täysin hoopoja nuo 60-plussasta tulleet!
- Anonyymi
Ilmoitus
Meilläkin syödään tänään ja luulen naapureidenkin syövän, kun kaupassa näin heidän ruokaa ostavan.
Huomisesta en tiedä.- Anonyymi
No niin, pitäkää sitten ivailemanne entinen herttainen Kahvipirtti.
Se on nyt tallattu ja iäksi sotkettu.
Ilkeilyn hengenvaltaus on seiniinkin jo tarttunut.
Laittakaa uudeksi nimeksi sopeutumattomien ja päättömien Pimeäpirtti. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
No niin, pitäkää sitten ivailemanne entinen herttainen Kahvipirtti.
Se on nyt tallattu ja iäksi sotkettu.
Ilkeilyn hengenvaltaus on seiniinkin jo tarttunut.
Laittakaa uudeksi nimeksi sopeutumattomien ja päättömien Pimeäpirtti.Muistamme kauhulla kaukaa katselemaamme viime vuotista 60-plus-palstaa
kun siellä oli riitaa ja raatelua enemmän kuin missään muualla somessa
jokainen siellä oli yhden kimpussa. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Muistamme kauhulla kaukaa katselemaamme viime vuotista 60-plus-palstaa
kun siellä oli riitaa ja raatelua enemmän kuin missään muualla somessa
jokainen siellä oli yhden kimpussa.Kuka se yksi raadeltu 60 lla oli ?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Muistamme kauhulla kaukaa katselemaamme viime vuotista 60-plus-palstaa
kun siellä oli riitaa ja raatelua enemmän kuin missään muualla somessa
jokainen siellä oli yhden kimpussa.HAHHAA
Ainakin viimeiset kymmenen vuotta 7-kymppisissä on ollut koko ajan meneillään kova tora ja vihanpito.
Keskustelupalstojen arkistosta löytyy todistusaineisto. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
HAHHAA
Ainakin viimeiset kymmenen vuotta 7-kymppisissä on ollut koko ajan meneillään kova tora ja vihanpito.
Keskustelupalstojen arkistosta löytyy todistusaineisto.Ei ole ollut riitaa sen jälkeen, kun viinaan kuoli se yksi kiusaaja, joka sai vielä porukan eli kaksi muuta koottua lisäkiusaajikseen. Sen jälkeen ollaan saatu olla rauhassa.
Hän saanoi ostavansa kaksi pulloa Suomi-viinaa kerralla. Eikä Susmorsian sentään tunkeutunut Kahvipirttiin, täällä saatiin rauhassa olla normaaliviestien lukijoina ja kirjoittajina pitkään, aina siitä asti kun ne kaksi kissaakin pirttiin tuotiin. Hintriikka antoi toiselle nimen Miuku-Mauku ja minä annoin sille pitkähäntäiselle nimeksi Hessa Hippiäinen. Ne olivat ihania aikoja. SkillaN oli Kahvipirtin Emäntänä koko ajan. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ei ole ollut riitaa sen jälkeen, kun viinaan kuoli se yksi kiusaaja, joka sai vielä porukan eli kaksi muuta koottua lisäkiusaajikseen. Sen jälkeen ollaan saatu olla rauhassa.
Hän saanoi ostavansa kaksi pulloa Suomi-viinaa kerralla. Eikä Susmorsian sentään tunkeutunut Kahvipirttiin, täällä saatiin rauhassa olla normaaliviestien lukijoina ja kirjoittajina pitkään, aina siitä asti kun ne kaksi kissaakin pirttiin tuotiin. Hintriikka antoi toiselle nimen Miuku-Mauku ja minä annoin sille pitkähäntäiselle nimeksi Hessa Hippiäinen. Ne olivat ihania aikoja. SkillaN oli Kahvipirtin Emäntänä koko ajan.Kyllä on ollut riitaa koko ajan, Seurasin tätä 7-kymppisten palstaa, kun oma 70-vuotisjuhlani läheni. Täällä oli aivan kamalaa.
Arkistossa on todistusaineisto. - Anonyymi
En vihannut enkä aloittanut, en ole riitelevää sorttia.
Rakastan eniten TV_ohjelmissa *vain elämää*-sarjaa, jossa kannustetaan tisiaan.
Miksi haluaisimme tulla mielemme pahoittamaan tänne? Kerran pyysin sinulta apuakin, niin muistelelen.
Kyllä susmorsian eniten riiteli heti Sinisirkun tultua hänen kanssaan, hän syytti Sinisirkkua "Mielenterveytesi hoitamisesta palstalaisten kustannuksella", näistä riidoista löytyy todisteet arkistossa.
Ikävää että näihin piti palata ihan vain siksi, "ettei totuus unohtuisi". hyvää yötä, ja onnellista uutta vuotta 2020 ! Miaelina. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
En vihannut enkä aloittanut, en ole riitelevää sorttia.
Rakastan eniten TV_ohjelmissa *vain elämää*-sarjaa, jossa kannustetaan tisiaan.
Miksi haluaisimme tulla mielemme pahoittamaan tänne? Kerran pyysin sinulta apuakin, niin muistelelen.
Kyllä susmorsian eniten riiteli heti Sinisirkun tultua hänen kanssaan, hän syytti Sinisirkkua "Mielenterveytesi hoitamisesta palstalaisten kustannuksella", näistä riidoista löytyy todisteet arkistossa.
Ikävää että näihin piti palata ihan vain siksi, "ettei totuus unohtuisi". hyvää yötä, ja onnellista uutta vuotta 2020 ! Miaelina.Totuusko totuus on ettet koskaan antanut anteeksi Susmorsiamelle sillä hän kyseenalaisti tekopyhät kiltteydet itsestäsi, joita niin mieluusti toit esiin, huudellen välillä ruunea avuksi. Hän pyysi sitten anteeksikin monta kertaa mutta olit kuin kuuro sille.Muitten kanssa Sus kyllä tuli toimeen, mutta sinua hän halveksi vaikka ei enää piitannut sievistelystäsi.Omasta päästäsi keksit ne kaksikin,koska en sellaista huomannut edes silloin.Puolustivat kyllä Susmorsianta sen muistan. Samaa vaan jankutit silloin toistaen toistaen loputtomasti. Ja jälleen samaa
päähänpinttymää.
Jotain rajaa sentään toisten syyllistämiselläkin!
- Anonyymi
Eikön tämä Kahvipirtti tämän vuoden puolella saavuta lakipisteensä 200 kommenttia.
Savuavat rauniot huomenna. Ei nouse Fenixenä.- Anonyymi
kylä nousoo, soon jämpti ko mummon fryijy. Haastan kaik hyvämieliset ihimiset talkoosiin. luken näitä mielissäni.
Piti eilen poiketa pirttiin toivottamaan hyvää uutta vuotta, mutta tupa oli niin täynnä etten arvannut joukkoon rynniä, etenkin kun meitä 60 :lta tulleita jo vähän syyteltiin asioitten sotkemisesta täällä..))
Hyvää uutta vuotta nyt kuitenkin kaikille, niin kirjautuneille kuin Anonyymeillekin.- Anonyymi
Samoin sinullekin , kiitos ,
olet aina niin rauhallinen, kiltti ja tasapainoinen
Sinun takiasikukaan ei joudu valitsemaan uutta nimimerkkiä
saadakseen kirjoitella rauhassa ja sovussa
Kaikkea HYVÄÄ uutena vuotena sinulle ja muille ystävällismielisille!
Tänään kyläänkutsu! Hei taas!
Miaelina. Anonyymi kirjoitti:
Samoin sinullekin , kiitos ,
olet aina niin rauhallinen, kiltti ja tasapainoinen
Sinun takiasikukaan ei joudu valitsemaan uutta nimimerkkiä
saadakseen kirjoitella rauhassa ja sovussa
Kaikkea HYVÄÄ uutena vuotena sinulle ja muille ystävällismielisille!
Tänään kyläänkutsu! Hei taas!
Miaelina.Kiitos miaelina. Sinulla riittää aina kannustuksen sanoja muille. Pysytään me vain kiltteinä, vaikka sanovat, että siitäkin voi tulla kipeäksi..))
No. MInun kiltteyteni voi olla pelkkää apatiaa tai mukavuudenhalua, mutta näillä mennään.
Minulla on ollut yksinäinen uusi vuosi, mutta en pane pahakseni, kun joulunaika oli aivan muuta. Pikkumies kävi päivällä ja siinä sitä "elämää" olikin.
Minusta oli kiva, että pauketta oli nyt vähemmän, hyvin riitti.
Toivon todella että pirtin vakiporukka pysyy koossa. Vaikka en ole vieraillut täällä kovin usein, väki on tullut tutuksi ja on ollut hyvä tietää, että pirtti on olemassa ja ovi auki
myös meille harvakseltaan pistäytyville.
Katsotaan nyt mitä uusi vuosi tuo tullessaan.
Aloitetaanko puhtaalta pöydältä vai ovatko tarhat tallella..))demeter1 kirjoitti:
Kiitos miaelina. Sinulla riittää aina kannustuksen sanoja muille. Pysytään me vain kiltteinä, vaikka sanovat, että siitäkin voi tulla kipeäksi..))
No. MInun kiltteyteni voi olla pelkkää apatiaa tai mukavuudenhalua, mutta näillä mennään.
Minulla on ollut yksinäinen uusi vuosi, mutta en pane pahakseni, kun joulunaika oli aivan muuta. Pikkumies kävi päivällä ja siinä sitä "elämää" olikin.
Minusta oli kiva, että pauketta oli nyt vähemmän, hyvin riitti.
Toivon todella että pirtin vakiporukka pysyy koossa. Vaikka en ole vieraillut täällä kovin usein, väki on tullut tutuksi ja on ollut hyvä tietää, että pirtti on olemassa ja ovi auki
myös meille harvakseltaan pistäytyville.
Katsotaan nyt mitä uusi vuosi tuo tullessaan.
Aloitetaanko puhtaalta pöydältä vai ovatko tarhat tallella..))Äh. Tuo hajataitto senkun lisääntyy. Piti kirjoittamani "tahrat tallella", mutta kyllähän tuo tarhakin tavallaan sopii, kun niitä raja-aitojakin välillä tahdotaan rakentaa..))
Ja väitetään niinkin, että meno on täällä välillä kuin lastentarhassa...))
- Anonyymi
Hyvää alkanutta vuotta 2020. Olemme Brabant'in provonsissa Bredassa. Illan vietimme Bredan kaupungin keskustassa, söimme viehättävässä ravintolassa ja istuimme iltaa perinteisessä hollantilaisessa kahvila/pubissa.
Raketteja lenteli jo alkuillasta siihen malliin, jotta yhdeksän jälkeen otimme suunnan hotelliin. Hotellin olimme vaminneet hieman kaupungin keskustan ulkopuolelta
Puolen yön aikana alkoi tosi rytinä, jota seurasimme turvalliselta etäisyydeltä Hotellin ikkunasta.
Yksi viehättävä erikoisuus aamiaispöydästä löytyi. Kuohuviiniä jääsyylärissä, pitihän sitä maistaa ja ottaa valokuva uuden vuoden kunniaksi, tietenkin kuva lähti hrti faceen 🥂🍾
tekstillä, Good morning 1.1.2020.
Korppis- Anonyymi
Perusta matkaailu sivusto johonkin hn kuuseen.
Ei näitä pieni pirukaan viitsi lukea.
Enkeleistä puhumattakaan.
Eikö se plogin pito riitä ? - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Perusta matkaailu sivusto johonkin hn kuuseen.
Ei näitä pieni pirukaan viitsi lukea.
Enkeleistä puhumattakaan.
Eikö se plogin pito riitä ?Minäkin alkaisin kännätä jo heti aamusta tuossa seurassa. Mutta en kehtais sitä faseen ja kaikille muille palstoille julkaista.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Perusta matkaailu sivusto johonkin hn kuuseen.
Ei näitä pieni pirukaan viitsi lukea.
Enkeleistä puhumattakaan.
Eikö se plogin pito riitä ?Ei se riitä sellaiselle, jolle tämä some on henki ja elämä. Kurjaa se onkin kun ei ole omaa kotia ja pitää kulkea maailmalla majoituksissa.
- Anonyymi
Onko nyt olo yhtään parempi kun sait kerrotuksi kaikille syömisesi ja juomisesi ?
- Anonyymi
Meidän kylällä ainoat raketit oli ne kolme satsia elikkä tusinan verran raketteja jotka naapuri ampui takapihaltaan tien toiselta puolelta elikkä meillä (Lego, hänen aikamiespoika, minä ja minun aikamiespoikani) oli aitiopaikat ilotulitukseen. Miehet ottivat yhdet whiskyt, minä lasillisen toscanan punkkua ja menimme kaikki nukkumaan jo aikaseen aamuyöstä.
Sellainenkin ihme tapahtui että yli kolmenkymmenen ruotsinvuoteni jälkeen katselin ensimmäistä kerta televisiosta uudenvuodenviettoa Skansenilta ja Lena Endren lausuntaa ruotsalaisesta käännöksestä Tennysonin runosta "Wild Clocks Ringing", joka on vanha ruotsalainen perinne. Monta Uutta Vuotta olen ottanut vastaan tanssien salsaa, cumbiaa ja boleroita amunkoitteeseen, mutta se aika taitaa olla minullakin jo ohi. Vanhuus on jo "ovela"?
Paloma Non Volare not yet- Anonyymi
Olisimme niin mielellämme halunneet bilettää, mutta kun ei fysiikka kestä 😖
Onneksi tämä hotelli on perhehotelli, hyvin rauhallinen, no mitä nyt aina joukossa jokunen bilettäjä, puolen yön jälkeen hiljeni.
Odotamme sumun hälvenevän, iltapäiväksi luvattu aurinkoista. Mitähän me vanhukset sitten keksimme, katsotaan 😊
Korppis - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Olisimme niin mielellämme halunneet bilettää, mutta kun ei fysiikka kestä 😖
Onneksi tämä hotelli on perhehotelli, hyvin rauhallinen, no mitä nyt aina joukossa jokunen bilettäjä, puolen yön jälkeen hiljeni.
Odotamme sumun hälvenevän, iltapäiväksi luvattu aurinkoista. Mitähän me vanhukset sitten keksimme, katsotaan 😊
KorppisMitä jos rupeaisitte lempimään?
Ainiin! Eihän petze enää pysty... - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Mitä jos rupeaisitte lempimään?
Ainiin! Eihän petze enää pysty...Sinullako on siitä omakohtaista kokemusta?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Sinullako on siitä omakohtaista kokemusta?
UUSI
No niin, pitäkää sitten ivailemanne entinen herttainen Kahvipirtti.
Se on nyt tallattu ja iäksi sotkettu.
Ilkeilyn hengenvaltaus on seiniinkin jo tarttunut.
Laittakaa uudeksi nimeksi sopeutumattomien ja päättömien Pimeäpirtti.
3
Äänestä """Monta Uutta Vuotta olen ottanut vastaan tanssien salsaa, cumbiaa ja boleroita amunkoitteeseen, """
Olisipa ollut mielenkiintoista olla kärpäsenä katossa katselemassa miltä se näyttää, sillä olethan aikaisemmin kertonut sinulta puuttuvan rytmitajun.Anonyymi kirjoitti:
UUSI
No niin, pitäkää sitten ivailemanne entinen herttainen Kahvipirtti.
Se on nyt tallattu ja iäksi sotkettu.
Ilkeilyn hengenvaltaus on seiniinkin jo tarttunut.
Laittakaa uudeksi nimeksi sopeutumattomien ja päättömien Pimeäpirtti.
3
ÄänestäIltapäivää pirttiin!
Kahvimukini kanssa istahdan kanssanne hetkeksi, hieman ihmetellen! No, elämöidään sitä maailmallakin ja hulinoidaan, mistä aina johtuu ei sitä tiedä.
Yleensä on hyvä ylläpitää totuttuja rutiineja, ja niinpä kahvihetki pirtin kodikkuudessa muistutti itsestään.
Facessa olin yhteydessä Norjaan, sukua kun on siellä sairaanhoitajina, ja telee vaihdettua kuulumisia silloin tällöin.
Kirkas ja kaunis päivä olikin tämä ensimmäinen tätä vuotta, ihan hyvä ilmakin käydessäni pienellä lenkillä. Toivottavasti roskakorit täälläkin on nyt tyhjentyneet, joten:
Hyvää jatkoa 😊)) ja sopuisampaa mieltä pirttiläisille!- Anonyymi
sini.s kirjoitti:
Iltapäivää pirttiin!
Kahvimukini kanssa istahdan kanssanne hetkeksi, hieman ihmetellen! No, elämöidään sitä maailmallakin ja hulinoidaan, mistä aina johtuu ei sitä tiedä.
Yleensä on hyvä ylläpitää totuttuja rutiineja, ja niinpä kahvihetki pirtin kodikkuudessa muistutti itsestään.
Facessa olin yhteydessä Norjaan, sukua kun on siellä sairaanhoitajina, ja telee vaihdettua kuulumisia silloin tällöin.
Kirkas ja kaunis päivä olikin tämä ensimmäinen tätä vuotta, ihan hyvä ilmakin käydessäni pienellä lenkillä. Toivottavasti roskakorit täälläkin on nyt tyhjentyneet, joten:
Hyvää jatkoa 😊)) ja sopuisampaa mieltä pirttiläisille!kumpi on isosisko susmorsian vai Korppis? onko Susmorsian ollut se vanhempi ja korppis nuorempi sisar? Siellä on kans mahtanut olla ikuinen sota niinko Lähi idässä?
- Anonyymi
sini.s kirjoitti:
Iltapäivää pirttiin!
Kahvimukini kanssa istahdan kanssanne hetkeksi, hieman ihmetellen! No, elämöidään sitä maailmallakin ja hulinoidaan, mistä aina johtuu ei sitä tiedä.
Yleensä on hyvä ylläpitää totuttuja rutiineja, ja niinpä kahvihetki pirtin kodikkuudessa muistutti itsestään.
Facessa olin yhteydessä Norjaan, sukua kun on siellä sairaanhoitajina, ja telee vaihdettua kuulumisia silloin tällöin.
Kirkas ja kaunis päivä olikin tämä ensimmäinen tätä vuotta, ihan hyvä ilmakin käydessäni pienellä lenkillä. Toivottavasti roskakorit täälläkin on nyt tyhjentyneet, joten:
Hyvää jatkoa 😊)) ja sopuisampaa mieltä pirttiläisille!Voi kauheata, unohdin vielä mainita kissani päästämisestä ulos pissalle ja tuuli painoi hiljaa oven kiinni, ilmoitan sitten palstalla kun päästän sen takaisin sisälle takan lämpöön.
- Anonyymi
Hyvinhän tämä sujuu. Pelastuslaitokset eivät olleet tiemmä saaneet yhtää tilannemääräystä kahvipirtin takia.
Katsotaan laskeutuuko pöly aamuyöksi. Rauhallista yötä.
, zen niäminen. - Anonyymi
Missäs pääkommentaattori piileskelee?
- Anonyymi
Hyvää huomenta!
Pirtti näyttää kuin täällä olisi vandaalit temmeltäneet. Spraymaalilla töhritty ivaten pirttiläisten arkipäivän askareiden kertomuksia. Taitaisi ivaajan arkipäivän kirjoitukset koostua siitä kuin kiertää ketjusta ketjuun, palstalta palstalle kirjoitellen pilkallisia kommentteja ja ivaten muita kirjoittajia. Surullista.
Mainitsin, kun tein muuttoa tänne Turkuun etten pirttiä jätä, koska täällä on samanhenkisiä ja samantyyppisiä kokemuksia jakavia.
Harmittaa, että pirtti "töhrittiin" näin rumasti. Olisi ansainnut arvokkaan lopetuksen kunnioituksesta SkillaNia kohtaan. Ei sovi vähätellä pirtin kirjoittajia yhteen kokoavaa lämmintä ilmapiiriä.
Pieni toivonkipinä minulla kuitenkin on, että jonkinlainen yhteen vetävä ketju vielä syntyy. Sitä odotellessa iloa ja valoa arkeen. Aurinko nousee oranssinsävyisenä taivaanrannassa.
raakile.vielä- Anonyymi
Hyvältä tuntuu nyt, luettuani raakile.vielä sinun kauniit sanasi
niin samaa mieltä tuosta Skillanin suuresta merkityksestä tämän ketjun määrätietoisena hyvään päin vetäjänä, että jotain parempaa hänen ketjunsa loppukin olisi ansainnut.
Päivä on tosiaan kaunis, nyt vain ulkovaattesiin! Hei taas! M-e. Anonyymi kirjoitti:
Hyvältä tuntuu nyt, luettuani raakile.vielä sinun kauniit sanasi
niin samaa mieltä tuosta Skillanin suuresta merkityksestä tämän ketjun määrätietoisena hyvään päin vetäjänä, että jotain parempaa hänen ketjunsa loppukin olisi ansainnut.
Päivä on tosiaan kaunis, nyt vain ulkovaattesiin! Hei taas! M-e.Kun vakiasukkaat ovat poissa, hiiret hyppivät pöydällä. Ja kai siellä nurkkkaapistakin löytyi juhlajuomaa, kun osallistujat ovat niin voimainsa tunnossa.
Sääli, koko Kahvipirtti olisi pitänyt poistaa vuoden alusta. Kukapa olisi sitä tullut ajatelleeksi.Makriina2 kirjoitti:
Kun vakiasukkaat ovat poissa, hiiret hyppivät pöydällä. Ja kai siellä nurkkkaapistakin löytyi juhlajuomaa, kun osallistujat ovat niin voimainsa tunnossa.
Sääli, koko Kahvipirtti olisi pitänyt poistaa vuoden alusta. Kukapa olisi sitä tullut ajatelleeksi.Eihän Kahvipirtti mitään vakavampia vaurioita ole näköjään kärsinyt! Yhä on seinät leveät ja jykevät, katto yhtä korkealla kuin ennenkin, ja kynnys matala, ihan niin kuin Skillan sen perusti aikanaan!
Samoin on aatokset avarat ja ilmavat, ei pirtissä ole vanhoja ennenkään muisteltu surulla, elämän ilmiöitä ne kaikki ovat.
Reipas siivous ja tuuletus saa ilman raikastumaan, eihän suomalaisuudessa niin helposti ole annettu ennenkään ja suotta luovutettu !
Kahvipirtti palvelee yhä paikkana kävijöitään, vauvasta vaariin ! Onhan SkillaN luonut pirttiin niin mieluisan hengen, ettei se niin vaan pienistä hätkähdä 😁))
Eihän kissojakaan saa kodittomiksi jättää, sisälle pyrkivätkin jo säikähtäneinä rakettien pamauksia ja pirtin outoja juhlijoita.
Kermaa jäi tomaattikeitostani, ja kaadan kisuleiden vadille,..jääköön kotiinsa Pirttiin
iltapäivän rauhaan, heippa!- Anonyymi
sini.s kirjoitti:
Eihän Kahvipirtti mitään vakavampia vaurioita ole näköjään kärsinyt! Yhä on seinät leveät ja jykevät, katto yhtä korkealla kuin ennenkin, ja kynnys matala, ihan niin kuin Skillan sen perusti aikanaan!
Samoin on aatokset avarat ja ilmavat, ei pirtissä ole vanhoja ennenkään muisteltu surulla, elämän ilmiöitä ne kaikki ovat.
Reipas siivous ja tuuletus saa ilman raikastumaan, eihän suomalaisuudessa niin helposti ole annettu ennenkään ja suotta luovutettu !
Kahvipirtti palvelee yhä paikkana kävijöitään, vauvasta vaariin ! Onhan SkillaN luonut pirttiin niin mieluisan hengen, ettei se niin vaan pienistä hätkähdä 😁))
Eihän kissojakaan saa kodittomiksi jättää, sisälle pyrkivätkin jo säikähtäneinä rakettien pamauksia ja pirtin outoja juhlijoita.
Kermaa jäi tomaattikeitostani, ja kaadan kisuleiden vadille,..jääköön kotiinsa Pirttiin
iltapäivän rauhaan, heippa!Kyllä mä uskon, että pirtti ihan hyvin jatkuu.
Uuden pirtin, tai millä nimellä nyt sitten halutaankin, aloituksen voisi tehdä joku anonyymi tai anonyyminä, vaikka joku kirjautuneista.
Anonyyminä sen vuoksi, ettei häntä leimata heti vetäjäksi, mikä taas aiheuttaisi oman kalabaliikin. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kyllä mä uskon, että pirtti ihan hyvin jatkuu.
Uuden pirtin, tai millä nimellä nyt sitten halutaankin, aloituksen voisi tehdä joku anonyymi tai anonyyminä, vaikka joku kirjautuneista.
Anonyyminä sen vuoksi, ettei häntä leimata heti vetäjäksi, mikä taas aiheuttaisi oman kalabaliikin.Eikös tuo sinisirkku käy joka päivä kirjoittamassa ja on muutenkin reipasotteinen, siitä vaan uudeksi pirtin avaajaksi, niin saa skillan välillä levätä.
- Anonyymi
Säälihän se olisi lopettaa pirtin toiminta, varsinkin kun tänne on tiensä löytänyt monta uutta kirjoittajaa viime aikoina. Ehkä joku aktiiveista voisi laittaa uuden pirtin alulle, eiköhän se omalla painollaan jatkuisi. Joku tuossa sinisirkkua ehdotti siihen virkaan, jospa hän suostuisikin. Olemme hemmoteltuja ja huomioituja pirtin vieraita olleetkin vuosikaudet !
Hieno sää ulkoiluun oli tänäänkin. Kävin aamupäivällä urheiluliikkeen alennusmyynnissä ostamassa kunnon uimapukuja, ne nopeasti kuluvat pyykissä , kun harrastaa uimahallissa , kylpylässä ja merivedessä vesiliikuntaa ja lilluntaa. Onneksi ihoni kestää, pitää vaan huolehtia ahkerasti hyvillä tuotteilla hoitamisesta.
Ramoona- Anonyymi
Kiitos teille luottamuksesta, mutta en minä siihen ryhtyisi, se kun vaatisi toisenlaista uskollisuutta asia kohtaan!
Minusta kun ei tarvita varsinista " vetäjää" eikö kuka tahansa vakikirjoittajista, osaa avata uuden Kahvipirtin kun edellinen on täysi, ja kirjoittaa ajatuksiaan ihan niin kuin nytkin tapahtuu,..
Yksinkertaista asiaa ei tarvitse mutkistaa, Kahvipirtin kyltti palstarivistössä, on jo itsessään kutsuva😄 ))
Mitäs tuumaatte? sini.sirkku - Anonyymi

Mitäs tuumaatte? sini.sirkkuKylttiä voisi kyllä hieman uudistaa.
Vaikka muotoilla tuota vanhaa:
KAH!VIP IRTI! - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kylttiä voisi kyllä hieman uudistaa.
Vaikka muotoilla tuota vanhaa:
KAH!VIP IRTI!Toi VIP on hyvä!
Tämähän on sellainen VIP-aitio. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Toi VIP on hyvä!
Tämähän on sellainen VIP-aitio.Tulisko kirjaimista HKARIT ?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Tulisko kirjaimista HKARIT ?
Hauska toi Kah.vip.irti
HKARIT,,,, mistä se koostuu? vai onks sillä jotain tekemistä sen uuden Hurun aurinkon kanssa?
Se H
- Anonyymi
Sen piti olla HIKARIT eli koulussa se tarkoitti hikipinkoja.
- Anonyymi
Vai Hkarit! tai siis Hikarit!
Vitsi tai pilkka menettää teränsä, jos siinä on kirjoitusvirhe.
Niin kuin kävi pankkiryöstäjälle, joka sai aikaan vain virkailijan riemuisan naurukohtauksen, kun työnsi luukusta paperilapun, jossa luki: TÄMÄ ON RYSTÖ. Rahat tänne.
Mkr.
- Anonyymi
Kahvipirttiläiset eivät kommentoineet kun kirjoitin että joku alvariinsa järkeviä "keskusteluja" vaatinut perusti rinnakkaisen vale-kahvipirtin.
Kirjoitinkin sellaseen kun siit huomasit et tämähän on feikkipirtti. Kova on halu plagio-pirttiinkin kunhan saa kommentteja. Sanon tollattelle yrittäjälle et haista toki huilu. - Anonyymi
Kaipaan sinua SkillaN. Olin melkolailla tuuliajolla oleva mies kun nettiä selatessani raivosin huonoa oloani millä saitilla tahansa. Harmitti kun vastineeni poistettiin täältä.
Olet luvannut kommentoida pirttiviestejä ärhäkkäästikin, kunhan oikea aika on. Tee se, mutta ilmaise olleesi kahvipirtin pitkäaikainen vetäjä.
En halunnut olla "uroslotta". Kirjoitin joskus palstalle. Se hyvä kun vähensin kuumakalle ilmaisuani ja viestit kirjoitettiin. Otaksun, että Airalle päätösviestinsä kirjoittamiseen täytyi olla hyvin tunteikas. Arvelen SkillaNin olevan matkoilla, että tuulettuu ikävistä mielialoistaan.
Terveisin anonyymi man- Anonyymi
Noh, ei Skillan tämän pirtin aloituksen mukaan pirttiä jätä. Pistäytyy silloin, kun kokee aihetta olevan. Hän toivoo pirtin jatkajia löytyvän.
Minusta olisikin hyvä, jos kirjautuneet kirjoittajat aakkosjärjestyksessä aloittaisivat uuden pirtin tai jos anonyymit liiaksi häiritsevät muuttaisivat pirtin nimeksi tuolla jo aiemmin mainitun: Kirjautuneiden kuulumisia. Silloin ymmärtääkseni häiritsevät anonyymikirjoitukset saataisiin poistettua. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Noh, ei Skillan tämän pirtin aloituksen mukaan pirttiä jätä. Pistäytyy silloin, kun kokee aihetta olevan. Hän toivoo pirtin jatkajia löytyvän.
Minusta olisikin hyvä, jos kirjautuneet kirjoittajat aakkosjärjestyksessä aloittaisivat uuden pirtin tai jos anonyymit liiaksi häiritsevät muuttaisivat pirtin nimeksi tuolla jo aiemmin mainitun: Kirjautuneiden kuulumisia. Silloin ymmärtääkseni häiritsevät anonyymikirjoitukset saataisiin poistettua.Kahvipirtti on Skillanin luomus ja sen toivoisi säilyvän alkuperäisen henkisenä. Skillan halusi aina uuden pirtin sisustaa kauniiksi ja kodikkaaksi,
kutsui kaikki sovussa kirjoittamaan kuulumisia. Hän toivotti aina uudet tervetulleiksi kuten vanhatkin. Aina sinne on rekkaamattomat ilman riidanhalua viestittävät anonyymitkin sopineet, vaikka selkeyden vuoksi on ainakin allekirjoitusta toivottu. Näillä eväillä voisi pirtti jatkossakin toimia.
- Anonyymi
Aloin jo ihastua Kahvipirtin Emännän olemukseen ja kävin joskus lukemassa ja muutaman kerran raapustamassa kun kuulin ongelmista koneen kanssa. Olen nääs kahvipalkalla autellut täällä asuinympäristössä toisia ikäihmisiä. Shokkina tuli tämä lopetus kun en ole kuin ylimalkaan vähän aikaa seuraillut. Toivottavasti tulet Skillan takaisin . Tervehtien ukko vaan 🌹
- Anonyymi
Tavallisisesti uudet kirjoittajat tuovat positiivisuutta palstalle, nyt kaikkki uudet ovat järjestään mätämunia, jotka olemassaolollaan pilaavat koko hyvän palstan.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Tavallisisesti uudet kirjoittajat tuovat positiivisuutta palstalle, nyt kaikkki uudet ovat järjestään mätämunia, jotka olemassaolollaan pilaavat koko hyvän palstan.
Ennestäänkin täällä on yksi lavastaja-mätämuna
joka puolustelee noita vihaa tihkuvia tulijoita.
Huomenet tuttuun tapaan ja kiitos lämpimistä viesteistänne.
Pirttiin tulo takaisin ei onnistu, jos joskus viestin laitan siinä se on.
Liian paljon ikävää olen huomannut pirtin kirjoitteluun tullut ja pahoittelua myös siitä, että vika palstalla pyörin.
En toki sen anna viestittelyyni vaikuttaa, säännöissä ei kielletä kirjoittamaan missä vaan ja kuka kirjottajista voi kenenkään ikää tietää, jos viestin lähettäjä ei sitä kerro.
Minä sen olen kertonut ja olen jo viestiä 80 palstalle laittanut.
Kiitos ukko vaan sanoistasi, jospa olisitkin jossain lähellä oleileva, voisit näiden koneen ongelmien kanssa minua tyhmää avustaa;)Rupesin juuri kehumaan että viestit lähtevät hyvin nykyisin ja niinpä sitten nytkin, tosin kesken kaiken.
Muita ongelmia kyllä riittää.
Man, en muista tätä nikkiä, joku alitajuntainen mieli kuitenkin elää, jospa jossakin näet viestini ja kertoilet enemmän.
Onhan se mukava kuulla kaiken kaikkiaan, että jollekin olen kaipuun perääni jättänyt;)
Kiitän lämpimästi minua muistaneita ja toivotan onnea ja pirtille jatkuvuutta tavalla jos toisella, itse en muuten kuin asian tullen pistäydyn.- Anonyymi
SkillaN kirjoitti:
Rupesin juuri kehumaan että viestit lähtevät hyvin nykyisin ja niinpä sitten nytkin, tosin kesken kaiken.
Muita ongelmia kyllä riittää.
Man, en muista tätä nikkiä, joku alitajuntainen mieli kuitenkin elää, jospa jossakin näet viestini ja kertoilet enemmän.
Onhan se mukava kuulla kaiken kaikkiaan, että jollekin olen kaipuun perääni jättänyt;)
Kiitän lämpimästi minua muistaneita ja toivotan onnea ja pirtille jatkuvuutta tavalla jos toisella, itse en muuten kuin asian tullen pistäydyn.Huomenta, SkillaN.
Ilahduttava yllätys, että jaksoit tulla tälle myllätylle palstallesi käymään. Ehkä pirtin sotkijat väsyvät ja suuntaavat menonsa muualle innostuksen laannuttua. Sittenhän voivat taas asialliset kävijät tänne kirjoitella, sillä eihän toki Pirtti ole minnekään muuttanut, vaikka sinä siirryit kahdeksankymppisiin. Sieltä on ihan hyvä tulla käymään tällä vanhalla puolella. Täällä on enemmän vauhtia.
Viime kuukausina vain on vauhdin hurma laantunut ja muuttunut viimaiseksi.
Mkr. Anonyymi kirjoitti:
Huomenta, SkillaN.

Mkr.Kiva kuulla Skillanin ääntä..)) Tuolla yleisellä puolella jo huomasin hänen käyneen. Siellä vain taitaa olla meteliä sen verran, että sinne sovinnollinen ääni hukkuu.
Jospa tässä taas tavalliset valitusvirtensä esittäisi. Eli vaivoista on hyvä alkaa..))
Istuin uudenvuodenaattona liikaa: kirjan ääressä, koneella, telkkarin ääressä, eikä selkä tykännyt hyvää. Eilen laahustin sitten vapaaehtoistyöhöni ja etenkin alasmeno rapuissa tuotti vaikeutta.
Minulla tuttu, henkiparantajaksi hän itsensä ensisijassa luokittelee, joka vähän aikaa sitten sai työkaverini iskiaksen laukaistuksi. Niinpä menin hänen käsittelyynsä. Vasemman jalan jalkapohjaa hän käsitteli ja löysi sieltä kohdan, joka sattui niiiiin !
Mutta ihme tapahtui taas: kuljin kevein askelin, ei tarvinnut pelätä, että jalka pettää...
Kerran aikaisemmin tapahtui sama. Ei tarvittu fysioterapeutin toimia. Hyviähän nekin ovat, mutta tulevat kalliiksi: 80 euroa kerta.
Kovin on harmaa tuo maisema taas, mutta tuuli näyttää taittavan koivunlarvan, kuten laulussa lauletaan...
Hyvää päivää vain kaikille..))SkillaN kirjoitti:
Rupesin juuri kehumaan että viestit lähtevät hyvin nykyisin ja niinpä sitten nytkin, tosin kesken kaiken.
Muita ongelmia kyllä riittää.
Man, en muista tätä nikkiä, joku alitajuntainen mieli kuitenkin elää, jospa jossakin näet viestini ja kertoilet enemmän.
Onhan se mukava kuulla kaiken kaikkiaan, että jollekin olen kaipuun perääni jättänyt;)
Kiitän lämpimästi minua muistaneita ja toivotan onnea ja pirtille jatkuvuutta tavalla jos toisella, itse en muuten kuin asian tullen pistäydyn.Ompa mukavaa SkillaN, että tulit tervehdyskäynnille.Kertoo. että olet sinut itsesi kanssa ja että osaat tehdä oikeita päätöksiä silloin kuin aika on. Kaikkea hyvää elämääsi!
Eilen sain niin hyviä uutisia, että ne veivät lähes yöuneni. Nukuin sen jälkeen hyvät päiväunet. Niin että iltaan on päästy.
- Anonyymi
Kiva nähdä myös tuttuja pirttiläisiä eikä vain anonyymejä, jotka suhtautuvat negatiivisesti kaikkeen täällä kerrottuun normaaliin elämän menoon. Skillankin on päässyt tänne, vaikka kirjautumisvaiheet jatkuvat, mikä on ihmeellistä. Kirjautuneiden luulisi tänne helpommin pääsevän.
Jatkakaamme täällä kuten ennenkin, minä tosin melko uutena, mutta hyvin olen sulautunut joukkoon, jotka edes allekirjoittavat tekstinsä.
Mira- Anonyymi
Kiva kirjoitaja sinä Mira mutta kurkaa tuonne 80 palstalle, jossa Skilanin keinutuoli odottaa kirjoittajia ikään katsomatta.,
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kiva kirjoitaja sinä Mira mutta kurkaa tuonne 80 palstalle, jossa Skilanin keinutuoli odottaa kirjoittajia ikään katsomatta.,
Kiitos vihjeestäsi, löysin jo hänet:-)
Mira
Kiva että hurskainenkin ilmoittautui, toivottavasti nähdään vielä ynnämuukin täällä.
Täytyypä minunkin käväistä 80 , jos Skillanin tapaa siellä...
Kyllä se vain niin on, että ilahtuu kun näkee "vanhat tutut". Tuttujen pöytäänhän sitä muuallakin ensimmäiseksi menee, onkohan iskostunut se sääntö, ettei pidä "huudella vieraisiin pöytiin" ? ..))- Anonyymi
Aikooko tämä mätämunien kaoottinen palsta vielä tänäkin vuonna porskutella edelleenkin eteenpäin, vai katkeaako kuin vääräuskoisen kaula?
- Anonyymi
Palstahan on fiksu,kirjoittajineen vaikka jotkut herhiläiset, hörhyläiset yrittävät myrkyttää sen. Pirtin alla maakuopassa on kyllä raiddii jos lisää vielä pörräävät.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Palstahan on fiksu,kirjoittajineen vaikka jotkut herhiläiset, hörhyläiset yrittävät myrkyttää sen. Pirtin alla maakuopassa on kyllä raiddii jos lisää vielä pörräävät.
Aivan, nyt vain alle 80 voimin asiallisesti eteenpäin.
Tuskinpa täällä mielensäpahoittajia on - huumorikin ymmärretään.
- Anonyymi
Uusi pirtti piti aloittaa vasta 200 viestin jälkeen entisessä hengissä. Nyt kuitenkin savipoteista puhuva anonyymi alkoi oman samalla nimellä. Oli kusijäljet pihassa ja muovikukat savipoteissa. Jämäleipää oli tarjolla . Mitä tämä tarkottaa ?
- Anonyymi
Se tarkoittaa sitä, että kun saamme Eutanasia-lain voimaan, niin paskan puhuminen palstalla loppuu tyysten.
- Anonyymi
Hyvää huomenta!
Rauhoittuneen näyttää jo hieman pirtin meno. Lienee tosiaan ollut uudenvuoden huumaa :)
Mukavaa on nähdä, että SkillaN on voimissaan ja rohkenen käydä tervehtimässä häntä ja katsomassa hänen uutta luomustaan.
Minulle tuli flunssa. En muista kerroinko aiemmin. Olihan se odotettavissa, yleensä aina se tulee, kun stressi purkautuu. Nyt oli tuo muuttorumba. Hyvin olen nukkunut uudessa kodissa, vaikka yleensä en vieraassa paikassa hyvin nuku. Ehkäpä tämä on nyt vähemmän vierassa ja heti kotoinen, kun on samat tavarat.
En ole vielä Waltterin ja Marthan sukulaisia bongannut, vaikka olen jo lähimetsässä ja pellonpientareilla kävellyt. En liioin ole Aurajoen virtausta ehtinyt flunssan takia seuraamaan. Mikäs kiire tässä pikkuhiljaa. Innoissani olen, kun netti toimii, tv:n kaukosäädin tuli ja toimii. Enää pesukoneen asennus on vaiheessa, mutta pesutuvassa saa puhdasta kolttua päälleen.
Voikaa hyvin, valoa kohden mennään!
raakile.vielä
P.S. Miaelinalle erityisterveiset, olet huomioinut kirjoituksiani, muistinpas vastata :)Kyllä minäkin täällä sinua seurailen raakile.vielä, vaikka en aina tule maininneeksi..))
Kiinnostaa tuo asettumisesi uusiin kuviohin. Kun ei tiedä, vaikka se tulisi omallekin kohdalle.
Hankalaa kun tämä vanhan ja liian ison talon hoito välillä on. Täällä pääkaupunkiseudulla nyt kuitenkin pitävät vielä lapset ja lapsenlapset, tutut ja ystävätkin tietysti, vaikka harvakseltaan sitä sittenkin tulee heitä tapailtua.
Mutta kerrohan kuulumisia myös jatkossa, kiva että kaikki on mennyt tähän saakka hyvin..))- Anonyymi
demeter1 kirjoitti:
Kyllä minäkin täällä sinua seurailen raakile.vielä, vaikka en aina tule maininneeksi..))
Kiinnostaa tuo asettumisesi uusiin kuviohin. Kun ei tiedä, vaikka se tulisi omallekin kohdalle.
Hankalaa kun tämä vanhan ja liian ison talon hoito välillä on. Täällä pääkaupunkiseudulla nyt kuitenkin pitävät vielä lapset ja lapsenlapset, tutut ja ystävätkin tietysti, vaikka harvakseltaan sitä sittenkin tulee heitä tapailtua.
Mutta kerrohan kuulumisia myös jatkossa, kiva että kaikki on mennyt tähän saakka hyvin..))Heissan ex-naapurintyttö :)
Kyllä minäkin kaikkien tekstit luen. Pidän kunnia-asiana ja kohteliaisuutena vastata, jos minulle on kohdennettu kommentti. Joskus vaan sattuu niin, että luen ketjua pari päivää myöhemmin ja sitten on asia ketjussa muuttunut ja olisi "vähän noloa" ottaa jo mennyt asia esille :)
Niin, muistan lukeneeni, että sinulla on ollut muutoksia elämässäsi. Mielsin muutokset lasten ja lastenlasten hoitoihin ja heidän mukana elämiseen. Nyt ymmärrän, että talon hoito on jäänyt kontollesi. Tervetuloa vaan tänne Turkuun. Täällä on tilaa demeterille ja muillekin. Näkemistä ja kokemista. Kevättä odotan innolla, että pääsen käveleksimään eri kaupunginosien puutalo ym. kortteleihin. Täällä on yli 80 kaupunginosaa. Jos yhteen tutustun viikossa kevät-kesäaikaan niin menee useampi vuosi :))
Niin ja seniorirannekkeen eduista puhumattakaan :) Sallinette tuon pienen mainospuheen.
Tämä pirtti hiipunee, kun 200 tulee mittariin. Tapaamisiin rennonoloisissa nojatuoleissa!
raakile.vielä Anonyymi kirjoitti:
Heissan ex-naapurintyttö :)

raakile.vieläSama käytäntö minulla, raakile.vielä. Yritän vastailla jos jossakin nimimerkkini vilahtaa..))
Kun on tuo rekattu nimimerkki saa ilmoituksena itselle tulleet viestit. Muuten en jaksaisikaan kelata, etenkään näin pitkiä ketjuja.
Senioriranneke ? Siis se, jolla voi hälyttää apua vai valvooko se muutenkin, vaikka omaa liikkumista ?
Kyllä minun ehkä täytyy jättää Turkuun ja muuallekin muutto väliin, on kuitenkin niin paljon mikä pitää täällä.
Terveisiä kuitenkin sinne "Turkku" ja näkyillään pirtissä..))- Anonyymi
demeter1 kirjoitti:
Sama käytäntö minulla, raakile.vielä. Yritän vastailla jos jossakin nimimerkkini vilahtaa..))
Kun on tuo rekattu nimimerkki saa ilmoituksena itselle tulleet viestit. Muuten en jaksaisikaan kelata, etenkään näin pitkiä ketjuja.
Senioriranneke ? Siis se, jolla voi hälyttää apua vai valvooko se muutenkin, vaikka omaa liikkumista ?
Kyllä minun ehkä täytyy jättää Turkuun ja muuallekin muutto väliin, on kuitenkin niin paljon mikä pitää täällä.
Terveisiä kuitenkin sinne "Turkku" ja näkyillään pirtissä..))Ei, ei tämä semmoinen ranneke ole minkä mainitsit demeter. Tämä on ranneke, jonka lunastanut 65 seniori pääsee tiettyinä aikoina kuntosaleille, uimahalleihin ja museoihin edullisesti.
Totta puhuen, en tiedä olisinko minäkään ottanut näin pitkän harppauksen toiseen kaupunkiin jollei nuorimmaiseni olisi opiskelujensa myötä juurtunut tänne Turkuun. Oli helppo tulla ja löysästi jo olikin tuttu kaupunki, kun olin täällä usein vieraillut.
Näkemisiin.
raakile.vielä - Anonyymi
demeter1 kirjoitti:
Sama käytäntö minulla, raakile.vielä. Yritän vastailla jos jossakin nimimerkkini vilahtaa..))
Kun on tuo rekattu nimimerkki saa ilmoituksena itselle tulleet viestit. Muuten en jaksaisikaan kelata, etenkään näin pitkiä ketjuja.
Senioriranneke ? Siis se, jolla voi hälyttää apua vai valvooko se muutenkin, vaikka omaa liikkumista ?
Kyllä minun ehkä täytyy jättää Turkuun ja muuallekin muutto väliin, on kuitenkin niin paljon mikä pitää täällä.
Terveisiä kuitenkin sinne "Turkku" ja näkyillään pirtissä..))"Junamatka Turkuun ihana ois!"
Vielä raakile otti esille Waltherin ja Marthan. Kiitos sinulle hurskaiselta vanhan varis-pariskunnan huomioimisesta.
Tutut vaakut olivat monia päiviä poissa. Waltteri oli tarkkaillut ulko-ovea; kun näki talon asukkaan ulkona, lennähti tiedustelemaan lähi koivuun.
Kun vein tielle koiran rehupapanoita, Waltteri lennähti heti syömään. Marthaa ei näkynyt. Mitä lie käynyt?
Joku laji-edustaja tuli katselemaan lähelle, mutta ei uskaltanut murkinalle. Vaakkujen tavoin, Waltteri nokki kupuunsa loput ja peitti ne lähistölle lehtien alle.
Hekin sen tietävät: Kaverille ei jätetä.
Hyvää viikonvaihdetta! Ja. Kauan eläköön Kahvipirtti.Anonyymi kirjoitti:
Ei, ei tämä semmoinen ranneke ole minkä mainitsit demeter. Tämä on ranneke, jonka lunastanut 65 seniori pääsee tiettyinä aikoina kuntosaleille, uimahalleihin ja museoihin edullisesti.
Totta puhuen, en tiedä olisinko minäkään ottanut näin pitkän harppauksen toiseen kaupunkiin jollei nuorimmaiseni olisi opiskelujensa myötä juurtunut tänne Turkuun. Oli helppo tulla ja löysästi jo olikin tuttu kaupunki, kun olin täällä usein vieraillut.
Näkemisiin.
raakile.vieläAhaa, että sellainen ranneke, raakile vielä. Meillä taas on kuvallinen sporttikortti samaan tarkoitukseen. Annetaan vasta 70-vuotiaille.
Liian harvoin sitä on tullut käytettyä kun matkaa salille ja uimahalliin 8 km.
Junallahan sinne pääsee, mutta asemalle on pari kilometriä.
Mutta hyvä kädenojennus kaupungilta meille senioreille...
Nyt katsomaan Beckiä, alkaa klo 21,00.
"Nähdään" taas pirttiläiset ja muutkin. Pari Anonyymiä tuolla alempana kirjoittaa ystävällisesti, hyvä te. Kun joskus on tullut vähän tiukempaakin tekstiä vierailijoilta..))- Anonyymi
Hurskainen kirjoitti:
Vielä raakile otti esille Waltherin ja Marthan. Kiitos sinulle hurskaiselta vanhan varis-pariskunnan huomioimisesta.
Tutut vaakut olivat monia päiviä poissa. Waltteri oli tarkkaillut ulko-ovea; kun näki talon asukkaan ulkona, lennähti tiedustelemaan lähi koivuun.
Kun vein tielle koiran rehupapanoita, Waltteri lennähti heti syömään. Marthaa ei näkynyt. Mitä lie käynyt?
Joku laji-edustaja tuli katselemaan lähelle, mutta ei uskaltanut murkinalle. Vaakkujen tavoin, Waltteri nokki kupuunsa loput ja peitti ne lähistölle lehtien alle.
Hekin sen tietävät: Kaverille ei jätetä.
Hyvää viikonvaihdetta! Ja. Kauan eläköön Kahvipirtti.Oletkp Hurskainen huomannut, että
SkillaN on avannut keskusteluketjun LEPO-tuoli 80 palstalle? - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Oletkp Hurskainen huomannut, että
SkillaN on avannut keskusteluketjun LEPO-tuoli 80 palstalle?Noja-tuoli
Anonyymi kirjoitti:
Noja-tuoli
Kiitos anonyymi eilen 21:03 viestistä. En tiennyt, että SkillaN on perustanut Noja-tuoli palstan kaheksankymppisiin. Käynpä istua röhnöttämässä ihan Noja-tuolissa.
- Anonyymi
Ihan mukavia ihmisiä täällä on huolineen ja murheineen - niin ja myös mielihyvä-tuntemuksineen ja iloineen.
Kiva elää arjessa ja kuulla päivän kuulumisia - juodaan sitten kahvia tai muutoin keinutellaan.- Anonyymi
Niin, ja kiva on myös kuulla kertomuksia tai tarinoita menneiltä vuosilta, tapahtuivatpa sitten kotimaassa tai ulkomailla.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Niin, ja kiva on myös kuulla kertomuksia tai tarinoita menneiltä vuosilta, tapahtuivatpa sitten kotimaassa tai ulkomailla.
Aivan! Miesnäkökulmaakin vain lisää esiin.
Juttuja: rakennuksista, autoista, kalastuksesta,metsästyksestä, liikenteestä, jne. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Aivan! Miesnäkökulmaakin vain lisää esiin.
Juttuja: rakennuksista, autoista, kalastuksesta,metsästyksestä, liikenteestä, jne.Tuli lunta maahan tänään. Lumitöitä tein. Pihatie ja autotallin luiska asutun talon näköiseksi. Ensin keskeltä harjalla ja sitten lapiolla sivuun.
Tytär täytti vuosia. Auto piti saada tallista. Hyvinhän se sieltä nousi. Ei yhtään rengas livennyt, kun harjasin myös rengasradan. Tiet vain olivat tulleet liukkaiksi, kun sohjo oli jäätynyt tiehen. Hyvinhän siitä selvisin, vaikka oli pimeääkin.
Synttärit juhlittiin komiasti. Varsinkin lapsenlapsilla oli hauskaa. Anonyymi kirjoitti:
Aivan! Miesnäkökulmaakin vain lisää esiin.
Juttuja: rakennuksista, autoista, kalastuksesta,metsästyksestä, liikenteestä, jne.Kannatetaan.
Monipuolisia erilaisia juttuja- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Tuli lunta maahan tänään. Lumitöitä tein. Pihatie ja autotallin luiska asutun talon näköiseksi. Ensin keskeltä harjalla ja sitten lapiolla sivuun.
Tytär täytti vuosia. Auto piti saada tallista. Hyvinhän se sieltä nousi. Ei yhtään rengas livennyt, kun harjasin myös rengasradan. Tiet vain olivat tulleet liukkaiksi, kun sohjo oli jäätynyt tiehen. Hyvinhän siitä selvisin, vaikka oli pimeääkin.
Synttärit juhlittiin komiasti. Varsinkin lapsenlapsilla oli hauskaa.Hämmentysin kun avasin illalla oven ulos. Ainakin 2 mm lunta oli valkaissut betoniset pihalaatat ja polun portille.
Sanosin sitä akenttilumeksi. Pihoja ratsaavat pikkukonnat inhoovat nääs jättää kenkän jälkiään tunnistamisen pelossa. Kova luoteinen tuuli tuntu melko vilakalta. Piti kattoh tähden lentoi itäseltä taivaalta. Pilvipeitto ei näyttänyt muukko mustan taivaan.
- Anonyymi
Kun kommentoit aloitusta, saat viestisi ketjun loppuun. Usein haluaisin kommentoida ketjussa jo melko korkealla olevaa viestiä, mutta ei miellytä kommentoida,koska pelkään, että se jää lukematta. Ainakin minulta sellaiset jäävät lukematta. Selaan vain viimeisimpiä viestejä. Näin iäkkäällä ihmisellä sen viimeisen viestin hakeminen ketjusta on turhan vaikeaa.
Minusta olisikin hyvä, jos "kommentoi aloitusta" voisi käyttää mainitsemalla heti viestin alussa, että viitaten nimimerkin tai anonyymin tiettyyn aikaan lähettämään viestii haluan kommentoida jne.
Silloin viesti tulisi viimeiseksi, eikä aloittajan tarvitsisi pohtia sitä olisiko hänen velvollisuutensa jotenkin kommentoida.- Anonyymi
Kannatetaan. Seuraava pirtin aloittaja voinee mainita asiasta aloituksessaan.
Saisimme viestittelyä joustavammaksi, eikä ketju pääsisi turhaan henkilöitymään. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kannatetaan. Seuraava pirtin aloittaja voinee mainita asiasta aloituksessaan.
Saisimme viestittelyä joustavammaksi, eikä ketju pääsisi turhaan henkilöitymään.Tehän rakennatte kuin uutta palstaa !
Mitä mieltä on sulkea mielipiteenne vanhan Kahvipirtin raameihin, kun se ei kuitenkaan palvele samoilla ehdoilla. Autioitatte vaan 70 palsatan valikoimaa. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kannatetaan. Seuraava pirtin aloittaja voinee mainita asiasta aloituksessaan.
Saisimme viestittelyä joustavammaksi, eikä ketju pääsisi turhaan henkilöitymään.Mitä tarkoittaa turha henkilöytyminen ? Missä tapauksessa nikin käyttö on turhaa, milloin taas tarpeen ?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Tehän rakennatte kuin uutta palstaa !
Mitä mieltä on sulkea mielipiteenne vanhan Kahvipirtin raameihin, kun se ei kuitenkaan palvele samoilla ehdoilla. Autioitatte vaan 70 palsatan valikoimaa.Tästä se sitten alkaa palsatan autioituminen valikoitumaan.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Tästä se sitten alkaa palsatan autioituminen valikoitumaan.
Hyvää sunnuntaipäivää vaan. Tässä sitä jo ollaan jalkeilla.
Hyvät oli saunassa löylyt eilen illalla. Koko päivän tein uusia lauteita. Valmista tuli ja niinpä sitten löylyt olivatkin sitä makeammat. Laudepuun pätkillä saunan lämmitin. Mukavasti kuiva kuusipuu palaessaan paukahteli. Antoi oman tunnelmansa.
Hyvin sain lauteet vaakasuoraan ja pysymään paikoillaan, vaikka lattia saunassa on viemäriinpäin viettävä. Asensin kierreruuvit tukirakenteiden jalkojen alle. Niiden avulla olikin sitten hyvä passata lauteet oikeaan asentoon. Samalla tukirakenteiden tolpat helposti saunomisten jälkeen kuivuvat, kun ne eivät ole märässä lattiassa kiinni.
Muutoinkin viikko on mennyt monenlaisten askartelujen merkeissä. Niinpä onkin nyt näin viikon viimeisenä päivänä hyvä levätä ja suunnitella uusia haasteita.
Hyvää jatkoa vain kaikille! - Anonyymi

Hyvää jatkoa vain kaikille!Vai vielä jatkoja!! Eiköhän sovita, että tämä lahonnut turvekammi, tai mitä siitä on jäljellä, jyrätä aivan maantasalle, ja päälle kipattakoon 50 kuutiota kivilohkareita. Hyvää katkoa vain kaikille!
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Hyvää sunnuntaipäivää vaan. Tässä sitä jo ollaan jalkeilla.
Hyvät oli saunassa löylyt eilen illalla. Koko päivän tein uusia lauteita. Valmista tuli ja niinpä sitten löylyt olivatkin sitä makeammat. Laudepuun pätkillä saunan lämmitin. Mukavasti kuiva kuusipuu palaessaan paukahteli. Antoi oman tunnelmansa.
Hyvin sain lauteet vaakasuoraan ja pysymään paikoillaan, vaikka lattia saunassa on viemäriinpäin viettävä. Asensin kierreruuvit tukirakenteiden jalkojen alle. Niiden avulla olikin sitten hyvä passata lauteet oikeaan asentoon. Samalla tukirakenteiden tolpat helposti saunomisten jälkeen kuivuvat, kun ne eivät ole märässä lattiassa kiinni.
Muutoinkin viikko on mennyt monenlaisten askartelujen merkeissä. Niinpä onkin nyt näin viikon viimeisenä päivänä hyvä levätä ja suunnitella uusia haasteita.
Hyvää jatkoa vain kaikille!Kukaan hullu ei tee lauteita kuusipuusta. Niistähän saa pihkaa persuuksiinsa. Ne pitää olla haapaa tai leppää.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kukaan hullu ei tee lauteita kuusipuusta. Niistähän saa pihkaa persuuksiinsa. Ne pitää olla haapaa tai leppää.
No hullut kai tekee?
- Anonyymi
Mikään ei olisi mieluisampaan kuin se, että Skillan pyörtäisi pyhän päätöksensä ja jatkaisi palstan vetäjänä,
Itse olen vain harvoin kirjoittanut tänne tai muuhunkaan keskusteluun johtuen suoraan sanoen räkänokista, jotka uskovat auringon seisahtuvan, jos heidän totuutensa ei kuulu riittävän hyvin.
Skillanin luoma kahvipirttitunnelma on ollut seitsenkymmpisten erikoisleima ja monen yksinäisen lukijan lohtu ja terapeutti. Toisin sanoen kahvipirtti on muodostunut sosiaaliseksi toimivaksi yhteisöksi, jota nämä räkänokat eivät osaa arvostaa.
Itse toivon voivani jatkossakin poiketa joskus hakemaan voimia kahvipirtin
rauhoittavasta kupposesta.
Ottakaas tekin ennenkuin järki jäähtyy ja ennen kaikkea KIITOS SKILLAN !!!- Anonyymi
Katso 80 palsta ja siellä NOJA-tuoli.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Katso 80 palsta ja siellä NOJA-tuoli.
Siellä näkyy vierailulla jotkut palstan 70-kymppisetkin. Ajaakohan skillan heidät nyt pois nojailemasta .
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Siellä näkyy vierailulla jotkut palstan 70-kymppisetkin. Ajaakohan skillan heidät nyt pois nojailemasta .
Ei ikä estä kommunikointia eri-ikäisten ihmisten kanssa, se vain rikastaa kanssakäyntiä. Ja jos on 70 tai 80 iältään, ei siinä ole edes sukupolven ikäeroa. Monessa perheessä nuorimman ja vanhimman lapsen välillä on jo tuo yksi sukupolvi, vanhin tosin jo lähtenyt kotoaan.

Niii. Ja jotkut jopa SEURUSTELEE itseään paaaaljon vanhemman kanssa .
- Anonyymi
SKILLAN olet kaunis tuossa hapsuhuivissasi, kuin Espanjan senjoriitta ! Halia tekee mieli , rohkenen lentopusun lähettää ilmojen halki.
Ihailijasi jo vuosiaHuivissa voi olla jotain Espanjaan viittaava, eipä sitten muuta, mutta huumori sijansa saakoon, pusu vastaan otettu ja olen otettu;)
Aiempaan viestiin, minulla ei ole valtuuksia ajella ketään pois, vuorotellaan Noja-tuolissa;)
Hyvää jatkoa jo rauhoittuneelle pirtille.SkillaN kirjoitti:
Huivissa voi olla jotain Espanjaan viittaava, eipä sitten muuta, mutta huumori sijansa saakoon, pusu vastaan otettu ja olen otettu;)
Aiempaan viestiin, minulla ei ole valtuuksia ajella ketään pois, vuorotellaan Noja-tuolissa;)
Hyvää jatkoa jo rauhoittuneelle pirtille.pist..pist...olen linjoilla ; D
mitä luulet, alkaako rytinät?- Anonyymi
korppis kirjoitti:
pist..pist...olen linjoilla ; D
mitä luulet, alkaako rytinät?Painu siitä sinne perustamaasi kusipirttiin, jonka sisustit itselles sopivaksi jäätäväksi haisevaksi paikaksi.
Anonyymi kirjoitti:
Painu siitä sinne perustamaasi kusipirttiin, jonka sisustit itselles sopivaksi jäätäväksi haisevaksi paikaksi.
Koeta ymmärtää, että kiinnostuksesi minua kohtaan on epänormaalia. Sanovat, että dementoituminen alkaa agressiivisilla oireilla.
Ymmärrätkö?
Sinua vituttaa 24/7. Päivystät palstalla, nauratti kun kirjoitin tuon pist...pist... viestin tiesin, että löydät sen heti. Minä leikin sinulla.
Olen korviesi välissä ja kummittelen aivoissasi. Ollen jokaisen epämääräisen aloituksen tai kommentin takana. Olen läsnä sinulle vaikka en ole linjoilla.
Ei ole lääkettä, joka sinut pelastaisi minulta. Olet menetetty minulleminulleminulle. 🤣- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Painu siitä sinne perustamaasi kusipirttiin, jonka sisustit itselles sopivaksi jäätäväksi haisevaksi paikaksi.
eipä paljon muuta tarvita kuin korpikuusta saadakseen aikaan kusipäisiä kommentteja.
- Anonyymi
korppis kirjoitti:
Koeta ymmärtää, että kiinnostuksesi minua kohtaan on epänormaalia. Sanovat, että dementoituminen alkaa agressiivisilla oireilla.
Ymmärrätkö?
Sinua vituttaa 24/7. Päivystät palstalla, nauratti kun kirjoitin tuon pist...pist... viestin tiesin, että löydät sen heti. Minä leikin sinulla.
Olen korviesi välissä ja kummittelen aivoissasi. Ollen jokaisen epämääräisen aloituksen tai kommentin takana. Olen läsnä sinulle vaikka en ole linjoilla.
Ei ole lääkettä, joka sinut pelastaisi minulta. Olet menetetty minulleminulleminulle. 🤣Tosi surullista lukea, että kirjailijan pään on vallanneet tuollaiset asiat. Mutta eikös kirjailijat saa juuri mielikuvituksensa tuotteista lohdutusta. Ei ole niin yksin kun päässä asuu mielikuvitushenkilö.
- Anonyymi
korppis kirjoitti:
Koeta ymmärtää, että kiinnostuksesi minua kohtaan on epänormaalia. Sanovat, että dementoituminen alkaa agressiivisilla oireilla.
Ymmärrätkö?
Sinua vituttaa 24/7. Päivystät palstalla, nauratti kun kirjoitin tuon pist...pist... viestin tiesin, että löydät sen heti. Minä leikin sinulla.
Olen korviesi välissä ja kummittelen aivoissasi. Ollen jokaisen epämääräisen aloituksen tai kommentin takana. Olen läsnä sinulle vaikka en ole linjoilla.
Ei ole lääkettä, joka sinut pelastaisi minulta. Olet menetetty minulleminulleminulle. 🤣Hyvä Korppis!!!!!!!
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Hyvä Korppis!!!!!!!
Hyvä korppis kun ihan ite huomasit , että sun päässä asuu joku muu.Mitä se puhuu ?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Hyvä korppis kun ihan ite huomasit , että sun päässä asuu joku muu.Mitä se puhuu ?
Vitun tyhmäkin olet, onneksi näytät "älysi väläykset" avoimesti. Sinua on helppo vedättää, totesinhan saman jo aikoja sitten plus 60-palstalla.
Korppis - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Vitun tyhmäkin olet, onneksi näytät "älysi väläykset" avoimesti. Sinua on helppo vedättää, totesinhan saman jo aikoja sitten plus 60-palstalla.
KorppisNäin sanoo sivistynyt.
- Anonyymi
Kyllä kaupasta saa kuusesta tehtyä laudepuuta. Meilläkin on kuusesta lauteet ollet jo monta vuotta, eikä saa tikkujakaan persiisiin - niin hyvin on käsitelty.
Omituisia taukkeja täällä. Heittelevät lonkalta mitä sattuu.
Ei tuollainen käytös vahingossa tule niin, että vois edes aivopieruksi laskea.- Anonyymi
Juu, ei mikään aivopieru - selvältä aivopaskalta vaikuttaa tuotos.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Juu, ei mikään aivopieru - selvältä aivopaskalta vaikuttaa tuotos.
Kuriositeettina tuli vain mieleeni vanha sananparsi: Pieru on paskan postimies.
- Anonyymi
Kyllä 70 ryhmästä jo löytyy aiheita, joissa voi jatkaa kahvipirtin tapaan kerrontaa omista tapahtumista ja käydä niistä keskustelua.
Mukaan vain niin naiset kuin miehet.- Anonyymi
Niin oikke, mukaan vaan kun kuubansotaan. Kaikille riittää kynää ja paperia.
- Anonyymi
Saas nähdä kuinka pitkään tätä Pirttiä jaksetaan venyttää. Se tavaksi muodostunut 200 viestiä jo reilusti yli. Eipä taida kukaan uskaltautua uutta pirttiä pystyttämään.
- Anonyymi
Onhan siellä jo uusi aloitettu!
On vaan niin törkyinen, että joku jo halusi sen polttaa.
Entiset asukit lepäilevät muualla nojatuoleissaan, ja uudet, kuuskymppisistä siirtyneet törkeilijät saivat pirtin hetkessä rupukuntoon.
Siivotkaa se nyt, jos haluatte siellä aikaanne viettää.
Epäilen kylä, että jäljellä olevasta joukosta ei löydy yhtäkään talkoolaista. Anonyymi kirjoitti:
Onhan siellä jo uusi aloitettu!
On vaan niin törkyinen, että joku jo halusi sen polttaa.
Entiset asukit lepäilevät muualla nojatuoleissaan, ja uudet, kuuskymppisistä siirtyneet törkeilijät saivat pirtin hetkessä rupukuntoon.
Siivotkaa se nyt, jos haluatte siellä aikaanne viettää.
Epäilen kylä, että jäljellä olevasta joukosta ei löydy yhtäkään talkoolaista.Olen pannut merkille, että halu kirjoittaa arkisista päivän tapahtumista nosti päätä kahvipirtin raunioista. Nyt hekin, jotka arvostelivat "yksinpuhelua" ovat halukkaita kertomaan omista kauppareissuistaan. Omasta elämästähän me jutun juuret saamme.
- Anonyymi
korppis kirjoitti:
Olen pannut merkille, että halu kirjoittaa arkisista päivän tapahtumista nosti päätä kahvipirtin raunioista. Nyt hekin, jotka arvostelivat "yksinpuhelua" ovat halukkaita kertomaan omista kauppareissuistaan. Omasta elämästähän me jutun juuret saamme.
Niin, onhan täällä jo ainakin kaksi korvaavaa pirttiä aloitettu: Tänään kotona ja Meidän ryhmämme palstalla.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Niin, onhan täällä jo ainakin kaksi korvaavaa pirttiä aloitettu: Tänään kotona ja Meidän ryhmämme palstalla.
Samoja itsekin ajattelin elämän pienien asioiden esille tuomista. Sitähän tämä eläkeläisen elämä on.
Korppis - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Samoja itsekin ajattelin elämän pienien asioiden esille tuomista. Sitähän tämä eläkeläisen elämä on.
KorppisHyvä että pyhistä päästiin. Aloin jo hytistä kun viinakset loppuivat. Tuttu paljon nähnyt hoitaja järkyttyi nähtyään mun kuntonsa.
- Anonyymi
korppis kirjoitti:
Olen pannut merkille, että halu kirjoittaa arkisista päivän tapahtumista nosti päätä kahvipirtin raunioista. Nyt hekin, jotka arvostelivat "yksinpuhelua" ovat halukkaita kertomaan omista kauppareissuistaan. Omasta elämästähän me jutun juuret saamme.
Juurikin näin'nikään. Mihinkäs seepra pääsiskään juovistaan tai että ruskee se on repo kuoltuaankin.
Poutiais-Einon sanontoja. - Anonyymi
Harvalla ihmisellä on aikaa ja kiinnostusta kahvipirtin kaltaiseen vetämiseen. Ei ole aikaa. Aina on saanut valmiiseen pöytään istua. Kotikin on aina siisti. Emäntäni, puolisoni on niin korvaamaton.
- Anonyymi
Niin monelle tämä palsta on tervetullutta vaihtelua.
Tämä koskee niin yksineläjiä kuin myös niitä, joita rasittaa puolison jokapäiväinen jurnutus. - Anonyymi
Skillaa kiitän,olet ollut ilosanoman saattaja usealle meistä Olen käynyt lukemassa,
noin muutaman viikonvälein.Saanut aina mukavia ajatuksia elämääni,kun tuo terveys
on reistailut.Skillan jutut ovat mieltäni piristäneet kiitos sinulle.Odotan jälleen leikkaust,nyt leukaluu laatoitetaan. Maaliskuun lopulla,toivon mökille kesäksi kuntoutuvan. Sosekeittoja laittelen,sujuvasti alasmenevät pureksimatta.
30kg painan ja toivottelen voimia Teille tähän uuteen vuoteen...Muistetaan toisten kunniottaminen on tärkeää,niinkuin Skilla on meitä ohjeistanut.82v heta. - Anonyymi
Skillaa kiitän,olet ollut ilosanoman saattaja usealle meistä Olen käynyt lukemassa,
noin muutaman viikonvälein.Saanut aina mukavia ajatuksia elämääni,kun tuo terveys
on reistailut.Skillan jutut ovat mieltäni piristäneet kiitos sinulle.Odotan jälleen leikkaust,nyt leukaluu laatoitetaan. Maaliskuun lopulla,toivon mökille kesäksi kuntoutuvan. Sosekeittoja laittelen,sujuvasti alasmenevät pureksimatta.
30kg painan ja toivottelen voimia Teille tähän uuteen vuoteen...Muistetaan toisten kunniottaminen on tärkeää,niinkuin Skilla on meitä ohjeistanut.82v heta.- Anonyymi
Voi heta-kulta ! Tämä ei ole oikea kahvipirtti, se oikea on lopetettu. Tapaat skillan tuolla 80 plus palstalla ketjussa NOJA-tuoli.
Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
20e Riskitön veto 20e talletuksella VB:lle
Pssst! Vinkki viis rotvallinreunalla eläjille. VB tarjoaa 20 euron riskittömän vedon ensitallettajille vedonlyöntiin.42437- 1161607
Viiimeinen viesti
Sinulle neiti ristiriita vai mikä nimesi sitten ikinä onkaan. Mulle alkaa riittää tää sekoilu. Oot leikkiny mun tunteill361346Analyysiä: Kiuru-keissi oli ja meni - demarit hävisi tässäkin
Tapauksen tultua julki alkoi demarit ja muu vasemmisto selittään, että tämä oli poliittista väkivaltaa, siis ennen kuin1561181- 521095
- 1131082
- 571041
Suomessa on valittava 2 lucia neitoa...
Maahanmuuttajille oma lucia neito ja Suomalaisille oma SUOMALAINEN Lucia neito....sama juttu on tehtävä miss Suomi kisoi1051034Olet tärkeä
mutta tunnen jotain enemmän ja syvempää. Jos voisinkin kertoa sinulle... Olen lähinnä epätoivoinen ja surullinen.46909- 60882