Onko opettajista keskustelu kielletty?

Anonyymi

Mikähän täällä mättää, kun aina jos keskustelu liittyy opettajiin tai opetukseen, niin se ketju poistetaan. Ensin siellä joku Häirikkö kirjoittelee puuta heinää ja sitten koko ketju katoaa. Onko Porvoon opettajat jotenkin erityisiä, kun ei saa yhtään keskustella heistä, vai onko joku henkilökohtaisesti olettanut olevansa kirjoittelun kohteena ja omatunto alkanut kolkuttaa. Eikö ole täysin sallittua keskustella kuka ja miten meidän lapsia opetetaan???

46

109

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Voi olla, että joku tunnistaa oman persoonansa kirjoituksista. Kurjaa tietenkin heille, mutta luulisi miettivän asioita uudelleen. Opettajia kun on niin monenlaisia. Omille lapsilleni toivon, että kunnon auktoriteetin omaavaa ihmistä, joka kuitenkin huomioi lasten erilaisuuden. Ja opettajalla itsellään pitää arvot olla kohdillaan ja kunnioitus myös lasten vanhempia kohtaan. Tämä Vapaa kasvatus ei kyllä toimi, kun tuntuu nykynuoriso hyppivän aikuisten silmille. Puhutaan lasten oikeuksista, mutta unohdetaan myös ne lasten velvollisuudet.. Opettajan tulee olla aikuinen ja ei liian kaveri oppilaiden kanssa. Ja ymmärrys pitää olla nimen omaan erityislapsia kohtaan ei riitä että nämä erityiset roikkuvat koulussa, ja kukaan ei osaa tarjota heille vaihtoehtoisia keinoja oppia, tai sitten ei vaadita heiltäkään mitään, kun ovat erityisiä. Se on haastavaa työtä ja jos oma elämä ei ole kunnossa, ei sitä opetustyötä kykene tekemään ammatin vaativalla tavalla. Mutta vanhempien ja lasten arvostelu vapaa-aikana on törkeää ja rikkoo salassapitovelvollisuutta..

    • Anonyymi

      Taitaa vaan joku ottaahenkilökohtaisesti ja tuntea sen omantunnon pistoksen.-

      • Anonyymi

        Opettajilla on liian pitkät lomat! Vanha jäänne, kun ennen opet pitivät kesällä ehtolaiskuulusteluja mutta kun enää kukaan ei saa ehtoja, niin opet voivat mennä kesällä esim. päiväkotiin tms missä on lapsia


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Opettajilla on liian pitkät lomat! Vanha jäänne, kun ennen opet pitivät kesällä ehtolaiskuulusteluja mutta kun enää kukaan ei saa ehtoja, niin opet voivat mennä kesällä esim. päiväkotiin tms missä on lapsia

        Kyllä vaan, kesäkoulut takaisin, näille ns. heikommille oppilaille,jotka tarvitsevat erityistä tukea. Säännöllinen päivärutiini ja kevyttä opiskelua,helpottaisi monen nuoren arkea ja opiskelua.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kyllä vaan, kesäkoulut takaisin, näille ns. heikommille oppilaille,jotka tarvitsevat erityistä tukea. Säännöllinen päivärutiini ja kevyttä opiskelua,helpottaisi monen nuoren arkea ja opiskelua.

        JESS! Kerrankin tämä idea saa kannatusta. Opettajat töihin kesällä pitämään tukiopetuskursseja, jotta lapset eivät syrjäänny, kun meluisassa luokassa eivät kaikki pysty keskittymään!
        Mikä on oikea taho, jonne tämä esitys ja vaade pitää viedä?


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        JESS! Kerrankin tämä idea saa kannatusta. Opettajat töihin kesällä pitämään tukiopetuskursseja, jotta lapset eivät syrjäänny, kun meluisassa luokassa eivät kaikki pysty keskittymään!
        Mikä on oikea taho, jonne tämä esitys ja vaade pitää viedä?

        Opetusministerille varmaankin, kansalaisaloite vois olla poikaa tämä puiteissa. Innokas työstäjä teksitelle ja perusteluille kun löytyisi..


    • Anonyymi

      Oike insinöörien palsta ,,

    • Anonyymi

      Kyll näköjään meitä on joka junaan ,,

      • Anonyymi

        Ite jäit asemalle!🤣


    • Anonyymi

      Alfa Uros PERONGILLA ,,,Hej hallå ,, spåra matkustajat ,,,,,

    • Anonyymi

      Alfa Uros ei ikinä pyydä peukalokyyti ,, ,, se on van näin ,,

    • Anonyymi

      joo näinhän se mene ,,,jälkikasvussa niin kuin Eläinten Maailmassa ei o Ainoastaan yksi ALFA UROSTA ,,,,JOKA jatka sitämistä ja se syö juntti ,,,näinhän se mene vai mitä kai,,

    • Anonyymi

      Kuuluuko tuo itseään tyrkylle työntävä alfauros opettajakuntaan? Olisin lasten vanhempana hyvin huolestunut lasteni turvallisuudesta, jos näitä itseään alfauroksena pitäviä on lasteni ohjaajana. Olisikohan lasten vanhempien ja ehkäpä viranomaistenkin syytä tutkailla ovatko lapset turvassa näiden mahtailijoiden käsissä. Näkyi olevan joku nuori tyttö kateissa.

      • Anonyymi

        . Vaarallinen on tuo tyyppi, etenkin jos lapsia kyttää. Psykopaatin juttuja alkaa olemaan nuo kirjoitukset, pakkomielle jostain Alfasta. Kaikenmaailman hiipijät saa täälläkin häiriköidä..


      • Anonyymi

        Taitaa uroksena siippa olla opettaja, ettei vaan alfa olisi kiinnostunut lapsista rumalla tavalla, kun noin itseään tyrkkää


    • Anonyymi

      Sidu mammas Teppo aito Ikkuna Pöllö ,,,,Pöllö jo syntyessä

      • Anonyymi

        Teppo ku oikein viriti Lakana Pommin.. Ei tarvi edes mennä esi koulun... 30.. Opettajan vika.. Teppo hei päästä irti jo.. 🤣🤣🤣


    • Anonyymi

      Tiedät tasan takaan kuka antaa kylmä kyyti Teppole ,

    • Anonyymi

      tarkkaan

      • Anonyymi

        Nyt olet veivanut päälle koko kesän syksyn Loviisan palstoilla.. Lopetaisit jo Teppo


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Nyt olet veivanut päälle koko kesän syksyn Loviisan palstoilla.. Lopetaisit jo Teppo

        Ikkuna Pöllö puhu kyytäämisestä... Hej hallå


    • Anonyymi

      Li A:lle esitys opettajien kesätyöstä tukiopettajina lähtee.....NYT!

      • Anonyymi

        Hienoa. Toivotaan, että ottaa kopin.


      • Anonyymi

        Miksi? Eihän hänellä ole mitään tekemistä opettajien virkaehtosopimuksen kanssa, kuten ei kenelläkään muulla valtionhallinnon henkilöllä,


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Miksi? Eihän hänellä ole mitään tekemistä opettajien virkaehtosopimuksen kanssa, kuten ei kenelläkään muulla valtionhallinnon henkilöllä,

        No, hyvä, että asia nousee keskusteluun, että on väärin perustein 10 viikon loma.


    • Anonyymi

      onko todella näin insinörit

    • Anonyymi

      vituun käpyyn kuoriat ,,puusa istuisite vielä ilman svenska folket

      • Anonyymi

        Jos svenska talande bättre folk ei hallitse edes omaa kotimaistaan, niin ois ehkä kannattanut pysyä siellä vedessä polskimassa. Mieluummin puussa kuin munat märkänä ilman koulutusta. Poika parka ei oo enää toivoa, jos asenne on noin..


    • Anonyymi

      Håkan från savi taipale ,,hen tykkä svantesta

    • Anonyymi

      Nåå nåå ja tror at han skojar med er ,,,den där Göran ,, vem vet svenska talande bättre folk ,,ha de så bra ,,

    • Anonyymi

      sitter i granen och skalar kottar ,,,bättre så Teppo

    • Anonyymi

      Nej nu vittu ,,, Göran år på tråden ,,,Hej Göran nå hej hej ,,meera kooosu ,,,joo joo

      • Anonyymi

        Jag Ville ha tukiopetuus på sommaren!!!


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Jag Ville ha tukiopetuus på sommaren!!!

        Hyvä ajatus, että saisi apua, jos ei pysy tahdissa mukana, kun luokassa on niin paljon näitä häiriköitä!


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Hyvä ajatus, että saisi apua, jos ei pysy tahdissa mukana, kun luokassa on niin paljon näitä häiriköitä!

        Hyvä idea!


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Hyvä ajatus, että saisi apua, jos ei pysy tahdissa mukana, kun luokassa on niin paljon näitä häiriköitä!

        Hyvä idea!


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Hyvä ajatus, että saisi apua, jos ei pysy tahdissa mukana, kun luokassa on niin paljon näitä häiriköitä!

        Hyvä idea!


      • Anonyymi

        Tarjotaako tätä ehtolaiskulustelua edes nykyään??


    Ketjusta on poistettu 43 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Aivosyöpää sairastava Olga Temonen TV:ssä - Viimeinen Perjantai-keskusteluohjelma ulos

      Näyttelijä-yrittäjä Olga Temonen sairastaa neljännen asteen glioomaa eli aivosyöpää, jota ei ole mahdollista leikata. Hä
      Maailman menoa
      56
      1968
    2. Jos ottaisit yhteyttä, näyttäisin viestin kaikille

      Yhdessä naurettaisiin sulle. Ymmärräthän tämän?
      Ikävä
      165
      1678
    3. Heikki Silvennoinen ( Kummeli)

      Kuollut 70-vuotiaana. Kiitos Heikille hauskoista hetkistä. Joskus olen hymyillyt kyynelten läpi. Sellaista se elämä on
      Kotimaiset julkkisjuorut
      70
      1398
    4. Mikä saa ihmisen tekemään tällaista?

      Onko se huomatuksi tulemisen tarve tosiaan niin iso tarve, että nuoruuttaan ja tietämättömyyttään pilataan loppuelämä?
      Sinkut
      241
      1357
    5. Pelotelkaa niin paljon kuin sielu sietää.

      Mutta ei mene perille asti. Miksi Venäjä hyökkäisi Suomeen? No, tottahan se tietenkin on jos Suomi joka ei ole edes soda
      Maailman menoa
      228
      1295
    6. Kauanko valitatte yöpäivystyksestä?

      Miks tosta Oulaisten yöpäivystyksen lopettamisesta tuli nii kova myrsky? Kai kaikki sen ymmärtää että raha on nyt tiuk
      Pyhäjärvi
      339
      1169
    7. Mitä toivot

      ensi vuodelta? :)
      Ikävä
      128
      1155
    8. Minkä merkkisellä

      Autolla kaivattusi ajaa? Mies jota kaipaan ajaa Mersulla.
      Ikävä
      78
      1106
    9. Nyt kun Pride on ohi 3.0

      Edelliset kaksi ketjua tuli täyteen. Pidetään siis edelleen tämä asia esillä. Raamattu opettaa johdonmukaisesti, että
      Luterilaisuus
      316
      1080
    10. IL - VARUSMIEHIÄ lähetetään jatkossa NATO-tehtäviin ulkomaille!

      Suomen puolustuksen uudet linjaukset: Varusmiehiä suunnitellaan Nato-tehtäviin Puolustusministeri Antti Häkkänen esittel
      Maailman menoa
      336
      1070
    Aihe