Suru sulkee syliinsä

Anonyymi

Kaipausta, odotusta, innostusta, lämpöä, ajatuksia. Kaikki on poissa. Mitään ei ollut milloinkaan olemassa. Oli vain mielikuvitus, unelmat, toiveet ja haaveet.
Olen vain yksin. Olin silloinkin, mutta en sitä nähnyt, en ymmärtänyt.

En tiedä mitä huominen tuo tullessaan. En tiedä onko huomista tai ensi vuotta, onko enää mitään.

Kaiken merkitys oli minulle liian suuri. Sellaisen menettäminen, mitä ei ollut olemassa, mikä oli enemmän, kuin ikinä olisi edes voinut olla olemassa - on jotain ylitsepääsemättömän vaikeaa ja tuskaista.

10

<50

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Mikset nyt vain pitäydy ajatuksissasi, että on kauniita muistoja ja sinäkin ollut merkityksellinen. Anna olla siinä ja hyväksy se, että hän ei halua kirjoitella täällä.
      Mietin, että onko tuo myös läheisriippuvuutta. Tarvitset kohteen noihin tunteisiin.

      • Anonyymi

        Termi "läheisriippuvuus" usein käsitetään väärin. Uskon, että vastaaja on sen myös väärin käsittänyt.

        https://fi.wikipedia.org/wiki/Läheisriippuvuus


      • Anonyymi

        Sivusta. Kuuleppas eiköhän meistä jokainen ole riippuvainen ihastuessaan.


      • Anonyymi

        Kertooko aloituksen ylitsepääsemätön suru siitä ettei hänen kaipauksen kohde halua kirjoitella palstalla?


    • Anonyymi

      Tuo on ohimenevä vaihe. Tuntuuhan se surulliselta, kun menettää jonku / jotain.

    • Anonyymi

      Ehkä loit pienelle tapahtuma ketjulle liian suuren mielikuvan tarkoituksen, jota et koskaan pystynyt hallitsemaan, tai et ymmärtänyt lainkaan tuota toista ihmistä.
      Se mitä kaipasit oikeasti, hän ei ollut tarkoitettu sinua varten.
      Mitään pohjaa ei ollut koskaan, millekkään todelliselle.
      Sanonta: Mikä silmistä poissa se mielestä pois haihtuu vielä!

    • Anonyymi

      Tulee mieleen yksi vanha laulu, jonka sanat jäänyt mieleen
      "onko sulla koskaan ikävä ollut, jotain jota ei ehkä olekaan"
      On, mulla on jatkuvasti ikävä jotain, jota ei ehkä olekaan. Siksi ymmärrän sua aloittaja. Otan osaa. Perässä tullaan :(

    • Anonyymi

      Meitä on aloittaja täällä monta jotka emme tunne kunnolla ihastustamme, mutta olemme haaveilleet hänestä kaikenlaista mikä ei välttämättä perustu todellisuuteen. Ihan normaalia ihastuneen käytöstä.

    • Anonyymi

      Ehkä hän ajattelee samoin...

    • Anonyymi

      Jos asia jota ei ollut edes olemassa on ylitsepääsemättömän vaikeaa, olet onnellinen. Ihmiset nykypäivänä...

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Räppäri kuoli vankilassa

      Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "
      Maailman menoa
      94
      4233
    2. Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä

      Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella
      Ikävä
      29
      3213
    3. No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen

      Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol
      Ikävä
      45
      2340
    4. Missä näitte viimeksi?

      Missä näit kaivattua viimeksi ja oliko sähköä ilmassa?
      Ikävä
      35
      1358
    5. Puukotus yöllä

      Oli kaveri hermostunut ja antanut puukosta.
      Sotkamo
      10
      949
    6. 136
      936
    7. rakas J siellä jossain

      Niin ikävä sua. -P. Nainen
      Ikävä
      6
      894
    8. Masan touhut etenee

      Punatiilitalon tietotoimiston mukaan Masa on saanut viimein myytyä kämppänsä ja kaavoittaa uudelle lukaalille tonttia pa
      Äänekoski
      12
      832
    9. Naisten ja miesten tasoeroista

      Oletteko huomanneet, että naisissa ylemmän tason naiset ovat sinkkuja, ja miehissä alemman tason incelit? Toimivat paris
      Ikävä
      124
      786
    10. You've been running and

      so has your mind, I'm thinking of you all the time... 💘
      Ikävä
      11
      770
    Aihe