Heitätkö muovipussisi mereen?

Vuonna 1973 ensi-iltansa saanut klassikkoelokuva The Wicker Man kertoo tilanteesta, jossa syrjäisellä Hebridien saaristoon kuuluvalla saarella elävä, esikristillisen kelttiläisen muinaisuskon omaksunut kyläyhteisö on ajautunut ongelmiin. Saaren taloudellisena selkärankana on omenanviljely, mutta viimeisimmät sadot ovat jääneet hyvin heikoiksi. Yhteisö päätyy lopulta ratkaisemaan ongelmansa ihmisuhrilla.

Elokuvan tarjoama esimerkki on paitsi fiktiivinen myös äärimmäinen. Silti se kuvaa hyvin tilannetta, jossa uhraamiseen ja maagiseen ajatteluun turvautuva yhteisö ei vaikeuksia kohdatessa pyri muuttamaan omia toimintamekanismejaan ja tuotantotaloudellista perustaansa. Sen sijaan yhteisö uskottelee itselleen voivansa jatkaa entiseen malliin sopivan rituaalin avulla.

Modernin elämäntavan tuottamien ympäristöongelmien käsittelyssä vaikuttaa toisinaan olevan läsnä hieman samantyyppinen asenne. Tuotantotapaan elimellisesti kuuluvan ongelman syvyyttä ei haluta myöntää, vaan uskotaan, että melko symbolinen uhraus riittää palauttamaan asiat oikealle tolalleen.

Ilmiö tulee hyvin esille esimerkiksi muovipusseja kohtaan tunnetun ja viime vuosina kasvaneen epäluulon kohdalla. Muovipussien käyttöä on rajoitettu monissa maissa. Myös Suomessa muovipussien käyttöä on pyritty vähentämään.

Monissa maissa muovipussit ovat todellinen ongelma. Pohjoismaissa toimiva jätehuolto kuitenkin takaa, että muovipussit eivät pääsääntöisesti päädy meriin tai muodosta uhkaa ympäristölle. Silti viime vuosina juuri muovipussi on myös Suomessa päätynyt symboloimaan koko länsimaista kulutuskulttuuria ja sen tuhoisuutta.

Muovipussin asemaan tuhoisan kulutuskulttuurin symbolina liittyy ironiaa, sillä ruotsalainen insinööri Sten Gustaf Thulin kehitteli sen 1960-luvun alkupuolella säästämään luonnonvaroja. Muovipussia voidaan pitää tuotesuunnittelun taidonnäytteenä. Muutaman gramman painoinen pussi kestää jopa tuhansia kertoja oman painonsa verran rasitusta.

Muovipussi on itse asiassa ekologiselta jalanjäljeltään hyvin kevyt, vaikka se olisikin valmistettu uusiutumattomista luonnonvaroista. Tyypillisesti muovipussi on kauppareissun pienin rasite ympäristölle. Lisäksi muovipusseja voi uusiokäyttää roskapusseina sekä muihin tarkoituksiin — niitä ei ole pakko pitää kertakäyttöisinä.

Kangas- ja paperikasseihin verrattuna muovipussi kuluttaa resursseja varsin vähän. Keskivertokangaskassia on käytettävä satoja kertoja ennen kuin se muuttuu yksittäistä muovipussia ympäristöystävällisemmäksi vaihtoehdoksi. Toisaalta myös kertakäyttöiseksi ajateltu S‑marketin muovipussi kestää helposti vähintään kymmeniä käyttökertoja.

Tietokirjailija Susan Freinkelin mukaan taisteluun muovipusseja vastaan liittyy irrationaalisia tunteita. Paperipussi yksinkertaisesti tuntuu muovipussia paremmalta vaihtoehdolta. Kenties muovipussi laukaisee jotain ihmisen ajattelussa.

Antropologi Mary Douglasin ajattelua soveltaen muovipussin voisi sanoa olevan ainetta väärässä paikassa. Siksi muovipussin on mentävä — myös Suomessa, vaikka muovipussi ei ole täällä todellinen ongelma. Samalla muovipussien jyrkkä kieltäminen rinnastuu maagiseen ajatteluun, jossa kestämätön elämäntapa yritetään pelastaa uhraamalla jotain kokonaisuuden kannalta melko marginaalista.

https://antroblogi.fi/2019/11/muovipussi-symbolina-ja-syntipukkina/