Kristuksen tunnustajalla on todistus taivaassa

Jumalan lapsen ei tarvitse pelätä tunnustaessaan tai puolustaessaan uskoaan, sillä Pyhä Henki neuvoo häntä.
Toinen joulupäivä on Stefanoksen ja kaikkien marttyyrien muistopäivä. Iloinen sanoma joulun lapsesta vaihtuu murheelliseen viestiin Jeesuksen seuraajien kokemasta vainosta. Tämä piirtää kuvan maailmasta, johon Jeesus-lapsi syntyi.

”Kansa, joka pimeydessä vaeltaa, näkee suuren valon. Niille, jotka asuvat kuoleman varjon maassa, loistaa kirkkaus.” (Jes 9:1.)

Näin profeetta Jesaja ennusti satoja vuosia ennen Jeesuksen syntymää. Joulun ajan tekstit kertovat, kuinka jo lapsena Jeesus joutui pakenemaan Kuningas Herodeksen vainoa.

Tunnustaminen vapauttaa

Jeesus piti uskon tunnustamista niin tärkeänä, että painotti sanojaan: ”Minä sanon teille: Joka tunnustautuu minun omakseni ihmisten edessä, sen on Ihmisen Poika tunnustava omakseen Jumalan enkelien edessä.”

Uskon tunnustamisesta tulee ensimmäisenä mieleen sanoin tunnustaminen. ”Sillä sydämen uskolla me vanhurskaaksi tulemme, ja suun tunnustuksella me autuaaksi tulemme” (Room. 10:10).

Uskon tunnustaminen vapauttaa maailman orjuudesta ja tukee uskon kilvoituksessa. Usko ohjaa Jumalan lapsen elämää ja elämänvalintoja. Uskonsa mukaan eläminen on puhutteleva uskontunnustus.

Jeesus sanoi vuorisaarnassa ”Te olette maan suola. – – Te olette maailman valo.” (Matt 5:13–14.)

Heikolle tunnustajalle voimaa

Uskon tunnustamiseen sisältyy palvelutehtävä. Jumalan rakkauden kokenut haluaa kertoa rakkaudesta, jota on kokenut. Samalla toteutuu Jeesuksen lähetyskäsky.

Jeesus varoittaa kieltämästä uskoa. Silloin menettää hänen tunnustuksensa taivaassa.

Sillä ei ole merkitystä, kuinka hyvä uskon tunnustaja on ollut. On suurta armoa, että nimi löytyy elämän kirjasta taivaassa. Evankeliumi antaa voimia myös heikolle uskonsa tunnustajalle.

Synti erottaa Jumalasta

”Ja jokaiselle, joka sanoo jotakin Ihmisen Poikaa vastaan, annetaan anteeksi, mutta sille, joka herjaa Pyhää Henkeä, ei anteeksi anneta.”

Synti on aina vakava asia. Se johtaa eroon Jumalasta. Pohjimmiltaan synti on Jumalan tahdon rikkomista. Se on kuin puhuisi Jeesusta vastaan.

On käsittämätöntä Jumalan rakkautta, että hän lupaa katuvalle syntiselle anteeksiantamuksen. Samalla Jeesus varoittaa synnistä, jota ei anneta anteeksi. Jeesus varoittaa herjaamasta Pyhää Henkeä.

Esau piti halpana taivaallista siunausta. Hän ei saanut tilaisuutta parannukseen, vaikka anoi sitä itkien. (Hepr. 12:17.) Esau oli päätynyt tilaan, jossa ei saanut tuntoa synnistä, eikä Pyhä Henki herättänyt pelastuksen kaipuuta.

Tapaninpäivän rohkaiseva sanoma

Tapaninpäivän sanoman tarkoitus ei ole aiheuttaa pelkoa tai ahdistusta. Raamattu rohkaisee luottamaan Taivaan Isän apuun elämän kaikissa tilanteissa. Psalmi sanoo: ”Vaikka minä kulkisin pimeässä laaksossa, en pelkäisi mitään pahaa, sillä sinä olet minun kanssani” (Ps. 23:4.)

Päivän tekstissä Jeesus lupaa, että Pyhä Henki neuvoo oikeat sanat, kun Jumalan lapsi joutuu puolustamaan uskoaan. Tämä ei tarkoita nokkelia vastauksia kysymyksiin tai kyselijän nolaamista. Stefanos antoi hyvän esimerkin neuvoston edessä.

”Kaikki, jotka istuivat neuvostossa, kiinnittivät katseensa Stefanokseen, ja hänen kasvonsa olivat heistä niin kuin enkelin kasvot.” (Ap. t. 6:15.) Stefanos puolustautui syytöksiin Jumalan sanalla. Hän oli kokenut Jumalan rakkautta omassa elämässään, siksi hänen mielensä oli täynnä rakkautta vielä kivisateessa. Samalla usko antoi hänelle ymmärryksen, että hän saa siirtyä taivaan kotiin.

Jeesuksen oma

Mitä on olla Jeesuksen oma? Jeesus vertasi itseään hyvään paimeneen: ”Minä olen hyvä paimen. Minä tunnen lampaani ja ne tuntevat minut.” (Joh 10:14.)

Jeesus lupasi ennen taivaaseen astumistaan: ”Ja katso, minä olen teidän kanssanne kaikki päivät maailman loppuun asti” (Matt. 28:20).

Teri Hiltunen
0<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta

Anonyymi kirjoitti:

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu