Rasistit jahtasivat orpolapsia autoillaan

Al Holista Suomeen tuodut kaksi orpolasta saivat Suomen isäm maalliset piirit ihan sekaisin. Jotkut ajoivat pitkin joulua autollaan orpolasten perässä ja yrittivät selvittää heidän henkilöllisyytensä. Takaa-ajo lähetettiin suorana nettiin jossa toiset innostivat takaa-ajajia jatkamaan. Samalla kaikki yrittivät yhdessä selvittää tapauksesta vastaavien virkailijoiden nimet, että pääsisivät häiriköimään heitä.

Nyt oli meno niin isäm maallista, että ei maltettu hiljentyä edes joulun viettoon. Mikään ei yhdistä joitakin ihmisiä niin kuin lasten kiusaaminen joulun aikaan.

78

<50

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Taitaa tuo yksi "isäm" kirjoittaa hevosmiesten titotoimiston toimittajana.

      • Anonyymi

        Voi hyvä isäm sentään.

      • Anonyymi

        Sehän Lieksan virallinen valehtelia. On kertonut oikaisevansa jos on kirjoittanut väärää tietoa. Ei ole näkynyt yhtään oikaisua. On päin vastoin inttänyt vastaan. Kertoi ruotsin suurimpien päivälehti olevan vähemmän luettavia medioita. Joten ei kannata uskoa jos ne kirjoittavat pommi iskuista ja amuskeluista. Tämä hevosmiesten tietotoimiston edustaja oli käynyt tarkistamassa paikan päällä. Ja onhan bensakindieseliä kuten hän kertoo. Sekä yksi on useita. Joten on kai se uskottava.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Pensa on tiiseliä ja kevätniemestä "mustaa kultaa" Mitähän sekin lienee, öljystä olen joskus käytettävän sitä nimitystä, mutta ei kai sitä täältä porata.

    • Anonyymi

      Voi voi sentään. Lapsiraukat!

      • Anonyymi

        Voim lapsiam kum isäm maallisetm kiusaam.

    • Anonyymi

      Minun isäm meni ostamaan pari pakettia kahvia cittarista. Isäm on kova kahvinjuoja.

    • Anonyymi

      Pankoööe voi daan kertoa huojentava uutinen. 17 vuotiaat orpolapset voivat hyvin. Miten pankon huostaanotetut lapset voivat? Toivottavasti yhtä hyvin, kuin Al Holin 17 vuotiaat orpolapset.

      • Anonyymi

        Tosiaan olisi kiva kuulla pankon lapsista joita hän pahoinpiteli. Kuinka ne voivat pankko?

    • Anonyymi

      Onneks tähän jupakkaan kaatuu hallitus hemmoillen
      -keskustan on nyt pakko laittaa pelit poikki

    • Anonyymi

      Nyt on isämmaallisilla ollut talvisodan henki vahva.

    • Anonyymi

      Pönttö on kopioinut jutun silakka mediasta. Onkohan varmasti luotettava Media? Ainakin pöntön luottamusta nauttii. Tällaiset silakat uivat syvissävesissä. Tosin yhdessä päivälehdessä haukuttiin uuninpankonpoika tosi pahasti jutuntakia. Eli on muillakin sivuilla kuin Lieksan ja Mikkelin sivulla. Kumma miten luotettavia pöntön luottamusta nauttivat ovat. Kuitenkaan ruotsin suurimmat päivälehdet eivät ole.

      • Anonyymi

        Lieksan suvakit voisi poerustaa russakkamedian kun sieltä saisi itse matujen kertomana tilanteen miten rasismi kurittaa, ja pakko vain on asua Suomessa. Voim hyväm isäm sentääm tuotam suvakkienm järenjuksuam.

      • Ainakin Yle ja Turun Sanomat kirjoittivat tästä vauhdikkaasta takaa-ajosta. Aiheesta en tiedä sen enempää kuin uutisissa oli.

      • Anonyymi
        JokaAlanAsiantuntija kirjoitti:

        Ainakin Yle ja Turun Sanomat kirjoittivat tästä vauhdikkaasta takaa-ajosta. Aiheesta en tiedä sen enempää kuin uutisissa oli.

        Oliko lähteet varmoja? Minusta vähemmän luotettavia. Et tiedä enempää ja kuitenkin kerrot totena. Oletko varmistanut lähteen mistä?

    • Anonyymi

      Kyllähän on niin kun lähtee lentoasemalta mihin suuntaan tahansa on varmasti kymmeniä jopa satoja samaan suuntaan ajavia. Onhan siellä tunnissa onemmän liikennettä millä tiellä tahansa kuin Lieksa viikossa. Kirjoittihan silakka autoja olleen kymmeniä ja koko joulun ajan seurasivat. Juttu on kuin satukirjasta. Tällä jutulla pitäisi osallistua valehtelun SM kisoihin. Olisi mitaleilla.

      • Joo, mutta nämä sankarit striimasivat takaa-ajoansa livenä nettiin. Tällaisella vihapuhelähetyksellä on jo oma lempinimikin, "skriimi".

      • Anonyymi
        JokaAlanAsiantuntija kirjoitti:

        Joo, mutta nämä sankarit striimasivat takaa-ajoansa livenä nettiin. Tällaisella vihapuhelähetyksellä on jo oma lempinimikin, "skriimi".

        Mikä on vihapuhe? Tämäkin sana ilmaantui kielellemme matujen myötä. Sillä yritetään suitsia , ettei matuista puhuttaisi mitään. Oltaisi kuin matuja ei olisikaan. Minkä takia ei saisi puhua ja arvostella? Toisistamme kyllä saa puhua mitä vain, poliisi ei ota kunnianloukkaus rikosilmoituksia edes vastaan.
        Sanoppa matuista jotain, katsekin riittää, heti on rassssssissssti. Miten he ovat niin arvokkaita ja arvovaltaisia?
        Kuitenkin he ovat täällä vieraita, pyytämättä tulleita ja täysin meidän elätettäviä. Me olemme täällä omassa maassamme, kotonamme. Pitävätkö matut meitä palvelijoinaan? Paljon on kysymyksiä ilman vastauksia.

      • Anonyymi
        JokaAlanAsiantuntija kirjoitti:

        Joo, mutta nämä sankarit striimasivat takaa-ajoansa livenä nettiin. Tällaisella vihapuhelähetyksellä on jo oma lempinimikin, "skriimi".

        Missä netissä ne takaa valokuvat on?

      • Anonyymi
        JokaAlanAsiantuntija kirjoitti:

        Joo, mutta nämä sankarit striimasivat takaa-ajoansa livenä nettiin. Tällaisella vihapuhelähetyksellä on jo oma lempinimikin, "skriimi".

        Oletko varma jottei niin etuauto kuin myös seuraajat olleet silakoita? Vaikuttaa ns Me ollaan oikessa. Ja tässä todisteet. Minusta juttu haisee ja pahasti. Kymmeniä autoja? Mitenkähän ne pysyy letkassa? Esim Tuusulanväylällä jossa ei varmasti onnistu. Entä Mäkelänkadun liikennevaloissa? Tuskin pysyvät.

      • Anonyymi
        JokaAlanAsiantuntija kirjoitti:

        Joo, mutta nämä sankarit striimasivat takaa-ajoansa livenä nettiin. Tällaisella vihapuhelähetyksellä on jo oma lempinimikin, "skriimi".

        Ai ainoastaan "vihapuhelähetykset" on skriimejä :) Oletko tyhmä vai esitätkö vain.Sitä paitsi koko juttu on täyttä valetta kukaan ei ole jahdannut ketään missään.Minä vain turun sanomista ja yleltä vähän kävin rivien välistä ihan viattomana tulin vaan kertomaan kun minusta on pakko sanoa kaikkea vähän kuin tourette :)

      • Anonyymi
        JokaAlanAsiantuntija kirjoitti:

        Joo, mutta nämä sankarit striimasivat takaa-ajoansa livenä nettiin. Tällaisella vihapuhelähetyksellä on jo oma lempinimikin, "skriimi".

        Tietääkö pankko miksi sanotaan vääräntiedon levittäjää? Valehtelia joka on suvakki.
        Ja olet levittänyt väärää tietoa totena ,jossa liioitellaan ja vääristellä asioita.

    • Anonyymi

      Minne ne veivät, saivatko ne selville missä nyt ovat. Leirillä Suomessa koulutetaan, niinhän Li Andersson on luvannut rahaa koulutukseen. Mitä herroja niistä tulee, vai karkoitetaanko ne takaisin pois kotimaahansa, kun tekevät terroristi raakoja tekoja. Tuskimpahan ne Suomessa yönuotiolla Pekka Haaviston seurassa, naista saatava päästä nussimaan. Muuan Syyriassa haastateltu leiriläinen oli nuoruudestaan huolimatta tappanu 900 ja nussinut 50 naista, ennenkuin kiinni joutui ja leirille.

      • Anonyymi

        Sehän on hyvä suositus suomeenpääsylle. On ammatti ihminen.

      • Anonyymi

        Eikun puolustamaan ja sotaan takaisi mitä ilmeisemmin, yhä useampi, kun isiksen ja shianistien armeijat tarvitsevat sotilaansa takaisin, sota on kestänyt kauan ja laajenee vain edelleen. Pekka Haaviston vierailut lukuisilla rintamilla vahvistaa vain kaikkien käsitystä sodan jatkuvuudesta.
        Turhaan rauhanponnistelut, ne eivät etene. Uskonnon sodat edustavat eri näkökantoja.
        Nyt kun maapallolla on sodittu kaksituhatta vuotta yhteen menoon, milloin missäkin. Sodissa on tapettu miljardin verran sinäaikana ihmisiä. Onko se paljon vai vähän. Saatta olla että tahti vain kiihtyy. Ainakin valmiudet siihen tulevat kasvamaan jatkuvasti kiihtyvällä nopeudella.
        Pohjois-Korealla jolla on maailman nykyaikaisimmat ydinaseetkin, pian Turkilla ja Iranilla, mikä tekee niiden kuljettamisen huoppunopeilla ohjuksilla mahdolliseksi minne tahansa maapallolla kohteisiinsa ja kohta avaruudessakin.

        Mutta eikös e ole juuri kääntäen hyvä asia jos sodat tappaa mahdollisimman paljon ihmisiä niin maapallo pelastuu ilmastonmuutokselta???

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Mutta eikös e ole juuri kääntäen hyvä asia jos sodat tappaa mahdollisimman paljon ihmisiä niin maapallo pelastuu ilmastonmuutokselta???

        Eikös ennen sanottu: tulisi sota ja tappaisi kerjäläiset,sekä loiseläjät. Lisäsin tähän vielä suvakit.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Mutta eikös e ole juuri kääntäen hyvä asia jos sodat tappaa mahdollisimman paljon ihmisiä niin maapallo pelastuu ilmastonmuutokselta???

        Juuri näihän se on, ei Greetakaan ole siitä vielä puhunut, nyt hän menee Ranskaan puhumaan ja odotetaankin puhuvan koko maailmaa koskettavasta aiheesta. Ranskahan on niitä maailman edelläkävijämaita, siirtomaavallan ajoilta joka auttoi väestön hurjaan kasvuun-

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Juuri näihän se on, ei Greetakaan ole siitä vielä puhunut, nyt hän menee Ranskaan puhumaan ja odotetaankin puhuvan koko maailmaa koskettavasta aiheesta. Ranskahan on niitä maailman edelläkävijämaita, siirtomaavallan ajoilta joka auttoi väestön hurjaan kasvuun-

        Greetahan on ns vajaa. Kuitenkin laitettiin feikkijutu miten matkusti lattialla istuen junassa. Kuitenkin Saksa rautatie yhtiö kertoi hänen matkustaneet ensimmäisessä luokassa aivan hienossa tuolissa.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Greetahan on ns vajaa. Kuitenkin laitettiin feikkijutu miten matkusti lattialla istuen junassa. Kuitenkin Saksa rautatie yhtiö kertoi hänen matkustaneet ensimmäisessä luokassa aivan hienossa tuolissa.

        Vastapainoksi matuja saakin ajaa takaa kun ovat raiskanneet Suomessa.

      • Anonyymi

        On opetti papukaija. Piti olla lehdistötilaisuus ja olikin. Toimittajat vaan eivät kysyneet niitä mihin Greeta oli opetti vastaamaan. Eli meni päin" perhettä "koko tilaisuus. Olli hiljaa suumutrulla.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Greetahan on ns vajaa. Kuitenkin laitettiin feikkijutu miten matkusti lattialla istuen junassa. Kuitenkin Saksa rautatie yhtiö kertoi hänen matkustaneet ensimmäisessä luokassa aivan hienossa tuolissa.

        Oli siirtynyt lattialle kun ilmaston muutos.

      • Anonyymi kirjoitti:

        On opetti papukaija. Piti olla lehdistötilaisuus ja olikin. Toimittajat vaan eivät kysyneet niitä mihin Greeta oli opetti vastaamaan. Eli meni päin" perhettä "koko tilaisuus. Olli hiljaa suumutrulla.

        On oppinut papukaija, kyllä. Hän on opetellut faktat ja latelee ne kuin apteekin hyllyltä. Gretan logiikka on, että kun hän kertoo vain varmaa ja vahvistettua tietoa, kukaan ei voi kieltää tosiasiaa, eli ilmastonmuutosta.

    • Anonyymi

      Gretahan on viherpiipertäjien lähetti, varmaan on huipputulot ja puoluetoimistot maksaa palkat.

      • Greta ei ota vastaan mitään rahaa. Kieltäytyi heti kun jotkut yritykset meinasivat ruveta sponsoroimaan häntä. Rahan tekeminen ei ole homman pointti.

      • Ei ota vastaan mitään palkintojakaan, koska hän pitää itse asiaa pääasiana eikä itseään. Time-lehti valitsi silti hänet vuoden henkilöksi.

      • Anonyymi
        JokaAlanAsiantuntija kirjoitti:

        Ei ota vastaan mitään palkintojakaan, koska hän pitää itse asiaa pääasiana eikä itseään. Time-lehti valitsi silti hänet vuoden henkilöksi.

        Onko Time lehti mielestäsi luotettava Media? Onhan sekin julkaissut valheita.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Onko Time lehti mielestäsi luotettava Media? Onhan sekin julkaissut valheita.

        Greta julistettanee pyhimykseksi uutena vuotena! Koko Ruotsi on sitten sekaisin ja pankko.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Onko Time lehti mielestäsi luotettava Media? Onhan sekin julkaissut valheita.

        On luotettava media. Time-lehti on maailman laajalevikkisin uutisviikkolehti. Ei tällaiseen asemaan pääse valheita julkaisemalla.

      • Anonyymi
        JokaAlanAsiantuntija kirjoitti:

        On luotettava media. Time-lehti on maailman laajalevikkisin uutisviikkolehti. Ei tällaiseen asemaan pääse valheita julkaisemalla.

        Kuitenkin on jäänyt kiinni valheesta.

      • Anonyymi
        JokaAlanAsiantuntija kirjoitti:

        On luotettava media. Time-lehti on maailman laajalevikkisin uutisviikkolehti. Ei tällaiseen asemaan pääse valheita julkaisemalla.

        Aatteppa ite. Kato millaiseen asemaan olet päässyt ite. Ja paljonko olet valehdellut jutuissasi. Vai mitä,?

      • Anonyymi
        JokaAlanAsiantuntija kirjoitti:

        Greta ei ota vastaan mitään rahaa. Kieltäytyi heti kun jotkut yritykset meinasivat ruveta sponsoroimaan häntä. Rahan tekeminen ei ole homman pointti.

        Antoihan Saksan rautatiet ilmaisenmatkan jonka Greta ryssi valehtelullaan istumalla lattialla. Kuitenkin oli ykkösluokassa. Joten paskapuhetta. Ilmaisia aterioita ei ole.
        Aina joku maksaa. Ei Greta.

      • Anonyymi
        JokaAlanAsiantuntija kirjoitti:

        Greta ei ota vastaan mitään rahaa. Kieltäytyi heti kun jotkut yritykset meinasivat ruveta sponsoroimaan häntä. Rahan tekeminen ei ole homman pointti.

        Taustajoukkot tienannut jo miljoonia eiköhän Gretakin jotain.

      • Anonyymi
        JokaAlanAsiantuntija kirjoitti:

        On luotettava media. Time-lehti on maailman laajalevikkisin uutisviikkolehti. Ei tällaiseen asemaan pääse valheita julkaisemalla.

        Olet ihan uskomaton.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Greta julistettanee pyhimykseksi uutena vuotena! Koko Ruotsi on sitten sekaisin ja pankko.

        greta on uusi alläh.

    • Anonyymi

      Mistä Nämä silakat sai tietää milloin lentokone laskeutuu ja mihin kohtaan kenttää? Mistä ne tiesivät millaisella\ millaisilla autolla ne lähtevät ja miltä portista? Miten joka paikkaan seurasivat koko joulun? Itse uskon tiputtavani kannoiltani Helsingin alueella 5min sisällä. Tässä on liikaa muuttuvia juttuja. Tä on yhteinen juttu silakka ja suvakki medioita. Jossain mättää ja pahasti tämä juttu.

      • Anonyymi

        Ylen uutisissa ei puhuttu mitään kymmenistä autosta takaa ajamassa. Koko silakka liike on perustettu joulupäivänä. Alkaa taas pankon väitteet olla päin persettä. Kuten hänen juttunsa on. Joten mistä ostit selvää tapauksesta? Vai valehtelet jo lisää?

        Salakkatoimisto levittää uutisankkaa loppuvuoden kunniaksi.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Salakkatoimisto levittää uutisankkaa loppuvuoden kunniaksi.

        Ja pönttö jaksaa jauhaa,vaikka uutinen on todettu valheeksi. Missään ei ole näyttöä useista autoista,pönttökin kertoi jotta saattoi olla yksi auto??? Hän on ennenkin monistanut yhden auton useaksi autoksi. Kertoi Lieksassa poltetun usean auton. Oli poltettu yksi(1) auto jankkasi edelleen useita autoista. Oli naarmutettu yksi auto.Hänen mielestään se on useita autoja poltettu. Eivätkä seuranneet koko joulunajan lapsien perässä. Jo jo tämän jutun otsikko on täysin valhetta. Kuten pöntön jutut ja mielipiteet on. Onhan hän Lieksan virallinen valehtelia.

        Minua vaivaa pankon aloituksen viimeiset lauseet. Mikään ei yhdistä joitakin ihmisiä niin
        kuin lasten kiusaaminen joulun aikaan!!
        Tuliko pankolle omat lapset mieleen kun on pahoinpidellyt niitä joulunaikaan? Onhan tosin saanut siitä tuomion. Eli onko vähän "omatunto "kolkuttanut?

        Elä mieti sitä turhaan. Kunhan piti vaan keksiä jotain joutavaa omasta päästä siihen loppuun, kun olin kopioinut täysin Lieksan ulkopuolisen uutisen palstalle.

      • Anonyymi
        JokaAlanAsiantuntija kirjoitti:

        Elä mieti sitä turhaan. Kunhan piti vaan keksiä jotain joutavaa omasta päästä siihen loppuun, kun olin kopioinut täysin Lieksan ulkopuolisen uutisen palstalle.

        Miksi sitä yleensäkkään pitää levittää juttua josssa ei ole totuuden hiventäkään, vaan se on jonkun sillipään keksimää sontaa, ja sinä uskot siihen.

      • Anonyymi
        JokaAlanAsiantuntija kirjoitti:

        Elä mieti sitä turhaan. Kunhan piti vaan keksiä jotain joutavaa omasta päästä siihen loppuun, kun olin kopioinut täysin Lieksan ulkopuolisen uutisen palstalle.

        Tosiaan ne juttusi on omasta päästäsi ja hyvin hyvin usein vailla mitään todellisuus pohjaa. Kuitenkin useampi kuin on kysellyt lapsistasi. Joten miten heillä menee,?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Tosiaan ne juttusi on omasta päästäsi ja hyvin hyvin usein vailla mitään todellisuus pohjaa. Kuitenkin useampi kuin on kysellyt lapsistasi. Joten miten heillä menee,?

        Todellisuuspohja on yhdyssana.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Tosiaan ne juttusi on omasta päästäsi ja hyvin hyvin usein vailla mitään todellisuus pohjaa. Kuitenkin useampi kuin on kysellyt lapsistasi. Joten miten heillä menee,?

        Kiitos kysymästä, oikein hyvin heillä menee. Pienet lapset viettävät kyllä aika paljon aikaa jonkun Komun kanssa, mutta en anna sen haitata.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Todellisuuspohja on yhdyssana.

        Kiitoksia huomiosta. Älykännykkä päättää mistä katkaistaan sana. Toivottavasti ymmärsit kirjoitukseni?

      • Anonyymi
        JokaAlanAsiantuntija kirjoitti:

        Kiitos kysymästä, oikein hyvin heillä menee. Pienet lapset viettävät kyllä aika paljon aikaa jonkun Komun kanssa, mutta en anna sen haitata.

        Pahoinpiteleekö komu ohjeittesi mukaan? Sinultahan otettiin lapset huostaan. Tuomiokin tuli sinulle siitä. Olit oikein kovasti tapetilla Mikkelin sivuilla. Eivätkä jutut olleet sinun kehumista
        Päinvastoin.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Pahoinpiteleekö komu ohjeittesi mukaan? Sinultahan otettiin lapset huostaan. Tuomiokin tuli sinulle siitä. Olit oikein kovasti tapetilla Mikkelin sivuilla. Eivätkä jutut olleet sinun kehumista
        Päinvastoin.

        Yksi takaa ajettu pentu oli jäänyt auton alle ja mennyt littiin kuin tyhjä rahalompsa.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Yksi takaa ajettu pentu oli jäänyt auton alle ja mennyt littiin kuin tyhjä rahalompsa.

        Takaa-ajettu on yhdyssana.

      • Anonyymi
        JokaAlanAsiantuntija kirjoitti:

        Takaa-ajettu on yhdyssana.

        Pankko yrittää päteä nyt kun jäi kiinni valheesta. Yrittää kääntää pois huomion itsestään pois. Mutta lisää valheita tulee. Ja alkaa uusi vänkääminen. Pankko paljonko on yksi? Annan vihjeen ei ole useita.

      • Anonyymi

        Puhut vähän ,mutta asiaa. Tuon tarkemmin ei voi ilmaista.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Kiitoksia huomiosta. Älykännykkä päättää mistä katkaistaan sana. Toivottavasti ymmärsit kirjoitukseni?

        Ei älykännykkä tee lopullisia päätöksiä. Pitää itse tarkistaa teksti ennen kuin lähettää.

      • Anonyymi
        JokaAlanAsiantuntija kirjoitti:

        Ei älykännykkä tee lopullisia päätöksiä. Pitää itse tarkistaa teksti ennen kuin lähettää.

        Kolme terroristipentua oli jyränneet autolla litteäksi, luin sillimedian sanomista.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Kolme terroristipentua oli jyränneet autolla litteäksi, luin sillimedian sanomista.

        Mitä olivat jyränneet kolme terroristipentua?

      • Anonyymi
        JokaAlanAsiantuntija kirjoitti:

        Mitä olivat jyränneet kolme terroristipentua?

        Joo, ja autoja oli ollut monta takaa-ajossa, ainakn joku sellaista silliuutistoimiston juttua levitti.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Joo, ja autoja oli ollut monta takaa-ajossa, ainakn joku sellaista silliuutistoimiston juttua levitti.

        Joillakin ei ollut parempaa tekemistä jouluna.

      • Anonyymi
        JokaAlanAsiantuntija kirjoitti:

        Ei älykännykkä tee lopullisia päätöksiä. Pitää itse tarkistaa teksti ennen kuin lähettää.

        Oletko pankko itse tarkistanut ja miettinyt mitä olet lähettänyt? Tuskin olet joten mikä olet ohjeistamaan?

      • Anonyymi
        JokaAlanAsiantuntija kirjoitti:

        Joillakin ei ollut parempaa tekemistä jouluna.

        Pankolla oli kuitenkin koko joulu aikaa puolustaa omaa vallhe juttua. Joten ei kannaisi pankon paljon esiintyä kaiken tietävänsä. Koska olet jäänyt ja kunnolla kiinni valehtelusta. Jos olet oikeassa kerro heti.

      • Anonyymi
        JokaAlanAsiantuntija kirjoitti:

        Joillakin ei ollut parempaa tekemistä jouluna.

        Oliko Sulla parempaa tekemistä kuin levittää suvikkien valheita? Ilmeisesti ei.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Oliko Sulla parempaa tekemistä kuin levittää suvikkien valheita? Ilmeisesti ei.

        En tehnyt aloitusta jouluna vaan 30. päivä.

      • Anonyymi
        JokaAlanAsiantuntija kirjoitti:

        Ei älykännykkä tee lopullisia päätöksiä. Pitää itse tarkistaa teksti ennen kuin lähettää.

        Ja sinun pönttö pitäsi tarkistaa useasti mitä kirjoitat. Ei ole pelkästään kirjoitus viheistä kysymys, vaan sinun VALHEESTA. Jos nyt ymmärrät? Ja tuskin ymmärrät.

      • Anonyymi
        JokaAlanAsiantuntija kirjoitti:

        Ei älykännykkä tee lopullisia päätöksiä. Pitää itse tarkistaa teksti ennen kuin lähettää.

        Kas kas pönttö pyytää tarkastamaan kielioppi virheet. Ei kuitenkaan tarkasta omia viestejään joissa on selviä valheita. Mutta kun kääntää huomion itsestään pois jää huomaamatta mitä on valehdellut. Ja sehän pöntön taktiikkaa.
        Mitä tahansa kirjoitaa se on totta. Vaikka se olisi kuinka suurivalhe tahansa.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Todellisuuspohja on yhdyssana.

        Kielipoliisi iski jälleen! On tärkeää kirjoittaa ihan just oikein, muuten ei saa selvää. Jos ei satu olemaan vähintään kirjeenvaihtaja tai joku reportteri, ei kannata edes yrittää, kielipoliisi vain pahoittaa mielensä ja joutuu korjailemaan.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Ja sinun pönttö pitäsi tarkistaa useasti mitä kirjoitat. Ei ole pelkästään kirjoitus viheistä kysymys, vaan sinun VALHEESTA. Jos nyt ymmärrät? Ja tuskin ymmärrät.

        Miten voi olla valhetta, kun tyypit striimasivat itse nettiin mitä olivat tekemässä koko maailman nähden?

      • Anonyymi
        JokaAlanAsiantuntija kirjoitti:

        Miten voi olla valhetta, kun tyypit striimasivat itse nettiin mitä olivat tekemässä koko maailman nähden?

        Kuitenkin kirjoitti: saattoi olla yksi tai ei yhtään autoa. Ota nyt selvää jutuistasi.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Kuitenkin kirjoitti: saattoi olla yksi tai ei yhtään autoa. Ota nyt selvää jutuistasi.

        Kirjoitin, että oli vähintään yksi auto.:)

    • Anonyymi

      Minä ja pankko pahoinpideltiin omia lapsiamme tosi paljon. Lopulta lapsemme otettiin meiltä huostaan. Meille mamutus on tärkeämpää, kuin lapsemme.

      • Anonyymi

        Vieraat lapaset ja omat riiviöt. Ainahan niitä saa lisää ja jos ei, niin kyllä matut sikiää ja siittää.

    Ketjusta on poistettu 20 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Valkeakosken murhaaja

      Raiskausrikosten joukossa kanta suomalainen tekijä on niin harvinainen että kannattaa erikseen mainita. Raiskausuutisia
      Maailman menoa
      107
      7381
    2. Valkeakosken kiinniotettua ei epäillä

      Kummallisia kommentteja ja uhkauksia poliisi taas jakelee orjakansalle muituttaakseen verisrstä kostosta jos rahvas kapi
      Maailman menoa
      65
      6946
    3. Tekijä on poliisin vanha tuttu

      Ihan supisuomalainen.
      Valkeakoski
      58
      3482
    4. Nainen, olet jollakin tavalla pelottava

      Tunne sinun suhteen on ehkä verrattavissa ruusupensaaseen, hurmaavan kaunis kukka, upea tuoksu, mutta jos yrittää lähell
      Ikävä
      58
      1262
    5. Kuumat päivät

      Hyvää huomenta. 🌞🌼☕😊🙌 Sinkkukesä 2024
      Ikävä
      347
      1243
    6. Valkeakosken surmaaja oli koeajalla edellisestä tuomiosta

      Tässä osoitus, että rangaistukset Suomessa ovat liian löysiä ja se maksoi tämän tytön hengen https://yle.fi/a/74-2009067
      Maailman menoa
      14
      1113
    7. Naiset pysyy sinkkuna ja ottavat mieluimmin koiran

      Nykynainen ei halua jakaa elämäänsä miehen kanssa, vaan elää yksin ja ottaa koiran tai koiria. Ja pikkuvähemmistö eli in
      Sinkut
      218
      1066
    8. Haaveilen sinusta

      Läheisyydestäsi, kosketuksestasi. Siitä että saisin koskettaa sinua. Pitää sinua lähellä. En tiedä mistä tämä tuli. Tied
      Ikävä
      22
      933
    9. Enpä usko että olisit valmis jättämään kaiken

      Vaikka tulisin ja kosisin sinua.
      Ikävä
      48
      881
    10. Ohimenevältä

      Tilalta tämä alkaa jo vaikuttamaan. Arjen pieni piristys olimme toisillemme.
      Ikävä
      29
      853
    Aihe