Turvakoti-instituutio ei ole Suomessa kovin vanha. Turvakodit ovat paikkoja joihin naiset voivat mennä turvaan väkivaltaisia miehiään. Turvakotien toiminta-ajatuksena on ollut, että Suomessa on suuri määrä naisia jotka elävät väkivaltaisessa suhteessa, mutta eivät pääse siitä eroon. Poliisin tietoon tulee vuosittain n. 27000-28000 pahoinpitelyä, joista törkeitä n. 2000. 1990-luvun alusta kasvua on ollut n 10 000 tapausta, mutta tämä johtuu osittain väkivallan uudesta rikosmäärittelystä sekä lisääntyneestä valvonnasta. Kotona tapahtuva väkivalta on tullut enemmän näkyville vuoden 1995 lainuudistuksen jälkeen.
Kenenkään ei pidä joutua väkivallan kohteeksi, varsinkaan omassa kodissaan. Se, miten tämä tavoite voidaan toteuttaa Suomessa on vaikea kysymys. Lainsäädäntö on ilmeisesti melko hyvässä jamassa. Meillä on myös erilaista kansalaistoimintaa, erityisesti naisjärjestöjen toimesta joka tähtää väkivallan tuomiseen näkyville ja estämiseen. Yhtenä osana tätä toimintaa ovat turvakodit.
Akuutissa väkivaltatilanteessa turvakoti on todella hyödyllinen. Mutta siihen liittyy ongelmia. Perheväkivaltatilanteessa on mukana myös lapsia. Kun nainen lähtee turvakotiin, hän ottaa yleensä lapset mukaan. Eräillä turvakodeilla, erityisesti sellaisilla jotka nojautuvat vahvasti feministiseen ideologiaan, on myös tavoitteena vapauttaa nainen pysyvästi väkivaltaisesta suhteesta. Toisin sanoen, kun turvakotiin kerran on menty, suhde on myös syytä heti katkaista. Tämä on ymmärtääkseni kuitenkin ongelmallista. Entä jos nainen perustellusti katsoo, että kyseessä oli alkoholin tai muun (esim. stressaavan elämäntilanteen) aiheuttama poikkeuksellinen reaktio, jonka pohjalta ei vielä pidä katkaista suhdetta, varsinkin jos suhteessa on myös lapsia? Ainakaan Espoon turvakodissa tällaista ajattelua, että nainen palaa kotiin kun akuutti tilanne on ohi, ei katsota hyvällä, vaan naisia suorastaan painostetaan esim. tekemään välittömästi avioero-ilmoitus.
Mutta vielä suurempi ongelma liittyy siihen, että eräissä turvakodeissa ei suinkaan edellytetä mitään näyttöä siitä että nainen todella on joutunut väkivallan kohteeksi. Turvakoti olettaa ilman muuta, että jos nainen tulee turvakotiin, hänellä on siihen hyvä syy. Espoon Turvakodissa asia muotoillaan niin, että naisen näkökulmaa asiaan ei kyseenalaisteta vaan häntä pyritään tukemaan hänen tekemässään ratkaisussa.
Entä jos nainen ei olekaan joutunut väkivallan kohteeksi? Eihän hänellä silloin ole mitään syytä lähteä turvakotiin? Kyllä hänellä on. Turvakotiin menolla on iso vaikutus siihen, miten mieheen tämän jälkeen suhtaudutaan. Hänestä tulee automaattisesti väkivaltainen mies, johon voidaan suhtautua kuin spitaaliseen päiväkodeissa, kouluissa ja tietenkin sosiaalivirastossa, eritoten lastensuojelussa. Mahdollisessa huoltajuusoikeudenkäynnissä tällä on iso merkitys. Varsinkin jos nainen saa puolelleen sosiaalitoimen naistyöntekijät. Tosin sosiaalitoimessa tai kouluissa työskentelevät miehet ehkä pitävät väkivaltaista miestä vieläkin pahempana, juuri sellaisena miehenä jotka pitäisi Suomesta kitkeä kokonaan pois.
Toisin sanoen, jos nainen haluaa miehestään avioeron ja lapset itselleen, niin hänen "kannattaa" aina lähteä kotoa turvakodin kautta. Turvakodissa häntä ei suinkaan epäillä keksityistä väitteistä, eikä myöhemminkään palata asiaan jos nainen ei missään vaiheessa pysty esittämään näyttöä väkivallasta. Tämän lisäksi hän voi eristää lapset isästään pitkäksikin aikaa. Tämän takaa kyseenalainen laintulkinta (Eduskunnan oikeusasiamies) jonka mukaan lapset ovat turvakodissa huoltajan vastuulla ja turvakodilla ei ole mitään velvollisuutta edistää isän ja lasten välisiä yhteyksiä. Ainoa keino millä isä voi päästä yhteyteen lastensa kanssa on käynnistää välittömästi oikeusprosessi lasten huoltajuudesta jos äiti on vienyt lapset mennessään. Yleensä hän ei älyä tätä tehdä, vaan saattaa pitkäänkin yrittää vain saada yhteyttä lapsiinsa turvakodin kautta. Turvakodit ovat pyrkineet vaikeuttamaan yrityksiä yhteydenpitoon paitsi kieltäytymällä välittämästä yhteydenottoja, myös puhumalla väkivaltaisista miehistä joita varten täytyy kehittää uusia, salaisia turvakoteja.
Ylläoleva ei ole tyhjää spekulaatiota. Minulla on käsissäni kaksi tuoretta raporttia juuri tämänkaltaisista tilanteista. Toisessa suomalainen nainen, joka oli naimisissa ei-suomalaisen EU-kansalaisen kanssa, lähti Espoon turvakotiin sen jälkeen kun poliisi oli puuttunut asiaan miehen puolesta, naisen käyttäytymisen vuoksi. Mies ei edes tiennyt mikä on turvakoti. Nainen otti lapset mukaansa, ja kieltäytyi kaikesta yhteydenpidosta, kunnes mies sai oikeuden väliaikaispäätöksen. Espoon sosiaalivirasto, koulut ja päiväkodit suhtautuivat mieheen erittäin torjuvasti ja kesti kauan ennen kuin tilanne joten kuten normalisoitui. Espoon lastensuojelu suhtautuu mieheen edelleen ehdottomasti huonona isänä, huolimatta siitä, että ainoa näyttö väkivallasta on äidin lapsiin kohdistamaa. Äiti ei ole missään vaiheessa edes syyttänyt isää itseensä kohdistuneesta väkivaltaisesta käytöksestä.
Tässä tapauksessa Espoon turvakodilla (johon saavuttuaan äiti lähetti välittömästi avioeroilmoituksen) oli erittäin pitkä ja syvä vaikutus lasten tilanteeseen.
Tämä asia on jo käsitelty Espoon lääninhallituksessa. Se on todennut, EOA:han vedoten, että turvakoti on toiminut oikein kieltäytyessään edistämästä lasten ja isän yhteydenpitoa. Tämä ei kuulu turvakodin tehtäviin. On myös muistettava että useimmat turvakodit ovat yksityisiä laitoksia joiden työntekijät eivät ole viranomaisia. Kuitenkin he toimivat tiiviissä yhteistyössä viranomaisten kanssa. Turvakodit tekevät usein esimerkiksi lasten tulohaastattelun, johon tutustumiseen isälläkin huoltajana olisi periaatteessa oikeus, niin kuin sosiaalitoimen asiakirjoihin. Turvakodit kieltäytyvät luovuttamasta näitä asiakirjoja, joskus jopa valheellisin perustein (kuten, että lapsia ei ole haastateltu)
Toisessa aivan tuoreessa tapauksessa isä on jopa kyennyt dokumentoimaan tarkasti sen, että äiti oli valmistellut pitkään lähtöä turvakotiin. Tässäkään tapauksessa mitään syytöksiä väkivaltaisuudesta ei ole esitetty. Sen sijaan vaimo siirsi ennen lähtöä perheen yhteiset rahat omalle tililleen, otti lomaa työpaikastaan, suoritti erilaisia muita valmistelevia toimia mieheltään salaa kun puolisot olivat sopineet eroavansa n puolen vuoden kuluttua. Hän vei lapset mennessään turvakotiin ja sama kuvio toistui: "väkivaltainen" isä joutui tekemään erittäin paljon töitä ennen kuin tilanne normalisoitui edes jollain tavoin. Tähän liittyvät myös ns. valvotut tapaamiset, jotka ovat myös lähinnä isiin kohdistuva keino jolla yhteydenpitoa vaikeutetaan.
Tämä on nähdäkseni turvakoti-instituution väärinkäyttöä. Jos tällainen tilanne yleistyy, niin on harkittava, että turvakotiin tulo edellyttää väistämättä ainakin jonkinlaista näyttöä siitä, että väkivaltaa todella on tapahtunut. Jos tällaista näyttöä ei ole, niin turvakotiin menijän on ainakin maksettava kaikki kulut itse. Samoin tällaisessa tapauksessa turvakodilla tulisi olla velvoite järjestää isän ja lasten yhteydenpito, vaikka äiti vastustaisikin.
Turvakotien epämääräinen oikeudellinen asema, kummalliset laintulkinnat ja turvakotien suuripiirteinen suhtautuminen siihen kysymykseen mitä vanhempien välillä todella on tapahtunut (vain naisen versio otetaan huomioon, ja sitäkään ei mitenkään kontrolloida) voivat siis pahimmillaan johtaa siihen että turvakodeista tulee (on jo tullut) näppärä keino jolla voidaan eristää isä lapsista. Aivan erityisesti tämä on tehokas keino kun isä on ulkomaalainen, eikä osaa senkään vertaa pitää oikeuksistaan kiinni kuin tavalliset suomalaismiehet.
Ote: Helsingin yliopisto
Turvakoti istituutio
5
1389
Vastaukset
- Arianne
"Entä jos nainen perustellusti katsoo, että kyseessä oli alkoholin tai muun (esim. stressaavan elämäntilanteen) aiheuttama poikkeuksellinen reaktio..." Kuinka joku voi olla noin tyhmä, että ajattelee noin? Tai niin no, monet naisetkin valitettavasti ovat ja ehkä joillakin harvoilla onnekkailla väkivalta voi tosiaan jäädä vain yhteen kertaan. Mutta: mikään ei oikeuta lyömään. Eikös näitä poikkeuksellisia tilanteita voi tulla eteen myöhemminkin? Ja naisen pitäisi vain luottaa, ettei tule, vai?
Jos mies yrittää kännissä hakata naisensa kuoliaaksi yhteisen taaperoikäisen kiljuessa hysteerisenä vieressä, niin toki täytyy miestä ymmärtää, että on meneillään poikkeusreaktio, koska mies on kerran kännissä. Kun nainen sitten selviää hengissä, niin toki hän antaa anteeksi, parantelee vammansa kaikessa hiljaisuudessa ja yhteiselämää jatketaan unohtaen ikävä välikohtaus. Eikä naisen tietenkään kuulu epäillä ja pelätä, että tilanne toistuu esim. miehen seuraavan kerran juodessa, eikä siitä ehkä selviäkään enää.
Kuka muka haluaisi huvikseen turvakotiin? Pieneen kopperoon asumaan ja jakamaan jokin yksi huone 15 muun ihmisen kanssa? Ei kiitos enää ainakaan minulle. Turvassa siellä mahdollisesti on, mutta hermot kyllä menevät hyvin nopeasti. Ei elämä siellä niin ruusuista ole, että sinne huvikseen lähtisi. Minä koin esim. sen, ettei puolitoistavuotiaani saanut maitoa kuin kaksi mukillista päivässä, koska 15-vuotias murkku kantoi yhteisestä jääkaapista maidot omaan huoneeseensa. Eikä kukaan tehnyt asialle mitään. Kuitenkin minunkin piti pienituloisena maksaa olemisestamme niin paljon, että en käsitä kuinka siinä olisi voinut oman asunnon saada, kun mitään ei jäänyt takuuvuokria varten säästöön. Niinpä päädyinkin takaisin mieheni luo, yhteiseen kotiimme, vain jouituakseni lähtemään sieltä jälleen asioiden mentyä vielä hullummalle tolalle kuin mitä alunperin olivat.
Sain lopulta apua ihan muualta kuin viranomaisten taholta. Turvakodista jäi vain huonot muistot enkä sellaiseen paikkaan enää mene, vaikka mikä olisi. Espoon turvakodin täytyy sitten olla tosi erikoinen paikka, jos sinne pääsee ilman syytä. Muualle kun voi olla vaikea päästä, vaikka tilanne olisi kuinka paha. Sorry, katkera-daddy, mutta kyllä se vain useimmiten on niin, että miehet ovat ihan itse syyllisiä perheidensä menettämiseen. Katsopa peiliin, sinäkin.- Arianne
Tuli mieleen, että oli varmaan sitten väärin ottaa lapsi mukaan turvakotiin. isä kyllä kännissä roikotti tätä puolitoistavuotiasta kerrostalon 7. kerroksen parvekkeelta, mutta...hän oli tosiaan kännissä ja ehkä stressaantunutkin...
Joo no, EN ole katkeroitunut enkä siksi kirjoita näin. Ärsyttää vaan, että joku viitsii jauhaa tuota samaa paskaa siitä, kuinka kaaaaaaaauhean väärin Espoon turvakoti kohtelee syyttömiä isäparkoja. Vaikka asiassa olisi perääkin, täytyy eräällä tietyllä isukilla kuitenkin vähän viirata päästä, jos luulee asian netissä julkituomisen auttavan itseään. - Daddy
Joo ei tässä nyt sanotakkaan että kaikki tapaukset olisivat turhia taikka aiheettomia tapauksia vaan siihen mahtuu ikkävä kyllä turhia tapauksiakin jossa äiti haluaa eroon miehestään tavalla toisella vaikka isä ei olisi juonutkaan taikka muuta,sinunkohdalla se sitten on ihan aiheellista ja se on sinun kohdalla toiminnut.
- Anonyymi
Mutta mamut on vallanneet tutvakoditkin. Joka paikka on täynnä mamuja suomalaiset ei enää pääse. Joka paikan nämä mamupirut valloittaa. Mamut ensin joka paikassa. Voi vittttuuuuu
- Anonyymi
Ei suomalaiset enää pääse turvakotiin kun mamut on senkin vallanneet. Kirkot leipäjonot ym ym ym joka helvetin paikassa on mamuja. Meidän palvelut ei ole enää meidän.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Mies kateissa Lapualla
Voi ei taas! Toivottavasti tällä on onnellinen loppu. https://poliisi.fi/-/mies-kateissa-lapualla1155965Poliisi tutkii murhaa Paltamossa
Poliisi tutkii Kainuussa sijaitsevassa Paltamon kunnassa epäiltyä henkirikosta, joka on tapahtunut viime viikon perjanta324067- 823352
Jos me voitais puhua
Jos me voitais puhua tästä, mä sanoisin, että se on vaan tunne ja se menee ohi. Sun ei tarvitse jännittää mua. Mä kyllä182986Jenna meni seksilakkoon
"Olen oppinut ja elän itse siinä uskossa, että feministiset arvot omaava mies on tosi marginaali. Todennäköisyys, että t2522054Joo nyt mä sen tajuan
Kaipaan sua, ei sitä mikään muuta ja olet oikea❤️ miksi tämän pitää olla niin vaikeaa?882004- 1431795
Jere, 23, ja Aliisa, 20, aloittavat aamunsa Subutexilla tai rauhoittavilla: "Vaikka mä käytän..."
Jere, 23, ja Aliisa, 20, ovat pariskunta, joka aloittaa aamunsa Subutexilla tai rauhoittavilla. Jere on ollut koko aikui431787Olipa ihana rakas
❤️🤗😚 Toivottavasti jatkat samalla linjalla ja höpsöttelykin on sallittua, kunhan ei oo loukkaavaa 😉 suloisia unia kau81696Vain yksi elämä
Jonka haluaisin jakaa sinun kanssasi. Universumi heitti noppaa ja teki huonon pilan, antoi minun tavata sinut ja rakastu881569